lauantai 29. toukokuuta 2010

Laura Laukkanen ja Fanni Maliniemi ovat Tampereen kesätaiteilijat 2010

Fanni Maliniemi ja Laura Laukkanen.Kuva: Heidi Hemmilä
"Tuomiokirkonkadun graniittipaasi saa jälleen uuden kesäteoksen. Pystytys tapahtuu tiistaina 1.6. Tänä vuonna teosehdotuksia saatiin 51 kpl 45 tekijältä. Valituksi tuli Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelman ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden Laura Laukkasen ja Fanni Maliniemen hartsiveistos Pienet.

Väreillä ja mittasuhteilla iloittelevan teoksen lähtökohtana on luoda julkiseen, perinteisesti monumentaalisille teoksille varattuun katutilaan leikkimielinen pienoismaailma. Hartsilevy ja värikkäät ötökät peittävät koko graniittipaaden ja näin teos kiinnittyy erottamattomaksi kokonaisuudeksi kivijalustan kanssa. Runsaudellaan teos luo mielleyhtymiä kadun vilinään ja väenpaljouteen.

Samalla hartsivaluun on tallentunut osa muun muassa Espoon, Helsingin, Jyväskylän, Imatran, Keravan,Tampereen, Turun ja Sipoon muovieläinkantaa. Tule, tunnista ja haukkaa palasi pienoismaailmaa.

Avajaiset 1.6 klo 15.00-16.00. Tervetuloa!"
|||
Kesätaideteos löytyy Stockmannin ja Akateemisen kirjakaupan väliselstä aukiolta Tuomiokirkonkadulla Hämeenkadun tuntumassa.
|||
Tampereen kaupungin kuvataiteen asiantuntijaryhmä kutsuu vuosittain taiteilijoita tekemään ehdotuksia Tampereen Tuomiokirkonkadun kävelykatuosuudelle tilapäisesti sijoitettavasta taideteoksesta. Näin jatketaan vuonna 2003 aloitettua projektia, jonka tarkoituksena on tuoda joka vuosi uusi taideteos kaupungin keskeiselle kävelykadulle.

TAMKin kuvataiteen opiskelijat valitaan kesätaiteilijaksi nyt kolmannen kerran. Aiemmat TTVOlaiset kesäteokset:
Martta Tuomaala, Tuntematon tiede, yhteisötaideteos, 2008
Eero Yli-Vakkuri, 2500 km avaruudessa, performanssi, 2005
Viime vuonna ei kesätaideteosta pystytetty.

Kaikki aiemmat kesätaideteokset (Nykytaiteen museo)
|||