Me ollaan ne / Kolmas nainenTampereen ammattikorkeakoulun elokuvan ja television sekä median tutkinto-ohjelman uutisia kevääseen 2019 asti. Uusi sivusto: https://blogs.tuni.fi/tamkmediapolis/
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
perjantai 13. syyskuuta 2013
Me ollaan ne / Kolmas nainen julkaisi uuden singlen 13.9.2013
Kolmas nainen -yhtye on julkaissut uuden singlen. Mukana soittamassa on muun muassa Timo Kivikangas, Median koulutuspäällikkö.
Me ollaan ne / Kolmas nainen
Me ollaan ne / Kolmas nainentorstai 31. tammikuuta 2013
Matti Johannes Koivun musiikkivideo kuvattiin Finlaysonilla
| Laulaja, lauluntekijä Matti Johannes Koivu studioksi muutetussa Spede-luokassa. |
Keskiviikkona 16.1. kuvasimme pienellä ryhmällä musiikkivideon Matti Johannes Koivulle. Videon idea oli yksinkertaisesti heijastaa erilaisia maisemakuvia seinälle, samalla artistin soittaen projisoinnin edessä.
Maisemakuvia kuvattiin joululoman aikana ympäri talvisen Suomen.
Kuvauspaikaksi valitsimme niinkin arkisen paikan kun luokkahuoneemme Speden. Luokkahuoneista siellä oli sopivin valkoinen seinä, jota voitiin käyttää projisointiin.
Musiikkivideon ohjasi Jaakko Peltokangas, kuvasi Mikko Parttimaa ja leikkasi Dimitri Okulov. Video valmistuu piakkoin.
Teksti: Julia Elomäki.
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Kokemuksia Brightonin Great Escape -tapahtumasta keväällä 2012
Digitaalinen ääni ja kaupallinen musiikki -koulutusohjelman opiskelijat vierailivat viime keväänä Brightonissa Great Escape -tapahtumassa ja samalla matkalla myös partneriyliopistossamme Southampton Solent Universityssä. Keväinen reissu oli hieno kokemus, tässä opiskelijoiden kommentteja:
"Great Excape on festivaali Brightonissa, jossa esiintyy kolmen päivän
aikana toistasataa artistia. Lisäksi siellä järjestetään luentoja ja
keskustelupaneeleita tämän päivän musiikkibisneksestä. Yhtyeet
aloittavat yhdeltä iltapäivällä ja viimeiset lopettavat kahden aikaan
yöllä, joten tapahtumaa riittää.Tämä on tapahtuma, jossa jokaisen
itseään kunnioittavan muusikon tai musiikkiammattilaisen pitäisi käydä.
Yhteenvetona: artistien kanssa on helppo tulla toimeen, jos on jotain
yhteistä. Näiden yhtyeiden kanssa se olikin helppoa, koska meitä yhdisti
urbaani rytmimusiikki."
- Markus Seppä
- Markus Seppä
"Matka Southamptoniin ja
Brightoniin avasi silmiäni, ei pelkästään maailmankuvallisesti, vaan se
osoitti että musiikille eri muodoissaan on vielä tilausta ja yleisöä.
Tapasin monia alalla toimivia ja kuulin musiikkia loistavilta
artisteilta. Suurin hyöty matkastani oli kuitenkin työharjoittelun
sopiminen lontoolaiseen levy-yhtiöön."
- Patrik Kivekäs / 10SMUSA
- Patrik Kivekäs / 10SMUSA
- Joona Teittinen, H09MUSA
"Brighton laajensi tajuntaa ja avasi ovia. Monenlaista tuli nähtyä ja useita yhteyksiä. Jotkut hedelmällisiä, jotkut turhauttavia. Blogi It's All Happeningin yhteydenotto ja kutsu showcaseensa oli mukavaa.
Paneelit ja showcaset auttoivat ymmärtämään oman brändin luomisen reittiä. Näitä kaikkia asioita olemme käyneet läpi Harri Karvisen oppitunneilla ja kokemuksen kautta pyörät ovat jo pyörineet, nyt vaan entistäkin kitkattomammin."
- Marko Harinen
Ensi syksynä Digitaalinen ääni ja kaupallinen musiikki -koulutusohjelma ja Degree Programme in Media yhdistyvät yhdeksi koulutusohjelmaksi, jonka opetus tapahtuu TAMKin Finlaysonin kampuksella. Koulutusohjelman ennakkotehtävä löytyy netistä, hakuaika englanninkieliseen koulutusohjelmaan on 7.1.- 12.2.2013.
Katso ennakkotehtävät tästä!
Digitaalinen ääni ja kaupallinen musiikki -blogi
Degree in Media -blogi
Great Escape -tapahtuman nettisivut
maanantai 22. lokakuuta 2012
Musiikki & Media 2012: Uusia tuulia ja tungosta
![]() |
|
Pikkuparlamentti
kokosi yhteen kotimaisen musiikkibisneksen puhutuimmat aiheet Juhani Merimaan johdolla. |
Tampereella järjestettiin Musiikki & Media 2012 –tapahtuma 18.-21. lokakuuta. Seminaareista, Lost in Music festivaalista ja Industry Award Gaalasta koostuva ammattilaistapahtuma järjestettiin tänä vuonna 23. kertaa ja Sokos Hotel Ilvekseen keskitetty tapahtuma keräsi reilut 700 alan ammattilaista keskustelemaan musiikin ja median tuoreimmista uutisista ja tulevaisuuden kuvioista.
Osallistuin ensimmäistä kertaa tapahtuman seminaareihin ja näin jälkeenpäin täytyy todeta, että harmittaa suunnattomasti etten ole aiempina vuosina rekisteröitynyt mukaan.
Lost in Music jäi omalta osaltani hyvinkin
suppeaksi tänä vuonna. Festivaaleilla esiintyneistä 120 artistista näin neljä. Seminaareissa
tuli kuitenkin viihdyttyä toistakymmentä tuntia.
Aiheita oli teeman puitteissa laidasta laitaan
ja ainakin seuraavat olivat vahvasti edustettuina: live, radio, televisio,
elokuvat, myynti, vienti, jakelu, julkaisu, markkinointi, verkostoituminen, Amerikan
valloittaminen, biisien kirjoittaminen ja musiikin tulevaisuus.
Olin mielissäni siitä, että seminaariohjelmaan
oli saatu mahdutettua melko paljon myös elokuvaan ja televisioon liittyviä
keskustelun aiheita ja päätinkin jo etukäteen osallistua ensisijaisesti niihin.
Paikalla oli niin kotimaisia vaikuttajia kuin kansainvälisestikin tunnettuja
music supervisoreita. Seminaareista sai melko kattavat perustiedot heidän
työtavoistaan ja yleisestä työnkuvasta alalla.
Osanottajamäärät moniin paneelikeskusteluihin
olivat niinkin suuret, ettei paikalle edes käytännössä mahtunut. Tämä tympäisi,
koska itseltäni jäi kuulematta ainakin yksi uskoakseni mielenkiintoinen
keskustelu. Lisäksi jouduin seisomaan melko monta tuntia, koska istumapaikkoja
oli rajoitetusti.
Paneelikeskustelujen kestot olivat keskimäärin
tunnin mittaisia, joka on mielestäni ihan ok. Sen verran jaksan minäkin
kuunnella tarkkaavaisesti.
Muutamaa aihetta oli kerätty pohtimaan peräti
6 panelistia plus moderaattori. Tämä aiheutti muun muassa sen, ettei aiheisiin
päästy kunnolla sisään ja yhteenvetokin tuntui monesti vain pintaraapaisulta.
Jos käytettävissä olevasta tunnista puolet menee ihmisten esittelyyn, olisiko
harkittavan arvoista miettiä kumpi on tärkeämpi, se aihe vai ne ihmiset?
Pieniä murheita, mutta jaettavan arvoisia.
Kaikesta huolimatta lopullinen fiilis oli
erittäin positiivinen ja sain paljon uutta ajateltavaa. Minun osaltani Musiikki
& Media 2012 päättyi lauantaina Paapan Kapakkaan, jossa muun muassa Pikku
Kukka ja Samuli Laiho esiintyivät. Aamupäivän seminaarien ja iltapäiväkeikkojen
innoittamana lähdin aurinkoisin mielin kotiin säveltämään.
Suuret kiitokset tapahtuman järjestäjille,
sekä TAMKille viulujen maksamisesta. Ensivuonna joudunkin sitten mitä
todennäköisimmin maksamaan koko lystin itse.
Syysterveisin,
Jesse Soini
Äänisuunnittelu
EloTV ’09
perjantai 25. toukokuuta 2012
Tulossa huomenna: Chillta - Kuule Tampere!
Huomenna lauantaina 26.5. vietetään valmistujaisjuhlia ja illalla tarjolla on musiikkitapahtuma Tallipihalla! TAF '12 päättyy Elokuvan ja television ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden järjestämään Chillta- Kuule Tampere -tapahtumaan. Luvassa on hyvää musiikkia, rentoa mieninkiä ja taikuutta, kun taikuri Johannes Malkamäki saapuu lavalle juontamaan tapahtumaa.Herkkuja on tarjolla Tallipihan kahvilassa, jäätelö- ja vohvelibaarissa!
Tapahtuma alkaa klo 18, on ilmainen ja esiintymässä ovat
Polartones
The Fifth Floor Band
The Monorail
Graceful Guest
Chillta -blogi
Chillta Facebookissa
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Wirtaus oli yleisömenestys!
![]() |
Wirtaus 2012 sai runsaasti yleisöä liikkeelle lauantaina. Kisapirtillä
laskettiin olleen illan aikana lähes 300 henkilöä. Kansainvälistä väriä
nähtiin niin esiintyjien kuin yleisönkin joukossa. IP digisomemar
-intensiiviohjelman osallistujat eri puolilta Eurooppaa osallistuivat
myös tapahtumaan.
Illan päätähtenä nähtiin JVG (Jare&VilleGalle). Suuri osa yleisöstä
tuli paikalle myös erityisesti ruotsalaisen Self Deceptionin keikan
vuoksi. Nousevan ruotsalaisbändin kiertue järjestettiin myös
opiskelijatyönä. Seuravaan iltana vuorossa oli Helsingin keikka. Muina
esiintyjinä Wirtauksessa nähtiin lisäksi erinomaisiksi osoittautuneet
Madcraft ja Bad King. Illan jokaiselle löytyi yleisöstä omia faneja ja
nimikirjoitukset vaihtoivat omistajaansa.
Oheisohjelmaksi tuotettu Xbox Kinect-pelimahdollisuus herätti myös
suurta suosiota heti ovien avauduttua ja esiintyjien väliajoilla.
Tapahtuman järjestelyistä ja kaikesta teknisestä toteutuksesta
vastasivat TAMKin digitaalisen äänen ja kaupallisen musiikin opiskelijat
sekä mediaosuuskunta MusicActive. Tilaisuuden taltioivat TAMKin
käsikirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun opiskelijat
monikameratuotantona. Järjestelyihin osallistuivat onnistuneesti myös
Pirkanmaan ammattiopiston, Pirkon, opiskelijat.
- Ilta meni kaikin puolin nappiin jo ennakkovalmisteluista lähtien.
Markkinointi sekä sponsorihankinta onnistuivat. Opiskelijat osoittivat
huippuosaamista kaikilla tuotannon osa-alueilla ja saivat
yhteistyökumppaneilta ja bändeiltä mairittelevaa palautetta. Myös yleisö
viihtyi todella hyvin. Tällaisen osaamisen näytön jälkeen opiskelijat
on ilo päästää ensimmäiselle työharjoittelujaksolleen maamme keskeisiin
musiikkialan yrityksiin, kiittelee viestinnän koulutuspäällikkö Timo
Kivikangas.
Kiitokset vielä kaikille yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistivat tapahtuman onnistumisen.
Tavataan ensi vuonna! Kommentoi tätä tekstiä ja kerro, kenet haluaisit esiintymään ensi vuoden Wirtaukseen.
![]() |
| Self Deception (SWE) vakuuttavana. KUVA: Ulla-Riikka Haapanen. |
torstai 22. maaliskuuta 2012
Earth Hour -tapahtumassa TAMKlaisten työt säteilevät
![]() |
| Anne Järvi rakentaa taivasta. |
Yhteistyöllä TAMKlaiset osallistuvat WWF:n ideoimaan Earth Hour tempaukseen la 31.3.2012 klo 20.30-21.30. Tapahtumiin voi osallistua Tampereen keskustorin läheisyydessä. Tamkin kuvataiteen opiskelijat rakentavat valoinstallaatiota Tampereen vanhaan kirkkoon. Samaan aikaan kirkossa TAMKin musiikin opiskelijat soittavat biotonaalista luomumusiikkia.
Kuvataiteen opiskelijat Anna Järvi, Annette Hanse ja Fanni Maliniemi rakentavat kirkkoon tähtitaivasta. "Haluamme herättää innostusta ilmaston hoitamiseen ja olla vaikuttamassa ilmastokriisin torjumisessa." Kirkon kattoon ja seiniin syttyy yötaivas tähtineen ja revontulineen. Tämä keinotekoinen taivas on vahva kontrasti sille taivaalle, jonka nykypäivänä havaitsemme. Tähtiä ei jatkuvan valosaasteen vuoksi edes näe kaupungeissa. Tälläisenä haluaisimme nähdä öisen maailman kattomme.
Teksti:Fanni Maliniemi
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Wirtaus tulee taas!
Wirtaus 2012 musiikkitapahtuma
Wirtaus on TAMKin digitaalisen äänen ja kaupallisen musiikin toisen vuoden opiskelijoiden järjestämä koko perheen musiikkitapahtuma, joka järjestetään yhdessä mediaosuuskunta MusicActiven kanssa. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyn tapahtuman pääesiintyjänä nähtiin Emma-voittaja Paleface!
Pääesiintyjänä Jare & VilleGalle!
Tänä vuonna pääesiintyjänä nähdään paljon toivottu JVG! Ulkomaanvahvistuksena tapahtumassa soi ruotsalainen Self Deception. Lisäenergiaa Wirtaukseen valaa helsinkiläinen rockjyrä Madcraft ja YleX:n soittolistallakin viihtynyt Bad King.
Voita fanitapaaminen JVG:n kanssa!
Arvomme Facebook-sivuillame tuotepalkintoja sekä ainutlaatuisen tilaisuuden tavata Jare & VilleGalle henkilökohtaisesti ennen heidän esiintymistään Wirtaus-tapahtumassa. Tästä et halua jäädä paitsi, joten liity mukaan. Facebook.com/Wirtaus
wirtausfestival.fi
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Virtain Digitaalisen äänen ja kaupallisen musiikin opiskelijoiden musiikkivientikurssin kuulumisia
Ryhmä
Virtain musiikkituotannon opiskelijoita ja opettajia on
musiikkivientikurssiin liittyen osallistumassa toukokuussa Great Escape
musiikkivientiseminaariin (Brighton, UK) http://escapegreat.com/.
Opintojen tavoitteena on kerätä kokemusta kansainvälisen
musiikkibisneksen toimintatavoista ja luoda suoria kontakteja
musiikkialan kansainvälisiin toimijoihin. Opintoihin liittyy myös omien
vientiprojektien myyntityö tapahtuman yhteydessä.
Tässä pari esimerkkiä työn alla olevista projekteista: Street Lips http://www.streetlips.com/
ja The Friend (kuvassa) http://www.myspace.com/thefriendband
Tähän saakka kurssilla tapahtunutta:
*Osallistuminen Musiikki ja Media- seminaariin 21.-22.10.2011
*Opiskelijoiden vientiprojektien aloitus
Tulossa:
*Projektien työstäminen etenee
*24.4 Mika Karhumaan luento musiikkiviennistä
*Osallistuminen The Great Escape (Brighton)- seminaariin 12.-14.5.2012 sekä vierailu yhteistyöoppilaitokseen Southampton Solent Universityyn.
-> Kontaktoituminen seminaareissa, myyntityö ja loppuraportti
Jahka projekti etenee, tämän blogin kautta tulossa lisätietoa...
maanantai 31. lokakuuta 2011
Paprika Korps huomenna Virroilla
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
TTVOlaiset ahkeroivat Musiikki & Media -tapahtumassa!
![]() |
| TTVO:n opiskelijat Viliina Koivisto ja Annukka Heikkilä infopisteen täteinä. |
Tänä vuonna 20.–23.10.2011 järjestetyssä Musiikki & Mediassa oli mukana iso lauma TTVOlaisia opiskelijoita talkoolaisina. Opiskelijoitamme toimi mm. kuvaajina, seminaariavustajina, tuotannon assistentteina ja asiakaspalvelussa.
Myös Musiikki & Median varsinaisessa tapahtumaorganisaatiossa sekä samaan aikaan pidetyssä Lost in Music -kaupunkifestivaalissa työskenteli opiskelijoitamme, mm. Annukka Heikkilä tuotantoassistenttina Suomen Musiikki & Media -Tapahtumat S.M.M. Oy:ssä ja Emmi Nuorgam tuottajana J.Karppanen Oy:ssä.
Yhteistyö TTVO:n ja Musiikki & Median kanssa on jatkunut useita vuosia ja tätä kautta musiikkibisneksestä kiinnostuneet opiskelijat saavat ainutlaatuisen mahdollisuuden kuulla alan viimeisimmät kuulumiset, tietoa tulevaisuudennäkymistä sekä tavata alan ammattilaisia. Monet ovat myös työllistyneet levy-yhtiöihin, festivaaliorganisaatioihin ja monipuolisesti musiikin tai median pariin.
Hienoa oli siis löytää varsinaisten festivaalivieraiden joukosta monia tuttuja kasvoja, jotka ovat opiskelleet TTVOlla: Tuomo Saikkonen (Sakara Records), Jussi Mäntysaari (SBS Finland), Maiju Asikainen (Frontier Promotion), Kirsi Ihalainen (Aalto-yliopisto), Sami Sänpäkkilä (Fonal Records), Osku Ketola (Rytmikorjaamo), Anne Heikkonen (Partysan Production), Jaana Harju (Sound of Finland)... huomasikohan blogikirjoittaja nyt kaikki?
Mainittakoon myös, että TAMKin lehtori Sohvi Sirkesalo oli mukana perinteisessä Gramexin järjestämässä Musavisassa, tamperelaisten muodostamassa Turha luulo -360 astetta -joukkueessa, joka selvisi kisan voittajaksi toisena vuonna peräkkäin!
Musiikki & Media on Tampereella vuosittain järjestettävä musiikkialan ammattilaisten tapahtuma, joka kerää yhteen yli 600 kotimaista ja 100 kansainvälistä musiikkibisneksen ja -median toimijaa.
Teksti: Marie Syrjälä & Sohvi Sirkesalo, kuva: Marie Syrjälä
Teksti: Marie Syrjälä & Sohvi Sirkesalo, kuva: Marie Syrjälä
perjantai 7. lokakuuta 2011
Kansainvälinen musiikkisyksy käynnistyy Virroilla
Skotlantilainen Billy Liar
saapuu Suomeen neljän kaupungin kiertueelle. Akustista punkrockia
soittava artisti nähdään Virroilla keskiviikkona 12. lokakuuta.
Lämppärinä on piakkoin debyyttialbumin julkaiseva Antti Lainas.
Briteissä Liarin musiikki on saanut paljon radiosoittoa. Nyt tämä aito akustinen punk-elämys on mahdollista päästä kokemaan Pub 66:ssa aivan Virtain keskustassa.
Tapahtuman järjestelyistä vastaa JT Entertainment and Agency yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun Virtain toimipisteen musiikkipuolen opiskelijoiden kanssa.
Käy kuuntelemassa etukäteen
www.Myspace.com/BillyLiarMusic
Briteissä Liarin musiikki on saanut paljon radiosoittoa. Nyt tämä aito akustinen punk-elämys on mahdollista päästä kokemaan Pub 66:ssa aivan Virtain keskustassa.
Tapahtuman järjestelyistä vastaa JT Entertainment and Agency yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun Virtain toimipisteen musiikkipuolen opiskelijoiden kanssa.
Käy kuuntelemassa etukäteen
www.Myspace.com/BillyLiarMusic
tiistai 4. lokakuuta 2011
ManSEDANse täyttää Finlaysonin elektronisella kulttuurilla
![]() |
| Arduino-workshopissa riittää koneita ja piuhoja... |
Elektronista kulttuuria esittelevä ja tekevä ManSEDANse -festivaali käynnistyi tänään ManSEDANse Play! -luentokokonaisuudella. Kuudetta kertaa järjestettävä tapahtuma tarjoaa monipuolisen ja ennakkoluulottoman kattauksen työpajoja, luentoja ja näyttelyitä taiteen ja teknologian häilyviltä, hämäriltä rajapinnoilta - unohtamatta tietenkään iltojen värikästä klubiohjelmaa!
TAMKin Finlaysonin kampuksella festivaaliin otettiin varaslähtö jo eilen Arduino- ja VJ-workshopeissa. Tänä vuonna osana ManSEDANsea on myös TAMK Art and Media presents -näyttely, jossa mukana ovat opiskelijamme Robin Jochem, Lena Strutz, Jone Vildziunaite, Jiyoung Park, Johannes Gemuerr, Lotta Kallio, Masa Pelc ja Susanne Wasserlechner. Lue lisää..
Play! -luennot alkoivat Dajana Dimovskajan esityksellä "Uudet käyttöliittymät pelisuunnittelussa". Dajana on kööpenhaminalaisen KnapNok Gamesin toimitusjohtaja ja tuottaja, hän on suunnitellut mm. fyysiset pelit B.U.T.T.O.N ja Dark Room Sex Game.
![]() |
| Dajana Dimovska, KnapNok Games (Tanska), esitteli fyysisiä pelikäyttöliittymiä. |
Keskiviikkona 6.10. ManSEDANse keskittyy avoimeen lähdekoodiin - hakkerointi, modifiointi ja circuit bendaus ovat esimerkkejä tavoista hyödyntää kehittyvää teknologiaa luovasti. ManSEDANse Open -luentosarjassa puhujana on mm. TAMKin Kuvataiteen opiskelija Lotta Kallio, joka valmistelee lopputyötään PureDatalla, joka on visuaalinen ohjelmointikieli interaktiivisen tietokonemusiikin ja multimedian tekemiseen.
ManSEDANse jatkuu sunnuntaihin asti - tutustu ohjelmistoon!
KnapNok Games
torstai 28. lokakuuta 2010
Opiskelijat ja senioribändi levynteossa

Digitaalisen äänen ja kaupallisen musiikin neljännen vuoden opiskelijoiden ja Virtain Swing Bandin levyntekoprosessi on yksi erikoisimpia kouluprojekteja missä olen ollut mukana. Kuulun itse levyn äänitys/miksausryhmään. Erityisen opettavaisen projektista tekee se, että bändi on täysin ulkopuolinen ja lisäksi suurin osa soittajista on eläkeikäisiä sekä kokeneita muusikoita.
Koulussamme ei ole ennen tehty näin kokonaisvaltaista projektia ulkopuoliselle asiakkaalle. Luokkamme yhteistyössä opiskelijoiden osuuskunnan MusicActiven kanssa vastaa käytännössä levyn kaikista vaiheista sen kaupan hyllyille päätymiseen asti.
Virtain Swing Bandin levyntekoprosessi on edennyt nyt siihen pisteeseen, että
levylle tulevat kappaleet on äänitetty ja miksattu.
Jututin bändin ns. toiminnanjohtajaa sekä basistia Pekka Viertolaa äänitysten lomassa ja kysyin miten äänitykset sekä opiskelijoitten kanssa työskentely ovat hänen mielestään sujuneet.
”Bändin kanssa työskentely studiossa on ollut hyvin erilaista verrattuna bändin aikaisempaan työskentelyyn mutta samalla todella mielenkiintoista”, Viertola kertoo.
Kokoonpanomuutoksia bändi on kokenut erittäin paljon mutta vanhimmat jäsenet ovat kyseisessä bändissä aloittaneet jo vuonna 1987.
Pekka itse kertoo tulleensa mukaan 80- ja 90-luvun taitteessa.
“Tämä on semmoinen kokemus, että ei tällä ikää muuten olisi tämmöiseen todennäköisesti päässyt mukaan”, Viertola toteaa.
Bändin uusin jäsen viulisti-laulaja Anniina Mäkäräinen tuli mukaan vasta viime talvella.
Yhteistyö opiskelijoitten kanssa on Viertolan mukaan ollut “Poikkeuksetta hyvää”.
“Te ette ole liikaa rankaisseet vanhoja miehiä ja naisia”, Viertola kehuu.
Virtain Swing Bandin debyyttialbumi julkaistaan 23.11.2010. Julkaisu liittyy TAMKin AiP (Aktiivisesti ikääntyen Pirkanmaalla)- hankkeeseen.
Teemu Markkula
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)












