Näytetään tekstit, joissa on tunniste yrittäjyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yrittäjyys. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Luulitko jo kokeneesi Tampereen?



 Koe Kaupunkisi – THIS is Tampere –tapahtuma on toinen tämän kevään Projektilla bisnestä –kurssin projekteista. Projektilla bisnestä –kurssi on yrittäjyyteen kannustavan Y-kampuksen vapaavalintainen kurssi, jolle voi ilmoittautua kuka tahansa yrittäjyydestä kiinnostunut opiskelija, mistä tahansa koulutusohjelmasta. Meitä TTVO:laisia on tämän kevään kurssilla mukana neljä. (jostain syystä kaikki ELOTV opiskelijoita, vieläpä samalta vuosikurssilta.) Koe Kaupunkisi –tapahtuman ydintiimissä olen ainoa TTVO:lainen, mutta onneksi tiimimme sai vahvistusjoukkoja osaavista TTVO:laisista mm. Tapahtuman katalogin taittoon ja valokuvaukseen.
 
Koe Kaupunkisi –tapahtuma lähti liikkeelle tiimimme halusta toteuttaa projekti jolla voisi tukea pienyrittäjiä ja näyttää mitä kaikkea tehtävää, nähtävää ja koettavaa Tampereella on, mistä moni ei välttämättä edes tiedä. (Mistä emme itsekään tienneet.)

Tapahtumapäivinä pe 22.3 – la 23.3.2013 voi päästä mm. kokeilemaan uutta harrastusta tai käydä syömässä kolmen ruokalajin illallinen naurettavan pieneen hintaan, unohtamatta perjantai-illan isoja Official Mid Party –bileitä. Kokemuksia löytyy ympäri kaupunkia!
 
Tapahtumalippuja on myynnissä tapahtuman nettisivuilla ja Tamkon toimistolla. Saapa niitä tulla minultakin ostamaan 2.krs. kahviosta keskiviikkona 13.3. klo 11-13 välisenä aikana!

Tapahtuman nettisivuilta kannattaa käydä vilkaisemassa, mitä kaikkea tapahtumalipulla saa: www.koekaupunkisi.fi
 

Teksti: Jenny Kupiainen.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Valmistuminen häämöttää, kravatit kaulaan!

Wacky Tie Films -tuotantoyhtiön perustajat 
Mikko Helmanen, Jussi Sandhu ja Ville Hakonen tyylikkäissä kravaateissaan.

  

Maanantaiaamuna "Opinnäytetyön dokumentointi ja raportointi" -kurssilla istuu luokan täydeltä 4. vuoden opiskelijoita. Osa ei vieläkään oikein tiedä, mistä lopputyönsä kirjoittaisi, vaikka ensimmäisen vuoden kehityskeskustelussa sitä taidettiin ensimmäisen kerran meiltä tiedustella.


Minun ja neljän muun opiskelijan lopputyöprojekti kuvattiin viikolla 41 ja on nyt leikkauspöydällä. Näyttää siltä että elokuvasta tulee hyvä, ja itselleni kirjallisen osion aihekin alkaa kirkastua aika mukavasti. Ajasta koulun jälkeen on kuitenkin hetkittäin epävarmuus - valmistumiseen on enää reilut puoli vuotta, ja työt ovat kuulemma tiukassa. Väkisinkin tulee mietittyä, miten muut entiset TTVO:laiset ovat pärjänneet.

Tullessani TTVO:lle syksyllä 2009 ajauduin nopeasti tekemisiin pari vuotta aiemmin aloittaneiden, '07-vuosikurssilaisten kanssa. Yhteisistä projekteista syntyi paitsi hyviä leffoja, myös korvaamattomia ystävyyksiä ja toimivia työsuhteita. Kunpa voisi aina tehdä töitä ryhmässä, jossa ihmiset tulevat keskenään toimeen ja ymmärtävät toisiaan. Näiden tyyppien kanssa päädyin lopulta viettämään ison osan ajastani myös koulun seinien ulkopuolella.

Nyt '07-vuosikurssin ystävistäni on valtaosa valmistunut. Osa on saanut töitä alalta. Toisille oman alan työt tuntuvat olevan todella kiven alla ja he käyttävät aikaa suunnitellen tulevia projekteja sekä tehden muita töitä. Sitten on heitä, jotka ovat päättäneet työllistää itse itsensä. Esimerkiksi Miro Laiho, ääniopiskelija vuosikurssia '07, valmistui syksyllä 2011 ja perusti Helsinkiin kesäkuussa 2012 Time Films Oy:n (http://www.timefilms.fi/) - tuotantoyhtiön ja av-alan agentuurin. Yrityksessä on osakkeenomistajina myös muita TTVO:lta valmistuneita alan tekijöitä.

Itselleni erityisen inspiroivaa on kuitenkin ollut seurata läheltä tuoreen tuotantoyhtiön, Wacky Tie Filmsin, syntyä Tampereella. Wacky Tie Films (http://www.wackytie.fi/) on av-alan jälkitöihin erikoistunut firma, jonka päämääränä on tuoda elokuvatuotantokulttuuria pääkaupunkiseudulta Pirkanmaalle. Yrityksen perustivat syyskuussa 2012 kolme ystävystä: leikkaaja-linjalta valmistuneet Ville Hakonen ja Jussi Sandhu sekä tuottajaksi valmistunut Mikko Helmanen. Kolmikko teki TTVO-aikanaan kaksi lyhytelokuvaa yhdessä ja he totesivat yhteistyön niin toimivaksi, että päättivät jatkaa sen parissa.

"TTVO:n heikkous ja vahvuus on projektikeskeisyys. Enitenhän me on kouluaikana opittu toisiltamme", Jussi Sandhu toteaa.

Villen, Jussin ja Mikon yhteistä työskentelyä oli kouluaikanakin mukava seurata, ja hyvä meininki sekä yhteen hiileen puhaltaminen ovat nytkin läsnä heidän päivittäisessä yritystoiminnassaan. Yrittäjänä toimiminen voi olla stressaavaa, mutta kun kaksi läheistä ystävää on koko ajan samassa veneessä, matkasta tulee takuulla hauskempi.

Wacky Tie Films on hieno esimerkki siitä, mitä TTVO:lla on parhaimmillaan tarjota: mahdollisuus löytää ne ihmiset, joiden kanssa haluaa tehdä loppuelämänsä töitä. Jos lisäksi löytyy kärsivällisyyttä ja tahtoa tuoda jotain uutta alalle tässä maassa ja ehkä sen ulkopuolella, on tulevaisuus jo hyvissä kantimissa.

Toivottavasti tämä on se, mitä jokainen meistä saa tästä koulusta mukaansa, kun valmistuminen koittaa.

Teksti ja kuva: Salla Lehtikangas. Kirjoittaja on neljännen ja viimeisen vuoden opiskelija Elokuvan ja television koulutusohjelmassa.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Mediaosuuskunta Välke esittäytyy



Kuvassa: Mari Heikkilä, Rauli Hirvilammi ja Mika Harju.
Kuva: Aino Kovalainen.


Tampereen ammattikorkeakoulun Virtain toimipisteessä jatketaan uusin voimin kuvapuolen osuuskuntatoimintaa, joka on periytynyt vuosittain ammattikorkean kulloisellekin toiselle vuosikurssille.

Nykyistä mediaosuuskuntaa,Välkettä, luotsaa 20-henkinen, syksyllä 2009 opintonsa aloittanut opiskelijaryhmä. Musiikkipuolella osuuskuntatoimintaa jatkaa Mediaosuuskunta MusicActive. Välke tuottaa Ylä-Pirkanmaan paikalliskanava VTV:lle uutisia sekä muuta sisältöä. Kanavapaikan on tarjonnut PHPOY, ja kanavan ensimmäiset lähetykset alkavat tammikuussa 2011.

Kanavalla on tarkoitus esittää kaikkiin ikäryhmiin vetoavaa sisältöä. Uutisten lisäksi eetteriin pääsevät opiskelijavoimin tuotetut ohjelmat kuten sketsisarja ja lastenohjelma. Lisäksi kanavalla pääsevät esitykseen TAMKin muut piskelijaprojektit kuten lyhytelokuvat ja mainokset.

Välke toimii yhteistyössä paikallisten yritysten sekä järjestöjen kanssa tekemällä näille tilaustöitä. Tammikuussa debytoivan kanavan kautta etenkin pienyritysten on helppo saada itselleen ainutkertaista näkyvyyttä toimimalla ohjelmien sponsoreina.


Mediaosuuskunta Välke

lauantai 30. lokakuuta 2010

Yrittäjyyden teemapäivä veti TAMKin juhlasalin täpötäyteen

TAMK:in pääkampuksen juhlasalin kaikki mahdolliset istumapaikat saatiin 28.10. täytettyä (rappuset mukaan lukien). Tämä ei sinänsä ole yllättävää, sillä viimeisinä esiintyjinä yleisöä hauskuuttivat Tuomas Milonoff sekä Riku Rantala suureen suosioon nousseesta The Madventures –sarjasta.

Esiintyjät oli selvästi valittu harkiten. Kaikki olivat jollain tapaa menestyneitä yrittäjänurallaan. Hieman erilaista näkökulmaa antoi teamin johtamisesta paljon jääkiekkopiireissä toimiva Jukka Jalonen. Hän jakoi kokemuksiaan jääkiekkojoukkueen johtamisesta, jotka ovat myös yrityksen johtamisessa käteviä tietoja.

Innolink Oy:n perustaja, Sari Vaajanen kertoi oman tarinansa, joka oli yllättävän mielenkiintoinen vaikeuksista voittoon –selviytyminen.

Opiskelijoilla on myös hyvät mahdollisuudet aloittaa oma yritys. Ensimetri on TAMKin kanssa yhteistyössä toimiva yritys, joka tarjoaa apua aloittaville yrittäjille. Myös yksi iltapäivän puhujista, Joni Meltoranta oli lähtenyt yrittäjyyteen koulun kautta kirjoittamalla opinnäytetyönsä tulevasta firmastaan.

Viimeisenä esiintyneet Tunna ja Riku olivat epäilemättä syy, miksi niin moni opiskelija halusi viettää iltapäivänsä luentoja kuunnellen. Huumoripitoinen ja rento luento sai yleisön mukaan keskusteluun ja kysymyksiä sateli.

”Ei me edes haluttu perustaa yritystä, mutta kun oli pakko.”
Miehille yrityksen perustaminen ja rahan ansaitseminen eivät niinkään olleet prioriteetteja. He painottavat sisältöön ja ovat aidosti kiinnostuneita kulttuurien tavoista ja niistä kertomisesta.

Teema ei painottunut budjetin tekoon ja muuhun tekniseen tietoon. Opiskelijoita haluttiin selvästi rohkaista yrittämään. Kaikki iltapäivän puhujat pitivät tärkeinä, ettei kannata luovuttaa, vaikka esteitä väistämättä tulee yrittäjän uralla. Iltapäivän aikana kuultiin kiinnostavia tarinoita myös henkilökohtaisen elämän merkityksestä yrityksen perustamisen ja pyörittämisen lomassa

Yrittäjän arki ei aina ole helppoa, mutta sitäkin palkitsevampaa, kun siihen osaa asennoitua oikein.

Teksti ja kuva: Emma Kiiski
Kirjoittaja opiskelee englanninkielisessä
median koulutusohjelmassa
|||

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

MusicActivelle korkeakoulujen yrittäjyyspalkinto



Osuuskunta MusicActiven toteutus arvioitiin vuoden parhaaksi yrittäjyyskasvatuskonseptiksi valtakunnallisessa Korkeakoulujen yrittäjyysfoorumissa. MusicActive toimii TAMKin Virtain yksikössä ja tarjoaa digitaalista ääntä ja kaupallista musiikkia opiskeleville arvokkaita työtilaisuuksia.

- MusicActiven toiminta keskittyy musiikin tuottamisen parissa työskentelyyn sen kaikilla osa-alueilla, sanoo osuuskuntaa nykyisin vetävä, jo Virroilta medianomiksi (AMK) valmistunut Teemu Kinnunen.

Virtain viestinnän koulutusohjelman koulutuspäällikkö Timo Kivikankaan ja osuuskunnan opettajaohjaaja Harri Karvisen mukaan osuuskunnan toiminnassa erityisen tärkeää on mahdollistaa oikeiden tuotantojen tekeminen ja madaltaa yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä. Toimintakonsepti on saatu aikaan yhteistyössä alan ammatti- ja liiketalousopintojen, Virtain muiden opiskelijaosuuskuntien sekä paikallisten yritysten kanssa. Tuloksena opiskelijoiden työllistyminen ja perustettujen yritysten määrä ovat vahvaa tasoa.

Korkeakoulujen yrittäjyysfoorumissa 2010 kaksipäiväinen yrittäjyysteko-kilpailu huipentui finaaliesityksiin. MusicActiven Teemu Kinnunen ja koulutuspäällikkö Timo Kivikangas nostivat esimerkeiksi toiminnastaan tapahtumia, konsertteja, kiertuejärjestelyjä ulkomaisille artisteille sekä useita opiskelijoiden perustamia yrityksiä. Arviointiraati pitikin MusicActiven vahvuutena sen suoraa yhteyttä yritysmaailmaan, toimijoiden korkeaa tavoitetasoa sekä toiminnan ammattimaisuutta. Lisäksi musiikki erityisesti nähtiin tulevaisuuden alana ja kulttuuri laajemminkin vientituotteena. Alueellisesta näkökulmasta TAMKin opiskelijoiden projektit ovat omiaan tukemaan Virtain profiilia kulttuurikaupunkina.

Korkeakoulujen Vuoden yrittäjyysteko 2010 -kilpailuun osallistui kaikkiaan 11 ammattikorkeakoulua. Voittaja julkistettiin Seinäjoella huhtikuun lopussa. Tampereen ammattikorkeakoulun yrittäjyysyhdyshenkilönä toimiva ohjelmavastaava Sinikka Seppänen oli mukana vastaanottamassa TAMKin palkintoa. Hän toivotti samalla korkeakoulut tervetulleiksi osallistumaan yrittäjyysfoorumiin ja yrittäjyysteko-kilpailuun 2011, jonka järjestelyistä vastaa tämänvuotinen voittajaorganisaatio TAMK.

Kilpailuehdotukset ja niiden esitykset ovat nähtävissä täällä: http://ylivieska.centria.fi/yrittajyysfoorumi/finaali10.asp

Lisätietoa

* Korkeakoulujen yrittäjyysfoorumi 2010, http://ylivieska.centria.fi/yrittajyysfoorumi/
* koulutuspäällikkö Timo Kivikangas, 040 869 8840, timo.kivikangas(at)tamk.fi
* ohjelmavastaava Sinikka Seppänen, 050 373 2960, sinikka.seppanen(at)tamk.fi