sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Tuntuuko siltä ettei kaikki mene aina ihan putkeen?

Tervetuloa mukaan Kallen pahimpaan päivään. Parikymppinen Kalle haluaisi vain soittaa heviä ja metsästää ystävänsä Niilon kanssa. Maalliset haaveet mahdottomaksi tekee kuitenkin suvun perintöhaulikko sekä Ylermö, naapurinpoika, joka aikoo soittaa Kallen bändissä vielä joskus ja hinnalla millä hyvänsä.

Kallen täydelliseksi suunniteltu päivä saa yllättäviä käänteitä yllättävissä muodoissa ja Kallen on priorisoitava tärkeiden kysymysten äärellä.

Asepussi on Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelman (Finlayson) lopputyölyhytelokuva, jonka käsikirjoittivat yhdessä Jukka Hautajärvi ja Tommi Hietaniemi. Elokuvan on ohjannut Jukka Hautajärvi, kuvannut Jukka Moisio, valaissut Nalle Mielonen ja leikannut Tommi Hietaniemi. Äänisuunnittelusta vastaa Veera Niemi. Elokuvan on tuottanut Anna-Maija Salmi.

Elokuva kuvattiin syys-lokakuussa 2009 Tampereella, sekä Ruovedellä.

Elokuvassa Kallen roolissa nähdään Lari Kananen. Kallen parhaan ystävän Niilon roolia tulkitsee Pekka Hautala. Hevihäirikkö Ylermön hahmo herää henkiin Juha-Petterin Kulmalan esittämänä. Kallen maltillista isää Penttiä esittää Vesa Wallgren.

Elokuva nähtiin ensimmäisen kerran esinäytöksenä Tampereen elokuvajuhlien TTVO Uutuudet –näytöksessä, jonka avauselokuvana Asepussi oli. Elokuva sai yleisöltään näytöksessä lämpimän vastaanoton.

Elokuvan ensi-ilta on lauantaina 10.4.2010 kello 17:00 elokuvateatteri Niagarassa Tampereen Kehräsaaressa. Elokuvan tekijät haluavat toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi Asepussin ensi-iltaan!

Teksti: Anna-Maija Salmi
Kuva: Ville Salminen
|||
Asepussi (Facebookissa)
|||

0 comments: