Näytetään tekstit, joissa on tunniste installaatio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste installaatio. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. elokuuta 2015

Paulon Säätiön kutsunäyttely 2015

Jemina Lindholm & Elina Ylhäisi
Maarit Mustonen & Anne Naukkarinen

Exhibition Laboratory Project Room 
7.-23.8.2015
Avajaiset 6.8. klo 18, esitys klo 17

----------------

Paulon Säätiön vuoden 2015 kutsunäyttelyn taiteilijat ovat Jemina Lindholm & Elina Ylhäisi ja Maarit Mustonen & Anne Naukkarinen. Näyttelyn ovat kuratoineet Saara Hannus, Miina Hujala, Jussi Koitela, Mikael Kinanen ja Iina Kuusimäki. Näyttelyprojekti nostaa esiin ja tutkii yhteistyön ja yhteistoiminnan luonnetta, mahdollisuuksia ja edellytyksiä nykyisellä taidekentällä.

Näyttelyssä kaksi opiskeluaikana aloittanutta työparia jatkaa ja kehittää yhteistyötään: Tampereen ammattikorkeakoulusta valmistuneet Jemina Lindholm ja Elina Ylhäisi sekä Taideyliopistossa tavanneet Maarit Mustonen ja Anne Naukkarinen. Työparien teokset ovat koettavissa eri aikaan. Näyttelyn asetelma pohjaa yhtäältä lähtökohtaan, josta kuratoriaalinen työ alkoi: kuraattorit kutsuttiin Kuvataideakatemian Praxis-ohjelman kautta, ja he ovat työskennelleet ryhmänä jo opiskeluaikanaan. Toisaalta ryhmä halusi kyseenalaistaa ajatuksen kutsunäyttelystä yksittäisen taiteilijan debyyttiesiintymisenä aikana, jolloin valmistuvat taiteilijat ovat parhaimmillaan toimineet ammatissaan jo vuosia.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan nettijulkaisu. Julkaisu kokoaa yhteen tekstejä ja tekstifragmentteja, jotka avaavat näyttelyn taiteilijoiden yhteistyöprosesseja sekä laajemmin yhteistyön tekemistä taiteen kentällä. Julkaisu sisältää myös tekstimateriaalia kolmesta eri keskustelutilaisuudesta, jotka kuraattorityöryhmä järjesti Turun taideakatemian, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Saimaan ammattikorkeakoulun valmistuvien kuvataideopiskelijoiden kanssa. Keskusteluiden keskeisimpiä aiheita olivat opiskeluaikana syntynyt yhteistyö sekä valmistumisen jälkeiset työskentelyn mahdollistavat rakenteet. Keskustelut järjestettiin Titanik-gallerian, Tesoman Taidehallin ja Saimaan ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyössä. Niihin osallistuivat kuraattorityöryhmän ja valmistuvien opiskelijoiden lisäksi kuvataiteilijat Timo Bredenberg, Felicia Honkasalo, Hertta Kiiski ja Anna Knappe. Julkaisun ja näyttelyn ilmeen on suunnitellut GRMMXI-kollektiivi.

Paulon Säätiön kutsunäyttely on Paulon Säätiön ja Kuvataideakatemian yhteistyössä järjestämä vuosittainen kuraattorivetoinen näyttely, joka nostaa esille suomalaisen tai Suomessa vakituisesti asuvan juuri valmistuneen tai valmistumassa olevan nuoren taiteilijan töitä.

Näyttelyä ovat tukeneet Artek ja Stopteltat. 
Lisätietoa ja näyttelyjulkaisu: www.pppsss.fi

Exhibition Laboratory Project Room
Lönnrotinkatu 35
Avoinna ti-su 11-18 (esitykset klo 18:30)
7.-23.8.2015
Avajaiset 6.8. klo 18, esitys klo 17.

----------------

Näyttelyn taiteilijat ja teokset:

Jemina Lindholm & Elina Ylhäisi: Neliöarkisto, osa 8 - Hiljaisuus II

Tampereen ammattikorkeakoulusta valmistuneet Jemina Lindholm ja Elina Ylhäisi esittävät Neliöarkisto, osa 8 - Hiljaisuus II, joka on tulkinta sosiaalisesta hiljaisuudesta. Osa 8 muodostuu toisilleen tuntemattomien ihmisten kohtaamisesta. Neliöarkisto koostuu erilaisten tilanteiden, tilojen ja paikkojen toisinnoista.

Jemina Lindholm on kuvataiteilija, joka työskentelee video- ja ääni-installaatioiden parissa. Elina Ylhäisi on kuvataiteilija, joka työskentelee esinekoosteiden, äänen ja installaatioiden parissa. He ovat tehneet yhdessä Neliöarkisto-projektia vuodesta 2012 lähtien.


Maarit Mustonen & Anne Naukkarinen: Oma jees, toisen jees

Taideyliopistossa tavanneet Maarit Mustonen ja Anne Naukkarinen ovat tehneet näyttelyyn esityksen, jonka lähtökohtana on ollut runsaus ja sallivuus. Teos on heidän yhdessäolostaan syntynyt kollaasi, joka ottaa mm. rakkauslaulun muodon. Teoksen työstämistä ovat tukeneet Ålands kulturdelegation ja Esitystaiteen keskus.

Anne Naukkarinen on tanssi- ja esitystaiteilija. Maarit Mustonen on kuvataiteilija, joka työskentelee pääosin valokuvan, installaation ja tekstin parissa. Oma jees, toisen jees on heidän kolmas yhteistyönsä. Esitys on suomenkielinen. 


Esitysaikataulu:

to 6.8. 17.00 (Ensi-ilta)
la 8.8. 18.30
ke 12.8. 18.30
pe 14.8. 18.30
la 15.8. 18.30
ke 19.8. 18.30
to 20.8. 18.30 & 21.30
la 22.8. 14.00 & 18.30

----------------

Paulon Säätiö
http://www.paulo.fi/

Jemina Lindholm 
http://jeminalindholm.com/

Elina Ylhäisi 
http://www.elinaylhaisi.com/

Neliöarkisto
http://nelioarkisto.tumblr.com/

Maarit Mustonen 
www.maaritmustonen.com

Anna Naukkarinen 
annenaukkarinen.weebly.com 

GRMMXI-kollektiivi
http://grmmxi.fi/

----------------

Näyttelyä ovat tukeneet Artek ja Stopteltat. 


Lisätietoa ja näyttelyjulkaisu: www.pppsss.fi (aukeaa pian)

https://www.facebook.com/events/395551070638820/395555163971744/


-- 
Miina Hujala
--------------------------------
miinahujala@gmail.com
+ 358 40 7640011
Albertinkatu 46 B 32 b
00180 Helsinki

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen opinnäytetyönäyttely

Perustuu tositapahtumiin

Galleria Rajatila 4.4.-21.2.2015


Galleria Saskia 4.4.-22.4.2015
avajaiset 4.4.2015 klo: 14-16

Galleria Rajatila pimennetään videolle ja äänelle. Niina Kiiverin, Anne Järven, Eve Heinon ja Anu Mustosen teokset käsittelevät isosiskon valtaa, luonnollista naiseutta, hukkumista ja kuuntelemista. Teokset ovat huomioita; ne osoittavat ja näyttävät suunnan, ja jättävät tilaa.

Galleria Saskiaan luodaan kolme täysin eri maailmaa, kun valmistuvat kuvataiteilijat täyttävät tilan värikkäillä teoksillaan. Galleriamiljöö vaihtuu historiallisen arvokkaaksi, kun Marika Shemeikan toisinnot entisajan aatelisten muotokuvista valtaavat yhden huoneista. Sanna Veteläinen vie meidät matkalle Lappiin kirkassävytteisten maisemien saattelemana, ja Eliina Metsäsalo luo katsojalle mahdollisuuden nähdä, millaista on nykyajan fanikulttuuri.

Perustuu tositapahtumiin, Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen opinnäytetyönäyttely valloittaa neljä tamperelaista galleriaa huhti- ja toukokuussa 2015. Näyttely esittelee 21 valmistuvaa kuvataiteilijaa.

Galleria Rajatilan ja Galleria Saskian avajaisia vietetään lauantaina 4.4. klo 14-16.

Kaikkien neljän näyttelyn yhteiset avajaisjuhlat järjestetään perjantaina 17.4.

Galleria Saskia             klo 16-17
Galleria Rajatila        klo 17-18
Taidekeskus Mältinranta    klo 18-19.30
Galleria Emil            klo 19.30-20.30

Galleria Rajatila 4.4.‒21.4.
Hämeenpuisto 10, 33210 Tampere
Avoinna ma‒pe klo 13-18, la‒su klo 12‒16
Eve Heino, Anne Järvi, Niina Kiiveri, Anu Mustonen

Galleria Saskia 4.4.‒22.4.
Pirkankatu 6, 33210 Tampere
Avoinna joka päivä klo 12‒18
Eliina Metsäsalo, Marika Shemeikka, Sanna Veteläinen

Galleria Emil 10.4.‒30.4.
Keskustori 4, Tampere
Avoinna ma ja pe klo 10‒16, ti‒to klo 10‒18, la‒su klo 11‒17
Liisa Ahola, Laura Andersson, Anna Björklund, Taija Goldblatt, Seela Jousi, Emma Keiu, Mia Rantavaara

Taidekeskus Mältinranta 18.4.‒ 5.5.
Kuninkaankatu 2, 33210 Tampere
Avoinna ma‒to klo 12‒18, pe‒su klo 12‒16.
Annette Hanse, Jenni Karhapää, Laura Kuusa, J-P Köykkä, Mauno Leppänen, Anna Pekkala, Veera Salmio

Lisätietoa näyttelystä ja näyttelyprojektista osoitteissa www.perustuutositapahtumiin.fi  sekä www.facebook.com/truestorybase

Yhteydenotot:
Mia Rantavaara,
näyttelytuottaja
050 320 4373
perustuutositapahtumiin@gmail.com

*
Teksti: Niina Kiiveri
Opiskelija, kuvataide
TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU
Taide, musiikki ja media



tiistai 30. syyskuuta 2014

Fanni Niemi-Junkola: Näyttelynavajaiset to 2.10. Helsingissä

Tervetuloa avajaisiin 2.10. klo 17-19!

Koulutie / Way to School (2014)
Fanni Niemi-Junkola | FINLAND | 30 min | 2014
3.10.2014 - 26.10.2014

Video installation
30 min loop
Musiikki: säv., sov. Sami Sänpäkkilä Fonal Records

Kuvaus: Turkka Tervonen
Leikkaus: Wacky Tie Films, Ville Hakonen
Esiintyjä: Juha Niemi-Junkola
Tuotanto: Fanni Niemi-Junkola
Tukijat: AVEK, Taike

Fanni Niemi-Junkola tutkii teoksissaan sosiaalisia valtarakenteita sekä henkilökohtaisen ja julkisen tilan rajapintaa. Koulutie- teoksen lähtökohtana on kysymys lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Video pyrkii tavoittamaan nuoren pojan maailmaa, toisaalta lähes unenomaisen kevyitä hetkiä, joihin huolet eivät ylety.

www.fanniniemi-junkola.com

****************************
Forum Box
Tila taiteelle

Ruoholahdenranta 3A
00180 HELSINKI
www.forumbox.fi

Aukioloajat:
tiistai-perjantai 11-17
lauantai-sunnuntai 12-16
maanantaisin suljettu

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Ylin nappi auki -nettisivut julkaistu!


Fanni Maliniemi valmistaa veistosinstallaatio 'Aatamia'
Kuvataiteen koulutusohjelman Ylin nappi auki -lopputyönäyttelyn nettisivut on nyt julkaistu! Sivuilta löytyvät kaikki teokset ja taiteilijat, tuoreimmat näyttelyä koskevat uutiset, “Testaa mikä taideteos olet” -testi sekä pressikuvia ja yhteystiedot!
http://www.ylinnappiauki.fi/
Ylin nappi auki on vuoden 2014 Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelman lopputyönäyttely, jossa 27 suomalaisen ja kansainvälisen taidekentän tulokasta esittelevät teoksensa. Näyttelyssä on esillä muun muassa monikanavaisia videotaideteoksia ja animaatioita, sarjakuvia, seikkailumielisiä maalauksia, rönsyileviä installaatioita ja rohkeaa yhteisötaidetta. Näyttely avaa keskustelun aiheisiin, jotka liittyvät kuvataiteen kokemiseen, tekemiseen, merkitykseen ja tulevaisuuteen.
Tiina Lehikoinen - Yksityiskohta videoteoksesta
Avajaiset kello 16.00 Taidekeskus Mältinrannassa ja kello 18.00 TR1 Taidehallissa 28.3.2014. Tervetuloa!

Näyttely on avoinna TR1 Taidehallissa 29.3.-13.4. ja Taidekeskus Mältinrannassa 29.3.-14.4.

Teksti: Elina Ylhäisi
Käännös: Auri Mäkelä
Noora Heikkilä - Sivu sarjakuvasta

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kevätmuutto Ikuisessa Galleriassa!



Ikuinen Galleria
19.3.–15.4.
TAMK:n kirjasto
Kuntokatu 3

 
Lintuparvi muuttaa itään. Ikuinen Galleria liittyy kurkiauran perään ja levähtää sen kanssa Tampereen ammattikorkeakoulun pääkampukselle.
Kevätmuutto on Ikuisen Gallerian työryhmään kuuluvien kuvataideopiskelijoiden taittelema paperi-installaatio, joka lentää pesästä uusille viserrysmaille. Vierailun tarkoituksena on tuoda näkyvää, helposti lähestyttävää taidetta galleriatilan ulkopuolelle. Lisäksi lintujen mukana kulkevat terveiset opiskelijalta opiskelijalle, sillä osa parven siivekkäistä on syntynyt Finlaysonin toimipisteellä järjestetyn lintutyöpajan aikana.

Teos on esillä Kuntokatu 3:n kirjastossa 19.3.–15.4., ja sitä pääsee ihailemaan kirjaston aukioloaikoina.

 
Taiteilijat:
Finlayson, Anna Pekkala, Anne Järvi, Annette Hanse, Anu Mustonen, Niina Kiiveri
 
Kevätmuutto on osa Ikuisen Gallerian maailmanvalloitushanketta, jonka tarkoituksena on tuoda opiskelijalähtöistä taidetta Finlaysonin seinien ulkopuolelle.




perjantai 15. maaliskuuta 2013

Woyzeck Installaatio kutsuu kokemaan tekoa ja sen seurauksia




Installaatio on osa 11ELOTV:n valo-opiskelijoiden opintoja kurssilla Valon ja värin vuorovaikutus ja estetiikka. Työ pohjautuu saksalaisen nuorena kuolleen Georg Büchnerin (1813-1837) näytelmään Woyzeck. Näytelmä oli kirjailijan kuollessa keskeneräinen ja se julkaistiin postuumisti fragmenteista koottuna. Woyzeckin ensimmäinen julkinen esitys oli vuonna 1913 kirjailijan syntymän satavuotisjuhlan merkeissä Münchenissa Saksassa. Büchnerin sanotaan olleen ns. aikaansa edellä teksteillään, jotka innoittivat muun muassa 1900-luvun alkupuolen ekspressionisteja ja myöhemmin 1960-luvulla poliittisen teatterin tekijöitä.
Näytelmän parissa työskentely käynnistettiin tammikuussa 2013 Valo ja teatteri –kurssilla, missä fokus oli valosuunnittelun ennakkotyöskentelyprosessin alkuvaiheissa sisältäen  tekstianalyysin, valolakanan, ideakuvaston sekä alustavia valo- ja tilaluonnoksia. Tätä kautta etsittiin myös tarttumakohtia Woyzeckin maailmaan installaatiota varten.
Pesurummussa koettavan installaation pohjana on yksi prosessin aikana muodostunut idea, jonka jatkokehittely ja toteutus on tehty pitkälti ryhmätyönä. Kurssitehtävänä installaatiossa on ollut työstää kokonaisuus, joka nostaa esille jonkin keskeisen teeman Woyzeckin maailmasta. Valon, värin, aineen ja tilan vuorovaikutuksen huomioon ottamisella ja pohdiskelulla on ollut myös keskeinen rooli installaation maailman rakentamisessa ja ilmentämisessä, minkä analysointiin tullaan palaamaan vielä kurssin päättävässä raportoinnissa.
Installaatio on esillä Pesurummussa 12.3.-22.3.2013.
Tervetuloa osallistumaan kokemukseen!
Maaret Salminen, kurssin opettaja

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Ikuisessa Galleriassa Neliöarkisto, osa 1: Jemina Lindholmin ja Elina Ylhäisin ääni-installaatio



Neliöarkisto, osa 1
, ääni-installaatio
Jemina Lindholm & Elina Ylhäisi
31.1.-15.2.2013, ma-pe 12.00-16.00

Ikuinen Galleria
Finlaysoninkuja 3
33100 Tampere


Neliöarkisto on ääniarkisto, johon on kerätty neliöäänimenetelmällä eri tilojen ja paikkojen ääniä. Arkisto tutkii mittasuhdemuutoksen vaikutusta tilan aistimiseen. Ensimmäinen osa on tallenne harrastuksesta, jota kumpikaan tekijöistä ei ole koskaan harrastanut.

Jemina Lindholm ja Elina Ylhäisi ovat kolmannen vuosikurssin kuvataideopiskelijoita Tampereen ammattikorkeakoulusta. Heidän edellinen yhteisteoksensa Lauantai on osa LiikKUVAT -projektia, joka vie videotaidetta hoitolaitoksiin.

Näyttely on avoinna 31.1.-15.2.2013 ma-pe 12-16

Avajaiset 30.1.2013 kello 16-17
Tervetuloa!


--------------------
Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Gallerian tärkein tehtävä on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän opiskelijoiden näyttelytoiminta. Lisäksi tila luovutetaan mieluusti myös muiden kokeilunhaluisten tekijöiden käyttöön. Galleria toimii opiskelijavoimin ja on avoinna syys- ja kevätkaudet.

http://ikuinengalleria.tumblr.com

tiistai 11. joulukuuta 2012

Taideopiskelijat perustavat työmaan koulujen väliselle yhteistyölle




Saimaan ammattikorkeakoulu

Under Construction

Ikuinen Galleria
13.12.-21.12.2012 ja 7.-24.1.2013ma-pe klo 12-16

Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen oma Ikuinen Galleria saa joulukuussa vaihtoon tulevan taidenäyttelyn kollegoiltansa Imatralta. Projektinimellä ”Under Construction” on oltu yhteydessä itärajalta länsirannikon suuntaan koko kuluvan syksyn ja se huipentuu 12.12.2012 pidettäviin näyttelynavajaisiin.

Vaihtonäyttelyn ajatus on luoda katsausta taiteenopiskelun kentälle; minkälaista taidetta tehdään eri puolella Suomea sijaitsevissa kuvataiteen koulutusohjelmissa. Ajatus pidemmästä yhteistyöstä lähti liikkeelle sekä TAMK:n että Saimian kuvataidelinjojen välisestä yhteisestä kesänäyttelystä Pyhtään Stockforsissa viime kesänä. Projekti yrittää luoda kiinteämpää yhteistyötä taidekoulujen välillä, aikana jolloin taiteenopetusta ollaan ajamassa alas. Ensi keväälle on jo kaavailtu uutta taideiskua, tällä kertaa Tampereelta Imatralle.

Ikuiseen Galleriaan on tulossa teoksia yhdeksältä taideopiskelijalta Imatralta. Mukana on perinteistä maalausta sekä digimaalausta, veistoksia ja installaatioita, taidegrafiikkaa sekä digivalokuvaa.

Avajaiset TAMKin Ikuisessa Galleriassa ovat keskiviikkona 12.12.2012 klo 16.00 ja näyttely on avoinna 24.1.2013 saakka. Galleria on suljettu joululoman aikana 22.12.2012-6.1.2013.

Tervetuloa avajaisiin Ikuiseen Galleriaan!


Susa Laamanen

Saimia AMK, kuvataiteen ko.
susa.laamanen@gmail.com

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Galleria Rajatilassa vuoden 2012 Stipendiaattinäyttely: Karoliina Paappa ja Mikko Keskiivari

Karoliina Paappa: Valkea hevonen

Karoliina Paappa ja Mikko Keskiivari:

Stipendiaattinäyttely
10.-27.11.2012

Galleria Rajatila
, Hämeenpuisto 10

avoinna ma-pe 13-18, la-su 12-16


Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen kaupungin kulttuuritoimi ja Rajataide ry myöntävät vuosittain kaksi näyttelyaikastipendiä TAMKin kuvataiteen koulutusohjelmasta valmistuville. Kevään 2012 valmistuneiden vuosikurssilta näyttelyaikastipendin saivat Karoliina Paappa ja Mikko Keskiivari.

Vuoden 2012 stipendiaattinäyttely koostuu kahdesta toisiinsa limittyvästä kokonaisuudesta: A Garden of All Tales ja Trench. Paapan ja Keskiivarin estetiikaltaan vahvoissa teoksissa toistuvat monet taiteilijoita yhdistävät elementit, kuten tarinallisuus, kokemuksellisuus, magia ja tunteen suhde arkkitehtoniseen tilaan.




Yläkerrassa
: Karoliina Paappa -  A Garden of All Tales


Karoliina Paappa [s.1983, Janakkala] on valokuvaukseen ja videotaiteeseen suuntautunut kuvataiteilija. Hän asuu ja työskentelee Tampereella. Paapan työskentelyssä korostuu performatiivinen ote ja kiinnostus sarjallisuutta kohtaan. Hänen töitään on ollut esillä esimerkiksi Daegu Photo International Young Photographers Biennaalissa, Etelä-Koreassa (2010), Inter-Cool 3.0 - näyttelyssä, Saksassa (2010) sekä NeuNow 2011 Young Talent of the Future Festivaaleilla, Virossa (2011).

 Paappa tuo Galleria Rajatilaan A Garden of All Tales -näyttelykokonaisuuden, joka koostuu valokuvasarjasta sekä tilaan rakennetusta installaatiosta. Paappa käsittelee näyttelyn teoksissa muutoksen ja ajattomuuden suhdetta maagisen realismin keinoin. Näyttely on toteutettu osittain vertaisrahoituksella. Näyttelyä ovat sponsoroineet Vihervakka Oy ja Ullanunelma Oy.




Alakerrassa
: Mikko Keskiivari - Trench


Mikko Keskiivari [s.1987, Heinola] on lyhytelokuvamuotoiseen videotaiteeseen painottunut kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä ja Berliinissä. Hän hyödyntää työskentelyssään usein myös performanssitaiteen ja yhteisötaiteen keinoja. Keskiivarin taiteessa äänen ja musiikin rooli on merkittävä. Hän on osallistunut useisiiin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hänen teoksiaan on esitetty esimerkiksi Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa, Venäjällä sekä Michiganissa, Yhdysvalloissa.

Stipendiaattinäyttelyssä Keskiivari rakentaa kokonaisuuden uusimman teoksensa, Trench ympärille.

Trench on valokuvaaja Diana Luganskin kanssa yhteistyönä syntynyt lyhytelokuvamuotoinen taideteos, jonka tuotannossa yhdistyvät kuvataiteen, muodin sekä elokuvan tekemisen tavat. Esimerkiksi vanitas-traditiosta ja kauhuelokuvasta estetiikkansa lainaava, maalauksellinen teos kertoo tarinan kahdeksan naisen kohtaamisesta. Työ sijoittaa uskonnollisen ja romanttisen kuvaston koulu- ja virastoympäristöön; pyrkien löytämään uusia näkökulmia tiloihin ja tilanteisiin, jotka on tyypillisesti totuttu näkemään banaaleina ja mystiikasta vieroitettuina.


Galleria Rajatila

Karoliina Paapan internet-sivut
Mikko Keskiivarin videotaidetta Vimeossa

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Ikuisessa Galleriassa Laura Rytkösen videoinstallaatio Etsimässä turvallista tilaa




Ikuinen Galleria
Avoinna 3.-13.4.
ma-ke klo 10-16
to-pe klo 10-18
Nainen seisoo pimeydessä. Hänen ympärillään on vain muutamia viitteitä tilasta. Hän hallitsee ympäristöään katseellaan ja järjestelevällä toiminnalla. Pysähtynyttä hallintaa seuraa aina poissuljettu liike, pyrkimys vapautumiseen.
Etsimässä turvallista tilaa on kaksikanavainen videoinstallaatio, joka pohtii itsensä rajoittamisen ja turvallisuuden kokemuksen välistä suhdetta. Näyttely tutkii tilannetta, jossa ihminen pyrkii luomaan turvaa itsensä ja ympäristönsä täydellisen hallinnan kautta. Hallinta on pahimmillaan pysähtynyt voima, joka pelkää muutosta.
Laura Rytkönen on Tampereen ammattikorkeakoulusta keväällä 2012 valmistuva kuvataiteilija. Hän on käsitellyt teoksissaan viimeaikoina sosiaalisten tilanteiden jännitteisyyttä. Hänen teoksiaan on nähty viimeksi mm. Nuoret 2011 näyttelyssä Helsingin Taidehallissa, Tampereen elokuvajuhlien kotimaisessa kilpailussa 2011, sekä European Media Art Festivaleilla Saksan Osnabrückissa.

Yhteystiedot:
laura(at)laurarytkonen.com
www.vimeo.com/laurarytkonen
(tulossa: www.laurarytkonen.com)

Facebook: https://www.facebook.com/events/373324429366125/
----------------------
Lue lisää juttuja Laurasta/Lauralta
----------------------
http://www.ikuinengalleria.tamk.fi/

Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella osoitteessa Finlaysoninkuja 3. toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla. 

tiistai 11. lokakuuta 2011

Sini Sofia Kujalan Anonyymit Ikuisessa Galleriassa



Sini Sofia Kujala: Anonyymit 
14.10.-4.11.2011  Ikuinen Galleria

Avajaiset torstaina 13.10. klo 16-18

Mustat hahmot tuijottavat sinua silmästä silmään. Et tiedä mitä tai keitä he ovat, he voivat tehdä mitä vain, yllättäen. Käyttäytyä oudolla tai yllättävällä tavalla, hyökätä tai kadota. Tai sitten he ovat paikallaan liikkumatta ja ainoastaan tuijottavat sinua. Tuntematon uhka - Anonyymit.

Veistos-installaatio käsittelee tuntemattoman pelkoa ja uhkaa. Kuinka kaiken pitäisi olla tunnistettavaa edes jossain määrin ja kaikelle täytyy löytyä nimi millä kutsua. Jokaisen kasvot pitäisi näkyä, jotta voidaan luottaa, ettei mitään pahaa tapahdu. Kuinka tärkeää on säilyttää anonymiteetti? Voiko sen poistaminen kokonaan aiheuttaa vain enemmän pelkoa ja uhkaa ehkäpä jostain toisesta suunnasta? Jospa vaadittu itsensä paljastaminen viekin meiltä mahdollisuuden vapauteen.

Sini Sofia Kujala (s.1989) opiskelee kolmatta vuotta kuvataidetta Tampereen ammattikorkeakoulussa. Ikuisen Gallerian näyttely on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä.

Valepuvussa tai ei, tule näyttäytymään avajaisiin 13.10. klo 16-18!

------

Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella osoitteessa Finlaysoninkuja 3. toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.





lauantai 28. toukokuuta 2011

Marja-Liisa Torniaisen valokuvanäyttely Galleria Rongassa


POWER BEAUTY – kaupungin sydän
Marja-Liisa Torniainen
Valokuvia ja videoinstallaatio

Galleria Ronga 29.5. – 16.6.2011
Rongankatu 1 C 9, 33100 Tampere
Avoinna joka päivä klo 12 – 18

Hyppää koskeen! Galleria Rongassa tästä sukelluksesta voit selvitä hengissä ja tulla jopa entistä parempaan kuntoon!

Marja-Liisa Torniaisen valokuvista ja videoista koostuva näyttely keskittyy Tammerkoskeen – ja vielä tarkemmin: näkymiin Patosillalta.

Tämä kaikille tamperelaisille niin tuttu aihe on nyt kuvattu tiukasti rajaten, jolloin se muuttuu yleispäteväksi ja osin abstraktiksi kuvaksi vedestä, heijastuksista siihen ja patorakenteista. Kuvien informaatio on silti ymmärrettävissä kaikissa teollisuuskaupungeissa, joissa vastaavalla tavalla vesivoimaa  käytetään. Näyttelyn työt linkittyvät ”Steampunk”-kuvastoon.
Mukana on myös valokuvia korjauksen alla olevasta patovallista.

Valokuvat ovat suurikokoisia digitaalisia värivedoksia kosken yläjuoksulta juuri ennen putousta sekä itse padosta ja patovallista. Videot on kuvattu samoilla paikoilla: toinen projisointi keskittyy padon yläpuolen tyveneen, toinen laskevaan veteen. Videoprojisointien on tarkoitus toimia elävinä, joka hetki muuttuvina maalauksina, ei-juonellisina kertomuksina.  
 
Näyttelyn teoksia on kuvattu alkuvuoden 2010 kovista pakkasista lähtien siten, että viimeiset otokset ovat elokuulta 2010, jolloin padosta ei juoksutettu vettä oikeastaan ollenkaan.

Kaikki työt ovat myös myytävinä.

Näyttely on Marja-Liisa Torniaisen kuvataiteen lopputyö TAMKissa. 

Linkit:
Marja-Liisa Torniainen
Galleria Ronga
|||

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Malla Peuran näyttely: Tanssi apinoiden kanssa!


Malla Peura
Tanssi apinoiden kanssa  (installaatio)
10.5.–31.5.2011

Galleria Kioski, Siltasaarenkatu 4, Helsinki
Näyttely on avoinna ti–pe klo 12–16


Tässä näyttelyssä teoksiin saa koskea! Näyttely on matka aistien maailmaan. Sen lisäksi, että teokset ovat katseltavia ja kosketeltavia, näyttelyssä on aistittavissa myös äänet ja tuoksut.

Miten visuaalinen kuvataide voi hahmottua näkövammaiselle? Tämä kysymys on ollut haaste, johon Malla Peura on halunnut etsiä vastauksia tehdessään kuvataiteilijan (AMK) tutkintoon johtavaa aikuisten koulutuksen lopputyötään.


Malla Peuran pystyttämä näyttely Tanssi apinoiden kanssa on suunnattu erityisesti näkövammaisille lapsille ja nuorille, mutta se sopii hyvin kaiken ikäisille ja kaikille, jotka ovat kiinnostuneet hetkestä aistien maailmassa. Taiteilija on halunnut tehdä visuaalisen kuvataiteen hahmotettavaksi eri aistein, jolloin myös näkövammaisilla on mahdollisuus muodostaa näyttelykäynnistä henkilökohtainen taidekokemus.

Näyttelyn teokset ovat kolmiulotteisia ja kosketeltavia eli teoksiin saa koskea. Teoksista voi löytää tuoksua, niissä on mukana äänimaailma ja ne ovat tietenkin nähtäviä eli niihin voi tutustua monilla aisteilla. Kokonaisuus muodostaa installaation, jonka keskellä näyttelyvieraat ovat. Halutessaan he voivat myös liittyä apinoiden tanssiin ja tulla näin osaksi teosta.

Teos kertoo siitä, mitä me näkevät haluamme nähdä. Suru, joka on tehnyt pesänsä vangitun villieläimen silmään, on kuitenkin asia, jota näkeväkään ei aina näe.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Ikuinen Galleria esittää: Pehmeät arvot


Ikuinen galleria 7.4.-17.4.2011
Laura Impola, Mari Ljokkoi, Ismo Torvinen, Tuuli Löfström
Pehmeät arvot
(installaatio)
Avoinna ma-pe 12-16
Finlaysoninkuja 3 Tampere

Tervetuloa avajaisiin 6.4.2011. kello 16-18.


Pehmeät arvot on kolmen taideopiskelijan ja rakennustekniikan opiskelijan yhdessä toteuttama installaatio, joka koostuu videosta, äänestä ja galleriaan rakennetusta uudesta tilasta. Pehmeissä arvoissa katsoja astuu kokonaan teoksen sisään ja pääsee tulkitsemaan byrokratiaa uudesta näkökulmasta. Mitä hyötyä on täyttää kasa lomakkeita vain päästääkseen seisomaan upottavalle lattialle? Pehmeät arvot sisältää aineistoa, joka on suoraa lainausta eri virastojen lomakkeista ja materiaaleista. Teoksessa arkirealismi muuttuu kuitenkin surrealismiksi.

Pehmeiden arvojen työryhmään kuuluvat taideopiskelijat Laura Impola, Mari Ljokkoi ja Ismo Torvinen sekä rakennustekniikan opiskelija Tuuli Löfström. Teos ei sovellu alle 12-vuotiaille lapsille eikä herkille aikuisille. Teoksen tekijät eivät vastaa teoksen aiheuttamista fyysistä tai psyykkisistä vahingoista, mutta katsojalla on oikeus määräaikaan mennessä jättää valitus.
|||
Ikuinen Galleria
Ikuinen Galleria (Facebookissa)
Ikuisen Gallerian aikaisemmat näyttelyt (TTVO blogi)
|||
Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella osoitteessa Finlaysoninkuja 3. toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.
|||

torstai 17. maaliskuuta 2011

Ikuinen galleria esittää: They only echo


Ikuinen galleria 17.-30.3.2011
Satu Leskinen
They only echo
(videoinstallaatio)
Avoinna ma-pe 12-16
Finlaysoninkuja 3 Tampere

Avajaiset torstaina 17.3. klo 16-18, levyjä soittamassa DJ Joe Loud. Tervetuloo kaik!

Valo-opiskelijana kokeilen töissäni jatkuvasti erilaisia keinoja muokata koettavaa tilaa tunnelmaltaan toisenlaiseksi. Tilan kaikuja muokkaavat niin tilassa vallitsevat värit tai materiaalit, joista valo heijastuu kuin myös jo vain ympäröivän valon lämpösävy.

They only echo -installaatiossa tärkeimpänä lähtökohtanani oli liikkuvan videokuvan käyttö tilantajua määrittelevänä elementtinä. Perinteisen valkokankaan sijaan halusin leikkiä kolmiulotteisilla projisointipinnoilla.

Teokseni on kokeilu siitä, miten muutaman yksinkertaisen visuaalisen elementin yhdistelmä kaikuu monia erilaisia tarinoita ja tulkintoja riippuen siitä, miten kokija sijoittuu tilaan ja antaa itsensä vaikka astua projisointien eteen.

Musiikki motivoi aina tekemisiäni ja tämän teoksen takaa tai jostakin sieltä rivien väleistä on luettavissa ainakin Arcade Fire:n Half Light I -biisin lyriikoita, toiselta puolen tilaa taas kaikuu Deerhunterin Agoraphobia -kappale.

Toivon kävijän hukkaavan itsensä hetkeen, jonka viettää galleriatilassa.


Satu Leskinen

|||
Ikuinen Galleria
Ikuinen Galleria (Facebookissa)
Ikuisen Gallerian aikaisemmat näyttelyt (TTVO blogi)
|||
Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella osoitteessa Finlaysoninkuja 3. toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.
|||

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Muun muassa ynnä muuta sellaista ja niin edelleen –videotaidenäyttely Galleria Emilissä

Kuva teoksesta '3 vuotta ei mitään'

Muun muassa ynnä muuta sellaista ja niin edelleen
Videotaidenäyttely 
Galleria Emil (Vanha kirjastotalo)
4.2.-4.3.
Avoinna ma ja pe 10-16: ti, ke, to 10-18, la ja su 11-17


Tervetuloa avajaisiin torstaina 3.2.2011 kello 16-18

Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelman yksi vahvuusalue on liikkuva kuva. Samassa rakennuksessa toimiva elokuvan ja television koulutusohjelma mahdollistaa kuvataiteen opiskelijoille muita suomalaisia taidekouluja paremmat puitteet videotaiteen tekemiseen.

Elokuussa kaksikymmentä kuvataiteen toisen vuosikurssin opiskelijaa lähti viikoksi Seilin saareen työskentelemään ja etsimään omaa videoilmaisuaan. Seilissä työskenneltiin ympäri vuorokauden ja perinteisesti spitaalisista ja hulluista tunnettu saari inspiroi opiskelijoita omalla tunnelmallaan. Intensiivistä työskentelyä jatkettiin Tampereella koko syksyn ja  perjantaina 4.2.2011 avautuvassa Muun muassa ynnä muuta sellaista ja niin edelleen -näyttelyssä on esillä kurssin saavutuksia.

Näyttelyssä ei ole yksittäistä teemaa ja teoksissa liikutaan sujuvasti tunnelmista toisiin. Yhdistävänä tekijänä teoksissa on kuitenkin perinteisiä lähestymistapoja kaihtava asenne. Galleriaan on rakennettu erilaisia tiloja, joissa teokset esitetään. Voit esimerkiksi rojahtaa sohvalle tavallisessa olohuoneessa ja viettää koti-iltaa rentojen videoteosten parissa. Jännitystä elämäänsä kaipaava voi unohtaa kodinomaisen tunnelman siirtymällä pimeisiin esityssaleihin, joissa seinänkokoisena heijastetut kuvat tulevat iholle, jäävät mieleen ja myöhemmin tunkeutuvat vielä uniinkin. Näiden välillä on mahdollista tutkia ympäri galleriaa levittäytyviä videoinstallaatioita.

Mari Ljokkoi

|||

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Ikuinen Galleria: Liisa Ahlforsin installaatio Marraskuun päivät

Ikuinen Galleria
25.11.- 3.12.2010
Liisa Ahlforsin installaatio Marraskuu

Avoinna ma-pe 12-16
Finlaysoninkuja 3 Tampere


Tervetuloa avajaisiin keskiviikkona 24.11.2010 klo 16-18!

Marraskuussa maisemaan kasvaa pimeys kiinni. Mutta pimeyskin voi olla samettinen,  ja joka tapauksessa se on väliaikainen. Silitä sitä vielä kun voit.

Marraskuun päivät on toinen osa tusinaa, joka ajallisten prosessien ja erilaisten materiaalien kautta luo tilaan vaihtoehtoisia narratiiveja.

Liisa Ahlfors on Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelman neljännen vuoden opiskelija.

|||
Ikuinen Galleria
Ikuinen Galleria (Facebookissa)
Ikuisen Gallerian aikaisemmat näyttelyt (TTVO blogi)
|||

torstai 3. kesäkuuta 2010

Jonna Kalliomäen ”Good Life” * * * * *

Taidekritiikki alkaa olla historiaan kadonnut laji suomalaisissa sanomalehdissä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että taide olisi kuollut. Lehtien jatkuva viihteellistyminen kertoo karua kieltään painetun median kriisistä, laskevista levikkiluvuista ja lukijoiden kadottamisen pelosta.

Minun silmiini ei osunut Aamulehden kritiikkiä kuvataiteen lopputyönäyttelystä, mutta pidän ”kritiikittömyyttä” pikemminkin oireena lehdistön samankaltaistumisesta kuin taiteen merkityksettömyydestä. Taiteesta tulee usein tarpeellista juuri silloin kun yhteiskunnan arvot kovenevat ja normalisoivat ihanteet ampaisevat nousuun. Vaihtoehdottomuus tuottaa kuitenkin itselleen vastavoiman, jossa juuri taide ja filosofia operoivat.

TR1:n lopputyönäyttelyssä minua kosketti Jonna Kalliomäen installaatio ”Good Life”. Installaation puhtaus, sen visuaalinen ehdottomuus ja virtaava vesi pysäyttivät minut. Teoksen tarkkuus ja designattu ulkoasu ovat monikerroksisen intallaation näkyvin osa. Olisi kuitenkin liian yksinkertaista tarkastella teosta design/taide vastakkainasettelun kautta ja tarttua vain teoksen ilmeisimpään osaan, designiin.

Eikö äärimmäisen puhtauden vastakohta olekin lika tai abjekti, josta Julia Kristeva on kirjoittanut? ”Good Life” -teoksen äärimmäinen kliinisyys ei merkitse vain puhtautta, vaan myös neuroottista pelkoa kaikkea likaa kohtaan. Puhtauden   kääntöpuoli on pelko, joka liittyy ruumiin eritteisiin, kiellettyihin ja poisheitettäviin asioihin. Yhteiskunta suojelee itseään hallitsemalla erityisesti yhteisön jäsenten puhtautta ja samankaltaisuutta. Kalliomäen installaation lavuaarit tuovat mieleen kaikki ne normalisoivat instituutiot, joissa suuria massoja koulitaan hygieenisiksi ja toistensa kanssa samankaltaisiksi. Näitä ovat kasarmit, koulut, sairaalat, vankilat ja vastaanottokeskukset, kaikki ne laitokset, joissa käytetään valtaa. Emme pystyisi näkemään ”Good Life” -teoksen äärimmäistä kliinisyyttä, ellemme tunnistaisi yhteisön ”puhtauden” puolesta käymää taistelua abjektia, likaa vastaan.

”Good Life” vietteli minut, mutta viettelyn sisältyy myös aina jotain määrittelemätöntä jota ei ole helppo sanallistaa. Teoksen edessä seisoessa olettaa näkevänsä kasvonsa lavuaarin yläpuolella olevasta peilistä. Peilejä ei kuitenkaan ole, vaan niiden paikalle on upotettu akvaariot, joiden puhdas vesi ja läpinäkyvyys korvaavat lavuaarin edessä seisovan ihmisen kasvot. En näe parransänkeä, en ryppyjä, en ihohuokosia enkä tuttua arpea. Edessäni on aukko, akvaario, vettä ja ikkuna installaation takapuolella olevaan tilaan. Saman näkymän kohtaavat kaikki ne, jotka seisovat lavuaareihin virtaavan veden edessä. Tätäkö on hyvä elämä, samanlaisuutta?

Pekka Niskanen
Kirjoittaja on kuvataiteilija, joka on usein vierailevana opettajana kuvataiteen koulutusohjelmassa. Hän on ohjaajana mm. Promoting Changes näyttelyssä, joka parastaikaa on esillä Työväenmuseo Werstaalla ja lähtee syksyllä Euroopan kiertueelle.
|||
Jonna Kalliomäen Good Life oli osa kuvataiteen koulutusohjelman tämän vuoden lopputyönäyttelyä Loppuunmyyty Tampere Art Factoryssä.
|||
Loppuunmyyty
Tampere Art Factory
Promoting Changes
|||

perjantai 7. toukokuuta 2010

Sanni Rajapolvi ja Maria Leppänen Galleria Rajatilassa

Maria Leppänen: Vanitas
Sanni Rajapolvi: Inadequacy of existence Kuva: Eero Alava
 TTVO:n stipendiaatit
Galleria Rajatila
8.5 – 30.5.2010
Maria Leppänen: Vanitas
Sanni Rajapolvi: Inadequacy of existence

Galleria avoinna ti-pe 13-18, la-su 12-16
                               
Tämä on Tampere Art Factory näyttely                 
       
Galleria Rajatilassa on vuosittain kahden edellisenä vuonna valmistuneen TTVOn kuvataiteilijan stipendiaattinäyttely. Tänä vuonna näyttelyn saivat Maria Leppänen yläkertaan ja Sanni Rajapolvi alakertaan.
                   
Maria Leppänen: Vanitas

En tiedä ihanampaa tunnetta, kuin että avaa oven kirpputorille ja nenään tulvahtaa tunkkainen vinttien, komeroiden ja kuolinpesien tuoksu. Tai kun pesen pölyiset sormeni, ja lavuaariin valuu mustaa likaa sukulaisten hylättyjen tavarakätköjen tonkimisen jälkeen.

Ajan limittäisyys havainnollistuu omistamissamme tavaroissa, jotka ovat kerääntyneet sukupolvien ajalta. Säilytämme esineitä muistaaksemme. Keräämme esineitä saavuttaaksemme taas sen saman ajan, joka joskus oli hyvä. Tai keräämme kuvitellaksemme ajan, jossa emme koskaan edes eläneet. Toisaalta myös luovumme esineestä, jotta voisimme unohtaa. Nostalgia elää esineissä. Niihin kätketyt tarinat siirtyvät omistajalta toiselle ja kertomukset sekoittuvat.

Maria Leppäsen koriste-esineistä ja hyödyttömistä tavaroista kokoamat asetelmamaalaukset ja -installaatiot kertovat lukemattomien tarinoiden lisäksi yhä lisääntyvästä turhuudesta, miten turha tavara saa meidät unohtamaan kuolevaisuutemme. Ne heijastavat sitä, kuinka nykyihminen etsii nautintoja esineistä ja täyttää tyhjyydentunnettaan tavarapaljoudella. Elämme keskellä kulutusjuhlaa, siitä kertovat esineiden kertakäyttöisyys ja yhä uusien esineiden muuttuminen turhiksi, Leppänen kuvailee.

Vanitas tarkoittaa turhuutta latinan kielessä. Vanhat vanitas-maalaukset muistuttavat meitä kuolevaisuudesta ja kaiken maallisen hyvän katoavaisuudesta. Kuoleman vertauskuvina näissä asetelmamaalauksissa on pidetty kalloja, tiimalaseja, kukkia, soittimia, rahaa ja koriste-esineitä.

Sanni Rajapolvi: Inadequacy of existence

Viaton leikki - keino hahmottaa elämää, aikuisuutta, todellisuutta? Lasten leikit hämmästyttävät välillä brutaaleilla tapahtumillaan. Barbiet harjoittamassa villiä ryhmäseksiä ja sotaukot teloittamassa kokonaisia armeijoita. Leikki leikkinä, lapsena täytyy saada leikkiä, opetella ja tunnustella todellisuutta.

Sanni Rajapolvi käy läpi eräänlaista leikkiä itsekin tehdessään liikkuvaa kuvaa. Leikkiä asetelmilla, teoilla ja tarinoilla. Lapsuuden viattomat mielenliikkeet muuttuvat pakokeinoksi omaan mielikuvitukseen.

Inadequacy of existence esittelee liikkuvan kuvan keinoin tunnelmia todellisuuden ja leikin välimaastosta.
|||
Galleria Rajatila
Aiemmat jutut Galleria Rajatilasta
|||