maanantai 15. helmikuuta 2010

Limppua pöytään!

TAMK Taiteen ja viestinnän 3-minuuttinen lyhytelokuva Limppu kuvattiin Tampereen Pyynikillä ja Tammelassa joulukuussa 2009. Pyynikin uimahallin tiloissa sijaitseva liiketila lavastettiin pornokaupaksi. Kuvaukset kestivät yhteensä kolme päivää.

Limppu kertoo humoristisen tarinan elämän perustarpeista, kun elokuvan henkilöt havittelevat itselleen menestystä, ravintoa ja seksuaalista tyydytystä.

Elokuvan työryhmä oli melko pieni, kuvauksissa vallitsi hyvä tekemisen hilpeä meininki ja homma sujui kokonaisuudessaan onnistuneesti.

Ohjaaja Pauli Kopun mielestä oli kivaa että työryhmä otti tekemisen tosissaan, muttei työtä tule silti ottaa liian vakavasti varsinkin jos tavoite on tehdä jotain hauskaa.

Elokuvan kuvasi Outi Tienhaara ja tuottajana projektissa toimii Annukka Numminen.
Leffa on osa TAMK Taiteen ja viestinnän kurssisuoritusta. Koulu ei perinteisesti kuitenkaan ottanut tuotantovaiheessa liian autoritääristä otetta, vaan antoi meille kulttuurinnälkäisille opiskelijoille vapaat taiteilija- ja organisointikädet. Myönnetyn budjetin puitteissa tietenkin.

Limppu saa virallisen ensi-iltansa Tampereen Filkkareilla TTVO-uutuudet näytöksessä

Iida Höckert
Limpun tuotantopäällikkö

Tampereen Elokuvajuhlat 10.-14.3.2010
Elokuvajuhlien TTVO uutuudet -näytös Tullikamarilla to 11.3. klo 16

0 comments: