Näytetään tekstit, joissa on tunniste työpaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työpaja. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Taide taipuu myös yhteisön käyttöön - Taidetyöpajat Me-talon kanssa

Me-talo on Me-säätiön ja Tampereen kaupungin yhteistyössä toteuttama hanke, joka tuo ihmisiä yhteen oppimaan uusia taitoja ja viettämään aikaa työpajoihin. Me-talon tavoite onkin edistää hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Toiminta alkoi Peltolammin koululla 28. lokakuuta.


Tamkin community-based art (yhteisöllisen taiteen) kurssin opiskelijat järjestivät kolme työpajaa Peltolammilla. Työpajoihin saivat osallistua kaikenikäiset taiteesta kiinnostuneet, mutta pajat oli suunniteltu erityisesti lapsia varten. Työpajojen teemoina olivat yhteisömaalaus, valokuvaus- ja puvustustyöpaja sekä piparkakku-työpaja.

Puuhailun lomassa lapset kertoilivat tarinoita joululahjatoiveista ja joulunvietostaan. Nykyään on kaiken maailman vitkutinta ja lelukomboa, joista en itse ollut koskaan kuullutkaan! Kaksikymmentä vuotta sitten olisin varmasti kertonut joulupukille kirjoittamastani kirjeestäni yhtä innoissani, ja toivonut luultavasti samankaltaisia leluja. Itsekin innostuin (taas) legoista, kun kuuntelin lasten juttuja!


Maalaustyöpajassa lapset saivat maalata vapaasti suurelle, yhteiselle pohjalle. Teemana olivat otukset, ja monet teokseen ilmestyneet hahmot saivatkin tekijöiltään nimiä ja taustatarinoita. Yhdessä ne muodostivat oman hauskan maailmansa, jossa otukset olivat kavereita keskenään ja menossa toistensa luo kyläilemään ja sukuloimaan.



Puvustustyöpajassa oli erilaisia naamiaisasuja ja -hattuja. Lapset saivat vapaasti pukeutua ja testailla erilaisia asusteita ja ottaa valokuvia itsestään ja toisistaan puvut päällä. TAMKin opiskelijat eivät jääneet pelkästään ohjaajiksi, vaan innostuivat itsekin työpajasta, niin kuin kuvista näkyy.



Jouluinen teema korostui etenkin piparkakkutyöpajassa, jossa lapset oppivat kärsivällisyyttä piparkakkujen herkkyyden äärellä. Karkkia ei kannata runtata katosta läpi (vinkiksi myös itselleni)! Lapsilla oli selvästi hauskaa ja he nauttivat luovasta toiminnasta. Työpajan lopputulokset olivat ihastuttavia!


Teksti: Anniina Pasanen 2017
Kuvat: Anniina Pasanen, Julia Matinniemi, Sari Tervaniemi

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Esitystaidetta Finlaysonilla


Kuvataiteen koulutusohjelmassa oli viime syksynä mahdollista tutustua esitystaiteeseen työpajakurssin muodossa. Esitystä lähestyttiin teatterialan ammattilaisen sekä kuvataiteilijan näkökulmasta. Kurssilla pohdittiin mm. esityksen, performanssin ja live-installaation rajapintoja. 




Kurssin aluksi tutustuttiin esittämisen metodeihin tekemällä harjoituksia teatteridramaturgi Jarkko Suholan johdolla. Oppimaansa hyödyntäen opiskelijat alkoivat suunnitella omia esityksiä itseään kiinnostavista lähtökohdista ja työstivät niitä eteenpäin opettajien Björn Aho ja Minna Suoniemi kanssa. Prosessin kautta opittiin heittäytymistä, rikottiin omia rajoja ja löydettiin uusia ilmaisukeinoja. 



Lopputuloksena syntyi taidetapahtuma [Party]kkeli. Lauantaina 19.1.2013 kurssin opiskelijat pääsivät esittämään teoksiaan yleisölle. Ilta koostui neljästä huikeasta esityksestä: Punainen naulakko, Mirror Tower, Siinä vaiheessa ja Barzilla. Illan esityksistä vastasivat Hinni Huttunen, Riikka Enne, Elina Ylhäisi, Niko Sirkiä, Hanna Tullila, Sirkku Niskanen, Laura Mykkänen, Laura Lehtinen, Jemina Lindholm, Tiina Lehikoinen sekä Tytti Mäkelä.




Lopputuloksena syntyi taidetapahtuma [Party]kkeli. Lauantaina 19.1.2013 kurssin opiskelijat pääsivät esittämään teoksiaan yleisölle. Ilta koostui neljästä huikeasta esityksestä: Punainen naulakko, Mirror Tower, Siinä vaiheessa ja Barzilla. Illan esityksistä vastasivat Hinni Huttunen, Riikka Enne, Elina Ylhäisi, Niko Sirkiä, Hanna Tullila, Sirkku Niskanen, Laura Mykkänen, Laura Lehtinen, Jemina Lindholm, Tiina Lehikoinen sekä Tytti Mäkelä.

Teksti: Hanna Tullila ja Sirkku Niskanen
Kuvat: Hanna Tullila, Sirkku Niskanen ja Elina Ylhäisi

maanantai 21. tammikuuta 2013

Future Film Studies: ensimmäisen workshopin videot nähtiin perjantaina!

Opiskelijat keskittyvät 3D-videonsa viimeistelyyn.
Vas. vaihto-opiskelija Martin Kleinberns, Median opiskelija Oona Seppänen ja
vaihto-opiskelija Robert Vörös.

Future Film Project -kurssi alkoi viime viikolla ensimmäisellä neljästä workshopista. Chris Halesin vetämän Experimental Video Styles and Techniques -työpajan teemana oli "Metamorphosis" ja viikon aikana opiskelijat kokeilivat erilaisia kerronnallisia ja teknisiä tapoja toteuttaa liikkuvaa kuvaa. Intensiivisen viikon tuotokset katseltiin perjantaina, mukana oli mm. 3D-kokeiluja, ilman linssiä kuvattua abstraktia värimaisemaa ja taiteilijan mielialojen vaihteluista kertova videoteos.


Espanjalaiset vaihto-opiskelijat Marc Pijoan, Silvia de Riba Mayoral ja Laura Carapeto
hiovat taiteilijan metamorfoosista kertovaa videotaan.

Työntäyteisen workshopin jälkeen Future Film -kurssilaiset tuulettavat.
Oikealla workshopin opettaja Chris Hales, vas. lehtori Sohvi Sirkesalo.


Future Film Project -kurssin toinen workshop, Global Change, alkaa 5. helmikuuta ja se vie opiskelijat viikoksi Kuusamoon tekemään töitä jään kanssa.

maanantai 17. syyskuuta 2012

UArctic työpaja Oulangalla


Syyskuun alussa Oulangan tutkimusasemalla, Kuusamossa järjestettiin ensimmäinen University of Artic-verkoston teemaryhmän työpaja. Työpajan tavoitteena oli kehittää taiteen ja luonnontieteiden opiskelijoiden yhteistyönä uusia tapoja tieteen visualisoinnissa valokuvaa hyödyntäen.
Vastapainona pitkille opiskelupäiville toimi muun muassa Oulangan
kansallispuiston hienot maisemat

Viikon aikana opiskelijat pienryhmiin jaettuina perehtyivät vuorotellen kunkin opettajan (Antti Tenez, Lawrence Hislop, Walter Bergamoiser, Juha Suonpää, Riku Paavola) erityisosaamisalueeseen. Viikon lopuksi ryhmät toteuttivat lisäksi oman projektin, jonka tuloksena syntyneet julisteet olivat esillä Kuusamo Nature Photo Festival 2012:ssa.
Viikon lopuksi ryhmätyöt ripustettiin Kuusamotalolle osaksi
Kuusamo Nature Photo Festivalia

Työpaja liittyi kehitteillä olevaan luontokuvaus-akatemian kansainvälisten tavoitteiden kehittämiseen yhteistyössä Lapin yliopiston, Oulun ylipiston, Tampereen ammattikorkeakoulun ja korealaisen Cheng-Ang yliopiston kanssa, joista kaikista oli mukana opiskelijoita Oulangassa. Tampereen ammattikorkeakoulusta työpajaan osallistuivat kuvataiteen opiskelijat Talvikki Tenhunen ja Elina Ylhäisi.

Teksti ja kuvat: Talvikki Tenhunen ja Elina Ylhäisi

tiistai 4. syyskuuta 2012

Performanssi pimeässä


Tallinnassa elokuun lopussa järjestetty Let’s Make Some Noise  –työpaja kokosi kaksikymmentäkuusi luovan alan opiskelijaa yhteen. Osanottajia oli viidestä eri Euroopan maasta sekä Etelä-Koreasta, Turkista ja Israelista. Viikon aikana osallistujat esittelivät omaa taiteellista työskentelyään, antoivat toisilleen palautetta ja verkostoituivat. Työpajan aikana osallistujat myös työstivät ja  esittivät oman performanssin Tallinnassa pidetyillä Polymer-taidefestivaaleilla.
Esiintymistilaa pienennetään

Työpajassa luennoi Al Paldrok virolaisesta performanssiryhmä Non Gratasta.  Tampereellakin esiintynyt rajuista ja hallitsemattomista performansseistaan tunnettu ryhmä kiertää yhdeksän kuukautta vuodesta esiintymässä eri puolella maailmaa. Paldrokin luennolta sai siis paljon vinkkejä kansainvälistymiseen, vaikka työpajan toteuttama performanssi oli astetta rauhallisempi.
Työskentelyä Tallinnan vanhassa kaupungissa

Työpajassa tutustuttiin erityisesti äänitaiteen maailmaan, vaikka suurin osa osallistujista työskentelee visuaalisten taiteiden parissa. Tästä yhdistelmästä rakentui ääniperformanssi, jossa esiintyjien joukko otti pimeän tilan haltuun erilaisilla äänillä. Yleisö koki performanssin maailman voimakkaasti, sillä täysin pimeässä tilassa he joutuivat äänien ympäröimäksi näkemättä ketkä olivat performanssin esittäjiä.

Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijat Riikka Gröndahl ja Mari Ljokkoi osallistuivat Let’s Make Some Noise –työpajaan.

Teksti ja kuvat: Riikka Gröndahl ja Mari Ljokkoi
|||

perjantai 17. helmikuuta 2012

Ice Screen Project "HUMAN-NATURE"


Kuvanveistäjä Vesa Toukomaa opettaa jäänsahausta Future Film Project ryhmälle..


Kuvanveistäjä Vesa Toukomaan johdolla ryhmä Tampereen Ammattikorkeakoulun kansainvälisiä tutkinto- ja vaihto-opiskelijoita työskentelee viikon 8 jäällä ja kurssin lopuksi toteuttaa jäätapahtuman torstaina 23.2. klo 18-20 Kuusamossa Iisakin Kylässä. Tapahtumasta järjestetään näyttely Tampereella myöhemmin.

Ice Screen Project toteutuspaikaksi valikoitui Kuusamo sen erityisen luonnon, ympäristön sekä Kuusamo-opisto yhteistyön kautta. Kuusamo-opisto tuo tapahtumaan paikallista osaamista ja näkökulmia luontovalokuvien muodossa. Jäätapahtumassa yhdistetään valokuvia ja kokeellista liikkuvaa kuvaa: animaatiota ja bitmappausta projisoituna jään sisään ja ympäristöön.
Markus Turppa tekee tuttavuutta materiaaliin.

Interaktiivisessa jääteoksessa katsoja kohtaa luonnon uudella tavalla kulkiessaan kahden erilaisen jääseinän läpi. Valokuviin pysäytetty luonto yhdistyy kokeellisiin videoihin. Läheisyydessä pyörivät jäähän veistetyt nykyteknologian rattaat.

Hankkeen tekee erityiseksi konkreettinen yhteistyö Kuusamo-opiston valokuvaajien kanssa ja toteutus paikallisen matkailuyrittäjän Ruka Safaris kanssa. Tapahtuma on tarkoitus tehdä uudelleen seuraavana vuonna.
Hankkeen on mahdollistanut Tampereen Ammattikorkeakoulu ja yhteistyökumppaneina ovat Kuusamo-opisto ja Lapin yliopisto. Jyväskylän kaupunki tuki hanketta lainaamalla valokalustoa.

Teksti: Aino Yrjänä, kuvat: Satu Leskinen.

torstai 16. helmikuuta 2012

ActionScript 3 ja mobiilijulkaisutyöpaja



Didi näyttämässä kuinka Androidilla toimii pelien julkaisu

Tämän loistavan kahden päivän työpajan piti vieraileva luennoitsija Didi Mosbacher TAMKin yhteistyökoulusta FH Joanneumista, Itävallasta. Työpaja oli varsinkin meille pelisuunnittelun opiskelijoille mielenkiintoinen, sillä sen aikana suunnittelimme ja ohjelmoimme itsellemme omat Tamagotchit. Tämän jälkeen pelit julkaistiin joko tabletille tai älypuhelimelle.
Emman Tamagotchi kaikessa komeudessaan
...joku taisi unohtaa sitä ruokkia.

Työpajan tarkoituksena oli oppia ActionScript 3 käyttöä, sillä sitä ei koulussamme tule käytettyä kovin usein. Tästä johtuen tämä todella oli mielenkiintoinen - sekä hyödyllinen - puheenaihe. Valitettavan vähän opiskelijoita ilmestyi paikalle, työpaja kun kuitenkin olisi antanut pelisuunnittelijoille erittäin hyviä vinkkejä tulevaisuutta varten.

Heidin hauska Tamagotchi on retromeduusa!
Työpajan aikana meille selvisi, että iOS-laitteille julkaiseminen ei todellakaan ole helppoa, varsinkaan verrattuna Android-laitteille julkaisuun. Ensin pitää maksaa itsensä kipeäksi rekisteröityäkseen ohjelmistokehittäjäksi ja sen jälkeen viettää tuntikausia riidellen App Storen käyttöliittymän ynnä muiden pienten merkittävien seikkojen kanssa. Oli yllättävää tajuta, kuinka vaikeaa yhden pienen ohjelman lataaminen ja julkaiseminen iPhonelle oli, kun vertaa sitä Applen tuotteiden tarjoamaan helppouteen kaikissa muissa käyttöliittymissään. Oli kuitenkin lohduttavaa tietää, että Androidin ohjelmistokauppa on paljon helpompi ja kehittäjäystävällisempi käytettää.

Pystyykö sitä pelaamaan?
ActionScript in action! Koodia emme onneksi ihan noin montaa riviä itse kirjoittaneet...

AS3 ei tietenkään voi kokonaan oppia kahdessa päivässä, mutta tämä paja antoi hyvän esimerkin kuinka pitkälle pääsee lyhyessäkin ajassa, jos vain Flashillä tekemiseen riittää innostusta. Vaikka Flash onkin jäämässä kehityksen jalkoihin vähitellen, pitää muistaa että sille löytyy kyllä jatkajiakin. Mosbacher tutustutti meidät myös AIRiin, joka todennäköisesti korvaa Flashin ominaisuudet tulevaisuudessa.
Game Over

Kiitokset Didi Mosbacherille vielä kerran mainiosta työpajasta!

Story and photos: Emma Kiiski and Heidi Mäenpää

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

24h in Tampere Videomedejan paras media-installaatio


Tampere Art Factory projekti menestys Euroopassa
15. Videomedeja Festival järjestettiin 16-18.12.2011 Serbian Novi Sadissa.
Trent Pancy, Richard Vickers, Anna-Kaisa Nässi ja Erika Kim
viimeistelivät projektia MindTrekin aikana

Yksimielinen Videomedian tuomaristo valitsi verkkoteoksen "24 hours in Tampere, an interactive documentary" Bogdanka Poznanović -palkinnon voittajaksi parhaana media-installaationa. Palkinnon perusteluna oli työn osallistava potentiaali. Parhaalle video/elokuvateokselle myönnettävän Sphinx palkinnon voitti Turun Taideakatemiasta valmistunut Niina Suominen teoksellaan "A Finnish Fable".

24 hours in Tampere on Richard Vickersin ja James Fieldin (University of Licoln School of Media) yhteisöllinen vuorovaikutteinen verkkodokumentti. Projektin tuotanto alkoi viime keväänä Tampere Art Factoryn (TAF) työpajassa jossa opiskelijamme Jani Ilomaki, Robert Niva ja Guanjun Liu sekä vaihto-opiskelija Vaidotas Ambrozaitis (Vilnius Gediminas Technical University) aloittivat sisällön tuotannon Richard Vickersin johdolla.

Ensi-ilta oli TAF-festivaalilla ja sen jälkeen teos on ollut nähtävillä verkko-osoitteessa www.24-hours.in. Syyskuussa Richard Vickers esitteli projektia MindTrek konferenssissa ja sisältöä täydennettiin työpajassa johon osallistuivat TAMKin Median koulutusohjelman opiskelijat Anna-Kaisa Nässi, Trent Pancy, Vesa Rantanen, Erika Kim ja Tuomas Mikola.

24 hours in Tampere on ottanut yleisönsä myös syyskuussa Istanbulin konferenssissa Symposium on Electronic Arts (ISEA) ja marraskuussa EUROPRIX Academic Network Conference tapahtumassa Grazissa.

Lue lisää projektista...
|||

perjantai 25. marraskuuta 2011

"24 hours in Tampere" - Terveiset Richardilta!






Ystävämme Richard Vickers Englannista, Lincolnin ylipistosta, lähetti viikon alussa blogipostauksen TTVO:n englanninkieliseen blogiin. Richard on vieraillut useita kertoja koulussamme ja pitänyt "24 hours in Tampere" -workshopin pariin kertaan. "24.hours.in Tampere" on interaktiivinen dokumenttiprojekti, jossa etsitään uusia tapoja kollektiiviseen dokumentointiin yhteistyön, osallistumisen ja internetin kautta.


Ensimmäinen 24-hours järjestettiin tämän vuoden huhtikuussa kansainvälisellä viikolla. Mukana workshopissa olivat opiskelijamme Jani Ilomäki, Robert Niva, Vaidotas Anbrozaitis ja Guanjun Liu, jotka dokumentoivat elämää kaupungissamme: katujen siivoamista pitkän talven jäljiltä, ihmisiä lounastauolla ja Kauppahallissa, eduskuntavaaleja, klubielämää - monenlaisia yhteisiä ja henkilökohtaisia näkökulmia jokapäiväiseen elämään Tampereella.


Toinen 24 hours -workshop pidettiin syksyllä MindTrek-viikon yhteydessä. Median opiskelijat Anna-Kaisa Nässi, Trent Pancy, Vesa Rantanen, Erika Kim ja Tuomas Mikola jatkoivat kollektiivista Tampere-dokumenttia, jota Richard on esitellyt mm. ISEA-tapahtumassa Istanbulissa ja WSYA -festivaalilla Grazissa. 24.hours.in Tampere tekee kaupunkiamme tunnetuksi Euroopassa ja internetissä!


Samalla muistutan ensi kevään kansainvälisestä viikosta, joka pidetään 7.-11. toukokuuta ja joka huipentuu TAFin avajaisviikonloppuun 11.-12.5.2012!
Lue Richardin terveiset TAMK Art and Media -blogista

24.hours.in Tampere

lauantai 22. lokakuuta 2011

Hyvästit automaattiasetuksille valokuvauksen intensiivikurssilla!


Ammattivalokuvaaja Rami Marjamäen vetämälle kansainväliselle kurssille osallistui yli parikymmentä oppilasta vaihtelevalla valokuvauskokemuksella. Kurssilaiset jaettiin satunnaisesti kolmeen ryhmään, josta yhden tehtävänä oli ottaa valokuvia studiossa valkoisella taustalla, toisen mustalla taustalla, ja kolmannen tilassa, jossa oli keinovalo. Kaikki ryhmät opettelivat sekä telineille kiinnitettävien studiosalamoiden, että pienempien, langattomien salamalaitteiden käytön. Käytimme valon muokkaukseen softboxeja, värillisiä kalvoja, suodattimia, sateenvarjoja ja heijastinlevyjä.

Kurssin tehtävät eivät olleet tarkasti määriteltyjä, vaan jättivät tilaa vapaalle ilmaisulle ja ideoille. Kurssin lopuksi valitsimme kolme kuvaa, jotka halusimme tulostettaviksi A3-koossa, sekä esittelimme 15 kuvaa muille ryhmäläisille. Perjantaina kiinnostuneet pääsivät lisäksi tutustumaan Backlight-valokuvanäyttelyyn.

Kurssilta tarttui mukaan kiinnostavaa tietoa mainos- ja lehtikuvauksista sekä erittäin hyödyllisiä neuvoja kuvankäsittelyyn. Oma valokuvaukseni tapahtui ennen kurssia lähinnä kameran automaattiasetuksilla, mutta nyt ISO-arvon, aukon koon ja valotusajan toiminnan opittuani jatkan kuvausta niitä käyttäen. Voin suositella kurssia kaikille, oli tavoitteenasi sitten opetella kameran manuaaliasetusten säätämistä, valaistusta, studiokuvausta tai kuvien jälkikäsittelyä. Tulostamamme yhdeksän A3-kuvaa tulevat vielä jatkamaan mininäyttelyyn TAMKin Finlaysonin toimipisteessä.

Teksti: Sanna Kuisma
Kuvat: Riku Heino, Sanna Kuisma

torstai 28. huhtikuuta 2011

Gorillat kannustivat aiheuttamaan hämminkiä!


Amerikkalainen aktivistitaiteen ryhmä Guerilla Girls, joka on toiminut vuodesta 1985 lähtien, vieraili tiistaina ja keskiviikkona Tampereella. Gorillanaamareihin pukeutunut naiskaksikko sai aikaan kuhinaa Työväenmuseo Werstaalla, kun sadat ihmiset halusivat nähdä heidän luentonsa. Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen opiskelijat olivat todella onnekkaita, kun koulu järjesti heille oman Guerilla Girls:in vetämän työpajan.


Guerilla Girls on urallaan keskittynyt naisten asemaan taidekentällä. Työväenmuseo Werstaalla yleisölle esiteltiin tempauksia, joissa naisten roolia taidemaailmassa oli purettu hauskojen, mutta samalla pistävien julisteiden, katuvarsimainosten ja lehtisten kautta. Sissityttöjen viesti oli selkeä: tutkikaa taustoja, pyrkikää nostamaan epäkohtia esille ja tehkää se uudella, hauskalla tavalla.


Keskiviikkona pidetyssä työpajassa opiskelijat pääsivät käytännössä kokeilemaan millaista on suunnitella aktivistitaidetta. Guerilla Girls aloitti työpajan kertomalla heidän omasta suunnitteluprosessistaan ja pyysi sen jälkeen kaikkia työpajaan osallistuneita kertomaan, mihin epäkohtaan he haluaisivat puuttua. Opiskelijoita kiinnosti sukupuolten välisen tasa-arvon lisäksi kulutuskulttuurin puuttuminen, seksuaalivähemmistöjen asema, ympäristö ja äärioikeiston nousu Suomessa. Työpajan vetäjien pitkä kokemus ja innokkuus kannustivat opiskelijat suunnittelemaan omat aktivistiset taidetekonsa vain kahdessa tunnissa. Työpajan lopuksi esiteltiin viisi uutta projektia, joiden lopulliseen toteutukseen Guerilla Girls antoi vielä tukun käytännön ohjeita. Uutta, aktivistista kulttuurihäiriköintiä on siis luvassa!


Guerilla Girlsin vierailu Tampereella oli osa Sissit, tissit ja tasa-arvo tapahtumaa, johon myös Tampereen ammattikorkeakoulun Ikuinen galleria osallistui. Katso Ylen Hämeen uutisista, kun Guerilla Girls vierailee Ikuisessa galleriassa: 
http://areena.yle.fi/video/1303836323787


Teksti: Mari Ljokkoi
Kuvat: Juha Suonpää

|||

tiistai 19. huhtikuuta 2011

International weekin Pelottava Projekti


The Horror of Interaction oli kaksipäiväinen kansainvälisen viikon työpaja, joka osallistujien innostuksen ja aiheen haastavuuden takia venyikin koko viikon kestäväksi. Lopputulos oli koettavissa perjantaina.

Face of Fear sanoi tutkivansa elokuvallista pelkoa yhdistäen biometrisiä menetelmiä ja personoituja tietoja. Lyhyesti sanottuna tarkoituksena oli vain saada ihminen pelkäämään tai pelästymään.

Haasteena oli autenttisen pelon kokemuksen tuottaminen tilanteessa, jossa pelkääminen oli odotettua.
Täytettyään kyselylomakkeen fobioista koehenkilö vietiin pieneen huoneeseen, jossa hänelle näytettiin video pelottavista asioista.  Sydämensyke, pupillien laajeneminen, pään liikkeet, ihon kosteus sekä muut mitattavat reaktiot analysoivat pelkotasoa. Videon loputtua tulokset analysoitiin ja koehenkilö sai karmaisevan lopputuloksen.

Vaikka kauhuvideo ei kaikkien osallistujien mielestä ollutkaan tarpeeksi pelottava, oli työpajan vastaanotto positiivisella tavalla kauhistunutta. Kirkaisuja ja huutoja kuului muutenkin kuin videolta.

Teksti ja valokuvat: Tia Tuovinen
Kirjoittaja opiskelee englanninkielisessä median koulutusohjelmassamme.
|||
Lue lisää Tian juttuja
Kansainvälinen viikko
|||

perjantai 3. joulukuuta 2010

Game Design työpaja

Oli taas se ihana aika vuodesta, kun pelikehityskurssin opiskelijat kokoontuivat esittelemään ideoitaan kaksipäiväisessä työpajassa, jossa he saisivat palautetta sekä alan ammattilaisilta että muilta opiskelijoilta. Minulle tämä työpaja on vuoden kohokohta, sillä se on mielestäni yksi koulutuksemme hyödyllisimpiä osia. Olen ollut työpajassa jo kahtena aikaisempana toteutuskertana vakoilemassa ja tekemässä muistiinpanoja, mutta tällä kertaa olin virallinen osallistuja ja pääsin siten esittelemään oman peli-ideani ryhmäni kanssa.


Ryhmä Red Balloon esittelemässä peli-ideaansa. Vasemmalta oikealle: Vasileia Tolou, Johanna Peltola ja Anayte Delahay

Tänä vuonna työpaja järjestettiin 1.-2. joulukuuta vanhassa tutussa Demolassa. Kahdeksan tiimiä esitteli ideoitaan, jotka ylsivät aina mehiläisaiheisesta Facebook-pelistä Kalevalaan pohjautuvaan roolipeliin. Vierailevat alan ammattilaiset, Gareth Noyce Ruffian Gamesilta ja Lassi Kurkijärvi Helsingin Sanomista, olivat paikalle jakamassa neuvojaan ja antamassa opiskelijoille parempaa kuvaa alan toiminnasta. Valitettavasti Gareth ei pystynyt olemaan fyysisesti paikalla Edinburghin lentokentän sulkeutumisen takia, mutta se ei estänyt häntä osallistumasta Skypen kautta ja jopa pitämästä pientä luentoa siitä minne peliteollisuus on menossa.

Kaksi päivää kuluivat aivan hujauksessa, mutta työpajan loppumisessa oli hyviäkin puolia kuten loppubileet. Tänä vuonna ne olivat erityisen mielenkiintoiset, sillä osallistujat pääsivät koettamaan juuri julkaistua Xbox Kinectiä, joka osoittautui hyvin suosituksi. Koskenlaskusta tanssimiseen ja kuplien puhkomisesta nyrkkeilyyn, ihmiset pomppivat ja huitoivat villisti ruudun edessä muiden suureksi huviksi (ja omansa myös).


Kinectin pelailua. Vasemmalta oikealle: Mikko Tikkanen, allekirjoittanut ja Olli Hämäläinen.

Työpaja on nyt ohim, mutta työskentely jatkuu. Tiimit ottavat työpajasta saamansa palautteet ja ideat, työstävät konseptiaan lisää ja kirjoittavat pelisuunnitteludokumenttinsa kurssin lopputyönä. Toivottavasti he myös tekevät kyseiset pelit tai ainakin prototyypin keväällä.

Teksti: Eevi Korhonen, 09IMP
Kuvat: Antti Salomaa