maanantai 30. syyskuuta 2013

Näinkö päättyy eräs aikakausi?

 
"Tampereen ammattikorkeakoulu lopettaa kuvataiteilijoiden ja kirkkomuusikoiden kouluttamisen. Lopettamissuunnitelmia on vastustettu esimerkiksi mielenosoituksella. Ensihoitajakoulutusta aiotaan jatkaa aiemmista suunnitelmista poiketen. Koulu pyrkii tiivistämään yhteistyötään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa. Muutokset ovat osa TAMK:n uutta toimilupahakemusta, josta päättää valtioneuvos."


Kuvat: Carita Forsgren 2013

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kuvataiteen opiskelijain "Ilmassa" -teoksen avajaiset 30.9. TAMKin kirjastossa

Ilmassa- julkisen teoksen avajaiset TAMKin pääkirjastolla 

Tampereen ammattikorkeakoulun kirjasto sekä ryhmä TAMKin kuvataideopiskelijoita järjestävät uuden julkisen teoksen avajaiset maanantaina 30.9.2013 klo 12:00, Kuntokatu 3.

Kuvataiteen opiskelijat Anne Järvi, Niina Kiiveri, Anu Mustonen ja Anna Pekkala ovat toteuttaneet teoksen ammattikorkeakoulun eri alojen opiskelijoiden sekä henkilökunnan kanssa avoimessa työpajassa. Teos koostuu yli viidestäsadasta origami-linnusta.

Jutun kuvat avoimesta työpajasta.

Ilmassa -teos tulee pysyväksi osaksi TAMKin pääkirjastoa.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Ikuinen Galleria: Ilman taidetta en voisi elää

Ikuinen Galleria 18.9.-11.10.
ILMAN TAIDETTA EN VOISI ELÄÄ!
Valokuvia TAMK:n kuvataiteen koulutusohjelman taistelusta lakkauttamisuhan alla

  • Mielenilmaus 8.5.2013
  • Muotokuvatiski 4.6.2013
  • Näyttely Hirvitalolla 12.-20.6.2013
  • Tukikeikka ja paneelikeskustelu Vastavirralla 12.7.2013
  • Y-Festivaali 9.-18.8.2013
  • Tukikeikat Klubilla ja Telakalla 15.8.2013
  • Maailmantangon Kuvataideviikot 1.9.-30.9.2013

Valokuvat: Liisa Ahola, Anna Björklund, Riikka Enne, Mirja Kurri ja Veera Salmio

Näyttely oli esillä Klubilla 10.-15.9.

TAMK ei aio hakea Opetus- ja kulttuuriministeriöltä koulutusvastuuta kuvataiteen koulutukselle syyskuussa 2013. TAMK:n ja ylläpitäjäyhtiön hallitus esittää kuvataiteen koulutuksen lopettamista Tampereella. Opetus- ja kulttuuriministeriön taholta ei ole ehdotettu TAMK:n kuvataiteen koulutuksen lakkauttamista.

 TAMK:n Kuvataiteen koulutusohjelma on valtakunnallisesti tunnustettu ja arvostettu sekä keskeinen alueellinen kulttuurialan toimija. Taide-lehden numerossa 3/2012 TAMK:n kuvataiteen koulutus on nostettu valtakunnan kakkoseksi heti Kuvataideakatemian jälkeen. Tämän vuoden Vuoden Nuori Taiteilija 2013 Jarno Vesala on valmistunut kuvataiteilijaksi TAMK:sta. Kuvataiteen valtionpalkinnon saanut Rajataide ry on pääosin koulun opiskelijoiden perustama ja ylläpitämä.

 Tampereen Taiteen ja viestinnän oppilaitoksen perustamissanat lausuttiin aikanaan Tampereen kaupungin 200-vuotisjuhlatilaisuudessa sanoin: ”On häpeä, että Tampereelta puuttuu taidekoulutus.” Sen lopettaminen nyt olisi vielä suurempi häpeä.

 “Koulutusratkaisut määrittelevät, millaisia ihmisiä haluamme tulevaisuuden yhteiskuntaan kasvattaa. Taide- ja kulttuurikasvatuksen alasajo merkitsee vääjäämättä kannanottoa ihmiskuvamme kapeuttamisen puolesta”
(Professori Kimmo Lehtonen)
|||
Ikuinen Galleria
Ikuisen Gallerian näyttelyt tässä blogissa
|||
Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Gallerian toiminta on opiskelijalähtöistä ja sen tärkein tehtävä on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän opiskelijoiden näyttelytoiminta. Lisäksi tila luovutetaan mieluusti myös muiden kokeilunhaluisten tekijöiden käyttöön.

perjantai 27. syyskuuta 2013

MindTrek OFF - digitaalista kulttuuria kaikelle kansalle!

Mindtrek OFF on osa MindTrek 2013 festivaalia ja sen tapahtumiin on vapaa pääsy myös ilman MindTrek konferenssin passia. Olemme joukko Tampereen ammattikorkeakoulun kansainvälisen median koulutusohjelman opiskelijoita, vastaamme MindTrek OFF -tapahtuman tuotannosta ja kutsumme MindTrek OFFiin on tässä:

Lokakuun 1-2 Siperia-aukio ja Finlaysonin alue täyttyy digitaalisista yllätyksistä. Luvassa on taide- ja kulttuurinäyttelyitä, jännittävää interaktiivisuutta,  virtuaalitodellisuuteen sijoittuva peli, Nokian puhelinuutuudet käsin kosketeltavina ja paljon muuta mielenkiintoista.
Odotettavissa yllättäviä pop up –esityksiä ja mahdollisuuksia voittaa siistejä palkintoja. Kiinnostuitko? Tykkää Facebook sivustamme ja pysy ajan tasalla tuoreimmista uutisista ja yksityiskohdista. Nähdään MindTrekissa!

Alla tapahtumiamme, yksityiskohtaisemmat tiedot paikan pällä ja FB-sivultamme:
https://www.facebook.com/events/717201174973103/

Heartbeat on vuorovaikutteinen taideteos koko tapahtuman ajan Siperiassa. Koe festivaalin ytimessä pörräävien ajausten äänet - ja jos jaat tarinasi, ne ovat osa MindTrekin tulevaisuutta.







Outsight
on upouusi lisätyn todellisuuden livepeli jonka voit kokea Finlaysonin Iskelmäbaarissa kumpanakin päivänä 10.00-14.00 ja 15.00-19.00. Tapahtuma Facebookissa:  https://www.facebook.com/events/473509579422928/

Photobooth (ensimmäinen kuva) on avoinna 2.10. klo 12-14 Finlaysonin Siperiassa. Ota ystäväsi mukaan ja sekoa! Valitse yksi hilpeistä naamioistamme ja teetä itsestäsi MindTrek-muisto mukaan ja jaettavaksi kavereille.


Nokia Pureview
Herättääkö Nokian uusi Pureview 1020 uteliaisuutesi? Viisi lifestyle bloggaajaa on käyttänyt puhelinta ja kuvannut kameralla jo kuuden viikon ajan, ja osaavat vastata kysymyksiisi. Seuraa blogia: http://live1020.tumblr.com/







Pop-up musiikkia
- koko festivaalin ajan Siperiassa. Odota odottamatonta ja valmistaudu improvisoituihin sointuihin!











Taidenäyttely:
Taide on olennainen osa elämäämme ja digitaalinen kulttuuri eloisampi kuin koskaan! Tytti Mäkelän, Niina Kiiverin, Iisa Lepistön, Niko Skorpion ja Yulia Pakin taidenäyttely Siperiassa koko tapahtuman ajan.







Meet.Chat.Pose.Twit.Win!
Valokuvakilpailu: kokoa neljä henkilöä joilla on erivärinen passi, ottakaa luova valokuva ja lataa se Twitteriin erityisellä tunnisteella. Voit voittaa uuden Nokia Lumia 1020 puhelimen!






***
MindTrek konferenssi 1-3.10.
Tänä vuonna ohjelmaan kuuluu mahtavia luennoitsijoita kuten Steve Wozniak, Alan McKay ja Niilo Alfthan, lisäksi luvassa on paljon tapahtumia kuten Teknologiayrittäjyyspäivät , Akateeminen MindTrek ja MindTrek OFF!

tiistai 10. syyskuuta 2013

Paperikukkia




























Nyt on nähtävillä jotain jota ei ehkä ihan joka päivä tule vastaan. Sampolan kirjaston aulassa (Sammonkatu 2) on 30.9.2013 asti esillä paperista japanilaisen origamin keinoin taittelemalla valmistamiani kukkia ja muuta mukavaa parin vitriinillisen verran. Jos on kulkua Sampolan suunnalla, kannattaa varata muutama lisäminuutti matkaan ja poiketa katsomaan. Sampolan kirjaston aula on avoinna ma-to klo 9-20, pe-la klo 9-16, ma 30.9. klo 9-16 (on aula toki tuolloinkin auki klo 20 asti, mutta puran mininäyttelyni klo 16 jälkeen). Käykää katsomassa jos kiinnostaa ja ehditte.

Helena Pukarinen
P.S.
Sampolassa on toinenkin näyttely samanaikaisesti, mutta nämä taittelujutut ovat ulko-ovesta aulaan tullessa heti ensimmäisissä kahdessa vitriinissä.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Mediapoliksen aidankaatajaiset 29.8.2013

Torstaina 29.8.2013 vietettiin Tohlopissa Mediapoliksen aidankaatajaisia. Mukana oli opiskelijoita, opettajia, YLE:n väkeä sekä muita kutsuvieraita.
Tuomo Jorosen ottamat kuvat puhukoot puolestaan!

Kutsuvieraat kiipeävät YLE:n mäkeä






















Here come the media students!























Ilta saapuu, kyltti loistaa kauas




















Puheita pidetään






















Ulos telttaan, jossa oli tarjolla musiikkia, makkaraa, olutta ja esityksiä




















Juontajat vauhdissa






















Makkaraa, salaatteja - ja kasvispaellaa
















Rokkia






















Aitaa kaadetaan (yleisö ei saanut osallistua)

















Kylttiä paljastetaan






















Olutta oli






















Ja hauskaakin


























Ilta loppui ilotulitukseen






































Kuvat: Tuomo Joronen
Kuvatekstit: Carita Forsgren