Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle kettupäivät. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle kettupäivät. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

tiistai 16. marraskuuta 2010

Lyhytelokuva Perhepotretti Kettupäivillä


'07 vuosikurssin kolmeminuuttisiin lyhytelokuviin lukeutuva Minna Korhosen ohjaama ja Nalle Mielosen käsikirjoittama ja kuvaama Perhepotretti on mahdollisuus nähdä seuraavan kerran 17.-20.11. järjestettävillä Kettupäivät-festivaaleilla Helsingissä.

Kettupäiviä ennen Perhepotretin työryhmä on ollut edustamassa elokuvaa Espanjassa Vicin yliopiston DoubleClick tapahtumassa sekä Norjassa Nordic Youth Film Festivaaleilla. Suomessa Perhepotretti on ollut nähtävillä filkkareiden lisäksi mm. Reikäreuna festivaaleilla.

Perhepotretti on kuvaus piilotetuista ongelmista, jotka hajottavat koko perheen.Tavallinen päivällinen muuttuu painajaiseksi, kun ruoka alkaa reagoimaan perheen isän alkoholinkäyttöön. Elokuva on yhdistelmä normaalia live-action elokuvaa sekä stop-motion animaatiota. Kohtaukset näyttelijöiden kanssa kuvattiin 16 mm filmille ja animaatiot digitaalisesti. Animaatioita oli Walesista asti tekemässä siellä animaatiota opiskeleva Niina Mielonen.

Perhepotretti Kettupäivillä torstaina 18.11.2010 klo 15, oppilasfiktio kilpailusarjassa nimeltä ”perheidyllejä”. Kettupäivät järjestetään kulttuurikompleksi Andorrassa, Helsingissä.

-Nalle Mielonen


Perhepotretti Facebookissa
Perhepotretti aiemmin tässä blogissa
Kettupäivät aiemmin tässä blogissa
|||

perjantai 17. lokakuuta 2008

TAMKin kuvataiteen ja viestinnän opiskelijat komeasti Kettupäivillä


Kettupäivät 5.-8.11.2008
Kulttuurikompleksi Andorra

Elokuvateatteri Kino ja Dubrovnik Lobby & Lounge

Eerikinkatu 11 Helsinki


Kettupäivät täyttää 25 vuotta, ja esittää sen kunniaksi yli 30 tuntia lyhytelokuvaa. Festivaalille ilmoitettiin tänä vuonna 257 elokuvaa, joista esitettäväksi kutsuttiin 120. TTVO on hienosti edustettuna: TAMKin viestinnän koulutusohjelmassa tuotettuja elokuvia on mukana kuusi ja kuvataiteen koulutusohjelmassa tuotettuja kaksi. Lisäksi moni TTVO:lta aiemmin valmistunut on mukana.

Kettupäivien nimelle on perusteensa: "Kettupäivillä palkitaan elokuvat, joissa on tekijänsä sormenjälkien lisäksi sekä päätä että häntää ja jotka kuiskausten sijaan huutavat ääneen."

TTVO:lta ovat mukana dokumenttielokuvien opiskelijasarjassa:
Melko kallista paskaa, ohj. Antti Tuomikoski
Porvarit rikkoi mun jousipyssyn, ohj. Petri Uusitalo

Fiktioelokuvien opiskelijasarjassa
Kotista, ohj. Anna-Kaisa Haapala
Pakoon, ohj. Helena Yli-Kyyny
Räpylät, ohj. Jussi Autio
Sivutyö, ohj. Maria Kaurismäki

Foxoff-elokuvien sarjassa
Kokonainen / Sanni Rajapolvi
Side Effects / Jonna Kalliomäki

Sanni Rajapolvi ja Jonna Kalliomäki ovat kuvataiteen opiskelijoita, muut viestinnän.

TTVO:n aikaisempia opiskeljoita Kettupäiville valituissa edustavat kuvataiteen Pirjetta Brander, Maija Saksman ja Maija Blåfield sekä viestinnän Katja Gauriloff ja Janne Heinonen.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Kettupäiville 109 elokuvaa - TTVO tiheään valkokankaalla


Suomen elokuvakontakti järjestää lyhytelokuvafestivaali Kettupäivät 27. kerran 17.–20.11.2010. Nelipäiväinen festivaali järjestetään kulttuurikompleksi Andorrassa, ja se esittelee uudet kotimaiset lyhytelokuvat niin ammattilais- kuin opiskelijasarjoissa. Kilpailuun lähetettiin 265 lyhytelokuvaa, esitettäväksi kutsuttiin 109.

Kettupäivien nimelle on perusteensa: "Kettupäivillä palkitaan elokuvat, joissa on tekijänsä sormenjälkien lisäksi sekä päätä että häntää ja jotka kuiskausten sijaan huutavat ääneen."
TAMKin taiteen ja viestinnän tuotantoa olevia elokuvia nähdään kuusi, nykyisten opiskleijoiden omia tuotantoja kaksi ja entisten TTVOn kuvataiteen ja viestinnän opiskelijoiden töitä viisi. Nykyisen kuvauksen opiskelijan, Aino Sunin, ohjauksia on valittu esitettäväksi peräti kolme.

Kettupäivät

Fiktioelokuvat - opiskelijasarja

Helvetin hyvää työtä,  11 min.
Ohjaus:  Jussi Sandhu
Tuotanto: Tampereen AMK Taide ja viestintä, Mikko Helmanen

Korpin laulu, 13 min.
Ohjaus:  Aino Suni
Tuotanto: Tampereen AMK Taide ja viestintä, Aino Suni, Kerttu Hakkarainen

Niin paljon sinua halusin
, 4 min.
Ohjaus:   Aino Suni
Tuotanto: Tampereen AMK Taide ja viestintä, Niina Virtanen

Perhepotretti, 4 min
Ohjaus: Minna Korhonen
Tuotanto: Tampereen AMK Taide ja viestintä, Lina Haapanen

Toivon murusia, 12  min.
Ohjaus:  Emmi-Sofia Markkanen
Tuotanto:Tampereen AMK Taide ja viestintä, Saana Sillanpää, Maiju Virkkunen

Fox-off sarja


Avain, 3 min, kokeellinen
Ohjaus:  Lauri-Matti Parppei
Tuotanto: Kaakao-filmi

Norsu ja hevonen, 2 min, fiktio
Ohjaus:  Marja Pihlaja
Tuotanto: Tampereen AMK Taide ja viestintä

Sleep of Reason, 2 min,  kokeellinen
Ohjaus:  Aino Suni
Tuotanto: Aino Suni

TTVOlla opiskelleiden elokuvia ovat Maija Saksmanin animaatio Pesäpalloräpyläräpyläpallopesä ja fiktio Fredrik Saksman, Mariko Härkösen animaatio Kosminen kulkuri, Hannaleena Haurun fiktio Älä kuiskaa ystävän suuhun ja Vesa Puhakan kokeellinen elokuva Helsinki by Night - Episode 1
|||
Aiemmat Kettupäivä-jutut
|||

lauantai 17. lokakuuta 2009

TTVO: Kahdeksan elokuvaa Kettupäiville


Suomen elokuvakontakti järjestää lyhytelokuvafestivaali Kettupäivät 26. kerran 4.–7.11.2009. Paikkana on kulttuurikompleksi Andorra Helsingissä. Nelipäiväinen festivaali esittelee uudet kotimaiset lyhytelokuvat niin ammattilais- kuin opiskelijasarjoissa.
Kettupäiville ilmoitettiin 296 elokuvaa, joista esitettäväksi valittiin 145.
Kettupäivät

TTVOlaisia elokuvia Kettupäiville valittiin kahdeksan. Lisäksi valittujen elokuvien ohjaajien joukossa vilisee viestinnän ja kuvataiteen koulutusohjelmista aiemmin valmistuneiden nimiä.

Linkki elokuvien nimissä johtaa blogin juttuihin elokuvasta, niissä on sitten linkkejä elokuvien koti- ja Facebooksivuille ja trailereihin.
Elokuvien esittelyt tällä sivulla on kopioitu Kettupäivien verkkosivuilta.

Dokumenttielokuvat, opiskelijasarja:

Sotilasmuistioni
Ohjaus: Helena Yli-Kyyny
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK / Taide ja viestintä / Helena Yli-Kyyny, käsikirjoitus: Helena Yli-Kyyny
”Alussa olin moku ja mokulla 240 aamua.” Sotilasmuistioni kertoo nuoren miehen, ohjaajan isän, aatoksista ruotuväessä 1950-luvulla. Valokuvat, kirjoitukset ja piirustukset kuvaavat niin ajan arvoja ja aatteita kuin myös ikävää ja kaipuuta takaisin kotikonnuille.

Kokeelliset elokuvat:

Adaption
Ohjaus: Henna Inkinen
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK / Taide ja viestintä / Henna Inkinen
Adaption on pelottavan kaunis kuvaus itsetuhoisen mielen toiminnasta.

Miss Kong
Ohjaus: Minna Suoniemi
Tuotanto: Minna Suoniemi
Miss Kong kuvaa ylipainoista, hyppynarua hyppäävää naishahmoa lähikuvin. Teos on kuvattu 16 mm filmille ylinopeudella, joka hidastetussa kuvassa paljastaa lihan liikkeen armottomasti.
Minna Suoniemi on TTVO:n kuvataiteen lentori

Fiktioelokuvien ammattilaissarja:

Rahavalta
Ohjaus: Tapani Hiedanniemi, Joona Sarisalmi
Tuotanto: Kipinäraina / Essi Silvennoinen, Anna-Maija Salmi
Pankkiryöstötragedia Rahavalta on lyhytelokuva ystävyyden katoavaisuudesta suurempien epäinhimillisten voimien pyörteessä.

Fiktioelokuvien opiskelijasarja:

Ennustus
Ohjaus: Anna-Kaisa Haapala
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK / Taide ja viestintä / Pauli Kopu, Pekka Ollula
On vuosi 1948. Antti rakentaa perheelleen rintamamiestaloa. Vaimonsa Maija odottaa toista lastaan. Esikoinen Lauri kertoo isälleen ennustuksen, joka lähtee toteutumaan. Lopulta Antti on pisteessä jossa ennustus näyttää lunastavan kaiken.

Ihmisiä tiellä
Ohjaus: Arttu Haglund
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK / Taide ja viestintä / Heidi Österlund
Ihmisiä tiellä on elokuva joukoista ja joukkoon kuulumattomuudesta - kolmesta koulun työntekijästä, jotka eivät tunne kuuluvansa joukkoon.

Päätös
Ohjaus: Emmi-Sofia Markkanen
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK / Taide ja viestintä / Minna Raitapuro
Päätös-lyhytelokuva kertoo itsensä kuuntelemisesta ja päätöksen tekemisestä.

The Electrician
Ohjaus: Miina Alajärvi
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK / Taide ja viestintä / Petra Välimäki, Tiia-Tuulia Tiensuu
The Electrician tells the story of Marvin - an executioner in charge of the electric chair. When the government prohibits executions Marvin struggles to find a new way to use his unusual skill.

Kuva elokuvasta Ihmisiä tiellä

perjantai 16. lokakuuta 2009

The Electricianilla kuuma marraskuu: kutsu myös Kiinaan


The Electrician elokuva saa nyt kutsuja ympäri maailman. Keväällä ensi-iltansa saanut TTVOn ja Salfordin yliopiston yhteistyöelokuva voitti jo kolme palkintoa Pietarin Beginning elokuvajuhlilla. Uusin kutsu tuli SiChuanin TV-festivaalille Kiinaan kisaamaan Kultaisesta Pandasta.

The Electricianin festivaaliohjelma näyttää lähiviikkoina seuraavalta:
4.-7.11: Kettupäivät, Helsinki
4.-8.11. Arktista vimmaa Rovaniemellä
6.-8.11: 10th Sichuan TV Festival
11.-15.11: Imaginaria Film Festival, Conversano, Italia
17.-21.11: YOUKI 11 international Youth Media Festival, Wels, Itävalta
19.-20.11: Arktisen Upeeta Jyväskylässä
19.-22.11: Up-and-coming International Film Festival, Hannover, Saksa
4.-12.12: Rencontres Henri Langlois, International Film Schools Festival, Poitiers, Ranska

The Electrician on esitetty tänä vuonna jo festivaaleilla Tampereella, Inarissa, Sveitsissä, Saksassa, Norjassa, Orivedellä, Englannissa, Portugalissa, Puerto Ricossa, Tsekeissä ja Venäjällä.

Elokuvan verkkosivut, trailer
Kaikki jutut The Electrician -elokuvasta

Lue ohjaaja Miina Alajärven tunnelmat Kiinan kutsun saavuttua

The Electrician on kertomus Marvinista, sähkötuolin toiminnasta vastaavasta teloittajasta. Kuolemantuomiot lakkautetaan, ja Marvin jää työttömäksi. Voiko Marvin enää työelämässä hyödyntää erikoista ammattitaitoaan: olla täysin tunteeton kuoleman edessä?

maanantai 10. elokuuta 2009

Maria Kaurismäen Sivutyö Riikaan ja Orivedelle


Maria Kaurismäen ohjaama ja käsikirjoittama lyhytelokuva Sivutyö on saanut kutsun "Ecology of Soul" elokuvafoorumin kansainväliseen kilpailuun ensiohjauksille ja opiskelijaelokuville. Film Forum “Ecology of Soul” järjestetään 23.-27.8. Latvian Riikassa ja Jurmalassa. Kuten blogissa jo aiemmin kerroimme, valittiin Sivutyö myös Reikäreunan kilpailuohjelmistoon.

Elokuva ottaa kantaa nuorten opiskelijanaisten prostituution harjoittamiseen. Mikä ajaa suomalaisen naisen harjoittamaan sivutyötä opintojen ohella?

Sivutyö on TAMKin viestinnän koulutusohjelmasta viime vuonna medianomiksi (AMK) valmistuneen Kaurismäen opinnäytetyö.

Sivutyö on jo nähty seuraavilla foorumeilla:
Kuvassa pääosan esittäjät Antti Reini ja Krista Kosonen Kuvaaja Ville Salminen
Sivutyön kotisivut (katso trailer)
Jutut Sivutyöstä tässä blogissa

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Kukista ja mehiläisistä palkittiin jälleen

Lopputyöelokuva Kukista ja mehiläisistä sai 11. marraskuuta merkittävän kansainvälisen palkinnon. Festival Européen du Film Court de Brestistä tuloksena oli sekä eurooppalaisen sarjan Grand Prix että yleisön äänestämä Prix du Public!

Brestin lyhytelokuvafestivaali on Ranskan toiseksi merkittävin lyhytelokuvafestivaali. Yli 1800 ehdokkaan joukosta valitaan 250 lyhytelokuvaa, jotka esitetään festivaalin noin 30 000 kävijälle.
-  Elokuvan teemat puhumattomuudesta ja uppiniskaisesta periksiantamattomuudesta tunnistetaan ulkomaillakin suomalaisiksi ominaisuuksiksi. Se, yhdistettynä kauniisiin talvisiin maisemiin, tuntuu vetoavan kansainväliseen yleisöön, toteaa ohjaaja Janne Vanhanen.



Elokuvan seuraava näytös Suomessa on Helsingin Andorrassa Kettupäivät-festivaaleilla 16.11. klo 20. Sen jälkeen festivaalikierros jatkuu Berliinissä (Interfilm Berlin) ja Münchenissä (Filmschoolfest Munich).

Kukista ja mehiläisistä on tähän mennessä valittu 30 festivaalille, joista kuudella se on voittanut kunniamainintoja, yleisöpalkintoja sekä Brestin lisäksi yhden pääpalkinnon. Maailman elokuvakoulujen CILECT-kilpailussa elokuva äänestettiin fiktiosarjan kahdeksannelle sijalle yhteensä 115 opiskelijaelokuvan joukosta.

Elokuvan ydintyöryhmä:
Ohjaaja J.J. Vanhanen
Kuvaaja Arttu Järvisalo
Tuottaja Jasmine Pajari
Puvustaja Katariina Järvinen

Rooleissa:
Juha Uutela
Mikko Kauppila
Saana Koivisto

tiistai 18. lokakuuta 2011

TTVO:n opiskelijoiden elokuvia Helsingin lyhytelokuvafestivaaleilla

Aino Sunin ohjaaman Sudenveistäjä -elokuvan
pääroolissa näyttelijä Kai Lehtinen.


Helsingin lyhytelokuvafestivaalien ohjelmistosta löytyy useita Finlaysonin kampuksen opiskelijoiden töitä! 8.-12.11. järjestettävä HLEF tunnettiin aiemmin nimellä Kettupäivät, viime vuonna tapahtumaa organisoiva Suomen elokuvakontakti ry täytti 40 vuotta ja päätti juhlavuoden kunniaksi uudistaa festivaalin nimen ja ilmeen.
Helsingin lyhytelokuvafestivaalin kilpailusarjoihin valittiin mukaan 108 elokuvaa, kilpailusarjoissa nähdään seuraavat TTVOlaisten elokuvat:


Opiskelijadokumentit-sarja:
Puolikas kokonainen, ohjaus Martta Tuomaala, tuottaja Joanna Mäkelä
Opiskelijafiktiot-sarja:
Eipä tiennyt tyttö, ohjaus Tommi Rajala, Anna Alkiomaa, tuottaja Marja Pihlaja 
Metsästysmaa, ohjaus Nalle Mielonen, tuottaja Joanna Mäkelä
Muutos meitä johtaa, ohjaus Ville Hakonen ja Jussi Sandhu, tuottaja Mikko Helmanen
Oppitunti, ohjaus Outi Hartikainen, tuottaja Joni Luomanen
Sudenveistäjä, ohjaus Aino Suni, tuottaja Ilona Tolmunen 
Kokeelliset elokuvat -sarja:
A Short Film About Dying, ohjaaja ja tuottaja Dimitri Okulov
Tanssi kohti valoa, ohjaaja ja tuottaja Ville Lamminmäki


Opiskelijafiktiot-kilpailusarjassa on myös kaksi Lauri-Matti Parppein ohjausta:
Eräänlainen rakkaustarina (tuottajina Marja Pihlaja, Jenny Priiki ja Marja Pihlaja) ja Kirjeystävä (tuottajana Marja Pihlaja). Lauri-Matti on siirtynyt opiskelemaan toisaalle, mutta nämä elokuvat on toteutettu viime kevään aikana TTVOlaisin voimin. 

Myös ammattilaissarjojen tekijänimissä vilisee entisiä TTVOlaisia, mukana kilpailussa on mm. Arttu Haglundin, Ville Rissasen, Risto-Pekka Blomin ja Maija Saksmanin töitä. Huomasikohan blogikirjoittaja nyt varmasti kaikki...?!


Helsingin lyhytelokuvafestivaali
Lue lisää elokuvista:
Puolikas kokonainen
Metsästysmaa
Muutos meitä johtaa
Oppitunti
Sudenveistäjä





maanantai 10. marraskuuta 2008

Antti Tuomikoski voittoon Kettupäivillä


Antti Tuomikosken "Melko kallista paskaa" (dokumentti, 46 min. 2008) voitti opiskelijadokumenttien sarjan viikonvaihteessa päättyneillä Kettupäivillä.

Melko kallista paskaa on muotokuva Uljas-Ilmari Majurista, joka elää korpitilallaan kaksikymmenpäinen alkuperäiskarja seuranaan, pyrkien elättämään itsensä ja karjansa työkyvyttömyyseläkkeensä turvin.

Tuomaristo lausui: ”Se on hyvin leikattu, magneettinen ja mieleenpainuva kokonaisuus, joka erottui selvästi kaikkien festivaalilla nähtyjen dokumenttien joukosta.”

Antti Tuomikoski valmistui viime keväänä TAMKin viestinnän koulutusohjelman leikkauksen suuntautumisvaihtoehdosta. Melko kallista paskaa on hänen opinnäytetyönsä (lopputyö).

Suomalaisia lyhytelokuvia vuosittain esittelevä Kettupäivät järjestettiin nyt 25 kerran. Siellä esitettiin yli 30 tuntia lyhytelokuvaa.

Kaikki Kettupäivillä palkitut
(Kettupäivien sivustolle)

Aikaisempi artikkeli Kettupäivistä (Kaikki TTVOlta Kettupäiville valitut elokuvat)