keskiviikko 28. marraskuuta 2012

TTVO FILKKA - MOVIE WATCHDOWN 26-30.11!



Joka päivä leffanäytös TTVO:lla!
Tällä viikolla TTVO-filkka näyttää
jokaisena arki-iltana yhden elokuvan 2. kerroksen teatterissa klo 17! Maanantaina huumoria tarjoili Clerks, Tiskirotat, kun taas tiistain klassikosta vastasi tällä kertaa Hitchcockin Psycho (1960).

Tänään keskiviikkona nautitaan Juho Aittasen seurassa B-luokan elokuvasta The Super Inframanista. Torstai on toivoa täynnä ja sen kunniaksi tarjolla
onkin Kovasikajuttu, joka ei takuulla jätä kylmäksi ketään!

Perjantaina esitämme yleisöäänestyksen voittaneen elokuvan, ehdolla
ovat The Godfather, Memento, Henkien kätkemää, Delicatessen,
C.R.A.Z.Y, Alien sekä Holy grail. Äänestää voi TTVO-FILKAN facebooksivuilla!


Ps. TTVO-Filkan facebooksivuille saa käydä kertomassa muitakin
elokuvia joita haluaisitte Filkan illoissa nähdä!

Teksti: Aino Mättö

maanantai 26. marraskuuta 2012

Joulu saapuu: Ikuisen Gallerian jouluiset taidemyyjäiset 7.-9.12.!


Ikuinen Galleria
Joulumyyjäiset
7.-9.12.2012
avoinna: 
pe 7.12. klo 14-18
la-su 8.-9.12. klo 12-16

Ikuinen Galleria järjestää jo perinteiseksi muodostuneet joulumyyjäiset  7.-9.12. Myynnissa on mm. opiskelijoiden tekemää taidetta, koruja, kortteja ja käsitöitä. Lämmintä joulumieltä, glögiä ja pipareita sekä joulun parhaat paketoitavat löydät osoitteesta Finlaysoninkuja 3.

Tervetuloa!

ps. Emme valitettavasti ota vastaan muovirahaa, joten varaathan mukaasi käteistä.

Ikuinen Galleria Facebookissa

torstai 22. marraskuuta 2012

TAMK Taide, musiikki ja media tuottaa mainoksia

Keskustorilla koettiin kuolleiden maihinnousu.
Kuvassa Anu Asmala, Saara Jääskeläinen, Jussi Rytkönen, Heli Härkönen,
Erika Laine, Suvi Hokkanen, Veera Rouvinen, Reetta Niemi ja Veera Niemi

Mikä siinä on, kun jo kolmatta kertaa tänä syksynä Tampereen keskustan valtaavat elävät kuolleet? No, TAMKin elokuvan ja television opiskelijathan ne siellä ekstroineen! Asiakasprojektikurssia suorittavat opiskelijat jalkautuivat Tampereen katukuvaan.


Tuona syksyisenä iltana zombien matka keskittyi Keskustorin liepeille. Thriller ei soinut tällä kertaa taustalla, mutta kalseasta ilmasta huolimatta kuvausryhmän tunnelma oli mitä mainioin.


Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy:lle toteutetaan syksyn aikana viisi erilaista mainosvideota. Lyhytelokuvinakin toimivissa pätkissä ollaan tekemisissä niin avaruudesta tulleiden kummajaisten, kuin suorasanaisten tamperelaisten kanssa.

Ja mitenkäs ne zombit sitten tähän kaikkeen liittyvät. Nehän ovat osa allekirjoittaneiden suunnittelemaa tuotantoa, jossa rakastutaan Tampereeseen.

Meidän ryhmämme How I Met My Love -tuotannon kuvaukset ovat ohi, ja materiaali makaa nyt leikkauspöydällä. Viiden kuvauspäivän aikana kierrettiin lähemmäs parikymmentä lokaatiota, ja avustajiakin oli reilun tusinan verran. Vuodenajasta huolimatta, saimme mielestämme Tampereen parhaat puolet hienosti purkkiin.

How I Met My Love ja muut tuotannot näkevät päivänvalon joulukuun puolen välin tienoilla Tampere - All Bright! -kanavalla.

Teksti: Suvi Hokkanen ja Kaisu Jansson / How I Met My Love -ryhmä

tiistai 20. marraskuuta 2012

Pureview-projektin purku

Tamkin yhteistyö Mindtrekin ja Nokian kanssa poiki kuvausprojektin. Suurin osa tapahtuman valokuvista kuvattiin Nokian 808 pureview-puhelimilla. Kuvaamisesta vastasivat Tamk-opiskelijat Josef Pacal, Douglas Symon ja Joel Forsman. Mindtrek videon tapahtumasta kuvasivat vastaavasti 808:eilla Jenni Hujala ja Petra Kotamäki. Katso kuvat Mindtrekin Flickr kuvavirrasta. http://www.flickr.com/photos/mindtrek/sets/72157631683845612/

Projektin purkutilanne pidettiin maanantaina, Nokian tiloissa Hervannassa, ja  Tamkin opiskelijat antoivat palautetta puhelimesta, käytettävyydestä ja kokemuksistaan projektin suhteen. Nokia myös ystävällisesti evästi opiskelijoita ja koulua uusilla 808-puhelimilla!

Cai Melakoski, Tuomo Joronen, Seija Suoniemi (Nokia), Josef
Pacal, Joel Forsman, Jarmo Rintamäki (Nokia)

perjantai 16. marraskuuta 2012

Mitalipäivänä muistettiin kanssakaupunkilaisia

Mitalipäivä järjestettiin täysin vapaaehtoisvoimin.
Myös mitalien materiaalit oli saatu lahjoituksina.

Tänään perjantaina 16.11. vietettiin Mitalipäivää. Mitalipäivänä ihmisille tarjoutui mahdollisuus muistaa kanssakaupunkilaista, omaa arjen sankariaan tai yllättävää päivän piristäjää mitalilla.

Mitalipisteellä kuultiin koskettavia tarinoita, siitä kelle mitali aiottiin lahjoittaa. Moni bussikuski, lähikaupan kassa ja naapurin herra tai muu lähimmäinen tuli saamaan mitalin päivän aikana.






Moni käytti hetken aikaa valitakseen parhaiten mitalin saajalle sopivan mitalin.

Mitalien antajia pyydettiin kirjaamaan tarina siitä kelle ja miksi mitali meni. Tarinoita voi lukea Mitalipäivän Facebook-sivulta.

www.facebook.com/Mitalipaiva/
 
Päivä järjestettiin nyt toista kertaa. Tampereen Mitalipisteestä Keskustorilla vastasi Mirka Kinnula, joka on valmistunut TAMKin kuvataiteen koulutusohjelmasta keväällä 2012. Hän toimii parhaillaan Mitalipäivän idoineen Meiju Niskalan assistenttina. Lisäksi mitalipisteellä olivat 3. vuosikurssin kuvataideopisekelijat Anna Autio, Hinni Huttunen, Jemina Lindholm ja  Elina Ylhäisi.

Teksti ja kuvat: Hinni Huttunen ja Elina Ylhäisi

torstai 15. marraskuuta 2012

Demola, syysprojektit puolessa välissä.

Kolmen minuutin pitsaus menossa
Demolan mid-pitch-tilaisuus järjestettiin keskiviikkona 14. pvä. Siis mikä? Opiskelijoiden syksyn 2012 demola-projektit ovat puolessa välissä ja ryhmät promosivat ja aukaisivat omien projektiensa teemoja. Nyt kunkin projektin esittelyyn käytettiin kolme minuuttia.

Esillä oli 25 eri projektia, mukana mm. projekteja seuraavilla teemoilla; virtuaalistudiot, biojäte, yhteisöviestintä, tulevaisuuden robotiikka. Kolmen minuutin aikataulu piti esitykset ja ilmapiirin tiiviinä. Kukaan ei ehtinyt pitkästymään.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Galleria Rajatilassa vuoden 2012 Stipendiaattinäyttely: Karoliina Paappa ja Mikko Keskiivari

Karoliina Paappa: Valkea hevonen

Karoliina Paappa ja Mikko Keskiivari:

Stipendiaattinäyttely
10.-27.11.2012

Galleria Rajatila
, Hämeenpuisto 10

avoinna ma-pe 13-18, la-su 12-16


Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen kaupungin kulttuuritoimi ja Rajataide ry myöntävät vuosittain kaksi näyttelyaikastipendiä TAMKin kuvataiteen koulutusohjelmasta valmistuville. Kevään 2012 valmistuneiden vuosikurssilta näyttelyaikastipendin saivat Karoliina Paappa ja Mikko Keskiivari.

Vuoden 2012 stipendiaattinäyttely koostuu kahdesta toisiinsa limittyvästä kokonaisuudesta: A Garden of All Tales ja Trench. Paapan ja Keskiivarin estetiikaltaan vahvoissa teoksissa toistuvat monet taiteilijoita yhdistävät elementit, kuten tarinallisuus, kokemuksellisuus, magia ja tunteen suhde arkkitehtoniseen tilaan.




Yläkerrassa
: Karoliina Paappa -  A Garden of All Tales


Karoliina Paappa [s.1983, Janakkala] on valokuvaukseen ja videotaiteeseen suuntautunut kuvataiteilija. Hän asuu ja työskentelee Tampereella. Paapan työskentelyssä korostuu performatiivinen ote ja kiinnostus sarjallisuutta kohtaan. Hänen töitään on ollut esillä esimerkiksi Daegu Photo International Young Photographers Biennaalissa, Etelä-Koreassa (2010), Inter-Cool 3.0 - näyttelyssä, Saksassa (2010) sekä NeuNow 2011 Young Talent of the Future Festivaaleilla, Virossa (2011).

 Paappa tuo Galleria Rajatilaan A Garden of All Tales -näyttelykokonaisuuden, joka koostuu valokuvasarjasta sekä tilaan rakennetusta installaatiosta. Paappa käsittelee näyttelyn teoksissa muutoksen ja ajattomuuden suhdetta maagisen realismin keinoin. Näyttely on toteutettu osittain vertaisrahoituksella. Näyttelyä ovat sponsoroineet Vihervakka Oy ja Ullanunelma Oy.




Alakerrassa
: Mikko Keskiivari - Trench


Mikko Keskiivari [s.1987, Heinola] on lyhytelokuvamuotoiseen videotaiteeseen painottunut kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä ja Berliinissä. Hän hyödyntää työskentelyssään usein myös performanssitaiteen ja yhteisötaiteen keinoja. Keskiivarin taiteessa äänen ja musiikin rooli on merkittävä. Hän on osallistunut useisiiin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hänen teoksiaan on esitetty esimerkiksi Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa, Venäjällä sekä Michiganissa, Yhdysvalloissa.

Stipendiaattinäyttelyssä Keskiivari rakentaa kokonaisuuden uusimman teoksensa, Trench ympärille.

Trench on valokuvaaja Diana Luganskin kanssa yhteistyönä syntynyt lyhytelokuvamuotoinen taideteos, jonka tuotannossa yhdistyvät kuvataiteen, muodin sekä elokuvan tekemisen tavat. Esimerkiksi vanitas-traditiosta ja kauhuelokuvasta estetiikkansa lainaava, maalauksellinen teos kertoo tarinan kahdeksan naisen kohtaamisesta. Työ sijoittaa uskonnollisen ja romanttisen kuvaston koulu- ja virastoympäristöön; pyrkien löytämään uusia näkökulmia tiloihin ja tilanteisiin, jotka on tyypillisesti totuttu näkemään banaaleina ja mystiikasta vieroitettuina.


Galleria Rajatila

Karoliina Paapan internet-sivut
Mikko Keskiivarin videotaidetta Vimeossa

tiistai 13. marraskuuta 2012

Opiskelijoiden elokuvia HLEF:ssä

Näyttelijä Ismo Kallio on Outi Hartikaisen ohjaaman
Sydänjuuria -elokuvan päähenkilö Arno.

Kaksi TAMKin elokuvaopiskelijoiden työtä nähdään tänään alkavien Helsingin lyhytelokuvafestivaalien kilpailusarjoissa. Sakari Suurosen Tunneli on mukana opiskelijadokumenttien sarjassa, Outi Hartikaisen Sydänjuuria opiskelijafiktioissa. Kumpikin työ on ohjaajansa opinnäytetyö.

Sakari Suurosen Tunneli on dokumentti, jossa "vakavan sairauden kohdatessa ihminen näkee elämänsä uudessa valossa. Toipumisprosessin käynnistyttyä entinen elämä ja arvot eivät enää tunnu omilta."
Tunneli HLEF:n ohjelmistossa lauantaina 17.11. klo 11 elokuvateatteri Andorrassa.


Outi Hartikaisen ohjaama Sydänjuuria kertoo eläkkeellä olevasta biotutkijasta Arnosta, joka yrittää löytää vaihtoehtoisen keinon parantaakseen vakavasti sairaan vaimonsa Helmin. Elokuvan käsikirjoitus on Hannu Koivurannan ja se on TAMKin ja Karisma Filmsin yhteistuotantoa.
Sydänjuuria HLEF:n ohjelmistossa keskiviikkona 14.11. klo 13 Andorrassa.

Helsingin Lyhytelokuvafestivaalilla on mahdollista nähdä myös jo vuosia sitten valmistuneiden TTVOlaisten elokuvia. Kuvataiteen koulutusohjelman entinen opiskelija Sami Sämpäkkilä on saanut oman erikoissarjansa, kokeellisten elokuvien kilpailussa nähdään Timo Wrightin Event ja Arttu Haglundin Odotushuone.

Helsingin lyhytelokuvafestivaali


torstai 8. marraskuuta 2012

Jenni Kuoppalan Kolibrinkasvattaja Ikuisessa Galleriassa



Jenni Kuoppala
Kolibrinkasvattaja

13.-30.11.2012

ma-pe 12.00-16.00
Ikuinen Galleria, Finlaysoninkuja 3


Toivotan tervetulleeksi Ikuiseen luolaan katsastamaan maalaukseni.

Näyttelyn nimi kuvaa pyrkimystä täydelliseen muotokuvaan kyseisestä harvinaislaatuisesta ammatista. Maailman onnellisin mies, kolibrinkasvattaja on vastakohta jatkuville kierroksille ja adhd:lle. Haluan päästä apajilleen ja imeä elämän opit selkeyden ja tyyneyden puutteeseeni.
En tiedä vielä onnistunko houkuttelemaan kolibrinkasvattajaa paikalle, mutta ainakin esittelen jotain tyttömäistä ja naiivia.

Lämpimästi tervetuloa näyttelyyni!


-----------------------------------------
Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella osoitteessa Finlaysoninkuja 3. toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.
Ikuinen Galleria Facebookissa

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

LiikKUVAT - TAMKin Kuvataiteen opiskelijoiden videoteoksia Kaupin sairaalassa

Jemina Lindholmin ja Elina Ylhäisin Lauantai

Kaupin sairaalassa Tampereella on LiikKUVAT -projektiin liittyen esillä uusi valikoima videotaidetta 31.1.2013 asti.

L i i k KUVAT on Kaupin sairaalassa Tampereella toteutettava hanke, jonka tarkoituksena on tutkia video-, media- ja elokuvataiteen keinoin toteutettujen teosten esitysmahdollisuuksia hoitolaitoksissa. Se tarjoaa mahdollisuuksia tuottaa uudenlaisia elämyksiä myös niille ihmiselle, joiden elämä on erilaisten fyysisten tai henkisten rajoitteiden kahlitsemaa. LiikKUVAT -projekti haluaa tuoda sisällöllisiä ja esitysteknisiä vaihtoehtoja televisiolle, joka hoitolaitoksissa on yleensä ainoa liikkuvan kuvan esitysmuoto.

LiikKUVAT -projekti alkoi 2010 yhteistyöprojektina, jossa tuottajana on Tampereen nykytaiteen museo ja kumppaneina Pirkanmaan taidetoimikunta, Tampereen kaupungin laitoshoito sekä Tampereen kaupungin museopalveluiden TAITE -yksikön Konkarit -hanke. Videoteoksia koekäyttöön on lainannut suomalaisen mediataiteen levityskeskus AV-ARKKI ja kuvataiteilijat.

Jemina LindholmElina Ylhäisi ja Hinni Huttunen ovat kolmannen vuoden kuvataideopiskelijoita Tampereen ammattikorkeakoulusta. Teokset on tehty keväällä 2012 osana Taiteen tuottaminen -kurssia, ohjaavana opettajana toimi Fanni Niemi-Junkola.

Osasto 3A:n päivähuoneessa on esillä Jemina Lindholmin ja Elina Ylhäisin videoteos Lauantai vuodelta 2012: "Pullataikina kohoaa pyyhkeen alla. Mikään ei voita kevätauringossa kuivuvien lakanoiden tuoksua. Korvapuusteihin ei voi laittaa liikaa sokeria tai voita. Puustin muoto ja tapa viikata lakanat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Kun puhtaat lakanat ovat viikattuina liinavaatekaapissa, on aika juoda iltapäiväkahvit."
Henni Huttunen: Ihana Tanssi

3. kerroksen porrastasanteella on esillä Hinni Huttusen Ihana Tanssi vuodelta 2012:

 "Kolme minun mielestä ihanaa asiaa: kukat, turkoosi ja tanssiminen."


Viriketila Virkussa on esillä Fanni Niemi-Junkolan lyhytelokuva Yksi ja monta 2010:
Fanni Niemi-Junkola: Yksi ja monta

"Teos kertoo erään perheen tositarinan henkilöiden itsensä esittämänä.
Taiteilijan lähtökohtana on kuvata tavallisia mutta erimuotoisia perheitä,
 jossa asiat ovatkin muuttuneet. Tytön molemmat vanhemmat kuolevat ja
 isoisä ottaa isän roolin perheessä. Tytön läheiseksi ystäväksi tulee oma
 hevonen, joka sekin joudutaan lopettamaan jalkavamman takia. Tyttö hankkii
 itselleen uuden hevosystävän ja isoisäkin tulee mukaan hevoshommiin. Näin
 elämä jatkuu eteenpäin kaikesta huolimatta.

"