Tampereen ammattikorkeakoulun elokuvan ja television sekä median tutkinto-ohjelman uutisia kevääseen 2019 asti. Uusi sivusto: https://blogs.tuni.fi/tamkmediapolis/
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelijaprojekti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelijaprojekti. Näytä kaikki tekstit
perjantai 12. huhtikuuta 2013
Tahdotko osallistua ihmiskokeeseen?
“Ilmoitus: Haetaan kaikenikäisiä, fyysisesti ja henkisesti terveitä ihmisyksilöitä osallistumaan Hyperkuulo 7ix10 -laitteen toimintatestaukseen. Osallistujia pyydetään saapumaan alla mainittuun paikkaan ilmoitettuna ajankohtana. Osallistujille luvassa palkkio.* Huom! Vastuuvapautussopimus on allekirjoitettava saapuessa koepaikalle.**
* Todellista palkkiota ei ole luvassa.
** Allekirjoituksen jälkeen muistinne tyhjennetään.”
Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijat Veera -Mari Rouvinen, Jori Kemppi ja Fanny Heinonen sekä yliopettaja Ari Koivumäki ovat suunnitelleet scifillä maustetun, humoristisen kuunnelmareitin “Hyperkuulo” Näsinpuiston alueelle, jonka ensi-ilta on lauantaina 13.4.2013 klo 13. Projekti on osa kansainvälistä Locative Audio 2013 ohjelmaa, joka toteutetaan 11 eri kaupungissa samaan aikaan ympäri maailman. Katso tapahtuman kotisivuilta tarkempia tietoja: http://locativeaudio.org/
Tampereella Locative Audio -tapahtuma kestää klo 13-18, mutta Hyperkuulo on kuunneltavissa koko kevään 2013 ajan. Lähtö kierrokselle tapahtuu Kuninkaankadun ja Finlaysoninkadun kulmasta. Osallistujat voivat itse valita lähtöajankohdan käynnistämällä noTours-ohjelman Android-puhelimestaan. Tule kokemaan jotain uuttaa ja luovaa!
Katso alta ohjeet ja lataa tarvittavat ohjelmat sekä Hyperkuulo-kansio puhelimeesi. Ohjelman voi ladata ainoastaan muistikortilla varustettuihin Android-matkapuhelimiin. Kuunnelman kuuntelemiseen tarvitset myös kuulokkeet.
OHJEET:
1. Lataa puhelimeesi Play-kaupasta Locative Audio noTours -sovellus ()
2. Lataa puhelimeesi Hyperkuulo-äänikävelypaketti
3. Lataa puhelimeesi Play-kaupasta AndroZip File Manager
4. Käynnistä AndroZip File Manager
5. Paina “Home”, valitse download-hakemisto, paina lataamaasi tiedostoa (Hyperkuulo.zip) ja valitse “Extract to...”
6. Paina “Home”, valitse notours-hakemisto ja paina “Extract Here”
7. Käynnistä noTours Escoitar.org -sovellus
8. Paina “Walk”. Mikäli näet seuraavaksi valikon, valitse “Hyperkuulo”. Tämän jälkeen olet valmis aloittamaan äänikävelyn!
9. Siirry aloituspaikkaan ja seuraa sinisiä ja vihreitä ympyröitä puhelimen näytöllä näkyvällä kartalla.
TERVETULOA!
maanantai 28. tammikuuta 2013
Kolmannen vuoden kehitysprojektien päätös!
![]() |
| "Stop the Nonsense"- pätkien kiroileva mies on ehdolla Vuoden tamperelaiseksi! |
Kolmas vuosi Tampereen ammattikorkeakoulun elokuvan ja television koulutusohjelman opiskelijoille alkoi asiakasprojektilla, joka on yleensä mainos tai jonkinlaista promootiomateriaalia TAMK:n ulkopuoliselle yritykselle. Tänä vuonna mainokset tehtiin yhteistyössä TREDEAn eli Tampereen kaupunkiseudun elinkeino-ja kehitysyhtiön kanssa. Mainokset ovat kaikki Tamperetta edustavia hyvän mielen mainoksia, joihin käytettiin lukuisia työtunteja.
Kolmannen
vuosikurssin opiskelijat jakautuivat viiteen eri ryhmään, joista neljä
keskittyi työskentelemään Tredean kanssa. Yhteistyön tuloksena syntyi yhteensä
seitsemän erillistä mainosvideota: “Stop the nonsense,”(3 mainosta)
“Fisherman,” “Galactic Skills,” “How I
met my love” ja “Grief.”
Tredea-yhteistyön
lisäksi yksi ryhmä työskenteli yhteistyössä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin
kanssa, jonka tuloksena syntyi lyhytelokuva saattohoidosta. “Aamua viisaampi.”
EloTV:n kolmannen vuosikurssin opiskelijoiden syksy huipentui mainosten julkistamistilaisuuteen.
11.12.
järjestettyyn julkistamistilaisuuteen oli kutsuttu vieraita niin Tredean kuin
TAMK:n puolesta. Kahvio täyttyi aamutuimaan odottavista katsojista.
Jokainen
ryhmä esitteli oman videonsa, ja Aamulehtikin oli paikalla todistamassa
tapahtumaa. Mainokset saivat hyvän vastaanoton ja opiskelijat huojentuivat
nähdessään vihdoin, yli puoli vuotta kestäneen jakson päätöksen häämöttävän
edessään.
Iltapäivällä
videot näytettiin uudelleen pääosin koulun väelle ja mainoksissa esiintyville
näyttelijöille ja avustajille. Tuolloin nähtiin myös saattohoidosta kertova
lyhytelokuva.
Kolmoset
kiittää ja kumartaa!
Toivomme,
että tästä poikii vielä lisää yhteistyötä erinäisten tahojen kanssa. Huhujen
mukaan mainostoimistojen ja opiskelijoiden välillä on ollutkin jo keskustelua…
Teksti ja kuvat: Julia Elomäki.
Katso videoita YouTubesta!
Teksti ja kuvat: Julia Elomäki.
Katso videoita YouTubesta!
torstai 20. joulukuuta 2012
Opiskelijoidemme All Bright!-mainoksilla jo yli 46 000 latausta YouTubessa!
![]() |
Elotv:n kolmannen vuosikurssin opiskelijoiden Tampere -mainokset ovat saavuttaneet huiman suosion ja mainetta ympäri maailmaa - Tampere All Bright! -YouTube-kanavalla olevat videot ovat keränneet jo yli 46 000 latausta.
Katso mainosvideot YouTubessa!
Tredea Oy:n tilaamat videot on huomattu Yhdysvalloissa asti, uutisoi Tamperelainen. Suomen Washingtonin suurlähetystö on linkittänyt Galactic Skills -videon Facebook-sivuilleen viime maanantaina.
Finnish Embassy Washington D.C. Facebookissa
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Galaxin Soundi -raportti, osa 4: Karonkkaa odotellessa
| Ylen ulkotuotantoautossa U10:ssä on hienot puitteet monikameralähetykseen tekemiseen. |
Elokuvan ja television koulutusohjelman toisen vuosikurssin opiskelijat ovat viettäneet Akun Tehtaalla kolme työntäyteistä päivää (= vuorokautta). Tässä Marjaana Aurasen välittämiä tunnelmia tiistai-illalta:
"Nyt. Kaikki. Vihdoin. Ohi. Matkan loppu häämöttää ja jolla kulla herkemmällä voisi jopa kyynel tirahtaa silmäkulmasta.
Galaksin Soundi on vihdoin purkitettu, säilötty, pistetty nättiin pakettiin ja rusetti päälle. Kaikki sujui paremmin kuin hyvin vaikka paniikkihan siinä välillä meinasi tulla.
(Tässä välissä kuitenkin muistelisin lämmöllä tekniikkaryhmää, joka jäi vielä viimeisillä voimillaan purkuhommiin... *pieni hiljainen hetki*...)
Mutta tärkeämpiin asioihin: Karonkka. Se on huomenna. Siihen kulminoituu koko syksyn kestänyt reissumme. Då Vi tackar och pokkar, kiitämmä ja kumarramma ja poistumme takaovesta muihin tehtäviin.
Että tällainen reissu tämä. Kiitos kaikille osallistuneille."
| Paikkojen siistinä pitämisen ja catering-järjestelyjen ohessa voi kuunnella luureista komentokieltä. |
| Tunnelma kevenee päivän edetessä! |
tiistai 18. joulukuuta 2012
Kuvauksia odotellessa - Galaxi-raportti maanantaina 17.12.
| Elokuvan ja television koulutusohjelman toisen vuosikurssin opiskelijat Ylen Galaxin suunnittelussa. Pöydän päässä blogitekstin kirjoittaja Marjaana Auranen. |
![]() |
Siinä pohjustusta tämän hetken tilanteeseen. Kuvauksiin on nyt aikaa yksi päivä ja harjoituksia tasan yksi. Tänään. Voitte vain kuvitella millaiset paineet työryhmäläisillä on tällä hetkellä.
Tekniikkatiimi on ahertanut koko edellisen viikon yötä myöten, pienet kätöset verillä, niska hiessä, selkä ruvella, tippaleipä linssissä – ja tähän voitte lisätä muita osuvia mielikuvia - rakentaen studiota. Apuna studion rakentamisessa oli Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos, jonka opiskelijat vastasivat lavasteista.
Tuottajat ja catering ovat yrittäneet pysyä vauhdissa mukana, jotta kaikki tulisi ruokittua ja kahvitettua, jottei ketään unohdettaisi ja kaikilla olisi lämmin..Ja voin sanoa, että studiossa tällä hetkellä on erittäin lämmin tunnelma. Trooppinen, suorastaan. Studion katossa hehkuvat sadat lamput ja porukka hikoilee. Sauna Elotv:n tyyliin.
Teksti: Marjaana Auranen, kuvat: Vili Pajunen, Helena Ruohotie
maanantai 10. joulukuuta 2012
Kutsu: Mainoselokuvanäytös Finlaysonin kahviossa 11.12. klo 13!
![]() |
Kutsu mainoselokuvanäytökseen - Tervetuloa!
TAMKin Finlaysonin kampuksella tapahtuu toisen kerroksen kahviossa tiistaina 11.12. klo 13 alkaen. Elokuvan ja television koulutusohjelman kolmannen vuosikurssin opiskelijat ovat toteuttaneet Tampere-aiheisia mainoksia. Mainokset ovat osa Tredean All Bright! –kampanjaa, jolla tehdään Pirkanmaa näkyväksi.
Lisäksi yksi mainos on tehty yhteistyössä Pirkanmaan hoitokodin kanssa.
Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus nähdä Elokuvan ja television koulutusohjelman kolmannen vuosikurssin opiskelijoiden osaamista, tervetuloa!
Finlaysoninkatu 7, 2.krs klo 13 alkaen.
All Bright -projekti Facebookissa
Teksti: Julia Elomäki
tiistai 20. marraskuuta 2012
Pureview-projektin purku
Tamkin yhteistyö
Mindtrekin ja Nokian kanssa poiki kuvausprojektin. Suurin osa tapahtuman valokuvista kuvattiin
Nokian 808 pureview-puhelimilla. Kuvaamisesta vastasivat
Tamk-opiskelijat Josef Pacal, Douglas Symon ja Joel Forsman. Mindtrek videon tapahtumasta kuvasivat vastaavasti 808:eilla Jenni Hujala ja Petra
Kotamäki. Katso kuvat Mindtrekin Flickr kuvavirrasta. http://www.flickr.com/photos/mindtrek/sets/72157631683845612/
Projektin purkutilanne pidettiin maanantaina, Nokian tiloissa Hervannassa, ja Tamkin opiskelijat antoivat palautetta puhelimesta, käytettävyydestä ja kokemuksistaan projektin suhteen. Nokia myös ystävällisesti evästi opiskelijoita ja koulua uusilla 808-puhelimilla!
Projektin purkutilanne pidettiin maanantaina, Nokian tiloissa Hervannassa, ja Tamkin opiskelijat antoivat palautetta puhelimesta, käytettävyydestä ja kokemuksistaan projektin suhteen. Nokia myös ystävällisesti evästi opiskelijoita ja koulua uusilla 808-puhelimilla!
![]() |
| Cai Melakoski, Tuomo Joronen, Seija Suoniemi (Nokia), Josef Pacal, Joel Forsman, Jarmo Rintamäki (Nokia) |
Labels:
IMP,
Mind,
Nokia,
opiskelijaprojekti,
Pureview,
valokuvaus
torstai 15. marraskuuta 2012
Demola, syysprojektit puolessa välissä.
![]() |
| Kolmen minuutin pitsaus menossa |
Esillä oli 25 eri projektia, mukana mm. projekteja seuraavilla teemoilla; virtuaalistudiot, biojäte, yhteisöviestintä, tulevaisuuden robotiikka. Kolmen minuutin aikataulu piti esitykset ja ilmapiirin tiiviinä. Kukaan ei ehtinyt pitkästymään.
tiistai 30. lokakuuta 2012
Valmistuminen häämöttää, kravatit kaulaan!
![]() | ||||
| Wacky Tie Films -tuotantoyhtiön perustajat Mikko Helmanen, Jussi Sandhu ja Ville Hakonen tyylikkäissä kravaateissaan. |
Maanantaiaamuna "Opinnäytetyön dokumentointi ja raportointi" -kurssilla istuu luokan täydeltä 4. vuoden opiskelijoita. Osa ei vieläkään oikein tiedä, mistä lopputyönsä kirjoittaisi, vaikka ensimmäisen vuoden kehityskeskustelussa sitä taidettiin ensimmäisen kerran meiltä tiedustella.
Minun ja neljän muun opiskelijan lopputyöprojekti kuvattiin viikolla 41 ja on nyt leikkauspöydällä. Näyttää siltä että elokuvasta tulee hyvä, ja itselleni kirjallisen osion aihekin alkaa kirkastua aika mukavasti. Ajasta koulun jälkeen on kuitenkin hetkittäin epävarmuus - valmistumiseen on enää reilut puoli vuotta, ja työt ovat kuulemma tiukassa. Väkisinkin tulee mietittyä, miten muut entiset TTVO:laiset ovat pärjänneet.
Tullessani TTVO:lle syksyllä 2009 ajauduin nopeasti tekemisiin pari vuotta aiemmin aloittaneiden, '07-vuosikurssilaisten kanssa. Yhteisistä projekteista syntyi paitsi hyviä leffoja, myös korvaamattomia ystävyyksiä ja toimivia työsuhteita. Kunpa voisi aina tehdä töitä ryhmässä, jossa ihmiset tulevat keskenään toimeen ja ymmärtävät toisiaan. Näiden tyyppien kanssa päädyin lopulta viettämään ison osan ajastani myös koulun seinien ulkopuolella.
Nyt '07-vuosikurssin ystävistäni on valtaosa valmistunut. Osa on saanut töitä alalta. Toisille oman alan työt tuntuvat olevan todella kiven alla ja he käyttävät aikaa suunnitellen tulevia projekteja sekä tehden muita töitä. Sitten on heitä, jotka ovat päättäneet työllistää itse itsensä. Esimerkiksi Miro Laiho, ääniopiskelija vuosikurssia '07, valmistui syksyllä 2011 ja perusti Helsinkiin kesäkuussa 2012 Time Films Oy:n (http://www.timefilms.fi/) - tuotantoyhtiön ja av-alan agentuurin. Yrityksessä on osakkeenomistajina myös muita TTVO:lta valmistuneita alan tekijöitä.
Itselleni erityisen inspiroivaa on kuitenkin ollut seurata läheltä tuoreen tuotantoyhtiön, Wacky Tie Filmsin, syntyä Tampereella. Wacky Tie Films (http://www.wackytie.fi/) on av-alan jälkitöihin erikoistunut firma, jonka päämääränä on tuoda elokuvatuotantokulttuuria pääkaupunkiseudulta Pirkanmaalle. Yrityksen perustivat syyskuussa 2012 kolme ystävystä: leikkaaja-linjalta valmistuneet Ville Hakonen ja Jussi Sandhu sekä tuottajaksi valmistunut Mikko Helmanen. Kolmikko teki TTVO-aikanaan kaksi lyhytelokuvaa yhdessä ja he totesivat yhteistyön niin toimivaksi, että päättivät jatkaa sen parissa.
"TTVO:n heikkous ja vahvuus on projektikeskeisyys. Enitenhän me on kouluaikana opittu toisiltamme", Jussi Sandhu toteaa.
Villen, Jussin ja Mikon yhteistä työskentelyä oli kouluaikanakin mukava seurata, ja hyvä meininki sekä yhteen hiileen puhaltaminen ovat nytkin läsnä heidän päivittäisessä yritystoiminnassaan. Yrittäjänä toimiminen voi olla stressaavaa, mutta kun kaksi läheistä ystävää on koko ajan samassa veneessä, matkasta tulee takuulla hauskempi.
Wacky Tie Films on hieno esimerkki siitä, mitä TTVO:lla on parhaimmillaan tarjota: mahdollisuus löytää ne ihmiset, joiden kanssa haluaa tehdä loppuelämänsä töitä. Jos lisäksi löytyy kärsivällisyyttä ja tahtoa tuoda jotain uutta alalle tässä maassa ja ehkä sen ulkopuolella, on tulevaisuus jo hyvissä kantimissa.
Toivottavasti tämä on se, mitä jokainen meistä saa tästä koulusta mukaansa, kun valmistuminen koittaa.
Teksti ja kuva: Salla Lehtikangas. Kirjoittaja on neljännen ja viimeisen vuoden opiskelija Elokuvan ja television koulutusohjelmassa.
maanantai 23. heinäkuuta 2012
Y-festivaali valtaa Näsilinnan 11.‒19.8.
Näsinpuiston harjalla sijaitseva Näsilinna täyttyy elokuun alussa taiteesta ja kulttuurista. Y-festivaali suorittaa rauhanomaisen invaasion 1800-luvun lopun barokkilinnaan ja avaa talon ovet yhdeksän päivän ajaksi. Ensimmäistä kertaa järjestettävän tapahtuman aikana tiloissa nähdään taidetta, teatteria, videota, muotia; kuullaan runoutta ja musiikkia, sekä käydään tiukkaa keskustelua tiloista ja niiden mahdollisuuksista. Luvassa on runsas ja monipuolinen festivaalipläjäys.
![]() |
| Y-festivaali avaa Näsilinnan ovet 11.‒19.8.2012. |
Y-festivaali on kulttuurialan opiskelijoista koostuvan työryhmän aikaansaannos. Muotonsa se on saanut kevään ja kesän aikana. Uudet ideat on otettu avosylin vastaan, ja festivaali onkin kasvanut intensiiviseksi tapahtumaryppääksi, joka tarjoilee monen näköistä ja kuuloista kulttuuria. Päivät ja illat täyttyvät upeista esityksistä, ja tilassa on koko festivaalin ajan esillä myös työryhmän kuratoima taidenäyttely.
Näyttelyn ja tapahtumien yhteisenä teemana on y-sukupolvi. Termillä tarkoitetaan 80- ja 90-luvuilla syntynyttä nuorisosukupolvea, joka on elänyt nuoruuttaan vuosituhannen ensimmäisenä vuosikymmenenä. Tämä sukupolvi on kasvanut pienenevällä maapallolla, jossa vanhat rajat eivät ole enää esteenä ihmisten väliselle kanssakäymiselle. Sukupolvelle onkin tyypillistä vapaa arvomaailma ja erilaisten medioiden jatkuva läsnäolo. Edeltävän sukupolven elämäntapa ja arvot kyseenalaistetaan, mutta menneisyyttä ei kuitenkaan olla heittämässä romukoppaan, sitä vain tulkitaan ja käytetään uudella tavalla.
Y-festivaali yhdistää eri aikakaudet toisiinsa. Historiallinen rakennus täyttyy nykyajasta ja tulee osaksi sitä. Festivaali ottaa rohkeasti tilan haltuunsa ja esittelee koko joukon nuoria kulttuurintekijöitä. Tervetuloa mukaan!
Teksti: Anne Järvi
Y-festivaalin kotisivut
Tapahtumasivu (Facebook)
|||
perjantai 17. helmikuuta 2012
Perjantain piristys, osa 2: Let's go TUUBI!
![]() |
| Tuubissa keskustellaan Ruostuneet -lyhytelokuvan etenemisestä, vas. Outi Söderholm, Kai Salonen, Carolina Pajula, Juha Fossi, Jesse Jalonen ja Julia Elomäki. |
Perjantain piristys -sarja TTVO:n blogissa poimii joka perjantai palan Finlaysonin kampuksen arkea esittelyyn - tänään vuorossa on Tuubi-kokous! Tuubi on käytäntö, jolla koulumme projektit pysyvät paremmin niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin hallussa. ”TUUBI on todella näppärä tapa pitää kymmenet yhtäaikaiset projektit hallinnassa. Opiskelijat oppivat TUUBIssa myymään ja toteuttamaan ideoitaan ammattimaisesti, lisäksi TUUBI on Finskun paras paikka pysyä kärryillä siitä, mitä kaikkea opiskelijat parhaillaan puuhaavat”, sanoo TUUBIN puheenjohtaja Kai Salonen.
![]() |
| Median koulutusohjelman ensimmäisen vuoden opiskelijat Trent Pancy ja Emilija Veselova tuottavat kansainvälisen Impro-festivaalin toukokuussa. |
Elokuvan ja television koulutusohjelman kolmannen vuoden opiskelijat Priska Ruotsalainen ja Kaisa-Leena Koskenkorva kertovat Tuubista opiskelijan näkökulmasta: "Tuubiin kannattaa mennä hyvin varustautuneena ja laittaa asioita ylös paperille. Silloin saa opettajilta luottamusta ja pystyy tekemään projektia itsenäisemmin ja luo samalla itselleen uusia mahdollisuuksia. On hyvä, että opettajat ovat kärryillä projekteista mitä oppilaat koulussa tekevät mutta eivät koko ajan hengitä niskaan. Tähän tarkoitukseen Tuubi on hyvä!".
He myös ohjeistavat opiskelijatovereitaan: "Ota rennosti. Tuubi ei ole vakava asia, vaan rento keskustelu, jossa selvitetään projektin kulku kaikille osapuolille. Se on hyvää harjoitusta oikeaan työelämään. Ota vastaan kritiikkiä ja huomioi opettajien kommentit."
![]() |
| Priska Ruotsalainen ja Kaisa-Leena Koskenkorva valmistautuvat kertomaan Tuberkuloosielokuvista. |
Tänä perjantaina Tuubi -kokouksessa käsiteltiin seuraavia opiskelijoiden projekteja (lainaukset projektisuunnitelmista):
- Lumi on jo peittänyt, "elokuvallinen kollaasi mummouden olemuksesta"
- Ruostuneet, "musta komedia ihmisistä ja heidän kyvyistään selviytyä romahteneessa yhteiskunnassa"
- Improv Festival, FIIF, "Two-Day International Improv Festival 18.-19.5."
- Tuberkuloosielokuvia, "herätevideoita tuberkuloosista, tilaustyö"
- Unikuvia, Hanna Lappalaisen opinnäytetyö, "tanssielokuva, esitetty Loikka-festivaalilla"
- Blue Moon, "video art, about relationships and creation of life"
maanantai 31. lokakuuta 2011
Paprika Korps huomenna Virroilla
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
5D3 - kolmas kesäprojekti pelikehityksestä
Oletko valmis pelaamaan?
5D3-projektien ideana on tehdä alusta asti 5 peliä 5 viikossa viiden oppilaan voimin. Jatkamme kahden edellisen peliprojektin perinnettä: 5D ja 5D2. Tarkoituksena on opetella pelinkehitystä, ei niinkään tuottaa huippupelejä, vaikka tietysti nekin ovat hauskoja.
Tänä kesänä 5D on ennemminkin 3D, koska Scoren luolassa majailee päivittäin vain kolme pelikehittäjää. Emme kuitenkaan ole antaneet tekijäpulan hidastaa vauhtiamme, meillä on jo 2 peliä pyörimässä netissä! Voit kurkata niitä blogissamme. Älä kuitenkaan odota viimeisteltyä 3D peliä, teemme aloittelijajoukolla 2D:tä Flashilla, mutta olemme ylpeitä aikaansaannoksistamme.
Tämä 5D3-projekti on poikkeuksellinen myös siksi, että meillä on kaksi artistia mutta vain yksi ohjelmoija.. jolla ei ole aiempaa kokemusta. Mutta olemme selvinneet! Ohjelmoijamme on tehnyt mainiota työtä opetellen Actionscriptiä samalla kun etenemme. Myöskin graafisilla suunnittelijoillamme on ollut mahdollisuuksia kehittää sekä tyyliään että digitaalisia taitojaan. Projektinhallintataidot ovat tietysti kehittyneet samalla.
![]() |
| Kaisu, Johanna, Emma |
Voit pelata ensimmäisiä pelejämme ja lukea kokemuksistamme blogissamme. Ensimmäisen pelin nimi on Platypus Bounce, peli jossa vesinokkaeläin ponnailee ötököiden perässä. Se on todella söpö peli. Seuraava on vähemmän söpö, vaikka päätyikin karkkiväriseksi. Sen nimi on Shroomsday ja se on point and click -räiskintäpeli, jonka mukana animaatio-tarina siitä, kuinka pelihahmo päätyi keskelle metsää ampumaan pieniä pelottavia eläimiä pumppuhaulikolla.
Tällä viikolla touhuamme lohikäärmeiden parissa, ehkä ensi viikolla merirosvojen? Pysy kuulolla ja seuraa blogia!
5D3 jäsenet:
Kaisu Laine, päällikkö ohjelmoija
Johanna Lievemaa, tuutori, graafikko
Emma Kiiski, projektipäällikkö, graafikko
Juho Korhonen, viikonloppuäänimies
|||
tiistai 31. toukokuuta 2011
Onko sinusta Incident Commanderiksi?
Kevät tuli, lumi suli ja lumen alta esiin tuli peliprojekti-kurssi. Kurssin tarkoitus oli päästää opiskelijat valloilleen ja toteuttamaan omissa ryhmissään pelit. Meidän ryhmämme otti vastaan ulkopuolisen toimeksiannon. Yhdysvalloista TAMKiin eksynyt vierailijaopettaja Bryan Beamer etsi opiskelijoita tekemään peliä joka opettaisi amerikassa käytössä olevasta Incident Command Systemistä. Kyseinen järjestelmä määrittelee kuinka katastrofitilanteissa eri pelastuslaitosten resursseja johdetaan ja kuka toimii kenenkin esimiehenä. Bryan halusi nähdä voisiko tämän ajatuksen pohjalle rakentaa peliä joka esittelisi käyttäjälle kuinka Incident Command System toimii.
Ryhmämme lähti pohtimaan eri tapoja joilla pelaaja saataisiin kohtaamaan samat ongelmat kuin oikea pelastushenkilökunnan johtaja. Mahdollisuuksia pohtiessa lensi hyvin varhain romukoppaan ideat perinteisistä opetuspeleistä ja interaktiivisista nettisivuista. Koimme, ettemme tällä kokemuksella pystyisi kuitenkaan opettamaan ihmisille oikeita toimintatapoja katastrofien varalta joten päätimme panostaa enemmänkin humoristiseen pelikokemukseen joka pyrkii viemään pelaajan ajatukset oikeaan suuntaan. Seurauksena syntyi hieman keskeneräinen mutta näppärä pikkupeli nimeltään Incident Commander.
Pelissä on tarkoituksena ratkaista kaikki maanjäristyksen jälkeiset onnettomuustilanteet käyttäen kolmea pelastusyksikköä. Testaa pystytkö sinä pelastamaan idyllisen Green Fallsin pikkukaupungin onnettomuusryöpyltä. Tarkemmat ohjeet löytyy pelistä ja peli täältä: incmd.projects.tamk.fi
Peliä tekemässä:
Lauri Kuusela (projektipäällikkö, käsikirjoittaja, pelisuunnittelija)
Tiina Heikkilä (koodivastaava, Unity-koostaja)
Vilma Pekola (graafinen suunnittelija, kuvittaja)
Essi Suurkuukka (koodari)
Salla Annala (koodari, kenttäsuunnittelija)
Teksti: Lauri Kuusela
|||
torstai 31. maaliskuuta 2011
Kissed with a Fist - Kevyt kevättuotanto
Kissed with a Fist on tunteisiin vetoava lyhytelokuva naiseuden kynnyksellä olevasta Melissa-tytöstä, joka etsii itseään ja miesmallia elämäänsä. Hän ajautuu huonoihin seuroihin ja joutuu tekemään valintoja, jotka määrittävät hänen tulevaisuuttansa. Lopulta hän ymmärtää mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja elämisen arvoista.
Kissed with a Fist toteutetaan TAMK Taide, musiikki ja median sekä englantilaisen Salfordin yliopiston yhteistuotantona. Monikansallinen hanke on opiskelujeni suurin koitos ja on osa mediatuottamista koskevaa lopputyötäni. Projekti on opiskelijatuotannoksi valtava. Osan lopputyöstään elokuvalla kuittaavat myös ohjaaja Iiro Peltonen, kuvaaja Niko Nurmi, äänisuunnittelija Arttu Hokkanen, leikkaaja Martina Kuitto, apulaisohjaaja Marie Syrjälä ja kamera-assistentti Jenni Riutta. Tämän ydinryhmän kanssa olemme myös asuneet Salfordissa tammikuun loppupuolelta lähtien ja tehneet elokuvamme esituotantoa. Meidän lisäksemme työryhmään kuuluu tuotannollista ja assistenttitason henkilökuntaa Englannista ja Suomesta, sekä tekninen työryhmä, joka lähtee kunnioitettavalle Tampere-Manchester -roadtripille pakettiauton ja kuvauskalustomme kanssa vähän ennen kuvausten alkua.
Olemme onnekkaita saadessamme tehdä työtä yhdessä paikallisen käsikirjoittajan Liz Chestersin kanssa, joka tuntee kaupungin ja sen tavat. Peltonen ja Chesters ovat tehneet paljon töitä käsikirjoituksen eteen ja versio versiolta tarina paranee. Kuvaamaan pääsemme huhtikuun jälkimmäisellä puoliskolla. Raskaan prosessin päätyttyä on aika vähän lomailla ja palata sitten Suomeen, missä elokuvan jälkituotanto kokonaisuudessaan tapahtuu. Jälkitöille on varattu aikaa joulukuuhun 2011, jolloin Kissed with a Fist saa Suomen ensi-iltansa.
Olemme kulkeneet pitkän matkan siitä, kun noin vuosi sitten tätä tuotantoa hitaasti käynnisteltiin. Kokemus on jo tähänkin asti ollut erityinen, ja nyt keskitämme kaiken energiamme ja osaamisemme saadaksemme aikaan loistavaa materiaalia, josta hiotaan vielä koskettava elokuva!
Terveisiä saarelta!
Niilo Gustafsson
Tuottaja
Myös valokuvat ovat kirjoittajan tuotantoa
|||
maanantai 14. maaliskuuta 2011
Playful Sensing: Luovaa konseptointia Demolassa
![]() |
| Luonnokset auttavat hahmottamaan ideoita konsepteja suunnitellessa |
Huh, mitä mahtavia projekteja. Sellaisten parissa pääsevät monet opiskelijat täällä TAMKissa puuhastelemaan. Kevät 2011 on varattu media-opiskelijoiden lukukalenterissa 30 opintopisteen arvoiselle interaktiivisen median projektille, jossa opiskelijat voivat toiveidensa mukaan keskittyä joko yhteen isoon tai useampaan pienempään projektiin. Kaikissa tapauksissa ainakin yhdellä niistä on oltava yhteys yrityselämään.
Demola tarjoaa tähän mainion mahdollisuuden niin TAMKin, kuin muidenkin Tampereen korkeakoulujen opiskelijoille, eikä valinnanvara lopu kesken, sillä projekteja riittää erilaisten pelien kehittämisestä aina sosiaalisen median strategioiden luomiseen ja mobiilisovellusten nikkarointiin.
Löysin itseni projektipäällikön paikalta kolmen hengen tiimistämme, johon kuuluu itseni mukaan lukien kaksi interaktiivisen median ja yksi tietotekniikan opiskelija. Tehtävämme on haastava ja mielenkiintoinen: suunnitella kolme viihdyttävää konseptia, jotka tavalla tai toisella hyödyntävät mobiilisensoreita ja projektoreita tai kosketusnäyttöjä. Luovuus siis saa ja pitää päästää valloilleen!
Onneksi lukuisat tapaamiset projektipartnerin ja Demolan opiskelijavastaavan kanssa ovat valaisseet suuresti ja sysänneet tiimimme oikeaan suuntaan. Jatkuva keskustelu ja palaute tekee tehtävänsä ja auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme: kolme videota, joissa kolme konseptia esitellään, tulee olla valmiina toukokuun puoleenväliin mennessä.
Taitojen riittämistäkään ei tarvitse murehtia, sillä meille erityisesti projektia varten järjestetyt erityiskurssit Adobe Premiere - ja After Effects –sovelluksista antavat hyvän pohjan teknisille taidoille. Ensi viikolla koulussamme vierailee Timo-Pekko Nieminen DoubleNegative-studiolta Lontoosta. Pekon kokemus kattaa efektien luomisen mm. Harry Potter – ja James Bond –elokuviin. Siinä meille esikuvaa!
Seuraa Playful Sensing -projektin edistymistä blogissamme!
Tsekkaa omat mahdollisuutesi Demolan sivulta.
Johanna Peltola
Kirjoittaja opiskelee kansainvälisessä median koulutusohjelmassamme (IMP)
Lue lisää juttuja IMP-opiskelijoiden edesottamuksista
|||
Lisää Demolaprojekteja
|||
lauantai 12. maaliskuuta 2011
Tähtitieteellistä hupia
Taisin olla suunnilleen 12-vuotias, kun askartelin pahvista pienen tähtikarttapalapelin. Minua kiinnosti jo silloin tähtikarttojen graafinen ilme, ja mielikuvitustani ruokkivat kummalliset koodinimet ja -värit tähtitaivaan kohteille: NGC7000, M31, B33, jne. jne. Tuo villitys on jatkunut melko katkeamatta tähän päivään saakka. Siksi onkin ollut varsinaisen hauskaa puuhata Ursan vuosittaisen Tähtipäivä-tapahtuman kimpussa. Talvi on kuitenkin kulunut vauhdilla, ja Tähtipäivät järjestetään viikon päästä Turussa. Siksi onkin ollut aika muuntaa teorioita käytäntöön.
Minä ja puuhakumppanini Neil valloitimme tällä viikolla alakerran printterin ja tulostimme tarvitsemamme tilpehöörit. Neil on taiteillut uskomattoman hienoja designeja Tähtipäiviä piristämään, kun taas minä tuotin pitkällisen unelman ja askartelin printeistä ja kapalevystä lattiapalapelin tähtikartasta. Pari päivää levyjä leikeltyäni sain homman valmiiksi, ja täytyy myöntää että aika sympaattiselta tuo lätty näyttää!
Palapeli sekä Neilin taide (ja paljon muuta) on tulossa Tähtipäiville Turkuun 19.-20.3. Tuona viikonloppuna on mahdollisuus tutustua valtavaan määrään tähtitieteellistä ja -harrastuksellista asiaa, sillä myös Tuorlan observatorio Kaarinassa on avoinna yleisölle! Tervetuloa käymään vaikka päiväseltään Turussa, jos avaruuden syvyydet, astronauttien arki, tähtiharrastajan mahdollisuudet tai mikä hyvänsä tähtitieteeseen liittyvä kiinnostaa edes etäisesti... Lisätietoja löytyy osoitteesta http://www.ursa.fi/tahtipaivat2011
Eeva-Kaisa Ahlamo
IMP09
Kirjoittaja ja Neil Hopkins tekevät Tähtipäiviä projektina, joka on osa opintoja TAMKin englanninkielisessä median koulutusohjelmassa
|||
Degree Programme in Media (Interactive Media Programme)
Lue lisää IMP-opiskelijoiden elämästä
|||
Lue edellinen juttu aiheesta
|||
keskiviikko 16. helmikuuta 2011
Ice Screen Project: Opiskelua 32,4 asteen pakkasessa
![]() |
| Kuva: Professori Aleksander Lembke, Bauhaus Universität Weimar, Saksa |
Lopullista raporttia odotellessanne voitte katsastaa Albert van Zylin videon viime viikolla järjestyn Ice Screen -työpajan lopputuloksen syntymisestä.
Ice Screen Workshop on osa uutta Future Film Studies opintomoduliamme, jonka elokuvan ja television, kuvataiteen ja median koulutusohjelmat tarjoavat ensisijaisesti vaihto-opiskelijoille, mutta muitakin mahtui mukaan.
Ice Screen työpajassa tehtiin kokeilevia elokuvia esitettäväksi jäisellä valkokankaalla. Nopeiden lämpötilavaihteluiden vuoksi ei Pirkanmaalta enää löytynyt kelvollista jäätä, vaan kurssin opiskelijat ja opettajat joutuivat siirtymään 860 kilometriä koilliseen Lapin Savukoskelle päättämään työpaja.
|||
|||
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Languages Through Lenses 2010: Kokemuksia
![]() |
| Prix Europa -festivaalin avajaisgaala Berliinissä |
Kolmannen vuoden opiskelijat Outi Hartikainen ja Hannu Koivuranta osallistuivat viime vuonna EU:n ja European League of the Institutes of the Artsin (ELIA) järjestämään Languages Through Lenses -lyhytelokuvakilpailuun. Tehtävänä oli tuottaa 60-90 sekunnin mittainen, monikulttuurisuutta ja monikielisyyden tärkeyttä korostava lyhytelokuva.
Kilpailuun valittiin 15 käsikirjoitusta, joille myönnettiin 5000 euron suuruinen tuotantoapuraha. Mukaan pääsi kolme suomalaista työtä: “Connection Lost” TAMKista, Elina ja Mike Pohjolan “The Forest of Babel” sekä Turun Taideakatemiassa opiskelleen Krista Badwalin työ “Pancakes”. Yhteensä hakijoita oli reilu 100.
Kilpailuun valituksi tuleminen osoittautui isommaksi jutuksi kuin aluksi luultiin. Tuotantoapurahan lisäksi osallistujat lennätettiin Amsterdamiin kahden päivän käsikirjoitus-workshopiin, jonka vetivät BBC:llä toimineet käsikirjoitusveteraanit Guy Meredith ja Roger Gregory. Kahden päivän aikana jokainen esitteli oman käsikirjoituksensa, jonka pohjalta vetäjät sparrasivat opiskelijoita kehittämään projektiaan pidemmälle. Samalla tarjoutui mainio tilaisuus verkostoitua muiden kilpailuun valittujen taide- ja elokuvaopiskelijoiden kanssa.
Projektit erosivat toisistaan todella laaja-alaisesti. Mukana oli suhteessa enemmän taideopiskelijoita kuin elokuvaopiskelijoita, joka selkeästi näkyi myös projektien sisällössä. Monien taideprojektien kehittäminen tuntuikin hieman vaikealta perinteisen käsikirjoitussparrauksen muodossa.
Amsterdamin jälkeen projektien kehitys jatkui jokaisen osalta itsenäisesti. “Connection Lost” kuvattiin heinäkuussa ja se työllisti 25 ihmistä. Aikaa jälkitöille jäi reilu kuukausi. Tuotannon ohella ELIAlle tiedotettiin aktiivisesti projektin etenemisestä ja budjetin käytöstä. TAMKin opiskelijoiden opettajatuutorina toimi Arto Koskinen.
Projektien kollektiivisen deadlinen lähestyessä valmiit tuotokset toimitettiin DVD:llä Berliiniin, jossa järjestettiin kilpailun viimeinen osuus – radio- ja tv-festivaali Prix Europa. Festivaaleille lähti TAMKia edustamaan Hannun ja Outin lisäksi projektin tuottaja Niilo Gustafsson, äänisuunnittelija Arttu Hokkanen, sekä käsikirjoituksen lehtori Arto Koskinen.
Kaikki 15 lyhytelokuvaa kilpailivat keskenään omassa kategoriassaan. Kolmen päivän aikana opiskelijat pääsivät osallistumaan workshopeihin, illanistujaisiin ja elokuvanäytöksiin mm. Ranskan suurlähetystössä.
Toistensa projekteihin tutustumisen jälkeen osallistujat sekä ELIA:n edustajat pisteyttivät valmiit työt. Äänestyksessä jatkoon valikoitui “Langbeat” MOMEsta (Moholy-Nagy University of Art and Design*), Budapestista, “The Forest of Babel” TAIKista sekä TAMKin tuotanto “Connection Lost”. Näiden projektien edustajat jäivät vielä seuraavaksi kolmeksi päiväksi viettämään aikaa festivaaleille ja odottamaan Prix Europan virallista palkintogaalaa, jossa LTL-sarjakin palkittiin. Kolme päivää kului nopeasti festivaaleilla dokumentteja ja elokuvia katsoen, verkostoituen uusien ihmisten kanssa ja tutustuen Berliiniin.
Sarjan pääpalkinnon vei Taideteollisen Korkeakoulun hieno teos “The Forest of Babel”. Loput kaksi projektia saivat Prix Europan erikoiskunniamaininnan.
On tärkeää ymmärtää kuinka hieno kokemus puolen vuoden mittainen Languages Through Lenses oli ja kuinka paljon se opetti suuremman tuotannon hallintaa oikealla budjetilla. Loppujenlopuksi kyseessä oli kuitenkin tilaustyö Euroopan Unionille ja ELIA:lle. Paria reissua ja hienoja kokemuksia rikkaampina haluamme ehdottomasti rohkaista opiskelijoita osallistumaan kilpailuihin, ei välttämättä voittamisen vaan myös kokemuksen takia.
Toivottavasti nähdään Languages Through Lenses 2011 -kilpailussa!
”Connection Lost” on nähtävillä seuraavan kerran Tampereen Film Festivaleilla Kino TAMK-näytöksessä.
Languages Through Lenses 2011 -kilpailuhaku on nyt käynnissä ja päättyy 25. päivä maaliskuuta. Tarkemmat ilmoittautumisohjeet löydät alla olevasta linkistä:
http://www.languages-lenses.eu
Hannu Koivuranta
|||
Lue aikaisemmat blogijutut aiheesta
Katso Connection Lost
|||
Prix Europa
ELIA
|||
* blogitoimitus lisää ilokommentin: MOMEn (Moholy-Nagy University of Art and Design) ja TAMKin välillä ollaan juuri valmistelemassa vaihtosopimusta, ja Zsófia Ruttkay MOMEsta pitää työpajan Tampere Art Factoryä pohjustavalla kansainvälisellä viikollamme 11.-15.4.
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Vallaton -lyhytdokumentti kurkistaa talonvaltaajan maailmaan
Syksyllä 2010 valmistunut Vallaton -lyhytdokumentti on henkilökuvaus, joka käsittelee Jyväskylässä 1.4.2008 tapahtuneen Polaari-talon valtauksen ja sen seurausten merkityksiä valtaukseen osallistuneelle Anna Salmelle.
Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän opiskelijoiden tuottama lyhytdokumentti sai alkunsa, kun dokumentin toinen ohjaaja, Arttu Salmi, kiinnostui siskonsa kertomuksista Polaari-talon valtaukseen liittyen. Still-kuvien ja haastettelujen avulla rakennetun lyhytdokumentin kautta tekijät pyrkivät tarkastelemaan valtausta “sisältä päin” kertoen yhden tarinan mediahuomiota herättäneestä tapahtumasta.
Vallaton on valittu Arktisen Upeeta –elokuvafestivaalin oppilastöiden kilpailusarjaan ja sen ovat ohjanneet Arttu Salmi ja Minna Raitapuro.
Vallaton esitetään Jyväskylässä Kampus Kinossa lauantaina 12.2.2011 klo 12.00.
|||
Arktisen Upeeta festivaalille on kutsuttu viisi TTVO-elokuvaa. Lue lisää!
|||
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
























