lauantai 27. helmikuuta 2010

TAMK tuottamassa Tulevaisuuskylää Keskustorille elokuuksi


Ensi elokuussa, 28.-29.8.2010, kohoaa Tampereen Keskustorille visio tulevaisuuden kaupungista sellaisena kuin se parhaimmillaan voisi olla. Tulevaisuuskylä tapahtuman tarkoituksena on tuoda tulevaisuuden asiantuntijoiden tieto kaikkien ulottuville taiteen ja elämyksellisyyden kautta. Tapahtumassa nähdään niin taidenäyttelyä, työpajoja kuin keskustelutilaisuuksiakin.

Oletko aina salaa halunnut maistaa tofua, muttet halua laittaa rahojasi moiseen villiin kokeiluun? Miten rakennuksen muka voi rakentaa oljista? Vaikuttaako se ollenkaan jos minä kierrätän kun muut eivät kuitenkaan kierrätä? Mihin ne roskat ylipäätään päätyvät kun ne heittää menemään? Onko ledilampuista mihinkään?

Tulevaisuuskylää tuottaa Sanataideyhdistys Yöstäjä ry yhteistyössä
Pispalan kulttuuriyhdistys ry:n  , Tampereen Maan ystävät ry:n  ja Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa. Tulevaisuuskuvia-näyttelyn tuottamisessa on mukana Pirkanmaan taidetoimikunta.

Hankkeen muita yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Juurielo ry,  Tilanne ry, Dodo ryPolttava Kysymys -kampanjan Tampereen ryhmäVegaaniliittoGaija-yhteisöVaihda virtaa -kampanjaEkokumppanit Oy,  Pirkanmaan jätehuolto, http://www.pirkanmaan-jatehuolto.fi/ Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitosAmmatti-instituutti IisakkiTuliryhmä Flamma  ja Teatteri Telakka.

Tulevaisuuskylän visiointia vauhditti Werstaan auditoriossa 20.2. järjestetty asiantuntijaseminaari, jossa mm. hallintotieteiden tohtori Leena Helenius, rauhan- ja konfliktintutkija Teemu Palosaari ja kansanedustaja Oras Tynkkynen kertoivat näkemyksistään Tampereen ja koko maailman tulevaisuuden mahdollisuuksista.

Teksti: Essi Santala
Kuva: Saana Karala


Tulevaisuuskylä verkossa   
|||

0 comments: