sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Swan Lake Award kutsuu kuvittamaan musiikkia

Swan Lake Moving Image and Music Award (SL:MIMA) on vuodesta 2004 alkaen järjestetty kansainvälinen kilpailu nuorille elokuvan ja animaation tekijöille ja harrastajille.

Kilpailussa valitaan valmis musiikkiäänite ja kuvitetaan se yhdessä kolmesta kilpailusarjasta: animaatio, digitaalinen elokuva tai vuorovaikutteinen elokuva.

Kilpailun määräaika on 21.11.
ja palkinnot jaetaan Swan Lake festivaalilla Saksan Mittweidassa 10.-12.1.2011.


SL:MIMAn järjestää Mittweidan ammattikorkeakoulu yhteistyössä kansainvälisen korkeakouluverkoston kanssa. TAMK on verkoston jäsen. TAMKin opiskelijat ovat myös voittaneet lukuisia palkintoja kilpailussa. Tänä vuonna TAMKin edustaja kilpailun tuomaristossa on Cai Melakoski.

Lisätiedot:
Swan Lake Moving Image and Music Award
TAMKin palkitut kilpailussa (Aikaisemmat kilpailut)
|||

lauantai 30. lokakuuta 2010

Yrittäjyyden teemapäivä veti TAMKin juhlasalin täpötäyteen

TAMK:in pääkampuksen juhlasalin kaikki mahdolliset istumapaikat saatiin 28.10. täytettyä (rappuset mukaan lukien). Tämä ei sinänsä ole yllättävää, sillä viimeisinä esiintyjinä yleisöä hauskuuttivat Tuomas Milonoff sekä Riku Rantala suureen suosioon nousseesta The Madventures –sarjasta.

Esiintyjät oli selvästi valittu harkiten. Kaikki olivat jollain tapaa menestyneitä yrittäjänurallaan. Hieman erilaista näkökulmaa antoi teamin johtamisesta paljon jääkiekkopiireissä toimiva Jukka Jalonen. Hän jakoi kokemuksiaan jääkiekkojoukkueen johtamisesta, jotka ovat myös yrityksen johtamisessa käteviä tietoja.

Innolink Oy:n perustaja, Sari Vaajanen kertoi oman tarinansa, joka oli yllättävän mielenkiintoinen vaikeuksista voittoon –selviytyminen.

Opiskelijoilla on myös hyvät mahdollisuudet aloittaa oma yritys. Ensimetri on TAMKin kanssa yhteistyössä toimiva yritys, joka tarjoaa apua aloittaville yrittäjille. Myös yksi iltapäivän puhujista, Joni Meltoranta oli lähtenyt yrittäjyyteen koulun kautta kirjoittamalla opinnäytetyönsä tulevasta firmastaan.

Viimeisenä esiintyneet Tunna ja Riku olivat epäilemättä syy, miksi niin moni opiskelija halusi viettää iltapäivänsä luentoja kuunnellen. Huumoripitoinen ja rento luento sai yleisön mukaan keskusteluun ja kysymyksiä sateli.

”Ei me edes haluttu perustaa yritystä, mutta kun oli pakko.”
Miehille yrityksen perustaminen ja rahan ansaitseminen eivät niinkään olleet prioriteetteja. He painottavat sisältöön ja ovat aidosti kiinnostuneita kulttuurien tavoista ja niistä kertomisesta.

Teema ei painottunut budjetin tekoon ja muuhun tekniseen tietoon. Opiskelijoita haluttiin selvästi rohkaista yrittämään. Kaikki iltapäivän puhujat pitivät tärkeinä, ettei kannata luovuttaa, vaikka esteitä väistämättä tulee yrittäjän uralla. Iltapäivän aikana kuultiin kiinnostavia tarinoita myös henkilökohtaisen elämän merkityksestä yrityksen perustamisen ja pyörittämisen lomassa

Yrittäjän arki ei aina ole helppoa, mutta sitäkin palkitsevampaa, kun siihen osaa asennoitua oikein.

Teksti ja kuva: Emma Kiiski
Kirjoittaja opiskelee englanninkielisessä
median koulutusohjelmassa
|||

perjantai 29. lokakuuta 2010

10KUVAT (Kuvataiteen ykkösten valokuvanäyttely)


10KUVAT
25.10.-15.11.2010
Arikisin 8-16
Pesurumpu (sisääntuloaulamme)
Finlaysoninkatu 7 Tampere



10KUVAT
on Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelman syksyn 2010 saapumisryhmän Havaintoprosessit 1 opintojakson valokuvausosion kurssitöiden esittely. Opintojaksossa on valokuvauksen lisäksi piirustus- ja havaintoprosessit-osiot. 10KUVAT ryhmässä on 27 opiskelijaa.

Valokuvaus osion aikana on perehdytty ympäröivän todellisuuden monitasoiseen havainnointiin ja jalostettu havainnot valokuviksi.

Tehtävänä on ollut keskittyä itse valittuun ilmiöön tai aiheeseen ja seurata sitä koko osion ajan sekä valmistaan kuvista sarjallinen valokuvataideteos.

Kurssin aikana on tutustuttu digitaalisen valokuvauksen perusteisiin.
10KUVAT-näyttelyn työt on toteutettu täysin digitaalitekniikalla, lähes kaikki työt on kuvattu Canon 50D -kameralla ja tulostettu Epson 9900 -mustesuihkutulostimella.


Teksti: Antti Haapio
Kuva: Sirkku Niskanen - Omakuva

torstai 28. lokakuuta 2010

Opiskelijat ja senioribändi levynteossa




Digitaalisen äänen ja kaupallisen musiikin neljännen vuoden opiskelijoiden ja Virtain Swing Bandin levyntekoprosessi on yksi erikoisimpia kouluprojekteja missä olen ollut mukana. Kuulun itse levyn äänitys/miksausryhmään. Erityisen opettavaisen projektista tekee se, että bändi on täysin ulkopuolinen ja lisäksi suurin osa soittajista on eläkeikäisiä sekä kokeneita muusikoita.

Koulussamme ei ole ennen tehty näin kokonaisvaltaista projektia ulkopuoliselle asiakkaalle. Luokkamme yhteistyössä opiskelijoiden osuuskunnan MusicActiven kanssa vastaa käytännössä levyn kaikista vaiheista sen kaupan hyllyille päätymiseen asti.

Virtain Swing Bandin levyntekoprosessi on edennyt nyt siihen pisteeseen, että
levylle tulevat kappaleet on äänitetty ja miksattu.

Jututin bändin ns. toiminnanjohtajaa sekä basistia Pekka Viertolaa äänitysten lomassa ja kysyin miten äänitykset sekä opiskelijoitten kanssa työskentely ovat hänen mielestään sujuneet.

”Bändin kanssa työskentely studiossa on ollut hyvin erilaista verrattuna bändin aikaisempaan työskentelyyn mutta samalla todella mielenkiintoista”, Viertola kertoo.
Kokoonpanomuutoksia bändi on kokenut erittäin paljon mutta vanhimmat jäsenet ovat kyseisessä bändissä aloittaneet jo vuonna 1987.

Pekka itse kertoo tulleensa mukaan 80- ja 90-luvun taitteessa.

“Tämä on semmoinen kokemus, että ei tällä ikää muuten olisi tämmöiseen todennäköisesti päässyt mukaan”, Viertola toteaa.

Bändin uusin jäsen viulisti-laulaja Anniina Mäkäräinen tuli mukaan vasta viime talvella.

Yhteistyö opiskelijoitten kanssa on Viertolan mukaan ollut “Poikkeuksetta hyvää”.
“Te ette ole liikaa rankaisseet vanhoja miehiä ja naisia”, Viertola kehuu.

Virtain Swing Bandin debyyttialbumi julkaistaan 23.11.2010. Julkaisu liittyy TAMKin AiP (Aktiivisesti ikääntyen Pirkanmaalla)- hankkeeseen.


Teemu Markkula

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Resonanssi 2010 - mykistävän kiitettävä

TAMK oli voimakkaasti mukana järjestämässä kaksipäiväistä Resonanssi -seminaaria elokuvateatteri Niagarassa 8.-9.10.

Seminaarin tavoite oli yhdistää elokuva- ja musiikkialan toimijoita, niin ammattilaisia kuin opiskelijoitakin elokuvaäänen äärelle, kuuntelemaan ja keskustelemaan.

Mukana ammattilaisten lisäksi oli äänen ja leikkauksen opiskelijoita TAMK:ista, Metropoliasta ja Aalto-yliopistosta.

Elokuvan ääniraitaa tekevät yhdessä monet eri toimijat, ohjaajat, käsikirjoittajat, leikkaajat, säveltäjät, muusikot, näyttelijät, äänisuunnittelijat, äänittäjät, miksaajat, foley-artistit jne.

Kaikki yrittävät tavoittaa jotain, joka on koko ajan liikkeessä, tunnetta, ääntä, sointia. Ääniraita ei ole kenenkään yksin. Siksi siitä on puhuttavakin yhdessä.


Keskustelun alustajina/ luennoijina:

Kirka Sainio: Musiikki osana äänisuunnittelua: Musiikin ja äänisuunnittelun suhde elokuvatuotannossa.


Timo Hietala: Mitä musiikki tuo kuvaan? Musiikin ja kuvan suhde elokuvassa säveltäjän näkökulmasta

Anna Linder: Äänikerronta feministisestä näkökulmasta



Heikki Kossi: Foley-äänet ja niiden mahdoilliset uudet tuulet

Tuuli Kuittinen ja Heikki Innanen: Leikkaajan ja äänisuunnittelijan yhteistyö: Musiikin ja kuvan suhde.

Janne Laine ja Kiti Luostarinen: Äänisuunnittelijan ja ohjaajan yhteistyö osana onnistunutta äänisuunnittelua.

Pippalot:

Perjantai -iltana pidimme pippalot Telakalla, Tampo -merkkinen bändi soitti ja ruoka oli mahtavaa. Tutustuimme toisiimme.



Palaute seminaarista oli mykistävän kiittävä, "tätä lisää".

Teksti: Petteri Rajanti

tiistai 26. lokakuuta 2010

Island CQ lähestyy! (Opiskelijat maailmalla)


Ensimmäistä kertaa toteutettava, interaktiiviseen mediaan painottuva Island CQ-festivaali pyrkii luovaan kanssakäymiseen lukuisten kansainvälisten vierailijoidensa kesken. Opiskelijoita, opettajia ja artisteja saapuu Alankomaiden Ameland-saarella 4.11-15.11. järjestettävään tapahtumaan niin Suomesta, Latviasta, Unkarista kuin Hollannistakin. Festivaalin tärkeimpänä teemana kestävä kehitys.

Vajaan kahden viikon aikana viitisenkymmentä opiskelijaa toteuttavat yhteisvoimin kahdeksan työpajaa, joiden tuotokset tulevat yleisön nähtäville itse saarelle ja nettiin festivaalin päätteeksi.

TAMK:sta opiskelijoita lähtee mukaan yhteensä viisitoista ja neljän hyvinkin erilaisen työpajaidean voimin. Suunnitteilla on muun muassa audiovisuaalisia installaatioita ja Amelandin tulevaisuutta valoittava nettisivusto.

Lisätietoa festivaalista, työpajoista ja muusta ohjelmasta löytyy:

Island CQ kotisivu  
Facebook
Twitter 

Teksti ja kuva: Satu Leskinen (Tepa08)

Kuvassa Won't Stand by -workshopin testailua.

|||

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Valokuvataiteen erikoistumisopintojen Tina Jokitalo Galleria Rongassa

Focus (and aim)

Tina Jokitalo: Mitt i Siltä Mellan Väliltä
3 serier 1 video

Galleria Ronga 16.10 - 4.11 2010
Tampere, Rongankatu 1
Avoinna joka päivä klo 12 - 18

Tina Jokitalo on valotaiteilija joka toimii valokuvataiteen saralla. Hän on syntynyt Ruotsissa ja asunut siellä suuren osan lapsuuttaan. Vanhempien paluumuutto vei hänet aikoinaan Kokkolaan. Nykyään hän asuu ja työskentelee Tampereella. Valokuvataiteen erikoistumisopintojen (TAMK) ohella hän on osallistunut yhteisnäyttelyihin ja pitänyt yksityisnäyttelyitä. Tämän näyttelyn prosessi alkoi jo keväällä vuonna 2008:

"Anna Järvinen lauloi kaipuusta ja Susanna Alakoski kirjoitti perhetragedian. Minä tartuin kameraan ja perhealbumin kuviin, alkoi matka jossa kyselen mitä minä kolmannen kultuurin kasvattina olen perinnyt ja mitä siitä syntyy. Mikä on koti? Samalla peilaan myös omaa suhdetta valokuvaan, tutkimalla sen läsnäolon merkitystä kun menneisyys kohtaa nykyisyyden."

Näyttely esittelee mm. TAMKin valokuvataiteen erikoistumisopintojen yhteydessä valmistuneen, The Art of Photography Show -näyttelyssä San Diegossa elokuussa kunniamaininnalla palkitun valokuvan Focus (and aim)' sarjasta Between the Lines.

Kyseessä oli jyrytetty näyttely jonka tuomarina toimi tänä vuonna Chicagon nykyvalokuvakeskuksen kuraattori Natasha Egan. The Art of Photography show sai miltei 14000 valokuvaa 67 maasta, joista 111 valittiiin näyttelyyn ja 15 taiteilijaa sai palkinnon.
|||
Taiteilijan kotisivut, etusivulla nähtävissään näyttelyn traileri
Galleria Ronga (Avarataide ry)
|||

perjantai 22. lokakuuta 2010

TTVO-elokuvia sunnuntaina Hirvitalolla


Pispalan nykytaiteen keskuksessa, Hirvitalolla järjestetään lyhytelokuvailta sunnuntaina 24.10!
Luvassa tiukkaa asiaa ja suuria tunteita.

Iltama koostuu kahdesta lyhytelokuvanäytöksestä: Yhteiskunta ja Ihmistä lähellä. Paikalle saapuu myös elokuvien ohjaajia, joiden kanssa voi rupatella enemmänkin. Ohjelmistossa muun muassa TTVOn opiskelijoiden elokuvat Korpin Laulu, Rajavartija, Perhepotretti, Helvetin hyvää työtä ja monia muita.

Tarjolla myös kasvisburgereita, popcornia ja mukavaa hengailua Pispalan illassa.

Sininen linjan 21 onnikka vie perille, poistumispysäkki Tahmelankatu 6 (kauppa), Hirvikatu 10 on siinä vieressä.

Tapahtuma alkaa klo.18:00 ja jatkuu noin kello 20:00 asti, jonka jälkeen pystyy hyvin jatkamaan Hirvipeijaisiin Vastavirta-klubille!
|||
Lyhytelokuvailta Facebookissa
Hirvitalo
|||

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Postikortti Beginning-festivaalilta Pietarista

Kansainvälinen opiskelijaelokuvafestivaali Beginning järjestettiin Pietarissa 1.-6.10.2010. Festivaalien kilpailusarjaan oli valittu Suomesta kaikkiaan neljä työtä, joista kaksi oli TTVO:n opiskelijoiden tuotantoja: viisiminuuttisten sarjassa oma lyhytelokuvamme, Aarnipuu, ja yleisessä fiktiosarjassa lopputyöelokuva Huomisen muisto. Myös Huomisen muiston ohjaaja, TTVO:lta jo valmistunut Pekka Saari, oli kanssamme vieraana Pietarissa. Kaksi muuta suomalaista elokuvaa olivat Jan Ijäksen dokumentti Ghosts TaiKista ja Katja Niemen R niinkuin Realdoll Turun Taideakatemiasta.

Joitain vuosia sitten festivaaleilla vierailleet TTVO:n opiskelijat olivat valitelleet elokuvien heikkoa tasoa, mutta tänä vuonna sitä ongelmaa ei ollut. Monet jopa ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden teokset hämmensivät kypsillä käsikirjoituksillaan ja kuvakerronnallaan. Yllätyksenä meille suomalaisille tuli se, että kaikissa ei-venäjänkielisissä elokuvissa raikasi dialogin simultaanitulkkaus alkuperäisen ääniraidan päälle.

Tärkeintä festivaalin antia meidän kannaltamme oli luultavasti silti muiden tekijöiden tapaaminen ja yhteiset illanvietot. Keskustelua käytiin niin omista kouluista ja elokuvista kuin viisuminhankinnan vaikeuksistakin. Vaikka palkintoa meille tai muillekaan suomalaisille ei tullutkaan, festivaalikokemus oli mahtava.

Teksti: Marja Pihlaja ja Lauri-Matti Parppei

Kuva (Dom Kino): Marja Pihlaja

|||
Beginning Festival Home
Ennakkojuttu festivaalista 
|||

tiistai 19. lokakuuta 2010

Kettupäiville 109 elokuvaa - TTVO tiheään valkokankaalla


Suomen elokuvakontakti järjestää lyhytelokuvafestivaali Kettupäivät 27. kerran 17.–20.11.2010. Nelipäiväinen festivaali järjestetään kulttuurikompleksi Andorrassa, ja se esittelee uudet kotimaiset lyhytelokuvat niin ammattilais- kuin opiskelijasarjoissa. Kilpailuun lähetettiin 265 lyhytelokuvaa, esitettäväksi kutsuttiin 109.

Kettupäivien nimelle on perusteensa: "Kettupäivillä palkitaan elokuvat, joissa on tekijänsä sormenjälkien lisäksi sekä päätä että häntää ja jotka kuiskausten sijaan huutavat ääneen."
TAMKin taiteen ja viestinnän tuotantoa olevia elokuvia nähdään kuusi, nykyisten opiskleijoiden omia tuotantoja kaksi ja entisten TTVOn kuvataiteen ja viestinnän opiskelijoiden töitä viisi. Nykyisen kuvauksen opiskelijan, Aino Sunin, ohjauksia on valittu esitettäväksi peräti kolme.

Kettupäivät

Fiktioelokuvat - opiskelijasarja

Helvetin hyvää työtä,  11 min.
Ohjaus:  Jussi Sandhu
Tuotanto: Tampereen AMK Taide ja viestintä, Mikko Helmanen

Korpin laulu, 13 min.
Ohjaus:  Aino Suni
Tuotanto: Tampereen AMK Taide ja viestintä, Aino Suni, Kerttu Hakkarainen

Niin paljon sinua halusin
, 4 min.
Ohjaus:   Aino Suni
Tuotanto: Tampereen AMK Taide ja viestintä, Niina Virtanen

Perhepotretti, 4 min
Ohjaus: Minna Korhonen
Tuotanto: Tampereen AMK Taide ja viestintä, Lina Haapanen

Toivon murusia, 12  min.
Ohjaus:  Emmi-Sofia Markkanen
Tuotanto:Tampereen AMK Taide ja viestintä, Saana Sillanpää, Maiju Virkkunen

Fox-off sarja


Avain, 3 min, kokeellinen
Ohjaus:  Lauri-Matti Parppei
Tuotanto: Kaakao-filmi

Norsu ja hevonen, 2 min, fiktio
Ohjaus:  Marja Pihlaja
Tuotanto: Tampereen AMK Taide ja viestintä

Sleep of Reason, 2 min,  kokeellinen
Ohjaus:  Aino Suni
Tuotanto: Aino Suni

TTVOlla opiskelleiden elokuvia ovat Maija Saksmanin animaatio Pesäpalloräpyläräpyläpallopesä ja fiktio Fredrik Saksman, Mariko Härkösen animaatio Kosminen kulkuri, Hannaleena Haurun fiktio Älä kuiskaa ystävän suuhun ja Vesa Puhakan kokeellinen elokuva Helsinki by Night - Episode 1
|||
Aiemmat Kettupäivä-jutut
|||

maanantai 18. lokakuuta 2010

TTVO:n uudet kamerahankinnat kokeiltiin “Siivooja”-lyhytelokuvan teossa


Syksyn 2010 yhtenä uutena hankintana oli Canon EOS 7D-digitaalijärjestelmäkamera, joka kykenee tallentamaan Full HD-tasoista videokuvaa 25 ruudun sekuntivauhtia käyttäen h.264-pakkausta. Kuvaaja Hannu Koivuranta halusi kameran mahdollisimman nopeasti testikäyttöön ja syntyi päätös lähteä kuvaamaan jo viime keväästä asti kehitteillä ollut lyhytelokuva “Siivooja”.

Kameralla tehtiin perusvalotustestit, suljinaikatestit, liiketestit ja terävyystestit jotta potentiaaliset ongelmat paljastaisivat itsensä ennen varsinaista kuvaustilannetta. Testivärimäärittelyt osoittivat että 7D (kuten moni muukin DSLR) kärsii alivalotuksen kautta aiheutuvasta kohinasta eniten mustassa päässä. Testien perusteella kuvaaja koki välttämättömäksi käyttää low contrast-filttereitä, jotta ala- ja yläpään hurjaa dynamiikkaeroa saataisiin kapeammaksi ja samalla syntyi päätös myös olla alivalottamatta kuvan tiettyjä alueita ylimääräisen kohinan minimoimiseksi. Testimateriaalit ovat luonnollisesti kaikkien TTVO-opiskelijoiden tutkittavissa Tapperilla.

Kameraan on hankinnassa Arrin PL-adapteri joka mahdollistaa elokuvaobjektiivien käytön, mutta tähän elokuvaan se ei kuitenkaan vielä kerinnyt. “Siivooja” kuvattiin kolmella prime-objektiivilla. Valituksi tulivat Canon EF 20mm (f/2.8), Canon EF 50mm (f/1.8), sekä Olympus M.Zuiko 135mm (f/3.5). Näistä jälkimmäinen käyttää Olympuksen OM-adapteria sovittuakseen EF-paikkaan. Kameran lisävarusteina tulleet skarppirenkaat objektiivien ympärille ovat muovia ja todennäköisesti eivät kestä pakkasella kuvaamista lainkaan. Myös follow focuksen vaikutelma on muovinen. Sama ongelma pätee matteboxiin, jonka filtterikehikoiden kiristysruuvit ovat muovia (kuten myös itse kehikot). Kaiken kaikkiaan lisävarusteiden ensivaikutelma oli todella muovinen ja b-luokkainen.

Kameran kanssa hankittiin myös Zacuton valmistama etsin, joka kiinnittyy LCD-näytön päälle kätevällä aluslevyllä. Vaikka etsin on optisesti todella miellyttävä ja silmää rasittamaton sitä ei kuitenkaan käytetty elokuvan kuvauksissa: etsimen lisäksi koulu hankki myös käsivararigin, jonka kanssa kamera jää niin sivuun että etsimen käyttö aiheuttaisi pysyvän niskavamman. Käsivararigiä yritettiin muokata äärimmäisyyksiin jotta etsimen käyttö olisi mahdollista, mutta tuloksetta. Ongelma ratkaistiin lisäämällä kameran vasemmalle puolelle, kuvaajan pään kohdalle SWIT-monitori ja ajamalla signaali suoraan siihen.

Yksi potentiaalinen ongelma kameran ulostuloissa on se ettei signaalia pysty monitoroimaan kuin yhdestä lähteestä kerrallaan. Valittavana on siis video out, mini-HDMI out, tai LCD. Tämä on ongelma vasta sitten kun operoija päättää käyttää etsintä kamerassa ja kuva pitäisi pystyä saamaan näkyville myös muualle. Yllämainitun SWIT-monitorin lisääminen mahdollistaa kuitenkin signaalin jatkamisen monitorista eteenpäin BNC:n välityksellä, jolloin useampia monitoreita on mahdollista käyttää. Koulu hankki vastikää myös sellaisen SWIT-monitorin joka hyväksyy HDMI:tä sisään, mahdollistaen siis HD-tasoisen monitoroinnin.

Kameran kaveriksi hankittiin 16 gigainen ja 32 gigainen muistikortti. 16 gigainen tallentaa n. 1h 40min Full HD-tasoista videokuvaa. Klipit rajoittuvat vajaan 30 minuutin pituuteen, sillä tiedostojärjestelmä sallii maksimissaan 4 gigan kokoisia tiedostoja.

Tiedostojen purkaminen oli hieman omituinen ja ongelmallinen prosessi, sillä emme kerinneet asentaa Final Cut-ympäristöön palikkaa joka tunnistaisi kameran suoraan. Mac-koneet eivät myöskään löytäneet kameraa omana muistikorttinaan, jolloin käytimme iPhoto- sekä Adobe Bridge-sovelluksia saadaksemme videot ulos muistikortilta. Purkamisen jälkeen tiedostot tulisi kääntää joko Streamclipillä tai Compressorilla Apple ProRes 422-pakkaukselle, jolloin editointikin sujuu reaaliajassa. H264-pakattuja videotiedostoja voi kyllä editoida, mutta huomaa pian - renderöintiajan kustannuksella - miksi käännös on tarpeellinen. AVIDilla on myös omat workflown’sa AMA:n kautta.

“Siivooja”-lyhytelokuvan kuvaukset sujuivat kutakuinkin ongelmitta. Vaikka kamera on pieni, ei sen kanssa käytettävät lisävarusteet tee siitä yhtään nopeampaa käyttää. Toinen äärimmäisen tärkeä tekijä kuvaamisessa on oikeanlaisen dynamiikan luova hyödyntäminen. Tälle formaatille ei vaan pysty valaisemaan niin rajusti kuin muille digitaaliformaateille tai filmille. Pahimmillaan kameran dynamiikka muistutti lähes 2:1-kontrastista mini-DV-kameran kennoa. Valaisun on oltava hyvin hienovaraista jotta kuva ei pala puhki tai alivalotu aiheuttaen karmeaa kohinaa.  “Siivooja” kuvattiin pääsääntöisesti ISO 200-asetuksella, jolla kohina on vielä täysin siedettävää. Muutamassa kuvassa käytettiin ISO 320-asetusta. Kameran Sharpness-asetus laskettiin myös nollaan testikuvausten perusteella, sillä se aiheutti puhkipalaviin ja muutaman pikselin kokoisiin alueisiin värivirheitä, sekä joissakin tilanteissa moiréa.

Sekonicin valotusmittarin kanssa suoritetut valotusarvot eivät pitäneet paikkaansa. Kun valotusmittari antoi highlightien keskiharmaa-aukkoarvon ihosta, paloi kuva jo roisisti puhki kamerassa. Sama päti myös varjoalueisiin. Eroa oli aina 2-3 aukkoa suuntaan tai toiseen.

Valaistuksessa on otettava huomioon myös nk. “harmaa valotus”. Harmaa valotus on se valotuksen taso, jossa kohde on selkeästi näkyvissä, mutta lievän alivalottumisen vuoksi sen kaikki väri-informaatio toistuu harmaana. Toisinsanoen, kohteessa ei ole yhtään mitään väri-informaatiota. Tämä harmaan valotuksen taso saattaa lipsahtaa todella helposti kuvaan jolloin ongelmat värimäärittelyssä ovat väistämättömät. Harmaa valotus ei myöskään kohise kauheasti, joten sen huomaaminen saattaa myös jäädä senkin vuoksi väliin.

Digitaalijärjestelmäkameroiden kennot ovat kärsineet nk. jelly-ongelmasta, joka saa kuvan taipumaan “vinoon” nopeasti panoroitaessa. Liike on hieman hyytelömäinen ja todella häiritsevä. Jelly-testeissä kävi ilmi, että mitä isompaa suljinaikaa käyttää, sitä isompi jellyn olemassaolo on. Yli 250 nousevissa suljinajoissa jellyefektit olivat jo todella härskejä. Rauhallisella ja määrätietoisella panoroinnilla tämä(kin) ominaisuus pysyy hallinnassa.

“Siivooja”-lyhytelokuva on jälkituotannossa. Elokuvan ohjasi Toni Anttila ja tuotti Outi Hartikainen. Leikkauksesta vastaa Marie Syrjälä ja äänisuunnittelusta Philippe La Grassa. Elokuvan käsikirjoitti Iiro Peltonen. Elokuvassa näyttelevät Aleksi Holkko, Jorma Markkula ja Sari Lilliestierna. Elokuvan on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Teksti: Hannu Koivuranta
Kuva: Eero Alava
|||

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Englanninkielinen hakuopas ilmestynyt

 
TAMKin englanninkielisten koulutusohjelmien hakuopas on ilmestynyt!


Yhteishaku englanninkielisiin koulutusohjelmiin on 3.1.-15.2.2011.

TTVO:n englanninkielisen median koulutusohjelman hakijoiden on lisäksi tehtävä ennakkotehtävä.

Ennakkotehtävä on saatavilla joulukuun alusta median kotisivulta.

|||

perjantai 15. lokakuuta 2010

Niilo Gustafsson voitti Moron videokisan

Aamulehden Moro-liite julkisti eilen "Tampereen paras paikka" -videokisan tulokset. Voittajaksi äänestettiin TAMKin kolmannen vuoden mediatuottajaopiskelija Niilo Gustafsson. Hänen paras paikkansa on ravintola Kahvilla.

Lue juttu Morosta (myös video löytyy täältä)
Ravintola Kahvilla

torstai 14. lokakuuta 2010

Riggauksia

Vietimme kurssitovereideni kanssa muutama viikko sitten neljä päivää Tampere Talolla oppimassa Jussi Kamusen johdolla trussin ripustuksen ja trussissa liikkumisen saloja. Heti alkuun kävimme hieman läpi työn turvaamiseen käytettäviä vermeitä eli valjaita ja erilaisia lenkkejä. Meillä oli käytössä Tampere Talon varusteita sekä jonkin verran koululta tuomiamme vermeitä. Tämän jälkeen nostimme moottorinostimen ketjua suuren salin kattoon ja opettelimme kulkemaan 20 tuumaisen trussin päällä ensin lattiatasossa ja sen jälkeen noin kuuden metrin korkeudessa.

Itse olen jonkin verran kiinteän trussin päällä kiipeillyt, mutta kyllä kuudessa metrissä trussin heiluessa kevyesti puolelta toiselle pieni jännitys vatsanpohjassa käväisi etenkin yrittäessäni ylettää suuntaamaan trussin alapuolella roikkuvaa profiilia. Koukkujen käyttö tuli melko pian tutuksi ja kun rauhalliseen liikkumisrytmiin pääsi, ei homma tuntunut juurikaan pahalta.

Kun trussissa oli tarpeeksi könytty, ehdotti Jussi laskeutumista köydellä ylhäältä 18 metrin korkeudesta. Porukan hieman epäröidessä päätimme kuitenkin kokeilla ensin laskeutua alempaa trussista ja niin pääsin ensimmäisenä koettamaan alastuloa n. 3 metrin korkeudessa roikkuvasta trussista. Trussin päältä narun varaan könyäminen vaati hieman miettimistä, mutta itse laskeutuminen oli aika leppoisaa, joskin jäi hieman lyhytkestoiseksi. Minulla oli myös oma kiipeillessä käyttämäni varmistuslenkki käytössä, joten tiesin hyvin miten se toimii.Get High
Seuraavana aamuna aloitimme teorialuennolla ja kävimme läpi erilaisten riggauksessa käytettävien laitteiden toimintaa ja käyttöä sekä yleisiä toimintatapoja. Tämän jälkeen haimme trussia ja muuta rompetta Sorsapuistosaliin ja aloimme tutkimaan ja tekemään asioita käytännössä. Iltapäivän aikaan saimme tehtyä saliin ripustuspisteet 6×7 metrin kokoiselle trussikehikolle ja suunniteltua seuraavan päivän aikataulua. Seuraavana päivänä nostimme kehikon kattoon, jonka jälkeen kukin sai vuorollaan kiivetä ylös ja könytä kehikon ympäri ketjunostinten ketjuja kierrellen. Rakensimme myös toisen jaloillaan seisova kehikon, jossa myös pääsi koittamaan liikkumista. Harjoittelimme siihen myös mm. harustus-ripustuksen tekoa, sekä nostimme apulinjan kahdella moottorinostimella väliin poikittain.
Dorf

Seuraavana päivänä jatkoimme hieman kiipeilyä ja mm. apulinjaan laskeutumista emotrussista ja siitä takaisin emotrussiin. Puolen päivän aikaan aloimme kuitenkin purkaa rakennelmiamme ja siirryimme takaisin suureen saliin laskeutuaksemme katosta. Viritimme laskeutumisköyden ja ja varmistusköyden ylös, jonka jälkeen Kamunen muutaman opiskelijan kanssa meni takaisin alas huolehtimaan varmistuksesta. Jokaisella ylös jääneellä oli havaittavissa pientä kutinaa vatsanpohjassa, mutta tarkistimme toisiltamme valjaat ja muut varusteet, jonka jälkeen Joonas aloitti ensimmäisenä laskeutumisensa alas. Itse olin vuorossa toisena ja laskeutuminen olikin erittäin leppoisaa, kunhan pääsi kaiteen yli varmasti narun varaan. Menimme Joonaksen kanssa tämän jälkeen takaisin ylös ohjeistamaan muita ja lähes kaikki lopulta laskeutui alas. Ainoastaan Satu oli niin epäonninen että sai hiuksensa tarttumaan johonkin välikköön, jolloin varmistajien täytyi löysätä paino laskeutumisköydeltä, ettei hiuksia tarvinnut repiä irti. Tulimme vielä Joonaksen kanssa viimeisinä toisen kerran alas ja tämä olikin mainio lopetus loistavalle ja opettavaiselle, sekä erittäin toiminnalliselle kurssille.

Teksti ja kuvat: Eero Alava

Teatterin ja tapahtumien av-suunnittelu '08
Juttu on julkaistu Eero Alavan blogissa Eero Alava Portfolio - Photos, lights and experiences
|||

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Mindtrek 7.-8.10.'10 - Kansainvälisyys.


Kansainvälisyys oli Mindtrek:ssä esillä vahvasti ja ulkomaalaisia vieraita olikin sen mukaisesti paikalla runsas joukko. Luennoitsijoita oli ympäri maailma, joten näkökulmien skaala oli myös sen mukainen. Kaukaisimmat luennoitsijat olivat Japanista ja USA:n länsi-rannikolta. Luentojen sisältö keskittyi suurelta osin kansainvälisiin aiheisiin ja tulevaisuuden kehityslinjoihin.

Oli mielenkiintoista kuulla luennoitsijoita eri puolilta maailmaa, koska tavat tehdä asioita vaihtelevat ja tulevaisuuden linjat määritellään, suurimmaksi osaksi, Suomen ulkopuolella.

Tärkeä Mindtrekin osa oli ulkomaalaisten tapaaminen ja verkostoituminen. Verkostoitumista toki pystyi harrastamaan paikanpäällä Rosendahlissa, mutta erityisesti se onnistui rennoissa tunnelmissa Mindtrek-juhlissa ravintola Bricks:ssä torstai-iltana. Ravintola oli mitä ilmeisemmin varattu vain Mindtrekiä varten sillä itse en ainakaan tavannut ketään, joka ei olisi ollut Mindtrekissä.

Itse keskustelin pidemmän aikaa Sanjideh Korashin kanssa yleisesti Media-alasta ja siitä miten pärjätä Media-alalla. Korash kertoi omista kokemuksistaan ja siitä miten hän koulukavereidensa kanssa sai firmansa menestymään.

Mindtrekstä jäi käteen mielenkiintoisia asioita ja tietoa tulevista suuntauksista median- ja teknologian -alalla



Kuvassa IMP10 opiskelijoita Mindtrek-juhlassa ravintola Bricks:ssä

Verkostoja ja verkostoitumista MindTrekissa

Kaksipäiväinen Mindtrek- konferenssi keräsi hotelli Rosendahliin joukon media-alan ammattilaisia ympäri maailmaa. Ammattilaisten joukossa olimme me opiskelijat, utelias keltanokkajoukkio valmiina verkostoitumaan ja imemään itseemme bisnesmaailman oppeja ja uusia vaikutteita. Poukkoilimme luennolta toiselle, naputtelimme tai raapustimme raivokkaasti muistiinpanoja, nautimme ruokapöydän antimista ja torstai-illan jatkobileistä. Nuo kaksi päivää olivat mukavaa vaihtelua normaaliin lukujärjestykseen.

Mindtrek tarjosi kattavan katsauksen tulevaisuuteen ja maailmaan johon olemme kouluttautumassa. Launchpad, cloud computing ja ubimedia olivat vain muutama niistä mystisistä termeistä, joihin törmäsin ensimmäistä kertaa Mindtrekissä. Kaikki konferenssissa ei kuitenkaan ollut uutta.

Media-alalla(kin) on tärkeää olla paljon kontakteja ja kavereita. Sosiaalinen media on loistossaan, eikä sosiaalisuuden voittokululle näy loppua. Mindtrek antoi oivan tilaisuuden saada uusia kontakteja, tavata vanhoja tuttuja ja oppia uutta - valitettavasti itse koin oloni liian epävarmaksi rautaisten ammattilaisten keskellä, joten pysyttäydyin tutussa kouluporukassa niin lounaspöydässä kuin verkostoitumiskahvillakin.

Verkostoituminen on menestyksen avainedellytys, mistä myös muistoksi saamani Microsoftin t-paita sloganillaan muistuttaa: make web, not war.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Uusia ulottuvuuksia etsimässä - MindTrek konferenssi 7.-8.10.2010

Kertoessani perheelleni viime viikon suunnitelmistani ensimmäinen esille tullut kysymys oli: "Mikä MindTrek? Liittyykö se jotenkin Star Trekkiin?" Vastaus riippuu tietysti näkökulmasta; Puhujat toivat esille hurjia ideoita, joita tavallinen tallaaja ei kenties koskaan edes tulisi ajatelleeksi. Toiveet tavoittelevat tähtiä ja mikään ei tunnu olevan näille ihmisille mahdotonta. Lukumäärät joissakin tutkimustuloksissa olivat melkein yhtä käsittämättömiä kuin tähtien määrä avaruudessa. Joten kyllä, MindTrek on kuin Star Trek. Tai sitten ei.


Vietin oman konferenssiaikani kuunnellen ensin torstaina esityksiä älypuhelinkäyttöjärjestelmien eroista ja niiden kannattavuudesta, ja perjantaina erilaisia näkökulmia ja projektiesittelyjä "Social Moving Pictures" -aiheeseen liittyen. Kaikki puhujat olivat mukavan persoonallisia - tylsää hetkeä luentosalissa ei ollut. Varsinkin perjantain luennoissa painotettu draaman tarpeellisuus nykymediassa sai huomioni; Tuntuu kuin tarinoiden merkitys vain kasvaisi entisestään, vaikka se on aikojen saatossa vaihtanut muotoaan puhutusta kirjoitettuun ja kirjoitetusta visuaaliseen muotoon. Kenestä ei olisi hauska ratkoa murhamysteerejä tai olla saamassa selville superrikollisten juonia? Vaikka nämä asiat tapahtuisivatkin virtuaalitodellisuudessa, on niiden synnyttämä tunnelma hyvinkin aito.


Sain kerättyä paljon tietoa ja uusia ideoita salaisiin muistiinpanoihini... Kenties näistä loistavista aineista syntyy vielä jonain päivänä kelpo maailmanvalloitussuunnitelma? Mutta jääköön se hamaan tulevaisuuteen. Beam me up, MindTrek!



Teksti ja muokattu MindTrek-logo: Heidi Mäenpää IMP10

Applifier voitti Mindtrek Launchpad -kilpailun

IMP10-opiskelijat menossa mukana


Mindtrek Launchpad on vuosittain järjestettävä digitaalisten tuotteiden ja palveluiden kilpailu, jossa haetaan sekä innovatiivisuutta että toimivuutta samassa paketissa. Tavoitteena on myös nostaa esiin ja tukea uusia suomalaisia kykyjä. Finalistit taistelevat 20 000 euron kokonaissummasta, josta voittaja saa 15 000 euroa, lehdistön suosikki 4 000 euroa ja yleisön suosikki 1 000 euroa. Palkinnotta jääneillekin Launchpad toimii loistavana väylänä tuotteen laajemman näkyvyyden saavuttamiseen ja kiinnostuksen herättämiseen alan ammattilaisten keskuudessa.

Runsaasti katsojia keränneen tapahtuman pääpalkinnon voitti tänä vuonna Everyplay Oy palvelullaan Applifier, joka auttaa cross-promootion keinoin pelien ja sovellusten tekijöitä hankkimaan käyttäjiä Facebookin kautta. Lehdistön suosikiksi nousi Cognitive Maps Ltd:n internetissä toimiva musiikkipalvelu Hitlantis, kun taas yleisöä miellytti eniten Starduck Studios Oy:n Intoloop Kids-palvelu, jonka tulee olemaan turvallinen tapa jakaa lasten kuvia ja tietoja luottamuksellisesti lähipiirin kesken.

Jokainen kilpailija piti kuusi minuuttia kestävän esityksen, jonka jälkeen oli varattu aikaa yleisön ja tuomariston kysymyksille. Palkittujen sovellusten lisäksi esiteltiin musiikkiesitysten lipunmyynnin edistämiseen keskittyvä palvelu GigsWiz, maksuton animaatioiden ja kuvien renderöintipalvelu Renderfarm.fi sekä sosiaalisten medioiden yhteyteen liitettävä kauppasovellus Savalanche Webstore Platform. Kokonaisuudessaan Launchpad tarjosi paitsi kiinnostavan ja monipuolisen kattauksen tekniikan käyttömahdollisuuksista nykypäivänä, myös viitteitä alan tulevaisuuden kehityssuunnista.

Lisätietoja finalisteista (englanniksi)

Teksti: Sanna Kuisma
Kuva: Alex Ostasheva

Karoliina Paapan valokuvia esillä kansainvälisissä näyttelyissä Saksassa ja Etelä-Koreassa

Sarjasta:Girl Is A Harsh Mouth, kromogeeninen värivedos, 2009
Kuvataiteilijaksi ei valmistuta vain kursseja käymällä. Kuvataiteen opiskelijoille on tärkeää jo opiskeluaikana osallistua näyttelyihin, saada töitään esille ja samalla saada kokemusta taidemaailmasta. Parhaimmillaan tämä toimii niin, että opiskelijalla on vahva tahto tehdä omanlaisiaan töitä koulukurssien aikana ja niiden rinnalla. Kouluvuosien aikana kertyy edustavia töitä, joita sitten voi itse tarjota näyttelyihin tai joita voidaan esitellä koulun yhteistyökumppaneille.

Kuvataiteen opiskelija Karoliina Paapalla on viimeinen vuosi menossa. Tänä vuonna lopputyönäyttely ei kuitenkaan ole ainut tapahtuma, jossa hänen töitään voi nähdä. Karoliina Paapan valokuvia on syksyn aikana esillä kahdessa kansainvälisessä näyttelyssä, joiden lisäksi hänen animaationsa esitettiin Reikäreuna -elokuvafestivaalilla.

Karoliina Paapan valokuvateos on mukana Dortmundissa, Saksassa parhaillaan esillä olevassa Inter-cool 3.0 -näyttelyssä. Seuraavaksi Paapan kuvia on esillä Etelä-Korean Daegussa avautuvassa Daegu Photo Biennale - 2010 International Young Photographers Exhibition-näyttelyssä. Viime toukokuussa järjestetyllä koulun kansainvälisyysviikolla Daegu Photo Biennalen kuraattori Walter Bergmoser sai pinon DVD-portfolioita, jossa esiteltiin TTVOlaisten töitä. Esivalinnan perusteella organisaatio otti yhteyttä Paappaan ja kysyi olisiko hän valmis olemaan mukana näyttelyssä, jos hänen työnsä valittaisiin sinne. Lokakuussa avautuvassa näyttelyssä on esillä kolme Paapan valokuvateossarjaa.

Keväällä edessä on Helsingin Alkovi-galleriassa taiteilijaryhmä Route Couturen, jossa Paappa on mukana, näyttely. Lisäksi Paappa työskentelee valokuvasarjan parissa, joka on hänen lopputyönsä. Vuosi kuulostaa todella kiireiseltä. Näyttelyihin osallistumien on kuitenkin pitkäjänteisen työskentelyn tulos. Se, että viimeisenä vuotena on mukana useassa suuressa näyttelyssä kertoo, että aiempien vuosien ahkera työskentely tuottaa tulosta.

Teksti: Mari Ljokkoi

|||
Karoliina Paapan animaatiot, näyttelyt ja muu taiteellinen toiminta tässä blogissa
|||

maanantai 11. lokakuuta 2010

Olga Palomäen tutkintotyö Distortions - Vääristymiä YLE TV1:n MOT-ohjelmassa

YLE TV1:n ajankohtaisohjelma MOT: Pakkohoitoon tuomitut maanantaina 11.10. klo 20:00

Ohjelmassa näytetään osia kuvataiteen koulutusohjelmasta vuonna 2007 valmistuneen Olga Palomäen tutkintotyöanimaatiosta Distortions - Vääristymiä. Lisäksi ohjelmassa esitetään kuvamateriaalia Palomäen teoksista M2-M3 ja Unohdetut.

MOT: Pakkohoitoon tuomitut
(ohjelmatiedot:)

Tahdonvastaiseen psykiatriseen hoitoon joutuneiden oikeusturva ei toteudu. Viranomaiset suojelevat toistensa päätöksiä.

Suomessa käytetään enemmän pakkohoitoa kuin muissa Pohjoismaissa. Tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon joutuu noin 10 000 ihmistä vuodessa.

Pakkohoito vaihtelee rajusti sairaanhoitopiireittäin ja sairaaloittain. Itä-Suomessa määrätään potilaita enemmän pakkohoitoon kuin Länsi-Suomessa. Eniten tahdosta riippumattomaan hoitoon lähetetään ihmisiä Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä.

Kun ihminen on määrätty pakkohoitoon, hänen vapauttaan voidaan rajoittaa erilaisilla pakkotoimilla. Mielenterveyslaissa määriteltyjä pakkotoimia ovat huone-eristys, lepositeet, tahdonvastainen lääkeinjektio ja kiinni pitäminen. Eristykseen suljetaan vuosittain yli 2000 potilasta. Lepositeisiin sidotaan yli tuhat. Lääkettä ruiskutetaan väkisin noin 700 potilaaseen. Myös näiden pakkotoimien käyttö vaihtelee alueittain ja sairaaloittain.

Potilaiden mahdollisuudet valittaa hoitoon määräämisestään tai kohtelustaan osastolla ovat heikot. Viiden vuorokauden tarkkailujaksosta ei ole mahdollisuutta valittaa tuomioistuimeen. Varsinaisesta pakkohoitoon määräämisestä potilaalla on 14 vuorokautta aikaa valittaa hallinto-oikeuteen. Tämän ajan potilas on suljetulla osastolla usein ilman kännykkää ja tietokonetta, mahdollisesti vahvasti lääkittynä.

Psykiatrisen potilaan oikeusturva on heikompi kuin rikoksesta epäillyn. Yli vuorokauden syyttömästi vangitulla on Suomessa oikeus valtion varoista maksettavaan korvaukseen. Mielenterveyspotilas ei voi hakea perusteettomasta vapaudenriistostaan mitään korvausta.


YLE TV1 maanantaina 11.10. klo 20:00
Uusinnat TV1 tiistaina 12.10. kello 14:30 ja perjantaina 15.10. klo 10:20

Ohjelman voi katsella ensilähetyksen jälkeen viikon ajan YLE Areenassa.

MOT

lauantai 9. lokakuuta 2010

MindTrek kuvapäiväkirja

(Read this story with subtitles in English)

MindTrek-konferenssi on yksi TTVOlaisten vuosittaisia huippujuttuja. MindTrek on pohjoisen Euroopan tärkein digitaalisen median ja bisneksen tapahtuma, järjestetty jo vuodesta 1997.
TAMK on MindTrek-konferenssia järjestävän MindTrek-yhdistyksen kantavia voimia.
MindTrek-konferenssi 2010 järjestettiin 7.-8.10.
 

MindTrek on digitaalisen median tuottajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden kohtaamispaikka. Kuvassa Hammerkitin toimitusjohtaja Mark Sorsa-Leslie keskustelee Antti Kareisen kanssa. Antti on toisen vuoden media-opiskelija, IMPpi, ja hän teki kesäprojektinsa Hammerkitin työkalulla.



Myös alan järjestöt ovat tärkeä osa MindTrek-yhteisöä. Kuvassa Jonna Asikainen, MAMA ry:n hallituksen jäsen, kutsuu ensimmäisen vuoden IMP-opiskelija Aino Yrjänää järjestäytymään liittoon.



Brittiläisen Chew TV:n toimitusjohtaja Korash Sanjideh opetti TTVO:lla keskiviikkona ja esiintyi MindTrekissa perjantaina. Tässä hänelle on juuri luovutettu Tatun ja Patun englanninkielinen Suomi-sarjakuvakirja ja TAMKin kangaskassi sen kunniaksi, että hän on TAMKin Facebook-sivun 1500:s fani.



Aalto-yliopiston Taina Rajanti, Quantum Room:in  Christian Fonnesbech (Tanska) ja Korash Sanjideh suunnittelemassa perjantain "Social Moving Pictures" sessiota Tampereen kaupungin MindTrekin VIP-vieraille järjestämällä vastaanotolla Raatihuoneella.


 Ensimmäisen vuoden Media (IMP) -opiskelijat Emma Kiiski, Heidi Mäenpää ja Anna Narinen tutustumassa MindTrek-konferenssin näyttelyyn. Paljon uutta tietoa ja naposteltavaa! 



Nokia Ubimedia MindTrek -kilpailu on MindTrekin maailmanlaajuinen kisa, jonka järjestäjiä TAMKkin on. Lue voittajaehdokkaiden esittely.



Konferenssi työskenteli täysistunnoissa ja rinnakkain kulkevissa erityisistunnoissa. Kuvamme TAMKin Median koulutusohjelman ideoimasta ja organisoimasta sessiosta "Social Moving Pictures".



WSA Finland -kisassa valittiin Suomen edustajat maailmanlaajuisiin World Summit Award ja World Summit Award Mobile -kilpailuihin. Kuvassa WSAn hallituksen jäsen Jak Boumans, vasemmalla yksi voittajista, Newelon Timo Koskinen.
WSA Finlandin järjesti TAMK yhteistyössä MindTrek-yhdistyksen kanssa.
|||
MindTrek
WSA Finland
|||
Read more stories about IMPs
Degree Prohramme in Media
|||

torstai 7. lokakuuta 2010

Internazionale jatkuu

Tämän viikon October Special, MindTrek, manSEDANse kuvasatoa eiliseltä...


Inventing card games for the21st century workshop


Erik Svedäng ja pelikortin ominaisuudet


What do you need to be professional in digital media? -workshop


Nokia Ubimedia MindTrek Award Workshop Demolassa 


MindTrek on pohjoisen pallonpuoliskon kälein juttu! Korash Sanjideh, Stelios Kourakis, Sohvi Sirkesalo

Lue tarkempia raportteja englanninkielisestä blogistamme
|||
|||

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Michael Koch käynnisti kansainvälisen ilotulituksen

Michael Koch näyttää miten Flashin saa pelittämään Android-puhelimissa.

Tällä viikolla vahva kansainvälinen meininkimme on normaaliakin kansainvälisempi. Ystävämme tulevat joka vuosi runsain joukoin pohjoisen pallonpuoliskon käleimpään digitaalisen median konferenssiin, MindTrekiin.


Maanantaina käynnistyi 16 hollantilaisen vieraan ohjelma, jonka olemme järjestäneet heitä kiinnostavin kohteisiin Tampereen ammattioppilaitokseen, Demolaan, Proakatemiaan, Nokian innovaatiokeskukseen ynnä muihin. Tästä voit lukea lähemmin englanninkielisestä art&media blogistamme.

Tanskalaisen Erasmuspartnerimme SDE Collegen Michael Koch Odensesta yhdisti MindTrek-matkaansa opettajavaihdon, ja piti eilen työpajan aiheesta Flash mobiililaitteille. Luokka oli tupaten täynnä ja puhkui intoa, mukana oli myös tietojenkäsittelyn koulutusohjelman opiskelijoita.

MindTrek ja käynnissä oleva manSEDANse-festivaali tarjoavat erinomaisia ylimääräisiä oppimismahdollisuuksia. Sen lisäksi, että yli 60 opiskelijaa osallistuu itse MindTrek-konferenssiin, olemme saaneet MindTrekin oheisohjelmasta ja manSEDANsen upeasta päiväohjelmasta upean 'October Special' -tarjottimen, jolta voi koota itselleen ylimääräisen opintopisteen tai pari.

Tänään on taas uusia mahdollisuuksia oppia kansainvälisiltä ammattilaisten kanssa.

SDE College
October Special
MindTrek
manSEDANse

tiistai 5. lokakuuta 2010

Kierre tutkii teatterin tuotantoprosesseja

Tampereen ammattikorkeakoulussa on käynnistynyt Kierre-projekti, joka tutkii ja kehittää teatterityön tuotantoprosesseja sekä työssäoppimista teattereissa. Kierteen tavoitteena on tutkia työmenetelmiä sekä tuottaa tietoa siitä, miten teatterialan  eri ammattiryhmien oppimista voidaan tukea, ohjata, arvioida ja johtaa.

Yhteistyöteattereina projektissa ovat Ahaa Teatteri Tampereelta sekä Seinäjoen kaupunginteatteri.

Kierre tutkii toimintamalleja ja oppimista

Viime vuosikymmeninä teatterityön talous- ja toimintaympäristö on muuttunut ja vaikuttanut työyhteisöjen toimintakykyyn. Muuttuva työelämä edellyttää työntekijöiltä entistä vankempaa kapea-alaista asiantuntijuutta - näin myös teatterissa. Toisaalta työtehtävät ja -olosuhteet haastavat työntekijät joustavuuteen, liikkuvuuteen sekä työssä tapahtuvaan jatkuvaan itsensä kehittämiseen ja oppimiseen.

- Kierteessä on tavoitteena pitkäjänteinen ja kehittyvä teatterityön toimintamallien kuvaus ja muutosprosessi. Tuloksena on myös työelämälähtöistä koulutusta sekä tutkimusta ja opiskelijaprojekteja teatterityöstä. Osa toimintamalleista konseptoidaan hyviksi käytännöiksi jaettavaksi edelleen, kertoo Kierteen asiantuntija ja idean isä,  TAMKin elokuvan ja television koulutusohjelman valoilmaisun lehtori Eero Pölönen.

Teatterin taiteelliset tavoitteet ja tuotantojen hallinta kohtaavat projektin myötä uudella tavalla. Teatterialan rakenteet, niitä tukevat tekniset resurssit ja yksityinen ammatillinen osaaminen integroituvat paremmin teatterin tuotantoprosessiin.

Työyhteisölähtöistä kehittämistä
Kierre-projektin osallistavan työtavan vaikutuksesta teatterintekijöiden motivaatio oman työn kehittämiseen, oppimiseen ja työympäristöön toteutettaviin innovatiivisiin muutoksiin lisääntyy.

- Työssäviihtyminen ja työssäjaksaminen paranevat, kun työntekijät kokevat osaavansa vaikuttaa oman työn tekemisen prosesseihin, uskoo Pölönen.

Kierre-projekti käynnistyi 1.8.2010 ja päättyy 30.9.2012. Projekti on Euroopan unionin Euroopan Sosiaalirahaston osarahoittama. Kansallinen rahoittaja on Pirkanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja projektia hallinnoi Tampereen ammattikorkeakoulu.

Teksti: Susanna Ihanus
Kierteen projektipäällikkö

maanantai 4. lokakuuta 2010

Neljäs manSEDANse käynnistyi tänään


Moottorilapset
Elektronisen musiikin ja kulttuurin manSEDANse festivaali käynnistyi tänään taidenäyttelyn avajaisilla. Festivaalin järjestää tamperelainen MARry-yhdistys. MARryn tarjoituksena on edistää elektronista kulttuuria Suomessa.

Festivaalin yhteistyökumppanit ovat Tampereen elokuvajuhlat, mediamuseo Rupriikki ja TAMKin elokuvan ja television, kuvataiteen ja median koulutusohjelmat.

manSEDANsen klubit järjestetään torstaista sunnuntaihin Telakalla ja Klubilla, seminaarit ja työpajat ovat koko viikon sunnuntaihin asti Finlaysonilla, useimmat taidehalli TR1:ssä. TTVOn opiskelijat voivat sisällyttää manSEDANsen päiväohjelmatarjontaa, yhteensä 10 asiapitoista tapahtumaa opintoihinsa. Klubiohjelmasta ei opintopisteitä kuitenkaan kerry.

Taidehalli TR1 esittää taidenäyttelyn ja pelihallin, jossa on myös TAMKin opiskelijoiden pelinkehityskerho Scoren jäsenten töitä.

Taidenäyttelyssä on kaksi TAMKin opiskelijoiden teosta:

Mirka Kinnulan ja Matti Sampelan "Work in process" animaatio, musiikki Marko Vierimaan.

"Maalausanimaatiossa liike kohtaa staattisuuden, valmis keskeneräisen ja maalaus liikkuvan kuvan, kokonaisuuden punoo kasaa Marko Vierimaan musiikki."

Tiina Lehikoisen "Moottorilapset"-installaatio: "Moottorilapset on leikkikalu-olioiden miehittämä kypärä, jonka sisältä generoituu arkisista fragmenteista koostuvia runoja".
Work in process
Lisäksi lauantaina 9.10. klo 12-13 on Juho Viitalan teosidean esittely/keskustelutilaisuus (TR1).

Teokset ovat syntyneet kuvataiteen koulutusohjelman Taide prosessina -kurssilla syksyllä 2010. Kurssin opettaja on Fanni Niemi-Junkola.
Näyttelyssä on myös Tristan Perichin, Halldór Úlfarssonin ja Gregoire Rousseaun teoksia.

Näyttely ja pelihalli ovat avoinna sunnuntaihin 10.10. saakka.


manSEDANse
manSEDANsen tapahtumat

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

TAMK näyttävästi Pietarin opiskelijaelokuvafestareilla

Speakeasy: Tanssijat Kati Kaunisto, Jane Kääriäinen, Jenni Viljanen, Virpi Aho,
Angelina Wivolin. (Kuvaaja Arttu Haglund)


Yhdeksännet avoimet Pietarin elokuvajuhlat Beginning ovat käynnissä 1.-6. lokakuuta. Festivaalille lähetettiin 100 elokuvakoulun 668 elokuvaa 50 maasta. Esitettäväksi valittiin 60 elokuvaa, joista neljä on TAMKin elokuvaopiskelijoiden tuotantoa, hyvin kävi!

Fiktioelokuvien kilpailusarjassa nähdään Pekka Saaren ohjaama Huomisen muisto / Memory of Tomorrow. Lauri-Matti Parppein ohjaama Aarnipuu / Chainsaw Poet kilpailee 5-minuuttisten fiktioiden sarjassa.

Cine Parallel ohjelmistossa nähdään Juha Kuoppalan Speakeasy! -musikaali sekä Jussi Sandhun ja Ville Hakosen Helvetin hyvää työtä / Whistle While you work.

Viime vuonna Miina Alajärven ohjaama The Electrician voitti kolme palkintoa Pietarin festivaalilla. Keskiviikko-iltana nähdään miten palkintojen kanssa tänä vuonna käy.

Beginning Festival Home