tiistai 21. syyskuuta 2010

Martta Tuomaalalle ja Essi Laurilalle RUHR.2010 Young Europe Award

Dortmundissa 16.-19.9. järjestetyllä SEE YOU –festivaalilla palkittiin kuvataiteen koulutusohjelman opiskelijoiden, Martta Tuomaalan ja Essi Laurilan projekti ”Speech Bubbles@city”. Projekti sai festivaalin kansainvälisen palkinnon ”RUHR.2010 Young Europe Award”. Lasten- ja nuorten kulttuuria esittelevä SEE YOU –festivaali on osa vuoden 2010 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumia Ruhrin alueella. Festivaaliin osallistui satoja nuorille suunnattuja projekteja eri puolilta Eurooppaa.

”Speech Bubbles@city” -projektia kehitettiin kuvataiteen koulutusohjelmassa yli vuosi ja sen ensimmäinen versio oli esillä Tampereella Työväenmuseo Werstaan ”Promoting Changes” –näyttelyssä. Projekti kutsui nuoria toteuttamaan sarjakuvia aiheista, joita nuoret eivät ole saaneet tai uskaltaneet tehdä. Sarjakuvat olivat esillä Itäiselläkadulla Plevanan tiiliseinässä touko-kesäkuussa 2010.

SEE YOU –festivaalin jury kiinnitti arviossaan huomiota Tuomaalan ja Laurilan projektin julkiseen esittämiseen sekä projektin toteuttamiseen nuorten omilla ehdoilla. Martta Tuomaala järjesti myös Dortmundissa SEE YOU –festivaalin kutsusta sarjakuvatyöpajan, johon osallistui nuoria tšekkiläisiä musiikin ja teatterin opiskelijoita.

”Speech Bubbles@city” oli yksi harvoista festivaalin projekteista, joissa nuoria lähestyttiin heidän omista lähtökohdistaan käsin. Tšekkiläiset nuoret keskittyivät kertomaan sarjakuvissaan onnellisesta tulevaisuudestaan, kun taas tamperelaisnuoret olivat toteuttaneet sarjakuvia sananvapauden tarpeesta sekä yhteisöjen ja yhteiskunnan ongelmista.

Kuvassa Dortmundin Speech Bubbles@City -työpajaan osallistuneet tšekkiläiset nuoret. Vasemmalta oikealle Zdena Horackova, Petra Novakova, Daniela Drozenova, Monika Nemeckova, Edita Valaskova, Jan Holinsky ja Martin Kriz.

Kuva: Martta Tuomaala

0 comments: