torstai 16. huhtikuuta 2009

TAF tuottajat työn touhussa


Tampere Art Factory
15.-16.5.
Finlayson, Tampere


Toukokuun puolessa välissä TTVO:n tilat täyttyvät taiteen ja viestinnän raikkaista opiskelijatöistä, kun TAF-festivaali käynnistyy. Tapahtuma muodostuu mm. elokuvaesityksistä, taidenäyttelyistä, peleistä, animaatioista, valo- ja ääniteoksista, performansseista ja musiikista. Tapahtuman suunnittelu alkoi jo syksyllä, kun Vilja Byström lähti mukaan tuotantopäälliköksi. Seuraavaksi remmiin tuli Bertta Häkkinen tuottajaksi. Tapahtuman luonne muotoutui opiskelijoiden idearyhmän kokoontumisissa, ja jo vuoden lopussa TAF 2009 sai suuntansa opiskelijalähtöisenä ja helposti lähestyttävänä festivaalina.

Neljännen vuoden mediatuottaja-opiskelijat Byström ja Häkkinen vastaavat festivaalin toteutumisesta. Tuottajat huolehtivat että kaikki toimii – aikataulut pitävät ja budjetti pysyy kuosissa. Haastavana tehtävänä TAF 09:ssä on ollut monipuolisen ja kiinnostavan ohjelman suunnittelu. Tärkeiden asioiden suuntaviivat päätetään yhdessä festivaalin ohjausryhmän kanssa, jossa mukana on osaavia opettajia neuvoineen.

Vuoden alusta lähtien TAF-tuottajat ovat pitäneet majaa omassa, pienessä mutta kotoisassa, toimistossaan TTVO:n tiloissa. Kevään tiiviit työpäivät täyttyvät kokouksista, puheluista ja sähköposteista. Jännitystä on ilmassa, koska festivaaliin on enää kuukausi aikaa.

Teksti: Vilja Byström ja Bertta Häkkinen
Kuvaaja Juha Kuoppala. Vilja vasemmalla, Bertta oikealla.


Tsekkaa festivaalin anti nettisivuilta
TAF – Tampere Art Factory myös Facebookissa
Lue lisää blogijuttuja TAFfista ja TAFfin ohjelmasta

0 comments: