torstai 25. helmikuuta 2010

Uusien IMP-tuutoreiden koulutus


Anna

Syksy on vielä kaukana, mutta uusien opiskelijoiden vastaanoton suunnittelu on jo alkanut, myös tuutorien osalta. Tuutorit valittiin jo aiemmin tänä vuonna, ja seuraavan IMP-sukupolven ohjaajina toimivat Eevi Korhonen, Anna Tikkanen ja Nelli Norman. Nelli on jo veteraanituutori, mutta Eevin ja Annan täytyy vielä käydä läpi tuutorikoulutus. Sillä kukaan ei ole pätevä tuutori jo syntyessään.
Eevi

Tuutorikoulutus alkoi kahden tunnin iltakoululla. Kaikki uudet tuutorit (meitä on 138 TAMKissa ja lisäksi vielä 80 vanhan PIRAMKin puolelta) kokoontuivat Teiskontien kampukselle, missä saimme tietoa ja neuvoja TAMKOn hallitukselta sekä eräältä callidus-tuutorilta. Teimme lisäksi pienen ryhmäharjoituksen, jossa pohdimme mitä tuutorointi on, millainen on hyvä tuutori sekä millaisia aktiviteetteja järjestäisimme saapuville opiskelijoille. Ilokseni voin todeta että saimme muutamia hyviä ideoita tästä tapahtumasta syksyn ohjelmaa varten. Lisäksi saimme tuutoripassimme, jota täyttelemme kevään ja ensi lukuvuoden mittaan mikäli haluamme suorittaa vertaistuutoroinnin kurssin, josta saa kolme opintopistettä.
Nelli

Tänä keväänä on vielä toinen iltakoulutus sekä yksi yön yli kestävä koulutusmatka, jonka on luvattu olevan paras osa koulutusta. Olemmekin sitten valmiita juuri sopivasti ensimmäistä tehtäväämme varten huhtikuussa. Saamme ensimmäisen vilkaisun uusista opiskelijoista valintakokeissa, missä toimimme oppaina ja avustajina. Ehkä silloin saatte kuulla lisää tuutoreiden kuulumisista!

Teksti: Eevi Korhonen, '09 IMP

IMPit ovat kansainvälisen, englanninkielisen Median koulutusohjelman, the Degree Programmen in Median opiskelijoita. (International/Interactive Media Programme)

Lue lisää IMPeistä

0 comments: