keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Uusi festari näkee päivänvalon Tampereella!

Kuten kaikki suuret ideat yleensäkin, niin myös tämä sai alkunsa saunan laiteilta, loppuvuodesta 2009. Tuolloin Bubiklubin hallitukseen kuuluvien poikien päähän juolahti järjestää seuraavana kesänä Tampereelle uusi festari. Kului hetki ja ideasta kehittyi suunnitelma, ja jos kaikki sujuu tuon suunnitelman mukaisesti, nousee heinäkuun lopulla TAMK:n pääkampukselle päivän ajaksi festarialue.

Mistään pikkuväkerryksestä ei ole kuitenkaan kyse, sillä tämän-vielä-nimeä-vailla olevan festarin on tarkoitus olla aivan samanlainen kuin vanhemmat sisaruksensa – tarjota laadukasta musiikkia kotimaisten artistien esittämänä, ruokaa, juomaa ja muita sirkushuveja. Suurimpana erona muihin festareihin on kuitenkin hinta: lippujen hinnat halutaan pitää niin alhaisina kuin mahdollista, jotta festarin suurin kohdeyleisö, opiskelijat, eivät jättäisi tapahtumaa väliin ainakaan rahanpuutteen takia. Tämän tekee mahdolliseksi se, että Bubiklubi ei pyri tekemään tapahtumalla voittoa.

Mutta hetkinen, mikä ihmeen Bubiklubi?


Bubiklubi on yksi Tamkon alaisuudessa toimivista kerhoista, joka on vuosien saatossa ollut vastuussa milloin mistäkin TAMK:n opiskelijariennoista. Tapahtumien järjestäminen on siis sinällään pojille tuttua puuhaa, mutta tällä kertaa kaikki on vain huomattavasti isommassa mittakaavassa. Lievää hulluutta on siis pakko olla mukana, kun tällaiseen puuhaan on ryhtynyt. Suurin haaste tuleekin olemaan rahoituksen kokoon saamisen, mutta se ei ole kuitenkaan poikia säikäyttänyt, vaan töitä paiskitaan entistä lujemmin.

Tällä hetkellä festari etsii yhteistyökumppaneita ja käytännön toteuttajia. Varsinainen mainostaminen aloitetaan keväämmällä ennen koulujen päättymistä.

Tästä tapahtumasta tullaan kuulemaan varmasti lisää.

Teksti: Sanna Lindroos
Mediatuottaminen '07

0 comments: