perjantai 30. toukokuuta 2008

Sähkötuolin matka Tampereelta Salfordiin, osa 2


Pari viikkoa sitten julkaisimme Salfordin yliopistoon, Manchesteriin matkanneen TTVOn opiskelijoiden kuvausryhmän ensimmäisen matkakirjeen, tässä seuraa toinen:

"Hello Finland
Tarina miehestä ja hänen sähkötuolistaan on vihdoin saanut kuvallisen muotonsa. Urakka saatiin päätökseen 28.5 yhden aikaan yöllä..

Kuvakset olivat kaikkea muuta kuin ongelmattomat ja päivät olivat pitkiä. Kaikki tarvittava materiaali saatiin kuitenkin nauhalle ja nauhat on pakattu visusti Suomeen lähtevään pakettiautoon.

Kaikista mutkista huolimatta kuvaukset olivat antoisat ja opettavaiset. Matkalla tehtiin yli 10 uutta ystävää, ja vaikka välit välillä joidenkin osalta kiristyivätkin, kaikki ovat lähdössä kotiin haikein mielin. Verkostoitumista harrastettiin myös työryhmän ulkopuolella. Eräs paikallinen lehti kävi tekemässä jutun suomalais-englantilaisesta elokuvatyöryhmästä heti ensimmäisenä kuvauspäivänä. Myös kahtena viimeisenä kuvauspäivänä satuimme kuvaamaan talon vieressä, jossa asui tv-työntekijöitä. Heiltä saimme yhteystiedot sen varalta, että joskus tarvitsemme töitä Englannista.

Suurin kiitos kuuluu erityisesti pääosan esittäneelle Derek Mellingille. Ystävällistä, rauhallista, maanläheistä ja kärsivällistä miestä tulee varmasti kaikista eniten ikävä. Vaikka päivät olivat pitkiä, hän jaksoi olla kanssamme ja sanoipa vielä kuvausten jälkeen pitämässä puheessaan, että on nauttinut kun on saanut tehdä töitä näin ammattitaitoisen ryhmän kanssa.
Nyt sähkötuolilla on enää jäljellä matka kotiin samaan reittiä kuin se Englantiin saapuikin. Tuoli saa myös arvoisensa päätöksen matkalleen sillä tarinan isä, käsikirjoittaja Jussi Jokihaara, ostaa tuolin tuotannolta ja on luvannut asettaa sen kunniapaikalle kotiinsa Suomeen.

Yours Sincerely

The Electrician työryhmän jäsenet"


Kuva: Ohjaaja Miina Alajärvi ja Derek Melling hetkeä ennen kuvausten ensimmäisen kuvan kuvaamista.

Lue myös jutun ensimmäinen osa

torstai 29. toukokuuta 2008

Taiteen ja viestinnän valintakokeet lähestyvät

Nuorten yhteishakuun liittyvät valintakoepäivät lähestyvät ja koulussa on menossa tiiviit valmistelut päivien onnistumiseksi. Valintakoetehtävien sisältöön ja kokeiden organisointiin liittyvä palaveri jatkui vielä, kun poistuin kirjoittamana tätä blogia.

Valintakoetehtäviä pohditaan ja punnitaan ja mietitään huolella niin, että jokaiseen viestinnän suuntaukseen ja kuvataiteen painopistealueisiin saataisiin sopivanlaisia opiskelijoita, jotta heillä olisi edellytykset valmistua tehtäviin, joita eri suuntauksista valmistuu. Viestinnän tehtävien tulee olla toisaalta monialaisuuteen tähtääviä ja toisaalta tietylle suuntaukselle ominaisia kykyjä kartoittavia.

Opiskelijatuutoreita on rekrytoitu pitkin kevättä kuvataiteeseen ja viestinnän jokaiseen suuntaukseen. Heti saapuessaan taiteeseen ja viestintään hakija kohtaa opiskelijatuutorit ilmoittautuessaan heille. Muistathan ottaa mukaan jonkun virallisen henkilöllisyystodistuksen, jolla osoitat olevasi kutsun saaja.

Hakijat on jaettu sekä haastattelujen että ryhmätyötehtävien ryhmiin ja ryhmille on tehty aikataulutukset. Seuraa ryhmäsi opiskelijatuutorin ohjeita, hän neuvoo oikean valintakoeryhmän ja auttaa tarvittaessa löytämään perille oikeisiin luokkatiloihin eri tehtävien pariin. Tuutori osaa neuvoa sinua myös ruokailupaikan löytämisessä. Opiskelijatuutori on tukenasi koko valintakokeen ajan, joten kysy kun tarvitset apua tai neuvoa.

Me olemme valmiit vastaanottamaan sinut, tervetuloa valintakokeisiin!

tiistai 27. toukokuuta 2008

Revohkan katalogi on nyt myös verkossa


Viime viikolla blogimme esitteli TAFfin (Tampere Art Factory) sivuilla julkaistun viestinnän koulutusohjelman valmistuvien opiskelijoiden kirjan.

Nyt on vuorossa kuvataiteen koulutusohjelman valmistuvien opiskelijoiden Revohka-näyttelyjulkaisu.

Revohka-kirjan on suunnitellut ja toteuttanut Jani Ikonen, jonka opinnäytetyö näyttelyjulkaisu on. Sen sivuilla esitellään omissa luvuissaan kunkin kuvataiteilijan työt. Lisäksi mukana on kuvataiteen koulutuspäällikön, Juha Suonpään ja taiteen kuraattorin ja tutkijan, Taru Elfingin artikkelit sekä suomeksi että englanniksi.

Revohka-näyttely on avoinna vielä tämän viikon.


Lataa Revohka-näyttelyjulkaisu (15 Mt)

Molemmat julkaisut
Revohka näyttely
Tampere Art Factory

tiistai 20. toukokuuta 2008

TTVO esittää: Roadracersin No fool musiikkivideo


Yksi TAFfissa esitetyistä elokuvista oli musiikkivideo No Fool elokuvasta Rotsi.

Rotsi on fiktiivinen elokuva 17-vuotiaasta Raimosta ja hänen kasvutarinastaan pojasta mieheksi. Raimon äiti haluaa pojastaan suoraselkäisen miehen, isä puolestaan on valmis antamaan pojan itse oppia elämän realiteetit. Elokuva on vahvasti rockabilly-henkinen genre-elokuva, joka kuvattiin viime vuonna.

Elokuvan ensi-ilta ei ole vielä tiedossa, mutta esimakua saatiin Tampere Art Factoryn elokuvaesityksissä, jossa näytettiin Roadracersien musiikkivideo No Fool.

Rotsi on peräti viiden viestinnän koulutusohjelman opiskelijan lopputyö.

Musiikkivideon voi nähdä myös YouTubessa, ja lisää tietoa elokuvan tekemisestä löydät elokuvaprojetin blogista.

Katso No Fool musiikkivideo
Rotsi-elokuvan blogi V8-Magazinessa

Kuva: Ville Salminen

lauantai 17. toukokuuta 2008

TTVO:n pelinkehityskerho Score Malmössä


Nordic Game Programme järjesti viime viikolla Malmössä Nordic Game 2008 -tapahtuman, johon kuuluivat Nordic Game Conference ja Career Expo.

TAMKista oli mukana toistakymmentä osanottajaa, joista useimmat kuuluvat pelinkehityskerho Scoreen.

Score on jo arvioinut matkaa raportissaan nettisivuillaan, voit tutustua raporttiin linkistä alla.

Scoren Nordic Game raportti
Nordic Game kotisivut
Scoren kotisivut

Aiempi juttu Scoresta tässä blogissa

perjantai 16. toukokuuta 2008

Viestinnän valmistuvien kirja myös verkossa


TAMKin kuvataiteen ja viestinnän koulutusohjelmista valmistuvat opiskelijat on aina esitelty Versio-kirjassa. Tänä vuonna kirjan nimi muuttui, se on TAF 2008 Valmistuvien kirja, ja se esittelee viestinnän valmistuvat. Nyt kirja on ensimmäistä kertaa myös ladattavissa verkosta.

Kuvataiteen opiskelijat on esitelty Revohka-näyttely katalogissa, siihen palaamme tässä blogissa pian.

TAF-kirjassa on kuvataiteen koulutuspäällikkö Juha Suonpään, viestinnän koulutuspäällikkö Leena Mäkelän ja Tampere Art Factoryn (TAF) tuottajan Anna Salmen kirjoitukset, toimintakertomus ja taiteen ja viestinnän osamiskeskuksen esittely. Pääasiana on kuitenkin valmistuvien opiskelijoiden esittely. Suuntautumisvaihtoehdoittain etenevät esittelyt alkavat suuntautumisvaihtoehdon vastaavan opettajan kirjoituksella, jonka jälkeen jokainen opiskelija töineen esitellään omalla aukeamallaan.

Kirjan tekijät ovat:
Tuottaja: Emilia Howells
Art Director: Jarmo Mikkilä
Taittaja: Jaakko Kärnä
Valokuvaaja: Ville Salminen
Taiteellinen johtaja: Juha Suonpää
Ohjaava opettaja: Soile Nummela-Kannusmäki

Lataa TAF-kirja (33Mt)

torstai 15. toukokuuta 2008

Martta Tuomaalan ”Tuntematon tiede” alkaa 16.5. - tule avajaisiin!


Akateemisen kirjakaupan ja Stockmannin välisellä kävelykatuosuudella avataan huomenna 16.5. kuudes kesäteos. Se on kuvataiteen ensimmäisen vuoden opiskelijan, Martta Tuomaalan "Tuntematon tiede", jonka kuvataiteen asiantuntijaryhmä valitsi 21 taiteilijan 23 teoksen joukosta.

Kävelykadulla olevalle graniittijalustalle pystytetään katosrakennelma ja siihen liittyvä ilmoitustaulu, jonka odotetaan kesän kuluessa, 16.5.-15.8. välisenä aikana vähitellen täyttyvän ihmisten kirjoittamista viesteistä.

Yhteisötaideteokseen voi osallistua kuka tahansa ohikulkija kirjoittamalla lapulle itselleen tärkeästä asiasta, josta kaikki ihmiset eivät välttämättä tiedä. Kysymyksessä voi olla tieteellinen tosiasia tai kirjoittajan näkökulmasta nähty tunneperäinen totuus. Kaikki anonyymit kirjoitukset pudotetaan katoksen yhteydessä olevaan lukittuun laatikkoon. Martta Tuomaala valitsee niistä taululle liisteröitävät viestit yhdistäen samaan asiaan liittyvät kirjoitukset lähekkäin. Tuomaala päivystää Tuomiokirkonkadulla 4 tuntia arkipäivisin eri kellonaikoina ja samalla myös dokumentoi tapahtumia.

Teoksellaan Martta Tuomaala haluaa korostaa sananvapauden ja oppimisen tärkeyttä.

Martta Tuomaala järjestää huomenna klo 16-17 kaikille avoimen avajaistilaisuuden kahvi- ja pullatarjoiluineen.

Aikaisempi juttu tässä blogissa
Nykytaiteen museon esittely kesäteoksista

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Jussi Valtoselle pääpalkinto YLE:n ja P-KAMKin kuunnelmakäsiskisassa


Eilen Ylen tiloissa Pasilassa palkittu Jussi Valtonen opiskelee TAMK/TTVO:lla MA in Screenwriting -ohjelmassa, joka järjestetään yhdessä Salfordin yliopiston kanssa.

Iskelmä REX raportoi:

"Vuodesta 2003 alkaen viestinnän ja teatterin korkeakouluopiskelijoille järjestetyn kuunnelmakäsikirjoituskilpailun tämänvuotisten kilpailutöiden tasoa kiiteltiin tuomariston taholta. "Teokset ovat selvästi aiempien vuosien töitä
omaäänisempiä, kirjoittajat näyttävät myös oivaltavan hyvin radiovälineen ilmaisullisen luonteen. Kehitystä on tapahtunut."

Palkinnot jaettiin Kukanpäivänä 13.5. YLE Radioteatterin tiloissa Pasilassa.

Tuomaristo: ohjaaja-dramaturgi Pauliina Hulkko, kirjailija Harri István Mäki, sekä YLEn edustajina dramaturgi Mauri Ahola ja näyttelijä Tarja Keinänen.

Neljä kirjoittajaa palkittiin:

Radioteatteripalkinto 1546,02 € : Jussi Valtonen, Tampereen amk, elokuva- ja televisio-ilmaisu, käsikirjoituksesta Välillä se on kissanpentu

Soundata-palkinto 500 €: Tiia-Mari Mäkinen, Keski-Pohjanmaan amk, esittävä taide, käsikirjoituksesta Valkoinen huone

Soundata-palkinto 500 €: Elina Turunen, Pohjois-Karjalan amk, viestintä, käsikirjoituksesta Hilla

Hedcom-palkinto 500 €: Kari Salonen, Pohjois-Karjalan amk, viestintä, lupaavalle kirjoittajalle"

Iskelmä REXin juttu "Voittoisia kuunnelmia"

tiistai 13. toukokuuta 2008

Työllistyvätkö valmistuvat AMK-medianomit?


Viikonloppuna nähtiin Tampere Art Factory -festivaalilla myös medianomiksi (AMK) tänä keväänä valmistuvien töitä. Elokuvia, veppipalveluita, pelejä ja animaatioita valmistuu, mutta valmistuvatko nuoret myös työmarkkinoille, ja koulutustaan vastaaviin tehtäviin?

Julkisuudessa on paljon hämmästelty viestintäalan suuria koulutuspaikkamääriä, ja ounasteltu että medianomit kansoittavat työttömyyskortistot tai joutuvat hanttihommiin muille aloille.

Meidän oma kokemuksemme on erilainen, ainakin TAMKin viestinnän koulutusohjelmasta on menty hyviin alan työpaikkoihin, usein jo opiskeluaikana.

Tänä vuonna kyselimme myös valmistumassa olevilta miltä tilanne näyttää. Vastaukset löydät koulutuspäällikkö Leena Mäkelän kirjoittamasta artikkelista "Miten TAMKista valmistutaan media-alalle"

Lue artikkeli

Kuva
Kuvaaja: Ville Salminen Järjestäjä: Laura Nokkala

maanantai 12. toukokuuta 2008

Taiteen ja viestinnän valintakoekutsut

Opettajat ovat nyt käyneet läpi kaikki TAMKin taiteeseen ja viestintään lähetetyt ennakkotehtävät, arvioineet ja pisteyttäneet huolella jokaisen hakijan tehtävät. Tehtävistä saatujen pisteiden yhteismäärä ja jokaisen tehtävän suorittaminen hyväksytysti ratkaisi valintakokeisiin kutsuttavat.

Tavoitteena oli saada tieto valintakokeisiin kutsutuille mahdollisimman pian ja siksipä lupasimme julkaista valintakokeisiin kutsuttavien hakijoiden nimet myös nettisivuillamme, mutta vain hakijan luvalla. Kutsuttujen nimet ovat Taiteen ja viestinnän etusivun tiedotteissa, viestinnän hakijat on nimetty suuntauksittain. Valintakoekutsut on lähetetty perjantaina 9. toukokuuta. Lisäksi lähetimme tekstiviestit siihen luvan antaneille kutsutuille.

Kuvataiteen ja viestinnän koulutusohjelmien valintakokeet järjestetään 2. – 5. kesäkuuta. Lue kutsu huolella, sillä kutsusta käy ilmi kunkin suuntauksen valintakoepäivä(t) ja kokeiden kesto. Varaathan riittävästi aikaa.

Valintakoekutsuissa on myös kerrottu minkälaisia osioita suuntauksien valintakokeisiin sisältyy, mitä välineitä tarvitset ottaa mukaasi ja miten sinun tulee mahdollisesti valmistautua kokeisiin. Kaikille yhteinen valintakokeen osio on henkilökohtainen haastattelu. Kukin osio arvioidaan erikseen. Lopullisen opiskelijavalinnan ratkaisee valintakokeiden yhteispistemäärä yhdessä koulumenestyksen, ennakkotehtävien ja ensimmäisen hakutoiveen pisteiden kanssa.

Onnea valintakokeisiin kutsutuille ja menestystä kokeissa!

Valmistuvien kuvataiteilijoiden Revohka-näyttely 1.6. saakka


TAMKin kuvataiteen koulutusohjelman tänä keväänä valmistuvien kuvataiteilijoiden näyttely Revohka on avoinna kolmessa näyttelytilassa kesäkuun alkuun saakka, Ikuisessa Galleriassa olevalla näyttelyllä on poikkeava aukioloaika.

Näyttelyt:
Taidekeskus Mältinranta, Kuninkaankatu 2, Tampere
avoinna ma-to klo 12-18, pe-su klo 12-16
Taiteilijat:
Saara Maria Piispa, Kati Roover.

Taiderakennus TR1, Väino Linnan aukio, Tampere
avoinna ti-su klo 10-18
Taiteilijat:
Pii Anttila, Carita Berg, Katja Bohm, Jani Ikonen, Julia Jaatinen, Jyrki Kirjalainen, Riikka Kuoppala, Paula Lehtonen, Inga Mustakallio, Pia Sirén, Pinja Sormunen, Johannes Vartola, Inka Ylikotila, Eero Yli-Vakkuri, Outi Yli-Viikari.

Työväenmuseo Werstas, Väinö Linnan aukio 8, Tampere
avoinna ti-su 11-18
Taiteilijat:
Jaakko Jäppinen, Marja Tikka, Vilja Turtiainen.

Ikuinen Galleria, Finlaysoninkuja 3, Tampere
avoinna ma-pe 12-16 sekä la-su 10.5-11.5 sekä 24.5-25.5 klo 12-16
Taiteilija: Satu Drufva

Tero Karvisen installaatio "Plane'aario" esitettiin Särkänniemen Planetaariossa 6.-8.5.


Revohka
Revohkan taiteilijoiden esittely

Taiderakennus TR1
Työväenmuseo Werstas
Taidekeskus Mältinranta

Plane'aario

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Sähkötuolin matka Tampereelta Salfordiin


Blogi sai ensimmäisen matkakirjeen Salfordin yliopistosta, Manchesterista:

"Tamk:in opiskelijoista koostuva 10 hengen ryhmä suuntasi kohti Englantia, Salfordin Yliopistoa tarkoituksenaan sivistää itseään kansainvälisellä mediatuotannolla. Matka alkoi 25.4 ja saa päätoksensa 30.5. Viisi viikkoa tiukkaa työtä lyhytelokuvan eteen on siis tiedossa.

Tällä hetkellä kaikki ovat viimein toipuneet yllättävästä kulttuurisokista ja tositoimet on aloitettu.
Kansainvälisenä yhteistyönä koulujen välillä toteutetaan lyhytelokuva, The Eletrician, joka tulee olemaan ainakin 4 ihmisen lopputyö.

Mustalla huumorilla höystetty käsikirjoitus on kirjoitettu osana TAMK:in ja Salfordin yliopiston MA Screenwriting opintoja. Työryhmän taiteellisessa ja tuotannollisessa vastuussa olevat ihmiset ovat suurimmaksi osaksi Suomesta. Loppu työryhmä on koottu Salfordin Yliopiston toisen vuoden opiskelijoista.

Hyvä käsikirjoitus ja kaikkien suuri halu tehdä yhdessä kasainvälisesti kilpailukelpoinen elokuva, on luonut työryhmän sisälle tiiviin yhteishengen. Kielimuuri on koitellut, mutta kaikesta on tähän mennessä hienosti selvitty.
Pitkien ennakkovalmistelupäivien ohessa on ehditty pitää myös hieman hauskaa. Vappuna kohotettiin työryhmän yhteishenkeä juhlimalla villisti. Viikonloppuna käytiin elokuvissa ja shoppallemassa sekä teatterissa katsomassa Brenda Blethymin pääosa näytelmää The Glass Menageria:a.

Suomalaisten matka Tampereelta Salfordiin oli pitkä. Muu työryhmä teki matkan lentäen, mutta kuvaaja ja valaisija ajoivat pakettiautolla läpi Ruotsin ja Norjan. Päätös tehtiin täysin tuotannollisista syistä. Pakettiautollinen kuva- ja valokalustoa säästi rahaa. Hurja ajomatka kesti 3 päivää ja kerrytti yli 1400 km. Autossa kulki myös mystinen sähkötuoli, joka herätti paljon puhetta molemmissa kouluissa. Nyt täytyy pilata teidän ilonne, mutta se ei ole oikea sähkötuoli vaan osa lyhytelokuvamme lavastetta.
Viikolla 20 olisi tarkoitus alkaa kuvaamaan, mutta paljon on vielä tehtävä. Voit lukea lisää matkastamme pari viikon kuluttua.

Sähköisin terveisin The Electrician työryhmän jäsenet"

Electria työryhmä:
Producer Tiia-Tuulia Tiensuu
Producer Petra Välimäki
Director Miina Alajärvi
Assistant Director Piia Pienihäkkinen
DOP Juho Kepanen
Gaffer Ossi Käki
Camera Assistant Anu Kopra
Sound Designer Jarno Muhonen (ei mukana matkalla)
Sound Recordist Heidi Hokkanen
Sound Recordist Timo Björksten
Editor Arttu Salmi
Scriptwriter Jussi Jokihaara

TAF päättyy tänään, Revohka jatkuu kesäkuun alkuun


Tänään on Tampere Art Factoryn kolmas, viimeinen ja perhepäivä. Festivaaliportit avautuivat klo 12, ohjelmassa on Circus Ruskan esityksiä, taidevalokuvausta, pellepariskunta Kerstin von Tjäreborg ja Diana A. La Pesu. Digital Tintamarresque on nähtävissä Siperian ja Freckellin aukion yhdyskäytävällä klo 12-14 ja 15-17.

Lasten kulttuurikeskus Rulla on avoinna klo 17 saakka.

Valmistuvien lyhytelokuvia näytetään Werstaan auditoriossa, ja valmistuvien kuvataidenäyttely Revohka on esillä TR1-galleriassa, työväen keskusmuseo Werstaassa ja taidekeskus Mältinrannassa.

Revohkaa ei suinkaan suljeta tänään kun TAFfin portit sulkeutuvat, vaan näyttelyt ovat avoinna 1.6. saakka.

Revohka
Digital Tintamarresque
Circus Ruska
Kerstin von Tjäreborg ja Diana A. La Pesu
Lasten kulttuurikeskus Rulla

Tampere Art Factory

Kuvassa hollantilaisen Academy of Popculture partnerikoulun ja TTVO:n opiskelijat miksaavat livenä VJ/Audio esitystä "Energy" eilen TAFfin lavalla. Esitys valmisteltiin viikon aikana workshopissa, mukana oli myös TTVO:n vaihto-opiskelijat Liettuasta ja Alankomaista.

Kuvia TAFfin lauantaista
Kuvia avajaisista

Kuvia TAFfin sunnuntaista

lauantai 10. toukokuuta 2008

Tampere Art Factory jatkuu tänään


Tänään festivaaliportit avautuvat klo 13:00, festivaaliyleisö voi tutustua valmistuvien kuvataidenäyttelyihin ja elokuviin ja kaikkeen muuhun.

Nostan tässä esiin kansainvälistä tarjontaa: Hollantilaisen Popkulttuuriakatemian ja TTVO:n VJ/Audio Workshop "Energyn" työn tuloksia nähdään festivaaliaukiolla klo 15:00, siellä voi myös tutustua valomaalauksen saloihin saksalaisen Bauhaus Universityn ja TTVO:n opiskelijoiden työpajassa.

Maailman elokuvafestivaaleja kiertänyt Richard Vickersin web-installaatio 15*15 on vihdoin nähtävissä Suomessa, TAFfissa tietenkin. 15*15 on esillä Bravo Plasassa.

Klo 16:00 - 17.30 nähdään Werstaan auditoriossa Chris Halesin ja Teijo Pellisen vuorovaikutteisen elokuvan esitys, jonka pääosassa esiintyy: Sinä.

Kuva eilisiltaisesta Legioonateatterin rumpuryhmän ja tuliryhmä Flamman esityksestä.

Tampere Art Factory

Lisää kuvia avajaisista

perjantai 9. toukokuuta 2008

Tampere Art Factory on avattu












Tampere Art Factory

Tampere Art Factory käynnistyy tänään


Tänään on se päivä. Koko lukuvuoden sen eteen on tehty työtä, viime vuorokaudet ympäriinsä, ja nyt se alkaa.

Väinö Linnan aukiolla Finlaysonilla TAF avataan tänään klo 19:00. Samalla avautuu kuvataiteen valmistuvien opiskelijoiden Revohka näyttely TR1-galleriassa, Työväenmuseo Werstaassa ja Taidekeskus Mältinrannassa. Valmistuvien lyhytelokuvat nähdään Werstaan auditoriossa. Klo 21:00 eletään rumpubattle ja Flamma Väinö Linnan aukiolla.

Ennen varsinaisia avajaisia pidetään kansainvälinen seminaari TTVO:n kahviossa.

Tampere Art Factory

Kuvassa tämänaamuinen, liki valmis Väinö Linnan aukio valmistautuu vastaanottamaan festivaalivieraat

torstai 8. toukokuuta 2008

Hauru ja Kuoppala menestyivät Oberhausenissa


Hannaleena Haurun ohjaama ”Jos kaadun” on palkittu Oberhausenin lyhytelokuvafestivaalien kansainvälisessä kilpailusarjassa Cinema Juryn palkinnolla. Palkintoon sisältyy optio Saksan alueen elokuvateatteri – ja TV-levityksestä.

Riikka Kuoppalan ”Vieras ruumiissani” puolestaan valittiin Oberhausenissa merkittävistä kansainvälisistä kilpailutöistä koostuuvaan lyhytelokuvaohjelmistoon, joka tulee kiertämään kuluvan vuoden aikana Euroopan eri elokuvafestivaaleja ja taidemuseoita.

Oberhausenin lyhytelokuvafestivaalit järjestettiin tänä vuonna 54. kerran, kyseeessä on maailman vanhin lyhytelokuvafestivaali. Kansainvälisen kilpailun esikatseluun lähetettiin tänä vuonna yli
4000 lyhytelokuvaa, joista kilpailuun valittiin 62 lyhyelokuvaa 42 eri maasta.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa Oberhausenin festivaalien historiassa kansainvälisessä kilpailussa kilpaili kaksi lyhytelokuvaa samasta elokuvakoulusta. Hannaleena Hauru ja Riikka Kuoppala ovat valmistuneet Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2007, Hauru viestinnän koulutusohjelmasta ja Kuoppala taiteen koulutusohjelmasta. Molemmat lyhytelokuvat ovat ovat tekijöidensä päättötöitä.

Lisää:
Oberhausenin elokuvajuhlat

Kuva Riikka Kuoppalan elokuvasta "Vieras ruumiissani"

Lue lisää aikaisemmista blogipostauksista:

Jos kaadun palkittiin Oberhausenissa
Myös Hannaleena Hauru Oberhauseniin
Riikka Kuoppala Oberhauseniin
Kuvataiteen henkilöprofiili: Riikka Kuoppala
Jos kaadun voitti jälleen, nyt filkkareilla

Päivi Viinikaisen lomakeinstallaatio Kelan toimistossa

Päivi Viinikainen: Tuhat

Lomakeinstallaatio Kelan toimistossa toukokuun ajan


Taiteilija kuvaa työtään:

Japanilaisen uskomuksen mukaan taittelemalla tuhat origamikurkea toive toteutuu. Tein muistilapuista ja lomakkeista lintuja, kunnes unohdin mitä olisin halunnut toivoa. Opiskelen Tampereen Ammattikorkeakoulussa kuvataidetta. Halusin tehdä viraston kattoikkunaan teoksen, koska odotustilassa on aikaa katsella ylös. Taittelemalla paperinkeräyslaatikon sisällöstä lintuja tein oman osani viraston paperityöstä. Installaatio Tuhat on esillä Tampereen Kelan toimistossa Aleksis Kiven katu 18.

Kv-viikon neljäs päivä


Eilen illalla vieraat savusaunottiin ja uitettiin Näsijärvessä TAMKin kansainvälisen toimiston illanvietossa, tänään työ jatkuu.

Aamupäivällä on kuultu Garry Patonin ja Andy Walkerin (Salford University, Englanti), Carlos Scolarin (Vic University, Espanja) ja Rainer Steindlerin (EUROPRIX multimediakilpailu, Itävalta) esitykset, vuorossa ovat vielä Johanna Hausholder (Ontario College of Art and Design, Kanada), Tjepke Zylstra ja Melanie Kanderlaars (Utrecht School of the Arts), Patricia Huion (Katholieke Hogeschool Limburg, Belgia) ja Albert van der Kooj (Academy of Popculture, Hollanti).

Light Painting ja VJ/Audio Energy workshopit jatkuvat samanaikaisesti, ja Sylvia Shortall (Limerick School of Art & Design) on pitänyt esityksen kuvataiteen opiskelijoille ja antaa iltapäivän kuluessa heille henkilökohtaista ohjausta.

Huomenna iltapäivällä kansainväliset vieraat osallistuvat Tampere Art Factoryn kansainväliseen seminaariin.

Kuvassa Carlos Scolari

Tampere Art Factory

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Kansainvälinen viikko jatkuu


Aamulla alkoi kolmas kansainvälisen viikon workshop: "Ideas of Contemporary Media Art". Tänään on jo kuultu ja nähty Patricia Huionin (Katholieke Hogeschool Limburg, Belgia), Gyorgyi Retfalvin (Kodolányi János University College, Unkari) ja Claus Knudesenin (Lillehammerin yliopiston televisio- ja elokuvaosasto, Norja) esitykset. Vuorossa ovat vielä Dalia Matikiene (Vilnius College of Construction and Design, Liettua) ja Aleksander Lembke (Bauhaus University Weimar, Saksa).

Workshop jatkuu huomenna.

Kuva: Juha Suonpää. Patricia Huion pani opiskelijat heti aamusta kehittelemään vuorovaikutteista kerrontaa.

Kansainvälinen valokuvanäyttely Pesurummussa


Y-A9-2008 on eilen Finlaysonilla avatun valokuvanäyttelyn nimi. Nimi on keväällä taiteen koulutusohjelmassa järjestetyn valokuvakurssin kurssikoodi. Kurssin lopputuloksia on nähtävissä TTVO:n sisääntuloaulan näyttelytilassa Pesurumpu. Ymmärrät kyllä nimen, kun tulet katsomaan.

Esillä on neljän kurssille osallistuneen vaihto-opiskelijan ja kolmen TTVO:n opiskelijan töitä.
Näytteilleasettajat ovat Teackele Soepboer (Academie Minerva, Hollanti), Robertas Gaudiešius (Vilnius college of construction and design, Liettua), Renze Leenstra (Noordelijke Hogeschool Leeuwarden, Hollanti), Phoebe Wild (Sheffield Hallam University, Englanti), kuvataiteen opiskelijat Noora Westerberg ja Timo Bredenberg sekä kuvauksen opiskelija Anton Verho.

Pesurumpu ja TAMK/TTVO löytyvät osoitteesta Finlaysoninkatu 7.

Näyttelyyn voi tutustua myös Tampere Art Factoryn aikana ensi viikonloppuna.

Tampere Art Factory
Lisää valokuvataideaiheisia juttuja

Jos kaadun palkittiin Oberhausenissa


Hannaleena Haurun elokuva "Jos kaadun" voitti yhden festivaalien pääpalkinnoista, elokuvateattereiden raadin palkinnon festareiden parhaana 35mm elokuvana.

Lue lisää aiemmista blogipostauksista:

Myös Hannaleena Hauru Oberhauseniin
Jos kaadun voitti jälleen

tiistai 6. toukokuuta 2008

VJ/Audio Energy workshop käynnistyi myöhässä tulipalon vuoksi


Hollantilaisen Utrecht School of the Artsin opettajan Adri Schokkerin ja kolmen opiskelijan vetämän VJ-workshopin alku siirtyi. Eilen illalla piti aloittaa, mutta vieraat istuivat junassa odottamassa, että Riihimäen matkakeskuksen työmaan tulipalon katkaisema matka voisi jatkua.

Tänä aamuna kuitenkin workshop pääsi vauhtiin brainstorming-istunnolla, ensimmäiset luonnokset näkyvät valokuvassa.

Tänään on myös kuultu kuvataiteilija Susanne Ramsenthalerin esitys, ja parastaikaa hän antaa henkilökohtaista ohjausta kuvataiteen opiskelijoille.

Huomenna alkaa kaksipäiväinen "Workshop on Ideas of Contemporary Media Art", jossa esiintyy yhteensä 14 puhujaa 10 eri maasta.

Viikko huipentuu Tampere Art Factory festivaaliin 9-11.5.

Kansainvälisen viikon ohjelma
Tampere Art Factory

maanantai 5. toukokuuta 2008

Kv-viikko käynnistyi - Light painting workshopissa opiskelijoita 7 maasta


Ennen ensi viikonlopun Tampere Art Factory (TAF) festivaalia TTVO:lla on paljon kansainvälistä ohjelmaa. Ensimmäiset kansainväliset vieraat saapuivat jo viikonvaihteessa. Kuvassa näkyvät Weimarin Bauhaus Universityn opiskelijat osallistuvat Light Painting Workshoppiin yhdessä TTVO:n opiskelijoiden kanssa, työpajan vetää Aleksander Lembke.
Kuvassa myös Susanne Ramsenthaler Edinburgh College of Artista, joka tiistaina esittelee kuvataiteen opiskelijoille töitään ja ohjaa sen jälkeen kuvataiteenopiskelijoita.

Tänä aamuna käynnistynyt Light Painting workshop on todella kansainvälinen, sillä siihen osallistuu opiskelijoita myös Liettuasta, Puolasta, Italiasta, Hollannista ja Englannista.

Tänään iltapäivällä saapuvat Utrecht School of Artsin opettajat ja opiskelijat, jotka vetävät VJ/Audio energy workshopin, keskiviikkona ja torstaina yhteensä 13 partnerikorkeakoulujen opettajaa esiintyy "Ideas of Contemporary Media Art" työpajassa. Torstaina ohjelmassa on myös Limerick School of Art and Designin Sylvia Shortalin esitys omista töistään ja kuvataiteen opiskelijain ohjausta.

Light Painting ja VJ/Audio Energy -työpajojen tulokset nähtään Tampere Art Factoryn lauantaissa. Muuta kansainvälistä tarjontaa edustavat Richard Vickersin Web-installaatio 15*15 sekä Chris Halesin ja Teijo Pellisen vuorovaikutteinen elokuvaelänys "Cause and Effect".

Kaikenkaikkiaan kansainväliselle viikolle ja TAFfiin on tulossa vieraita 15 maasta.

Kuvassa TTVO:n kattoterassilla Aleksander Lembke vasemmalla, Susanne Ramsenthaler neljäs oikealta muut Weimarin opiskelijoita

Tampere Art Factory Finlaysonilla 9-11.5.

sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Haku videotaiteen erikoistumisopintoihin alkaa 5.5.


Hakuaika ylempään AMK-tutkintoon johtavaan mediatuottamisen koulutusohjelmaan päättyi perjantaina, maanantaina alkaa haku videotaiteen erikoistumisopintoihin.

Kurssi soveltuu media- ja videotaiteilijoille sekä muiden alojen kuvataiteilijoille, jotka haluavat syventää osaamistaan videotaiteessa.

Erikoistumisopinnot alkavat syyskuussa 2008 ja päättyvät toukokuussa 2009. Kurssi antaa 30 opintopistettä.

Hakuaika on 5.5.-24.8.

Tarkemmat tiedot ja hakulomake

lauantai 3. toukokuuta 2008

Visujen turhakenäyttelylle jatkoaika yleisömenestyksen vuoksi


Visuaalisen suunnittelun opiskelijat pystyttivät ympäristötietokeskus Moreniaan joulukuussa turhakenäyttelyn. Se perustuu Suomen luonto -lehden Turhakekilpailuun osallistuneihin töihin ja opiskelijoiden omiin ideoihin.

Näyttely piti alunperin purkaa keväällä, mutta sen saaman suuren suosion vuoksi näyttelyä jatketaan.

Turhakkeiden mainoskuvat ovat TAMKin viestinnän koulutusohjelman visuaalisen suunnittelun opiskelijoiden tekemiä. Tekijät: opiskelijat, Maria Paukkunen, Pia Kuha, Irina Kauppinen, Jonna Laukkanen, Petri Viippola, Jarmo Mikkilä ja Mika Korento sekä lehtori Tuomo Joronen. Näyttelyn pystytyksestä vastasivat Maria Paukkunen, Noora Federley, Liina Luoma ja Irina Kauppinen.

Ympäristötietokeskus Moreenia on yleisölle avoinna ti 10.00-15.00, ke ja to 10.00-18.00. Moreenia sijaitsee Patosillalla, vesivoimalaitoksen 3 kerroksessa. Näyttely on maksuton.

Morenia
Artikkeli näyttelystä Opettaja-lehdessä

perjantai 2. toukokuuta 2008

Valmistuvat hyvin töissä kiinni


Viestinnän koulutusohjelmasta tänä keväänä valmistuvien työtilanne vaikuttaa tekeillä olevan kyselyn perusteella hyvältä. Suurin osa valmistuvista on kiinni oman alansa töissä jo ennen opintojen päättymistä. Valmistuvia toimii mm. graafikoina, leikkaajina, konseptisuunnittelijoina, TV-kuvaajina, valosuunnittelijoina, äänittäjinä, tapahtumatuottajina ja markkinoinnin parissa.

Kevään lopputyöaiheiden kirjo on laaja. Projekteina on toteutettu äänitteitä, lyhytelokuvia, animaatioita, asiakaslehti, tietokonepeli… Osa projekteista on esillä myös TAF-festivaalilla. Kirjallisissa osuuksissa on pohdittu esimerkiksi festivaalitiedottamista, kuvaussihteerin työtä, julkisivuvalaisua, taiteen rahoitusta ja dokumentaristin eettistä vastuuta.

Viestinnän opinnäytteiden tarkastukset ovat pääsääntöisesti julkisia. Tunnin tilaisuudessa opiskelija kertoo lopputyöprojektista ja siihen aina liittyvästä kirjallisesta raportista. Sen jälkeen tarkastaja, usein koulun ulkopuolinen ammattilainen, arvioi työn laatua ja esittää lisäkysymyksiä. Arvosanan määrittelyyn osallistuu tarkastajan ohella myös työtä ohjannut opettaja sekä mahdollinen ulkopuolinen tilaaja. Suurin osa TAMKin opinnäytteistä julkaistaan myös netissä doria-palvelimella.

Viestinnästä valmistuu keväällä noin 60 henkeä, joulukuussa arviolta parinkymmenen joukko.

Teksti: Pertti Näränen, mediatutkimuksen lehtori

Kuva: Esseemäinen "kollaasidokumentti" Veden varassa on sekä leikkaaja Antti Karjalaisen että ohjaaja Ilkka Raution lopputyöprojekti.

Arttu Haglundin elokuva Kerran voitti pronssia


Arttu Haglundin ohjaama ja käsikirjoittama lyhytelokuva Kerran on voittanut pronssia Filmi- ja videokuvaajien liiton SM-kilpailussa Joensuussa. Elokuva palkittiin elokuvaopiskelijoiden kilpailusarjassa.

Arttu opiskelee kolmatta vuotta leikkausta viestinnän koulutusohjelmassa. Elokuva on valmistunut tänä keväänä. Sen tekijät ja näyttelijät esitellään elokuvan veppisivuilla.

Elokuvan ensi-ilta oli Tampereen elokuvajuhlilla 6.3.2008.

SM-kilpailun tuomaristo lausui elokuvasta:
Kuvallinen ja äänellinen ilmaisu oli hyvä. Lähikuvia oli käytetty kiitettävästi. Hajanainen vaikutelma. Tuomariston mielestä katsojalle tarve antaa vinkki aiheesta vaikka valmista asiaa ei suoranaisesti esille tuodakaan.

Teksti: Tuomas M. Mäkelä, Viestinnän koulutusohjelma / Ääni'05
Kuva: Arttu Haglund

Kerran-elokuvan kotisivut
Katso elokuva

Filmi ja Videokuvaajien Liiton SM-2008 kilpailut

TAF on kansainvälinen mutta paikallinen



Tampere Art Factory ei ole vain tamperelaisen taiteen nuori kevät, se on myös merkittävä kansainvälinen kuvataiteen ja viestinnän opettajien ja opiskelijoiden kohtaamispaikka.

Tavoitteeksi asetettiin 10 kansainvälisen partnerin houkutteleminen TAFfiin, mutta toisin kävi, TAFfiin osallistuu 55 vierasta 13 maasta, 18 korkeakoulusta ja 3 muusta yhteisöstä.

TAFfia edeltävät päivät opetus TTVOlla on kansainvälistä. Partnerikouluista on myös opiskelijoita mukana kansainvälisissä työpajoissa, joiden tulokset nähdään TAFfin lauantaissa 10.5. Työpajat ovat "Light Painting" ja "VJ/Audio Energy".

Muuta kansainvälistä antia TAFfissa edustavat Richard Vickersin webinstallaatio 15*15 sekä Chris Halesin ja Teijo Pellisen "Cause and Effect" -vuorovaikutteisen elokuvan ilotulitus.

Tämän postauksen kuva puolestaan osoittaa, että TAF on myös kovin paikallinen, ja tahtoo juurtua osaksi Tampereen arkea ja juhlaa. TAFfiin voi tutustua jo etukäteen ainakin Anttilassa ensi sunnuntaina 4.5. klo 12-14, tästä julisteet Anttilan eri osastoilla kertovat.

Tampere Art Factory


Aiemmat TAF postaukset tässä blogissa:

TAF esittää: Maria Kaurismäen elokuva Sivutyö
TTVO organisoi: Tampere Art Factory