Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle ykkösten. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle ykkösten. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

tiistai 31. maaliskuuta 2009

TTVOn uutuuksia: Mieliteko -nettisarjakuva


Ykkösten Monimediaprojekti -kurssin tuotoksena syntynyt nettisarjakuva Mieliteko on nyt nähtävissä osoitteessa www.mieliteko.net

Mieliteko kertoo tarinan masentuneesta Jannesta, joka hakeutuu tohtori Brellumin laittomalle TRANSLIFE vastaanotolle. Brellum on kehittänyt leikkauksen, jonka ansiosta Janne voi vaihtaa elämänsä parempaan ja sinä voit olla vaikuttamassa siihen millaiseen lopputulokseen Janne päätyy!

Mieliteko esittelee erilaisen interaktiivisen sarjakuvan, jossa ääni ja liikkuva kuva elävöittävät jännittävää ja omalaatuista tarinaa.

Teksti: Jenny Ollila
Juliste: Saara Kallio


Mieliteko

Mieliteko on yksi kahdeksasta viestinnän koulutusohjelman ykkösten monimediaprojetista. Odotamme muistakin esittelyä blogiin lähiaikoina.

Kuvataiteen koulutusohjelman ykkösten näyttely Taiteen merkityksellistäminen (esillä 8.4. asti) esiteltiin 17.3. ja näyttelyyn liittyvä teos Pirkko Niittynen 20.3.
Taiteen merkityksellistäminen
Pirkko Niittynen

Kuvataiteen ja viestinnän ykkösten projektien esittelyt

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Ykköset esittävät: Better Human Life


Olemme kevään mittaan esitelleet ykkösten, ensimmäistä vuottaan opiskelevien kuvataiteen ja viestinnän opiskelijoiden projekteja.

Viestinnän koulutusohjelman ykkösten monimediaprojekteista on nyt vuorossa BHL:
  • Miltä tuntuisi olla kaikkien kunnioittama ja arvostama henkilö?
  • Miltä tuntuisi olla kehityskaaremme huipulla?
  • Miltä tuntuisi olla yksi meistä?
Tule Better Human Lifen riveihin, niin tiedät. Asennamme sinulle tarpeittesi mukaan tasapulaattorin, uudet silmät taikka jopa vieteri-implantin potenssisi vahvistamiseksi.

Liity riveihin ja tiedät mitä parempi elämä. Better Human Life - me välitämme!"



Better Human Life
Kuvataiteen ja viestinnän ykkösten projektien esittelyt

tiistai 18. maaliskuuta 2008

Kuvataiteen ykkösten SIIVO Pispalassa




Pispalan nykytaiteen keskus, Hirvikatu 10, Tampere
Kuvataiteen I vuosikurssi: SIIVO
16.3.- 5.4.2008

Näyttelytiedote:

Joukko TTVO: n kuvataiteen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita esittäytyy Hirvitalolla näyttelyssä: SIIVO. Sekatekniikalla toteutetut pienoisveistokset tutkivat tilaa omissa maailmoissaan avaten mahdollisuuksia vuorovaikutukseen myös teosten välille. Teosten vastavoimat toimivat yhteisessä hengessä luoden uudenlaisia tiloja, kun siivoa seuraa toteutettu järjestys. Rakennetut tilat ovat vain näennäisesti stabiileja sillä jännitteet uusintavat tilaa omilla ehdoillaan.
Teokset koostuvat mdf- levystä rakennetuista interiööreistä, joissa on jokin kierrätysmateriaaleista, leluista, valokuvista tai liikkuvasta kuvasta rakentuva tapahtuma, jossa valitut elementit kohtaavat.
Käsitellyt, valikoidut materiaalit kertovat tekijöidensä sukelluksista esineiden maailmaan, jossa mittakaavat, asetelmat ja tapahtumat tulevat järjestetyiksi.


Kuvat: Minna Suoniemi














Kuvataiteen ja viestinnän ykkösten projektien esittelyt

tiistai 30. syyskuuta 2008

Ikuisessa Galleriassa kuvataiteen ykkösten puheenvuoro


JOTAIN SANOTTAVAA
2.10. – 24.10. 2008

Ikuinen Galleria

Finlaysoninkuja 3
33210 TAMPERE

avoinna arkisin klo 12-16

Nelli Ahosola, Anayte Delahay, Kirsi Hellman, Laura Hetemäki, Liisa Hietanen, Niina Huovinen, Mirka Kinnula, Mikael Kinanen, Anna Knappe, Viliina Koivisto, Tuomas Koskialho, Sini Kujala, Essi Laurila, Jyri Lisowsky, Matilda Löytty, Mikael Maaniittu, Mari-Sohvi Miettinen, Timo Piikkilä, Teemu Riihelä, Laura Rytkönen, Essi Saarenpää, Matti Sampela, Irene Stachon, Salla Virkkunen.

Näyttelyn tiedote:

"Saammeko puheenvuoron? TAMKin kuvataiteen koulutusohjelma tarjoaa juuri aloittaneille ensimmäisen vuoden opiskelijoille mahdollisuuden järjestää ryhmänäyttely Ikuisessa Galleriassa. Opiskelijoiden kokoama näyttely kantaa nimeä JOTAIN SANOTTAVAA. Nimeen päädyttiin pohtimalla, mikä yhdistää yli kahtakymmentä eri persoonaa ja taiteellista näkemystä, sillä kaikilla osallistujilla on oma äänensä ja oma sanottavansa. Näyttelyssä opiskelijat esittelevät itsensä ja teoksensa, monet ensimmäistä kertaa. Luvassa on intohimoisia puheenvuoroja, sadunkerrontaa, henkilökohtaista avautumista, epämääräistä sopertelua, machoilua, draamaa, jyrkkiä mielipiteitä, toistoa ja kertausta, kuiskauksia, kehuja ja selkääntaputuksia, solvauksia, väittelyä, peiliin katsomista ja kenkiin tuijottelua."

Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.

Kaikki jutut Ikuisesta Galleriasta
Kuvataiteen ja viestinnän ykkösten projektien esittelyt

perjantai 19. elokuuta 2011

Ensimmäinen viikko TTVO:lla: ykkösten supervoimat täyttivät Finlaysonin ja Näsinpuiston

Uteliaat uudet opiskelijat kuuntelevat keskittyneesti tuutorin ohjeita.

Vaikka vanhemmat vuosikurssit saivat vielä nauttia kesälaitumista, viikolla 33 TAMKin Finlaysonin toimipiste oli jo täynnä elämää. Tiistaina 16.8. aloittivat nimittäin uudet opiskelijat sekä Elokuvan ja television, Kuvataiteen että International Median koulutusohjelmassa.

Opiskelijajärjestö TAMKOn kouluttamien tuutorien viikko alkoi jo maanantaina TAMKin päätoimipisteellä viime hetken vinkeillä ja pikakoulutuksella, jonka jälkeen tuutorit olivat valmiita vastaanottamaan kysymyksiä täynnä olevat uudet opiskelijat. Informaatioryöppy käyttäjätunnuksineen ja kulkukortteineen oli ensimmäisenä päivänä varmasti valtava, mutta mukaan mahtui myös letkeämpää ohjelmaa tutustumisen muodossa.

Keskiviikkona Elotv:läisillä oli vuorossa opettajatuutoreihin tutustuminen ja Kuvataiteen tuutorit veivät uusia opiskelijoitaan tutustumaan mm. lähialueen taidenäyttelyyn. Illalla kaikkien kolmen koulutusohjelman ykköset kokoontuivat Näsinpuistossa ensimmäisen viikon piknikille. Musiikin kuuntelun ja jutustelun ohella murrettiin myös kielimuuria, kun kaikki kertoivat englanniksi toisilleen itsestään ja omista supervoimistaan.

Torstaina Elotv:n ja Kuvataiteen ykkösten päivä koostui Tampereen kaupunkiin tutustumisesta sekä perinteisestä ensimmäisen viikon videoteoksesta, jotka he tekivät sekaryhmissä kahdessa tunnissa. Tänään, orientoivan viikon päättävänä perjantaina ohjelmassa on TAMKin pääkampukseen tutustuminen ja ilta huipentuu perinteiseen illanviettoon, jossa juhlitaan yhdessä sekä katsotaan edellä mainitut videoteokset.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen viikko on ollut uuvuttava mutta täynnä riemua. Tuutorit ovat olleet motivoituneita ja täynnä intoa joka päivä, mikä toivottavasti on välittynyt myös uusiin, lahjakkaisiin opiskelijoihin. Ensi viikolla palaavat vanhemmat vuosikurssitkin kampukselle ja koulumme ympärivuorokautinen tohina voi taas alkaa.

Lukuvuosi 2011-2012 is in motion!

Teksti ja kuvat: Salla Lehtikangas
Hilpeät, innokkaat tuutorit valmiina vastaanottamaan uusia opiskelijoita. 

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Ykköset: All you need is KiK!


Viestinnän ykkösten monimediaprojektien esittely jatkuu, vuorossa KiK:

KiK! on yhteisöllinen palvelu TAMK/Taiteen ja Viestinnän opiskelijoille. Tavoitteena on tarjota ihmisille uusi kanava yhdessä tekemiselle. Käyttäjät voivat antaa, vastaanottaa ja pyytää palveluita, esineitä ja asioita ilman rahaa tai muita vastineita. Ideana ei ole käydä vaihtokauppaa tai kerätä pisteitä vaan palvelu perustuu ainoastaan käyttäjien haluun auttaa kanssaopiskelijoita.

KiK

Kuvataiteen ja viestinnän ykkösten projektien esittelyt

keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Viestinnän ykköset ylpeänä esittävät



Viestinnän ykkösten kahdeksan monimediamediaprojektia ovat valmistuneet. TTVO on siitä(kin) hyvä talo, että opiskelijat pääsevät tekemään vaativia tosielämän projekteja jo ensimmäisen vuoden aikana.

Ykköset esittelivät viime viikolla projektinsa Werstaan auditoriossa Finlaysonilla. Jokaisella projektilla on omat nettisivut. Useimmilla nettisivuilla on projektin päätuotoksen: elokuvan, pelin tai mainoksen lisäksi paljon oheismateriaalia ja toimintoja.

Ei asia tätä selostusta lukemalla parane, käy itse katsomassa:

Viestinnän lukuvuoden 07-08 ykkösten projektit


Kuva projektista "Rikas rakas köyhä rakas", joka on pelillinen elokuvamysteeri tai elokuvallinen mysteeripeli, kuten haluat.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Kuvataiteen ykköset Pesurummussa


Taiteen merkityksellistäminen
12.3.-8.4.2009
Pesurumpu ja toisen kerroksen kahvio

Finlaysoninkatu 7


Anayte Delahay, Kirsi Hellman, Laura Hetemäki, Liisa Hietanen, Mirka Kinnula, Mikael Kinanen, Anna Knappe, Viliina Koivisto, Tuomas Koskialho, Sini Kujala, Essi Laurila, Jyri Lisowsky, Mari-Sohvi Miettinen, Timo Piikkilä, Teemu Riihelä, Laura Rytkönen, Essi Saarenpää, Matti Sampela, Irene Stachon, Salla Virkkunen.

Kuvataiteen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden näyttely avautui Pesurumpuun ja kahvioon torstaina 12. maaliskuuta. Näyttely on osa kurssia “Taiteellisen työskentelyn perusteet/Esityskäytäntöjen analyysi”, jonka puitteissa opiskelijat tutustuivat taiteen esityskäytäntöihin, toteuttivat taideteoksen ja rakensivat näyttelyn.

Näyttely koostuu 20 työstä, joista 19 sijaitsee Pesurummussa ja yksi toisessa kerroksessa. Lisäksi avajaispäivänä esitettiin Niina Huovisen videoteokset “Repeat” ja “Mosaic = efektien efekti”.

Pesurumpu on näyttelytila TAMKin kulttuurialan koulutusohjelmien sisääntuloaulassa Finlaysonilla.

Teksti: Timo Piikkilä

Kuva: Kuvataiteen lehtorit Minna Suoniemi ja Björn Aho ohjaamassa ykkösten näyttelyn kritiikkiä
Kuvaaja: Jyri Lisowsky

Kuvataiteen koulutusohjelma
Kuvataiteen ja viestinnän ykkösten projektien esittelyt

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Liisa Hietasen teos Pirkko Niittynen TTVO:n 2. kerroksen aulassa


Taiteen merkityksellistäminen
12.3.-8.4.2009
Pesurumpu ja toisen kerroksen aula
Finlaysoninkatu 7

Tiistaisessa jutussa "Kuvataiteen ykköset Pesurummussa" esiteltiin kuvataiteen ykkösten näyttelyä sisääntuloaulassamme, Pesurummussa.

Yksi töistä seisoo toisen kerroksen aulan nurkassa. Hän on Liisa Hietasen virkkaama Pirkko Niittynen, jota suunnitellessa Liisalla oli ensimmäisenä mielessä oma ensimmäisen luokan opettajansa. Minä, ja moni muu on erehtynyt luulemaan Pirkko Niittystä eläväksi, itse menin kysymään tarvitseekohan hän ehkä apua ensimmäistä kertaa tavatessamme.

Liisa Hietanen kertoo työstään:

“Virkkasin kouluni nurkkaan vanhan opettajahahmon Pirkko Niittysen. Samalla nurkkaan joutui vanhoja arvoja, auktoriteetti ja verkkainen elämänmeno. Virkkaus teoksen toteutustapana korostaa kurinalaisen suorittamisen mallia, mutta ei kuitenkaan kannusta suoriutumaan. Vähemmän ja hitaammin ei välttämättä ole huonompaa kuin enemmän ja nopeammin.

Kouluajoista tuttu hahmo ei mielikuvissani kuulu nurkkaan. Teoksessa roolit ja valtasuhteet ovat kääntyneet nurinkurin. Opettajahahmo on nurkassa ja voimaton, eikä enää auktoriteetti. Teos kuvaa saamaamme kasvatusta ja oppeja suhteessa siihen millaiset elämänarvot ja asenteet olemme omaksuneet. Kun teos tulee vastaan koulurakennuksen käytävällä, se pysäyttää miettimään arvoja, opittuja ja omaksuttuja sekä vaalittuja ja unohdettuja. Niin me kaiken ikämme mielessämme pidämme.”

Kuvataiteen ja viestinnän ykkösten projektien esittelyt

perjantai 29. lokakuuta 2010

10KUVAT (Kuvataiteen ykkösten valokuvanäyttely)


10KUVAT
25.10.-15.11.2010
Arikisin 8-16
Pesurumpu (sisääntuloaulamme)
Finlaysoninkatu 7 Tampere



10KUVAT
on Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelman syksyn 2010 saapumisryhmän Havaintoprosessit 1 opintojakson valokuvausosion kurssitöiden esittely. Opintojaksossa on valokuvauksen lisäksi piirustus- ja havaintoprosessit-osiot. 10KUVAT ryhmässä on 27 opiskelijaa.

Valokuvaus osion aikana on perehdytty ympäröivän todellisuuden monitasoiseen havainnointiin ja jalostettu havainnot valokuviksi.

Tehtävänä on ollut keskittyä itse valittuun ilmiöön tai aiheeseen ja seurata sitä koko osion ajan sekä valmistaan kuvista sarjallinen valokuvataideteos.

Kurssin aikana on tutustuttu digitaalisen valokuvauksen perusteisiin.
10KUVAT-näyttelyn työt on toteutettu täysin digitaalitekniikalla, lähes kaikki työt on kuvattu Canon 50D -kameralla ja tulostettu Epson 9900 -mustesuihkutulostimella.


Teksti: Antti Haapio
Kuva: Sirkku Niskanen - Omakuva

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

I A&M CREATIVE -teos syntyy yhdessä

Piirtäjä nro 13

Ensimmäisen vuoden Elotv-opiskelijat Kaisu Jansson, Anna Hämäläinen, Reeta Laine ja Sanni Juhanen toteuttavat tänään 6.4. koulun kahviossa yhteisötaidetapahtuman, johon kaikki ovat tervetulleita osallistumaan:

Olemme tekemässä I A&M CREATIVE tapahtumaa/taideteosta/kokeellista lyhytelokuvaa. SINÄKIN VOIT OSALLISTUA! Mitä pitää tehdä?

1.Ota itsellesi vuoronumero

2.Kun numerosi sanotaan, mene jatkamaan piirustusta, mikä on aloitettu vaneerilevylle.
Voit piirtää mitä tahansa haluat, kunhan et kumoa muiden piirtämiä asioita. Jatkaa voit tietenkin toisen aloittamaa ja se on jopa suotavaa!

3.Seiso teoksesi takana! Kun olet valmis, otetaan sinusta vielä 12 kuvaa kokeellista stop motion-lyhytelokuvaa varten, jossa piirustus hiljalleen rakentuu.

4.Viimeisenä laita nimesi ja sähköpostiosoitteesi listaan, jotta saat tiedon kun lopullinen elokuva on valmis ja youtubessa. Sekä lopullisen taideteoksen että elokuvan voi nähdä myös TAFF:ssa ja jos olet osallistunut tähän tapahtumaan facebookissa, elokuva laitetaan myös sinne!

Tarkoituksena on siis tehdä taideteos, johon voivat osallistua muutkin kuin kuvislinjalaiset ja elokuvan kuvaukset, johon muutkin kun elokuvalinjalaiset ovat tervetulleita!

Projekti on osa ykkösten Tapahtumatuotannon kurssia.

perjantai 21. elokuuta 2009

Ykköset orientoituivat ripakasti


TTVO:n kahdeksastoista syksy käynnistyi tiistaina, jolloin kuvataiteen sekä elokuvan ja television uudet opiskelijat tulivat taloon. Orientaatiopäiviä on ollut neljä, ja maanantaina alkavat kurssit. Maanantaina saapuvat myös jatkavat opiskelijat.

Ykkösten orientaatio on ollut hengästyttävä; on tavattu henkilökunta ja opettajat, saatu ateriatukikortit, kulkukortit, sähköpostitunnukset, kaikki liput ja laput, tutustuttu opintotoimistoon ja kirjastoon, käyty tuutoreiden kanssa piknikillä, koluttu TTVO Finlaysonilla, kierretty Tampere ja kurvattu TAMKin pääkampus Teiskontiellä.

Kaiken lomassa on vielä tehty kolmessa tunnissa kahdeksan kolmeminuuttista elokuvaa.

Tänä iltana otetaan sitten rennommin orientaatioviikon tutustumisbileissä. Nelivuotinen opiskeluprojekti on hyvällä alulla.

Kuva: Kuvataiteen ja elotv:n uudet opiskelijat tekivät kahdeksassa työryhmässä kolmiminuuttiset elokuvat. Annettuna oli 20 sanaa, jotka piti sisällyttää teokseen, muuten kädet olivat vapaat. Tuolirivistöllä ryhmä A valmistautumassa taidepläjäyksensä ensi-iltaan, takarivissä opettajien muodostama jury

tiistai 4. elokuuta 2009

TAF 09 jatkuu verkossa, osa 4


Tampere Art Factory 09 juhlittiin toukokuussa, mutta huomattava osa festivaalin sisällöstä jatkaa elämäänsä verkossa. Tässä juttusarjassa esittelemme TAFfin esitykset siltä osin, kuin ne löytyvät veppiselaimen avulla.

Blogi esitteli 14.7. elokuvat, 27.7. taidenäyttelyt ja 1.8. animaatiot ja musiikkivideot. Tässä juttusarjan neljännessä ja viimeisessä osassa ovat vuorossa mm. pelit ja muut vuorovaikutteiset työt sekä kuvagalleria, TAF Magazine ja TAF-mainos.

Pelit

Pelinkehityskerho Score piti TAFfin aikana Demolassa infopistettä, jossa vierailijat saivat tietoa Scoresta ja vuorovaikutteisen median koulutuksesta TTVOlla.

Pelattavana olivat seuraavat scorelaisten tekemät pelit:
Overboard
Villa Penguila
Unity

Score
Demola

Ykkösten monimediaprojektit

Demolassa esiteltiin myös viestinnän koulutusohjelman ensimmäisen vuoden opiskelijoiden monimediaprojektit, jotka myös ovat verkossa:

KiK!
KIK! on yhteisöllinen verkkopalvelu, jossa kadonnut talkoohenki ja aito lähimmäisen auttaminen ovat avainasemassa.
Tuottaja: Mirva Savolainen

BHL
BHL- paremman elämän puolesta!
Tuottaja: Mikko Helmanen

Vaino
Vaino on interaktiivinen tarina, jossa Aino saa tehtäväkseen ratkaista totuusseerumin kohtalon. Ainon kemisti-isä on kuollut ja jättänyt seerumin perinnöksi. Totuusseerumille löytyy ottajia ja Aino tulee vainotuksi. Pelaajalla on mahdollisuus käännekohdissa valita tarinan suunta ja päättää totuusseerumin ja Ainon kohtalosta.
Tuottaja: Ilona Tolmunen

TrafficLightPast
"Omasta projektiryhmästämme koostetun bändin nettisivut sekä uuden singlen promomateriaali julisteista musiikkivideoon."
Tuottaja: Annukka Heikkilä

Tilaisuuksia
Lyhytelokuva yksinäisestä ja syrjäytyneestä Pekasta.
Tuottaja: Marie Syrjälä

K308
Muistinsa menettänyt koehenkilö 308 herää 1950-luvun hylätystä tutkimuskeskuksesta ja kohtaa järkyttävän totuuden psykopaattisesta menneisyydestään.
Tuottaja: Joni Luomanen

Mieliteko
Mieliteko esittelee erilaisen interaktiivisen sarjakuvan, jossa ääni ja liikkuva kuva elävöittävät jännittävää ja omalaatuista tarinaa.
Tuottaja: Kalervo Aho

TAFfin promootioaineistot verkossa:

TAF 09 -galleria
Kaisa Kukkonen ja Sara Köteleki olivat TAFfin viralliset kuvaajat. Galleriasta löytyvät valitut kuvat.

TAF 09 Magazine
TAF Magazine, Tampere Art Factoryn Virallinen Julkaisu, on on täynnä opiskelijoiden tekemiä juttuja mm. kevään valmistuvista opiskelijoista, entisistä TTVO:laisista ja heidän yrityksistään, TAFista, projekteista, bändeistä, vaihto-opiskelusta Meksikossa. Herkkuna keskiaukeamalla Hanne Zenjugan Ville Valo-paperinukke.
Linkin takana julkaisu pdf-tiedostona.

TAF 09 mainos

TAF 09 Spot, tekijä Jaakko Kärnä (@Facebook)

*****

Kuva: Overboardia pelattiin Demolassa. Kuvaaja: Kaisa Kukkonen/Sara Köteleki

Tampere Art Factory
TAF-jutut tässä blogissa

Kaikki TAF 09 verkossa jutut:

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

TTVO:n uutuuksia: Vaino


Viime viikolla käynnistimme viestinnän koulutusohjelman ensimmäisen vuoden opiskelijoiden eli ykkösten monimediaprojektien esittelyn nettisarjakuvalla Mieliteko. Tänään on vuorossa Vaino, josta Ilona Tolmunen kertoo:

"Vaino on interaktiivinen tarina, jossa Aino saa tehtäväkseen ratkaista totuusseerumin kohtalon. Ainon kemisti-isä on kuollut ja jättänyt seerumin perinnöksi. Totuusseerumille löytyy ottajia ja Aino tulee vainotuksi. Pelaajalla on mahdollisuus käännekohdissa valita tarinan suunta ja päättää totuusseerumin ja Ainon kohtalosta."

Tutustu Vainoon


Lisää projekteja tulossa esittelyyn.

Vihje: kun klikkaat blogin kuvia, saat selaimeesi sivun jossa ne näkyvät suurempina.


keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Opiskelijat hajottivat Pyynikin uimahallin pukuhuonetiloja ja töhrivät seiniä!

 
Pää edellä - taidenäyttely Pyynikin uimahallissa.
Avajaiset pe 12.2.2010 kello 15-17
Näyttely on avoinna 17.4.2010 asti 

ke - pe klo 13 - 17, sekä teatteriesitysten yhteydessä. 
Näyttelyyn on vapaa pääsy

Tampereen ammattikorkeakoulun 1. vuosikurssin kuvataiteen opiskelijat ovat mukana Teatteri Siperian Pää edellä - kulttuurihankkeessa. Pää edellä -taidenäyttelyssä kohtaavat kuvataiteen ammattilaisten, taideopiskelijoiden ja nuorten kuvataiteenharrastajien teokset.
Näyttelykokonaisuutta koordinoi kuvataiteilija Elina Ruohonen.

Ykkösten näyttelyssä uimahallin alakerran pukuhuone- ja saunatiloissa vastaan tulee Amorin bad hair day, rakastuneet Action man –hahmot, olkapäille heitetyt tissit ja seinistä tunkeutuvat viherkasvit. Tässä näyttelyssä vierailija muuttuu katsojasta kokijaksi, kun hän ryömii jääkaapin läpi puutarhaan, istahtaa saunan lauteille sinne unohtuneen miehen ja kapinoivien uimapukujen seuraksi tai kuuntelee nuorten kertomia tarinoita hämärässä pukukopissa.

Lähtötilanteena on ollut tyhjä pukuhuone ja aiheena nuoruus, kun opiskelijat ovat toteuttaneet näyttelynsä uimahallille. Remonttia odottavat pinnat ja labyrinttimäiset reitit ovat saaneet muuntua teosten ehdoilla. Näyttely käsittelee kasvua, identiteettiä ja tilaa veistosten, animaation, ääniteosten, installaatioiden ja valokuvien keinoin.

Näyttelyssä on esillä teoksia seuraavilta opiskelijoilta: Anne Alalantela, Riikka Gröndahl, Elsa Trzaska, Veli-Pekka Suorsa, J. A. Juvani, Ismo Torvinen, Lari Mörö, Laura Laukkanen, Laura Impola, Heidi Hemmilä, Jaana Ristola, Fanni Maliniemi, Ninni Luhtasaari, Marianna Piepponen, Mari Ljokkoi, Verna Tervaharju, Henna Laininen, Virpi Viljanmaa, Talvikki Tenhunen Viika Sankila ja Jenni Kuoppala.Mukana on myös kuvataiteilija, kuvataiteen täydennyskoulutuksen opiskelija Marja-Liisa Torniainen.
Opiskelijoiden työskentelyä ovat ohjanneet kuvataiteen lehtori, kuvataiteilija Minna Suoniemi ja kuvanveistäjä Vesa Toukomaa.

Teksti: Mari Ljokkoi



Pää edellä kulttuurihanke
Lue myös aikaisempi juttu viestinnän opiskelijoiden Pää edellä -näytelmän monikamerataltioinnista

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Kuvataiteen ykkösten POP-UP koko talossa


Kuvataiteen ensimmäisen vuosikurssin 'Taiteellisen työskentelyn perusteet 1' -kurssin 26 työtä ovat esillä eri puolilla Seelantia, TAMKin taiteen ja viestinnän rakennusta Finlaysonilla.

Ensimmäisen tuntuman näyhttelyyn saa jo 'Pesurummusta', sisääntuloaulastamme. Töitä on lisäksi jokaisessa kerroksessa ja porraskäytävissä.

Ilmaisussa on käytetty tekniikkojen ja materiaalien koko kirjoa akvarellista, villalangasta ja puupiirroksesta animaatioon, hiuksiin ja videoon.

Kurssin ohjasivat Samppa Törmälehto ja Juhana Moisander.
Näyttely on avoinna perjantaihin 25.3. saakka.
|||