perjantai 30. heinäkuuta 2010

TAMK goes Assembly



Ensi viikonloppuna Hartwall Areena täyttyy tietokoneista ja pelaajista, kun Assembly eli kesän isoin tietokone- ja peliaiheinen tapahtuma pyörähtää käyntiin. Median ja viestinnän opiskelijat aikovat ovat siellä, sillä TAMK on yksi tapahtuman sponsoreista. Koulun osallistuminen toteutetaan opiskelijaprojektina, jossa opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat koulun markkinoinnin ja boothin tapahtumassa.

Emmekä ole yksin. Teemme yhteistyötä koulun sisällä että sen ulkopuolella: mukaamme tulevat pääkampuksen TiKolaisten sekä muiden suomalaisten pelikoulutusta tarjoavien koulujen edustajat. TAMK on siis edustettuna yhdessä KAJAKin ja Turun Game Tech & Arts Labin kanssa. Meillä on yhteinen boothi, jossa näytämme ja pelaamme opiskelijoiden pelejä sekä jaamme tietoa koulujen peliaiheisista ohjelmista.

Vaikka tämä onkin ensimmäinen blogaus projektin tiimoilta, olemme työskennelleet sen parissa jo kesän alusta alkaen. Olemme suunnitelleet rintaneuloja (kuvassa), esitteitä, ja saimme itsellemme jopa sponsoroinnin ASUSilta kosketusnäyttötietokoneen muodossa. Aiomme käyttää sitä tekemämme interaktiivisen TTVO-kierroksen pyörittämiseen.

Jos siis olet ensi viikonloppuna Assemblyilla, käy vilkaisemassa meitä boothilla! Ja jos et pääse paikalle, seuraa tätä blogia torstaista sunnuntaihin, sillä raportoimme suoraan paikan päältä!
|||
Assembly
Kaikki jutut Assemblystä
|||

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Aseveljet-lyhytelokuva kuvattiin Porissa

Ohjaaja-käsikirjoittaja Iiro Peltonen työstää kohtausta Jose Viitalan ja Antti Väreen kanssa
Iiro Peltosen käsikirjoittama ja ohjaama "Aseveljet" kuvattiin kesäkuussa Porissa, Reposaaren Linnakepuistossa.

Elokuvassa kaksi toisiinsa ihastunutta sotilasta joutuvat piiput vastakkain, kun heidän suhtautumisensa omiin seksuaaliseen poikkeavuuksiinsa eivät mene yksiin.

"Aseveljet" tavoittelee elokuvafestivaalimenestystä sekä Suomessa että ulkomailla. Sen uniikki lähestymistapa ja tabuja rikkova kerronta on herättänyt keskustelua jo ennen itse elokuvan valmistumista.

Linnakepuisto rakennettiin vuonna 1935 vapaaehtoisena maanpuolustustyönä. Se on ollut käytössä viimeksi vuonna 1944 ja lopetti toimintansa välirauhansopimuksen jälkeen.

Valmis elokuva tulee olemaan kestoltaan noin viisi minuuttia. Elokuvan on määrä olla valmis 30.8.2010 ja ensi-iltansa se saa syyskuun puolivälissä "Connection Lost"- ja "Etsivä Löytää"-lyhytelokuvien kanssa.

Teksti: Hannu Koivuranta
Kuva: Hanna Maria Mäkelä
|||
Aseveljet (Facebook)

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Connection Lost -lyhytelokuva kuvattiin heinäkuun alussa

Outi Hartikainen ohjaa Raimo Grönbergiä
kuvaaja Hannu Koivurannan tarkistaessa kompositiota

Languages Through Lenses 2010 -lyhytelokuvakilpailussa 5000 euron tuotantoapurahan voittanut "Connection Lost" kuvattiin 2. - 3.7. välisenä yönä. Outi Hartikaisen ohjaama elokuva löysi idyllisen kuvauspaikkansa Tampereen läheltä Lempäälästä.

Haasteita tuleviin kuvauksiin tarjosi Suomen suvi: käsikirjoitus sijoittuu yöaikaan ja hämärää reilu viikko juhannuksen jälkeen on vain viisi tuntia. Kuva- ja valosuunnittelu on oli sitäkin yksityiskohtaisempaa jotta työryhmästä ja tuotannosta saatiin maksimiteho irti lyhyemmässä ajassa.

Hannu Koivurannan ja Outi Hartikaisen käsikirjoitus on uudistunut askeleen eteenpäin kilpailun voittaneesta alkuperäiskäsikirjoituksesta, joten jotain uuttakin on luvassa jo demovideon katsoneille.

Elokuvan lopullinen deadline on 7. syyskuuta, jolloin sen täytyy olla jo Berliinissa valmiina Prix Europa -kilpailuun. Lyhytelokuvan paikallinen ensi-ilta järjestetään syyskuun puolessa välissä yhdessä "Aseveljet"- ja "Etsivä Löytää"-lyhytelokuvien kanssa.


Teksti: Hannu Koivuranta
Kuva: Eero Alava
|||
Connection Lost (Facebook)
Aikaisempi juttu elokuvasta

|||
Prix Europa
|||

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Petri Uusitalon flamenco-dokumentti ensi-iltaan torstaina

Flamenco dokumentti DUENDE – ELÄMÄN KAIKKI SÄVYT
Ensi-ilta torstaina 22.7. klo 19 Niagarassa
Liput 5€


Ensi-ilta on Tampereen XV flamencoviikon ohjelmistoa

"Pieni supernova viileässä pohjolassa. Pitkän pimeän ja viileän vuodenajan leimaamassa suomalaisuudessa sykkii kaipuu jonnekin muualle. Elokuvassa kaipaus purkaantuu flamencon kautta valona pimeään.

Voimansa se repii rakkaudesta luontoon ja itsenä olemiseen, samalla kun ympärillä oleva marraskuinen Tampere nilkuttaa harmaana unohdukseensa ja talviunille".

Dokumentti seuraa tamperelaisia flamencomuusikoita, heidän suhdettaan Suomeen, luontoon sekä tanssiin. Kuinka suomalaista flamenco voi olla?

Elokuvan henkilöt: Sinikka Vainio, Toni Jokiniitty, Elina Pesonen
Tekijät: ohjaaja/tuottaja Petri Uusitalo, käsikirjoittaja Seija Hirstiö, kuvaaja Janne Keränen, äänisuunnittelija Hanna-Mari Suutari, leikkaja Helena Yli-kyyny.

Teos on Petri Uusitalon, Hanna-Mari Suutarin ja Helena Yli-kyynyn opinnäytetyö TAMKin viestinnän koulutusohjelmassa.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

5D2 on valmis!

Tämä kesä on mennyt kaikkea muuta kuin rauhallisissa merkeissä, ainakin Supernovan labrassa. Meillä on ollut niin kiireistä että emme ole ehtineet edes päivittää tätä blogia kaikkien pelijulkaisujemme osalta.

Kaikki viisi peliämme ovat nyt valmiita, mutta projekti on vielä viimeistä silausta vailla. Meidän täytyy edelleen katsoa että dokumentaatio on kunnossa, ottaa kuvakaappaukset ja nauhoittaa videot peleistä. Kaikki materiaali tulee olemaan saatavilla blogistamme, joten käykääpä vilkaisemassa viimeistään loppuviikosta.

Käykää myös koettamassa 5D2 pelejä tässä osoitteessa.

Teksti: Eevi Korhonen

Lue aikaisempi juttu 5D2 projektista

Tervetuloa kansainväliseen pelisuunnittelun kesäkouluun!

Demola on Finlaysonin Kuusvooninkisessa
Pelisuunnittelun kesäkoulu 30.8.-3.9.
Paikka: Demola, Finlayson, Tampere
Opintopisteet: 3
Työkieli: englanti
Osanottomaksu: 0€
Järjestäjät: Engage Learning ja TAMKin median koulutusohjelma
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Demolassa järjestettävään kansainväliseen pelisuunnittelun kesäkouluun odotetaan 15-25 opiskelijaa ja pelisuunnittelijaa eri puolilta Eurooppaa. 

 Pelisuunnittelua käsitellään erityisesti opetuspelien näkökulmasta. Kesäkoulussa vuorottelevat luennot ja käytännön työ. Luennoitsijat ja ohjaajat ovat tutkijoita/opettajia ja pelituotannon ammattilaisia.

Kesäkoulun sisällöstä ja koordinoinnista vastaa Engage Learning -projekti ja paikallisista järjestelyistä vastaa TAMKin englanninkielinen koulutusohjelma Degree Programme in Media. Engage Learning -projektia vetää itävaltalainen partnerimme FH Joanneum (Graz).
|||
Lisätiedot ja ilmoittautuminen
Katso kesäkoulun promovideo
Kesäkoulu Facebookissa
|||
FH Joanneum
TAMK Degree Programme in Media
Demola

torstai 15. heinäkuuta 2010

Loppuun palaneet elokuva nyt verkossa

Loppuun palaneet on vuoden 2010 Uneton 48 - kilpailua varten 48-tunnissa tehty lyhytelokuva post-apokalyptisesta maailmasta, jossa Aurinko on jo liian lähellä maata. Elokuva asettaa seuraavat kysymykset:
  • Mikä on merkityksellistä ja tärkeää maailmassa, jossa joutuu taistelemaan ylitsepääsemättömiä luonnonvoimia vastaan? 
  • Mitä tapahtuu, kun palvottu ystävämme Aurinko muuttuukin viholliseksi, viilentävä vesi polttaakin kasvot ja tietä näyttävä valo onkin sokaiseva?
Elokuva oli Uneton 48 -finaalissa ehdolla kategorioista "Paras kuvaus" (Anne-Mari Musturi) sekä "Paras äänisuunnittelu/musiikki" (Michael Law). Lisäksi ohjaaja Miro Laiho pokkasi tapahtumassa pitchauskilpailun pääpalkinnon.

Elokuvan Facebook sivulta löydät tiedot tekijöistä
Ohjaaja Miro Laihon blogimerkinnät
Elokuvan musiikkiscore, Michael Law

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Mediafuksit taivaalla

Rehtori Markku Lahtinen lennättämässä opiskelijoita
Oli kaunis aurinkoinen aamu, kun kaksi TTVO:n mediaopiskelijaa matkasi Teiskon pienelle lentoasemalle mukanaan vain ripaus jännitystä. TAMKin ilmailukerho järjesti ainutlaatuisen opiskelijoiden lennätystapahtuman jo viidennen kerran.

Kulkupelinä toimi TAMKin lentokonetekniikan opiskelijoiden projektityönä kokoama ultrakevyt pienlentokone Eurostar. Kaksipaikkaisen koneen pilotin paikalla taituroi TAMKin rehtori Markku Lahtinen. Pienkoneemme noustessa 2000:n jalan korkeuteen olivat näkymät Tampereen ylle henkeäsalpaavat. Jännitystä ja vatsanväänteitä ei puuttunut, kun lentävä rehtori havainnollisti minkälaisiin kallistuskulmiin pienkone pystyy. Mahtava päätös ensimmäisen vuoden opinnoille!

TAMKin ilmailukerho lennättää onnekkaimpia oppilaita pari kertaa vuodessa. Pidä silmällä ilmoituksia TAMKin intranetissä jos mielit rehtorin kyytiin, sillä vain nopeimmat pääsevät mukaan tilaisuuden koittaessa.
Tampere lintuperspektiivistä

TAMKin ilmailukerhon kotisivu

Teksti: Johanna Peltola
Kuvat: Amir Abdi

Jutun tekijät ovat Degree Programme in Median opiskelijoita



Lue lisää Median opiskelijain seikkailuista

 |||

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Opiskelijavalinnan tulokset 2010

EloTVn ja kuvataiteen opiskelijat aloittavat Finlaysonin Seelannissa, kuvassa keskellä
Vuoden opiskelijavalinnat ovat nyt julkisia; tänään julkaistiin nuorten valtakunnallisen yhteishaun Tampereen ammattikorkeakoulua koskevat tulokset. Alta löytyvät niiden uusien opiskelijoiden nimet, jotka haun yhteydessä antoivat luvan julkaista nimensä internetissä.

Kuvataiteilija (AMK)
Kuvataiteen koulutusohjelma (Finlayson)
Andersson, Laura; Autio, Anna-Katariina Suvituuli; Avdeikov, Jesse Evgeni; Eiranto, Ella Katariina; Enne, Riikka Mathilda; Goldblatt, Taija Annika; Hannula, Karin Anniina; Hono, Tea Elina; Huhtamäki, Hanna-Kaisa; Huttunen, Hinni Katri Elina; Janttonen, Juha Eino Antero; Kaihlanen, Maria Loviisa; Kankare, Sora Susi; Kuntsi, Verna Vilhelmiina; Lehtinen, Laura Linnea; Lindholm, Jemina Inkeri; Lintunen, Aino Maija Emilia; Mäkelä, Tytti Maria; Nieminen, Emmi Maaria; Niskanen, Sirkku Taina Maria; Sirkiä, Niko Samuli; Tullila, Hanna Maria; Vaittinen, Minna Kristiina; Ylhäisi, Elina Maria

Medianomi (AMK)
Elokuvan ja television koulutusohjelma (Finlayson)
Ahotupa, Kari Axel; Ansami, Esko; Asmala, Anu Pauliina; Elomäki, Julia Aune Karoliina; Heikola, Otto Arvid; Heinonen, Joni Eemil; Helenius, Riina Ida-Maria; Hujanen, Sanni Sofia; Häkkinen, Jenni Henriika; Hämäläinen, Anna Mari Katriina; Ikonen, Leevi Oskar; Juopperi, Henna Maria Karoliina; Juslin, Tanja Saija Johanna; Kankare, Ville Olli Sakari; Kilponen, Ninni Emilia; Kirjavainen, Joonas Urho Johannes; Koppanen, Katri Ilona; Kupiainen, Jenny-Emilia; Kurru, Eero Juhani; Kuusimäki, Ville-Veikko; Laajisto, Tiia Veronika; Laine, Reeta Susanna; Lamminmäki, Ville Emil; Lavonen, Juuso Lauri Petteri; Leino, Riku Tapani; Liimatainen, Tero Tapani; Loikala, Senni Eevi Elina; Niemi, Elina Sofia Emilia; Ohtonen, Ville Valtteri; Olkinuora, Veli-Matti Taneli; Pasanen, Teija Elina; Peltonen, Kalle Samuli; Pimiä, Mirka Carita; Putaala, Aino Henriikka; Puustinen, Anna Elisa; Rapio, Anni Mari Susanna; Rautala, Jonna Katariina; Rouvinen, Veera-Mari; Ruha, Niina Annika; Ryhtä, Riitta Maija; Saari, Mikko Jaakko Johannes; Skarp, Karoliina Isabella; Tilus, Mikko Johannes; Tirri, Topi Matias; Ventola, Anna Karoliina

Viestinnän koulutusohjelma, Virrat
Ahonen, Vesa Emil; Haapanen, Ulla-Riikka Irmeli; Hahl, Kalle Juhani; Isokivi, Tim Henrik Anttoni; Juopperi, Tuulia Katariina; Jylhä, Tero Tapani; Kangasmaa, Miika Anton Johannes; Kauppinen, Milja Inkeri; Kivekäs, Patrik Kristian; Kivimäki, Ville Valtteri; Klemettilä, Joni Ville Henrik; Kurikka, Ada Maaria; Kymäläinen, Mikko Johannes; Köteleki, Sabina Katalin; Lainas, Antti Lasse Matias; Lehtonen, Jenna Karoliina; Leinonen, Leo Oskari; Lintunen, Ville Juhani; Lipponen, Viivi Marika; Majava, Satu Elina; Manninen, Mateus Marlon Daniel; Martikainen, Merita Helena; Matinlauri, Krista Ida-Maria; Merisalo, Samuel Oskari; Moilanen, Saku, Petteri; Myllyviita, Krista Maria; Oja, Jessica Anette Jasmin; Pettersson, Lotta Maria; Pietilä, Ari; Raistakka, Joonas Juhana; Rihkola, Tuukka Tapani; Saaristo, Laura Susanna; Salonen, Roosa Pepita; Tastula, Pauli Hermanni; Tekin, Derya; Uosukainen, Olli Viki Juhani; Valkonen, Jarno Osmo Antero; Widenius, Louna; Viljanen, Anni Sofia

Kaikki TAMKin valitut
|||
Aikaisemmin on jo julkistettu englanninkielisten koulutusohjelmien, aikuiskoulutuksen ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen valitut:
Degree Programme in Mediaan valitut
Mediatuottamisen koulutusohjelmaan (ylempi AMK) sekä elokuvan ja television koulutusohjelman aikuiskoulutukseen valitut

Lisäksi Finlaysonilla käynnistyvät syksyllä uudet toteutukset MA in Screenwriting  ja valokuvataiteen erikoistumisopinnoista.
|||

perjantai 2. heinäkuuta 2010

TAMK ilmoittaa opiskelijavalinnan tulokset tiistaina 6.7.

Tämän hakukampanjan tulokset selviävät 6.7. Taustalla TTVOn sisäänkäynti
TAMK ilmoittaa ensi tiistaina koulutusohjelmiin valituille uusille opiskelijoille valinnastaan. Silloin selviää myös, ketkä aloittavat Finlaysonin elokuvan ja television koulutusohjelmassa sekä kuvataiteen koulutusohjelmassa ja Virtain viestinnän koulutusohjelmassa.

Tässä blogissa ja TAMKin nettisivuilla julkistetaan niiden valittujen nimet, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisemiseen.

Aikaisemmin on jo kerrottu englanninkielisten koulutusohjelmien, aikuiskoulutuksen ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen valitut:

Degree Programme in Mediaan valitut
Mediatuottamisen koulutusohjelmaan (ylempi AMK) sekä elokuvan ja television koulutusohjelman aikuiskoulutukseen valitut