tiistai 23. helmikuuta 2010

Paikoillanne Valmiit Nyt valokuvanäyttely Ikuisessa Galleriassa

Tervetuloa avajaisiin keskiviikkona 24.2. klo 16.00

Jokainen tutkii ympäristöään omalla tavallaan ja jokainen ympäristö tuo eri ihmisille erilaisia tuntemuksia. Sanotaan että koti on siellä missä sydän, mutta missä sydän oikein on? Jotkut ovat kotonaan missä tahansa, kun taas toiset etsivät jatkuvasti omaa paikkaansa. Monet pyrkivät myös muuttamaan elinympäristönsä omanlaisekseen mutta he eivät välttämättä tajua että ehkäpä ympäristö muokkaakin heitä samalla. Tämä valokuvanäyttely kertoo yhden paikan etsinnän alkutaipaleista, erilaisista ympäristöistä ja pienistä hetkistä mitä sen aikana on jo ehtinyt tulla vastaan.

Tule ja löydä paikkasi Ikuisesta Galleriasta arkisin 25.2.-12.3. klo 12-18

Näyttely on Eero Alavan. Eero Alava opiskelee kolmatta vuotta teatterin ja tapahtumien av-suunnittelua viestinnän koulutusohjelmassa.

Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella osoitteessa Finlaysoninkuja 3. toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.

Ikuinen Galleria
Ikuinen Galleria (Facebookissa)
Ikuisen Gallerian aikaisemmat näyttelyt (TTVO blogi)

0 comments: