Näytetään tekstit, joissa on tunniste Backlight. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Backlight. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Backlight Screening kiersi valokuvien kanssa Pirkanmaata


Valokuvia nähdään usein sisätiloissa printteinä. Poikkeuksen teki syyskuussa Backlight –valokuvafestivaalin screening-osuus, jossa Pirkanmaan seutua kierrettiin projisioiden teoksia rakennusten seiniin ulkotilassa. Näin näyttely saatiin vietyä lähemmäs yleisöä ja tavoitettiin ihmisiä, jotka eivät muuten olisi nähneet näyttelyä. Toisaalta tämä oli oiva markkinointikeino näyttelykokonaisuutta ajatellen, ja varmasti poiki Tampereelle näyttelyvieraita Backlight Screening -yleisöstä.

Kuvassa Mänttä-Vilppula

Kiertue toteutettiin yhden viikonlopuna aikana 16.-18.9.2011. Backlight-näyttelykokonaisuudesta oli valittu teoksia 11 taiteilijalta. Matkaan Tampereelta lähdettiin kuuden maissa ja ensimmäinen näytös oli aina seitsemältä. Yhteen päivään mahtui 2-3 näytöstä. Kohteiksi oltiin valittu ennalta Akaa, Hämeenkyrö, Kangasala, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Pälkäne sekä Ylöjärvi. Yllätysnäytös järjestettiin lauantaina Tampereella Backlight-kutsuvieraiden saunaillan päätteeksi.

Kiertävä näyttelytoiminta ei ole uutta. Jo pitkän aikaa sitten oli elokuvakiertolaisia, jotka kulkivat kylästä toiseen näyttämässä leffoja. Nyt digitaalisen valokuvauksen ja videotykkien aikakautena on helppo toteuttaa kiertäviä näyttelyjä, joissa heijastetaan valokuvia ja videota. Itsenäisesti ilman erillistä virtalähdettä liikuteltava kalusto mahdollistaa näytöksen laittamisen pystyyn missä vain mihin auton voi ajaa. Toisaalta screeningiin voidaan kutsua yleisöä ennalta, toisaalta tapahtuma voidaan järjestää jossain, jossa yleisö on paikalla.

Tällaiselle taiteen viemiselle pienemmille paikkakunnille on selkeä kysyntä. Palaute yleisöltä oli kaikin puolin positiivista, monessa paikassa ihmeteltiin, miksei suurempi joukko ihmisiä vaivautunut paikalle. Toivotaan, että vastaavanlainen toiminta saa jatkoa ja ihmiset tottuvat tulemaan paikalle katsastamaan esityksen.

Kuvassa Akaa

Backlight Screening -tapahtuman suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi Moving Galleryn Jyrki Kirjalainen. Mukana matkassa oli Jaana Ristola, joka myös työsti tapahtumasta kertovan dokumenttivideon. Animaation valokuvasarjan väliin toteutti Tanell Päll ja näytöksen musiikista vastasi Olli Aarni. Jaana opiskelee TAMKin taiteella kolmatta vuotta. Jyrki ja Tanel ovat valmistuneet TAMKin taiteelta muutama vuosi sitten. Backlight triennaalin järjestää Valokuvakeskus Nykyaika.

Dokumentaarinen video tapahtumasta:


Moving Gallery, Backlight Screening from Jaana Ristola on Vimeo.


Lisätietoa tapahtumasta
http://www.movinggallery.net/backlight
http://www.backlight.fi

torstai 15. syyskuuta 2011

Backlight 11 Photo Festival Expanded Views - avajaiset tänään!







Backlight 11 -valokuvafestivaali: Expanded Views
TTVO aulassa, Finlaysoninkatu 7
Avajaiset 15.9. klo 18



Keväällä 2011 Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen opiskelijoista koottu työryhmä ryhtyi keräämään aineistoa Backlight 11 -valokuvafestivaalin teemasta, "Migration and Nomadic Living in 21st Century". Ryhmän keräämä aineisto ja tiedonlähteet julkaistaan festivaalin verkkosivujen Expanded Views -osiossa. Osio johdattelee festivaalin teeman ympärillä käytäviin keskusteluihin, debatteihin ja tietolähteisiin, jotka on koottu erilaisista suomenkielisistä ja globaaleista sähköisistä medioista.


Projektin tarkoituksena on ollut nähdä taiteilijan rooli tulevaisuuden tietolähteiden ja tiedon tuottajana ja välittäjänä maailmassa, jossa yksilön suhde näihin on pirstoutunut ja tullut ongelmalliseksi. Tietolähteitä on tarjolla enemmän kuin kukaan tarvitsee tai joihin ehtii tutustumaan. Informaatiosta on tullut tärkein kaupallinen resurssi ja tiedonlouhinta on muodostumassa suurimmaksi teollisuusmuodoksi. Taiteilijat voivat ottaa syntyvässä maailmassa roolin tiedon kriittisinä kierrättäjinä, käsittelijöinä ja välittäjinä.


Projekti on esillä Backligh 11 valokuvafestivaalin verkkosivujen lisäksi Tampereen ammattikorkeakoulun Finlaysonin toimipisteen aulassa, sekä julkisessa tilassa Tampereen keskusta-alueella. Aulatilassa sijaitsee mediainstallaatio kerätystä, käsitellystä ja läpikäydystä aineistosta/tiedosta. Aineisto levittäytyy myös julisteissa ympäri Tampereen keskustaa.


Projektiin osallistuvat kuvataiteen opiskelijat: Anna Alalantela, Riikka Gröndahl, Katti E. Hellman, Lotta Kallio, Mikael Kinanen, Jaana Ristola ja Irene Stachon. Opiskelijoiden työskentelyä on ohjannut kuvataiteilija ja kuraattori Jussi Koitela.


Yhteistyössä Valokuvakeskus Nykyaika, Backlight -valokuvafestivaali ja Tampereen ammattikorkeakoulu


Projektin verkko-osuus löytyy täältä:  http://www.backlight.fi/expanded-views/

Backlight 11 -valokuvafestivaali


Teksti: Expanded Views -työryhmä



perjantai 12. maaliskuuta 2010

Mediataiteen kuraattori Martin Breindl valitsee opiskelijoitamme Nuori suomalainen valokuva -näyttelyyn

Martin Breindlin (vasemmalla) ja kuvataiteen opiskelija Jussi Koitelan portfolioistunto
Helmikuun puolivälissä itävaltalainen mediataiteen kuraattori Martin Breindl kävi etsimässä mediataiteen tekijöitä TAMKin kuvataiteen koulutusohjelman opiskelijoista, valokuvataiteen erikoistumisopiskelijoista ja vasta valmistuneista kuvataiteilijoista Young Finnish Photography –näyttelyyn.

Näyttely on tulossa mm. vieniläisen taideyhteisön helmeen Fluss-museoon. Näyttelyn muut kuraattorit ovat Ângela M. Ferreira Porto Art Academysta, Portugalista ja Ulrich Haas-Pursiainen Valokuvakeskus Nykyajasta. Ferreira saapuu katsomaan opiskelijoiden portfolioita TAF:n kansainvälisellä viikolla toukokuussa.

Näyttely on yksi Backlightin eurooppalaiseen galleriaverkoston projekteista ja TAF on Tour -hanke. Projektin pääorganisaattori on Ulrich Haas-Pursiainen yhteistyössä valokuvakeskus Nykyajan kanssa. Kuvataiteen koulutusohjelmasta valmistuneita mediataiteilijoita portfoliotapaamisiin valitsi videotaiteilija Arttu Merimaa.

Breindl oli  tyytyväinen kolmenkymmenenyhdeksän tapaamansa tekijän teoksien tasosta ja pyysi heitä lähettämään digitaalisen portfolion valintaprosessia varten. Breindl vieraili matkallaan myös Valokuvataiteen museossa, Aalto yliopiston valokuvataiteen osastolla ja AV-arkissa.

Koulutusohjelman päällikkö Juha Suonpää näkee kansainvälisten kuraattorien tapaamiset olennaisena osana opiskelua ja odottelemme lisää kuraattorivierailuja heti lähitulevaisuudessa. Tarkoituksena on tarjota mahdollisemman monelle opiskelijalle aito yhteys kansainväliseen nykytaiteen kenttään.

Teksti: Sari Tervaniemi
Kirjoittaja on kuvataitelija ja opettaja TAMKin kuvataiteen koulutusohjelmassa. Hän on mm. valokuvataiteen erikoistumisopintojen vetäjä.
Sari Tervaniemi tässä blogissa

Backlight valokuvataiteen triennaali (seuraavan kerran 2011)

torstai 23. lokakuuta 2008

Backlight 08 Workshop Exhibition


Vanhan kirjastotalon Emil-salissa on avoinna 25.10.-9.11.2008 Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän opiskelijoiden Backlight 08 -työpajassa syntyneitä valokuvia.

Työpaja toteutettiin syys- ja lokakuussa Backlight 08 –taiteilijoiden Giuseppe di Bellan ja Reiner Riedlerin johdolla. Työpajan lähtökohtana on tapahtuman teema Tickle Attack, josta jokainen työpajalainen on virittänyt oman villin versionsa!

Backlight
Aiemmat Backlight-artikkelit
Lisää valokuvataideaiheisia juttuja

Kuva: Tanja Liukkonen
Kirjoittaja: Antti Haapio

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Backlight alkaa lauantaina


Kahdeksas kansainvälinen valokuvataiteen festivaali Backlight alkaa Tampereella 20.9, ja näyttelyt ovat avoinna marraskuun 9 päivään saakka.

Backlight-valokuvatriennaali pureutuu eurooppalaiseen valokuvataiteeseen teemalla Tickle Attack. Teemalla kartoitetaan naurun merkitystä sekä elon humoristista, ironista ja absurdia puolta. Backlight-näyttelyt levittäytyvät useisiin tamperelaisiin näyttelypaikkoihin. Backlight 08 -tapahtuma koostuu paitsi näyttelyistä myös Symposiumista, joka pitää sisällään seminaareja, luentoja, työpajoja, portfoliokatselmuksia ja taiteilijatapaamisia.

Festivaalin pääjärjestäjä on Valokuvakeskus Nykyaika, TAMKin kuvataiteen koulutusohjelma on keskeisiä paikallisia yhteistyökumppaneita.

Backlight 08
Laajempi artikkeli Backlightista tässä blogissa
Lisää valokuvataideaiheisia juttuja

tiistai 8. huhtikuuta 2008

Backlight 08 -valokuvatriennaali


TAMK/TTVO on yhteistyössä mukana toteuttamassa Backlight 08 -valokuvatapahtumaa. Backlight on tamperelaisen Valokuvakeskus Nykyajan organisoima kansainvälinen valokuvataiteen suurtapahtuma, joka järjestetään kuluvana vuonna jo kahdeksannen kerran. Backlight 05 oli Pohjoismaiden suurin valokuvataidetapahtuma vuonna 2005. TTVO on ollut
mukana yhteistyössä vuodesta 1993.

Backlight 08 -tapahtuman laajat valokuvanäyttelyt järjestetään 20.9.-9.11.2008. Näyttelyiden taiteilijat on valittu avoimen Call for the Artists -hakumenettelyn kautta. Teosehdotuksia saapui kaikkiaan 572, joista kansainvälinen kuraattoriryhmän on tiukalla seulalla valinnut mukaan 55 taiteilijaa. TAMK:n kuvataiteen koulutusohjelman mediataiteen tuntiopettaja, taiteilija Sari Tervaniemi on valittu yhdeksi tapahtuman taiteilijoista.

Backlight 08 -tapahtuman teema on Tickle Attack. Se jatkaa triennaalin yhteiskunnallisten teemojen sarjaa. Teeman kautta tapahtuma tarkastelee globaalia yhteisöllisyyttä ja tulevaisuususkoa valokuvataiteen ja huumorin keinoin. Teeman Tickle Attack alla valokuvataiteilijat lähestyvät aiheitaan huumorin, naurun, ironian, paradoksin ja/tai
absurdin käsitteiden näkökulmasta.

TTVO on mukana tapahtumassa monella tapaa. Koululla on keskeinen rooli Backlight Symposiumin järjestämisessä. Symposium pitää sisällään seminaareja, yksittäisiä luentoja, työpajoja, kursseja, portfoliokatselmuksia, taiteilijatapaamisia ja opastettuja näyttelykierroksia. Työpajojen satoa esitellään erillisessä Backlight Workshop -näyttelyssä Emil salissa. TAMKin kuvataiteen koulutusohjelman Valokuvataiteen erikoistumisopiskelijoiden valokuvanäyttely avautuu joulukuussa TR1:n Vooninki salissa.
Backlight tuottaa sen järjestämiseen osallistuville opiskelijoille myös opintopisteitä.

Teksti: Antti Haapio, valokuvauksen lehtori
Kuvassa Luce Moreau Luce Moreaun kuvaamana


Backlight
Lisää valokuvataideaiheisia juttuja