Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvataide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvataide. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. kesäkuuta 2017

Elusive Matters: Pop-up -näyttely Pyynikin Trikootehtaalla






Kiinnostaako tietää, mitä Alexandra MItiku, Veera Nelimarkka sekä Elina ja Anniina Pasanen ovat puuhailleet tänä keväänä? Tammikuusta maaliskuuhun tytöt opiskelivat näyttelyn järjestämistä, ja huhtikuusta alkaen he ovat luoneet näyttelyteoksiaan.



Viime perjantaina he järjestivät Pyynikin Trikootehtaalla pop up –näyttelyn. Jos et ehtinyt käydä katsomassa töitä, ei hätää! Näyttely avautuu perjantaina 2.6. kulttuurikeskus Uulussa. Avajaiset ovat kello 17-19.

Näyttely on Uulussa kolme viikkoa, eli jos ei avajaisiin pääse, aikaa kyllä riittää. Tervetuloa!




tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kiasmassa 31.3.-10.9.2017 ARS17 Hello World!

Hito Steyer: Factory of the Sun

Ajankohtaisia visioita taiteessa – teemana digitaalinen murros. D.P. In Media and Artsin kuvataiteen opiskelijat vierailevat näyttelyssä osana Moving Image- opintokokonaisuutta!

ARS17 – näyttely esittelee digitaalista nykyhetkeä kuvataiteen kentällä. Näyttelyssä on esillä kotimaisten ja kansainvälisten tekijöiden teoksia sekä Kiasmassa että verkossa.
ARS17+ Online art http://arsplus.kiasma.fi
ARS17 http://arsguide.kiasma.fi/
ARS17+ Online art http://arsplus.kiasma.fi/

"Näyttelyn teokset käsittelevät digitaalista nykyhetkeä ja tulevaisuutta, hyödyntävät uutta tekniikkaa tai ammentavat netin ja pelien kuvamaailmasta. Näyttely osoittaa, että tämän päivän taiteilijoille verkko ja digitaaliset teknologiat ovat sekä työvälineitä että teosten aiheita."
Julia Varela, X5.000
Teksti ja valokuvat: Fanni Niemi-Junkola

maanantai 10. elokuuta 2015

POP UP -TAIDEMYYNTI YLIOPPILASTEATTERILLA 16.8.


Y-Festivaali ja Ikuinen Galleria järjestävät pop up -taidemyynnin Ylioppilasteatterin aulaan festivaalipäivänä 16.8. Tarjolla käsityö- ja taidetuotteita sekä -teoksia, kuten kortteja, grafiikkaa ja pieniä maalauksia. Pop up shopissa myynnissä lisäksi Y-festivaalin tukituotteita.



Maksuvälineenä käy käteinen.


Tule tekemään hankintoja omaksi iloksi tai vaikka lahjaksi!



Tapahtuman Facebook-sivu
Ikuinen Galleria Facebookissa
Y-Festivaali Facebookissa


TULOSSA MYÖS:
Ikuisen Gallerian myyntinäyttely osana Designtoria, Klubin aulassa, sunnuntaina 23.8.


Ikuinen Galleria on Tampereella toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.
Väliaikaisesti Ikuinen Galleria ei omista omia neliömetrejä mutta toiminta jatkuu erilaisten tapahtumien ja Pop Up -näyttelyiden merkeissä.


Ikuinen gallery is a contemporary art project space located in Tampere. The gallery is run by a board of fine art students in Tampere UAS School of Art and Media as part of their study program. Ikuinen gallery’s main focus is in presenting interesting and high quality student work, whereas work from other art school students and teachers as well as visiting artists are regularly also at show.

Ikuinen Galleria
ikuinengalleria.tumblr.com
 
ikuinengalleria@tamk.fi

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Myyntinäyttely Designtorilla 3.5.


Ikuisen Gallerian myyntinäyttely Designtorilla sunnuntaina 3.5. klo 11-18 Klubin aulassa. Myynnissä taideteoksia kuten valokuvia, grafiikkaa ja maalauksia.
Maksuvälineenä käy käteinen.

Tervetuloa!
Tullikamarinaukio 2, 33101 Tampere

Kevätterveisin
Ikuinen Galleria
 


Ikuinen Galleria on Tampereella toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.



Väliaikaisesti Ikuinen Galleria ei omista omia neliömetrejä mutta toiminta jatkuu erilaisten tapahtumien ja Pop Up -näyttelyiden merkeissä.



Ikuinen Galleria
Tampere
ikuinengalleria@tamk.fi


 

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen opinnäytetyönäyttely

Perustuu tositapahtumiin

Galleria Rajatila 4.4.-21.2.2015


Galleria Saskia 4.4.-22.4.2015
avajaiset 4.4.2015 klo: 14-16

Galleria Rajatila pimennetään videolle ja äänelle. Niina Kiiverin, Anne Järven, Eve Heinon ja Anu Mustosen teokset käsittelevät isosiskon valtaa, luonnollista naiseutta, hukkumista ja kuuntelemista. Teokset ovat huomioita; ne osoittavat ja näyttävät suunnan, ja jättävät tilaa.

Galleria Saskiaan luodaan kolme täysin eri maailmaa, kun valmistuvat kuvataiteilijat täyttävät tilan värikkäillä teoksillaan. Galleriamiljöö vaihtuu historiallisen arvokkaaksi, kun Marika Shemeikan toisinnot entisajan aatelisten muotokuvista valtaavat yhden huoneista. Sanna Veteläinen vie meidät matkalle Lappiin kirkassävytteisten maisemien saattelemana, ja Eliina Metsäsalo luo katsojalle mahdollisuuden nähdä, millaista on nykyajan fanikulttuuri.

Perustuu tositapahtumiin, Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen opinnäytetyönäyttely valloittaa neljä tamperelaista galleriaa huhti- ja toukokuussa 2015. Näyttely esittelee 21 valmistuvaa kuvataiteilijaa.

Galleria Rajatilan ja Galleria Saskian avajaisia vietetään lauantaina 4.4. klo 14-16.

Kaikkien neljän näyttelyn yhteiset avajaisjuhlat järjestetään perjantaina 17.4.

Galleria Saskia             klo 16-17
Galleria Rajatila        klo 17-18
Taidekeskus Mältinranta    klo 18-19.30
Galleria Emil            klo 19.30-20.30

Galleria Rajatila 4.4.‒21.4.
Hämeenpuisto 10, 33210 Tampere
Avoinna ma‒pe klo 13-18, la‒su klo 12‒16
Eve Heino, Anne Järvi, Niina Kiiveri, Anu Mustonen

Galleria Saskia 4.4.‒22.4.
Pirkankatu 6, 33210 Tampere
Avoinna joka päivä klo 12‒18
Eliina Metsäsalo, Marika Shemeikka, Sanna Veteläinen

Galleria Emil 10.4.‒30.4.
Keskustori 4, Tampere
Avoinna ma ja pe klo 10‒16, ti‒to klo 10‒18, la‒su klo 11‒17
Liisa Ahola, Laura Andersson, Anna Björklund, Taija Goldblatt, Seela Jousi, Emma Keiu, Mia Rantavaara

Taidekeskus Mältinranta 18.4.‒ 5.5.
Kuninkaankatu 2, 33210 Tampere
Avoinna ma‒to klo 12‒18, pe‒su klo 12‒16.
Annette Hanse, Jenni Karhapää, Laura Kuusa, J-P Köykkä, Mauno Leppänen, Anna Pekkala, Veera Salmio

Lisätietoa näyttelystä ja näyttelyprojektista osoitteissa www.perustuutositapahtumiin.fi  sekä www.facebook.com/truestorybase

Yhteydenotot:
Mia Rantavaara,
näyttelytuottaja
050 320 4373
perustuutositapahtumiin@gmail.com

*
Teksti: Niina Kiiveri
Opiskelija, kuvataide
TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU
Taide, musiikki ja media



tiistai 24. helmikuuta 2015

Raivoryhmä Kilaroi Turussa



Kuvataiteen koulutusohjelman neljännen vuosikurssin opiskelijoiden muodostaman Raivoryhmä-kollektiivin debyyttinäyttely Kilarit on esillä Turun Ullakkogalleriassa 15.3. asti. Eve Heinon, Anne Järven, Niina Kiiverin, Anu Mustosen ja Anna Pekkalan muodostama Raivoryhmä manifestoi vihan luovan voiman puolesta. Ryhmä suhtautuu taiteeseen vakavan rennosti, mutta raivon partaalla he ovat hyvin tosissaan.


Näyttelyssä on esillä videoinstallaatio Piiloviha, animaatioteos Huti, valokuvasarja Lykantropia sekä veistoinstallaatio The Great White Trash. Lisäksi Raivoryhmä etsii uusia raivonaiheita yhteisöllisen "Kilahda tähän" -taulun kautta, johon avajaisiltana kertyi jonkin verran anonyymiä raivopuhetta. Galleria sijaitsee vanhalla suurtorilla ja tilaan on ilmainen sisäänpääsy.
Raivoryhmä kilahtelee kollektiivisesti myös twitterissä (@raivoryhma)

Lisää Raivoryhmästä löytyy RR:n blogista
http://raivoryhma.tumblr.com/
Ullakkogalleria
http://www.turku.fi/public/default.aspx?nodeid=11714

Teksti: Niina Kiiveri
Kuvat: Eve Heino ja Niina Kiiveri

tiistai 30. syyskuuta 2014

Fanni Niemi-Junkola: Näyttelynavajaiset to 2.10. Helsingissä

Tervetuloa avajaisiin 2.10. klo 17-19!

Koulutie / Way to School (2014)
Fanni Niemi-Junkola | FINLAND | 30 min | 2014
3.10.2014 - 26.10.2014

Video installation
30 min loop
Musiikki: säv., sov. Sami Sänpäkkilä Fonal Records

Kuvaus: Turkka Tervonen
Leikkaus: Wacky Tie Films, Ville Hakonen
Esiintyjä: Juha Niemi-Junkola
Tuotanto: Fanni Niemi-Junkola
Tukijat: AVEK, Taike

Fanni Niemi-Junkola tutkii teoksissaan sosiaalisia valtarakenteita sekä henkilökohtaisen ja julkisen tilan rajapintaa. Koulutie- teoksen lähtökohtana on kysymys lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Video pyrkii tavoittamaan nuoren pojan maailmaa, toisaalta lähes unenomaisen kevyitä hetkiä, joihin huolet eivät ylety.

www.fanniniemi-junkola.com

****************************
Forum Box
Tila taiteelle

Ruoholahdenranta 3A
00180 HELSINKI
www.forumbox.fi

Aukioloajat:
tiistai-perjantai 11-17
lauantai-sunnuntai 12-16
maanantaisin suljettu

torstai 22. toukokuuta 2014

Neliöarkisto Haihatuksen kesänäyttelyssä

Taidekeskus Haihatuksen kesän ryhmänäyttelyssä “Inhimillistä” on esillä Jemina Lindholmin ja Elina Ylhäisin yhteinen ääniteos “Neliöarkisto, osat 4-6 - Mediahitit” 


Jemina Lindholm ompelee näyttelytilan jakavaa verhoa. Vasemmalla Jasmin Anouschikin veitos

Näyttelyssä kuultava teos koostuu kolmesta äänimaisemasta. Äänitteet on tehty kolmessa kesällä 2013 mediahuomioita saaneessa kohteessa. Tuolloin hevosenlihaa löytyi sieltä missä sitä ei olisi pitänyt olla, turkistarhauksen kieltämistä koskeva kansalaisaloite hylättiin ja Talvivaaran sakka-allas ei meinannut millään pysyä kasassa. 

Teos on kuultavissa mustassa, pimeässä huoneessa. Kuvassa teosmateriaalit ennen ripustuksen alkua.

“Neliöarkisto“on Lindholmin ja Ylhäisin kasvava ääniarkistoprojekti, joka sai alkunsa hieman vahingossa syksyllä 2012 pidetyllä äänitaidekurssilla. Arkiston aikaisempia osio on kuultu esimerkiksi saunassa. Marraskuussa 2014 Neliöarkisto on kuultavissa Galleria Titanikissa, Turussa, yksityisnäyttelyn muodossa.

Elina Ylhäisi kiinnittää vaijeriin kiristimiä.

“Inhimillistä” näyttelyssä on teoksia yhteensä 31:ltä taiteilijalta, muun muassa Jasmin Anouschkin ja Ars Fennica ehdokas Pauliina Turakka-Purhonen ovat osa taiteilijakaartia.

Näyttely on 
avoinna 8.6.2014 – 17.8.2014 päivittäin (myös juhannuksena)
klo 11 – 18

pääsymaksut 10/8/2€.


Teksti ja kuvat: Jemina Lindholm ja Elina Ylhäisi

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Perro, ihmikoira kuplassa

  
Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelman lopputyönä toteutettu stop motion –animaatio Perro, ihmikoira kuplassa, 2014 (Tea Hono, äänisuunnittelu Joni Huttunen) on mukana Porin taidemuseon Rapun kevätkauden ohjelmistossa osana suomalaisen animaation 100-vuotisjuhlaa. Juhlavuoden tarkoituksena on tuoda näkyvyyttä suomalaisen animaation tekijöille, sekä kertoa suomalaisen, ei-kaupallisen animaation monipuolisuudesta. Yhteistössä mukana on Satakunnan visuaalisten alojen läänintaitelija Taru Anttila (http://www.taike.fi/web/satakunta/taru-anttila).

Perro, ihmiskoira kuplassa oli myös mukana Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelman lopputyönäyttelyssä Ylin nappi auki / Top button undone TR1 Taidehallissa, Tampereella 29.3.–13.4.2014.

Ylin nappi auki:



torstai 10. huhtikuuta 2014

YLIN NAPPI AUKI VIELÄ TÄMÄN VIIKON

Ruuhkaista ja onnellista avajaistunnelmaa


Ylin nappi auki -taidenäyttely on avoinna vielä tämän viikon!

TR1 Taidehalli on avoinna 13.4. saakka klo 11.00-18.00 ja
Taidekeskus Mältinranta on avoinna 14.4., klo 12.00-16.00

Sunnuntaina molemmissa näyttelytiloissa on mahdollisuus osallistua
opastettuun kierrokseen, Mältinrannassa klo 12.00 ja TR1 Taidehallissa klo 13.30

Loistava mahdollisuus tulla tutustumaan TAMK:in kuvataiteen koulutusohjelmasta
valmistuvien kuvataiteilijoiden opinnäytetöihin.

Radio Moreeni kävi tutustumassa taiteilijoihin ja taideteoksiin Mältinrannassa!
Haastateltavana olivat Jesse Avdeikov, Fanni Maliniemi ja Elina Ylhäisi haastateltavina.
Toimittajana Ritva Arpola.
Ohjelman voi kuunnella tänään taajuudelta 98.4 ja netistä klo 19.00 !

http://moreeni.uta.fi/Ohjelmatiedot
http://www.ylinnappiauki.fi/
http://instagram.com/ylinnappiauki
https://www.facebook.com/ylinnappiauki?ref=hl

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Roll Up! Kuvataidekilpailu

Kuluneen vuoden aikana taiteen arvo ja asema on herättänyt paljon keskustelua ja ehkä onkin syytä pysähtyä hetkeksi tekemään tilannekatsaus:
Kuva on nykymaailmassa kärsinyt inflaation, jossa kaikki osaavat käyttää kameraa ja välineet ovat hintansa puolesta lähes kaikkien ulottuvilla. Valokuvia napsitaan rajattomasti muistojen tallentamiseksi ja katukuva on täynnä jos minkämoista visuaalista ärsykettä.

Nykyisessä hektisessä, tietoa ja kuvia tursuavassa maailmassa ajankäytön tärkein piirre on tehokkuus ja voiton maksimointi. Totaalisen ruuhkautuneessa mielessä syventyminen, tulkinta ja tunteiden nostattaminen voi olla raskasta ja siksi jää usein tekemättä.

Ehkä sen sijaan että asettaisimme taiteelle listan odotuksia, joiden pitää täyttyä ennen kuin voimme hyväksyä sen, meidän pitäisikin pysähtyä katsomaan sitä juuri sellaisena kuin se on ja miettiä mitä se sanoo. Tarve tehdä ja kokea taidetta on ollut olemassa yhtä kauan kuin ihmisetkin, eikä sen rooli yhteiskuntansa ja aikansa peilinä häviä.
Roll Up! Taidetta Tampereelle- projekti uskoo, että taiteen rooli Tampereen katukuvassa ja osana kulttuuria on välttämätön. Taide on ajattelunväline siinä missä äidinkieli, uskonto tai tiede eikä sitä voi sulkea ulos. Nyt Tamperelaisilla on mahdollisuus äänestää mikä teos asetetaan esille Satakunnankadun isoon mainostauluun. Paikallinen yritys Anetcom avasi kuvataidekilpailun yhdessä TAMK:sta valmistuvien kuvataiteilijoiden kanssa. Ehdolle olleista kuvista parhaat kolme valitsi Anetcom, mutta Aamulehden lukijat saavat valita voittajan. TAMK:n kuvataiteilijat saivat asettaa ehdolle teoksia, joissa haettiin taiteen tärkeyttä ja solidaarisuutta, jota taiteen läsnäolo tuo yhteisöömme ja ihmisten väliseen kanssakäymiseen.
Iina Myrsky: Kilppariprinssi
Sanni Weckman: Suudelma
Tenkkapoo – Ilai Elias Lehto

Käy äänestämässä suosikkiasi: www.aamulehti.fi/kulttuuri

Teksti: Riikka Enne 2014 

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Ylin nappi auki -nettisivut julkaistu!


Fanni Maliniemi valmistaa veistosinstallaatio 'Aatamia'
Kuvataiteen koulutusohjelman Ylin nappi auki -lopputyönäyttelyn nettisivut on nyt julkaistu! Sivuilta löytyvät kaikki teokset ja taiteilijat, tuoreimmat näyttelyä koskevat uutiset, “Testaa mikä taideteos olet” -testi sekä pressikuvia ja yhteystiedot!
http://www.ylinnappiauki.fi/
Ylin nappi auki on vuoden 2014 Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelman lopputyönäyttely, jossa 27 suomalaisen ja kansainvälisen taidekentän tulokasta esittelevät teoksensa. Näyttelyssä on esillä muun muassa monikanavaisia videotaideteoksia ja animaatioita, sarjakuvia, seikkailumielisiä maalauksia, rönsyileviä installaatioita ja rohkeaa yhteisötaidetta. Näyttely avaa keskustelun aiheisiin, jotka liittyvät kuvataiteen kokemiseen, tekemiseen, merkitykseen ja tulevaisuuteen.
Tiina Lehikoinen - Yksityiskohta videoteoksesta
Avajaiset kello 16.00 Taidekeskus Mältinrannassa ja kello 18.00 TR1 Taidehallissa 28.3.2014. Tervetuloa!

Näyttely on avoinna TR1 Taidehallissa 29.3.-13.4. ja Taidekeskus Mältinrannassa 29.3.-14.4.

Teksti: Elina Ylhäisi
Käännös: Auri Mäkelä
Noora Heikkilä - Sivu sarjakuvasta

torstai 5. joulukuuta 2013

Pirkanmaan taidetoimikunta on myöntänyt Kulttuurityön tunnustuspalkinnon koulutuspäällikkö Juha Suonpäälle

Pirkanmaan taidetoimikunta on tiedottanut näin:

"Taiteen tohtori Juha Suonpää (s.1963) on poikkeuksellisella tavalla yhdistänyt taiteellisen työn ja toiminnan luonnon hyväksi ja sen ehdoilla. Hän on myös jakanut aikaansa ja luovuuttaan 1980-luvulta lähtien valokuvataiteeseen, elokuvataiteeseen ja monipuoliseen ja pitkäjänteiseen tutkimus- ja koulutustoimintaan. Hänen panoksensa koulutustoiminnassa on Pirkanmaalla näkynyt viime vuosina ansiokkaana työnä kuvataiteen opetuksen kehittämisessä Tampereen ammattikorkeakoulun koulutuspäällikkönä.

Juha Suonpään taiteen keinojen ja luontosuhteen välisestä syvällisestä symbioosista kertoo laaja luettelo hänen erityisesti luontovalokuvaan liittyvästä näyttelytoiminnastaan, kirjallisesta tuotannostaan ja esitelmistään sekä hänen elokuvaan liittyvä taiteellinen ja dokumentaarinen toimintansa.  Suonpää ei ole unohtanut töissään myöskään lapsia ja heidän luontokokemuksiaan. Taiteensa kautta hän on ottanut osaa keskusteluun monimuotoisen alkuperäisluonnon säilyttämisen puolesta alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti.  Hänen viimeisin dokumenttielokuvansa, suden ja ihmisen välistä reviirirajaa etsivä Hukkamies on myös kansainvälisessä festivaalilevityksessä tänä vuonna ja se sai Suomessa tv-ensi-iltansa 25.11.2013."

maanantai 2. joulukuuta 2013

Maecenas Kilta jakoi nuoren taiteilijan palkinnon Pia Sirénille

Suomen taiteilijaseura on julkaissut sivuillaan seuraavaa:

"Maecenas Kilta on myöntänyt Taidehallissa esillä olevan Nuoret 2013-näyttelyn yhteydessä jaettavan 5 000 euron suuruisen palkinnon kuvataiteilija Pia Sirénille (s. 1982).  Hän on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2012.

Maecenas Kilta on palkitsee tänä vuonna teoksen, jossa arkisista materiaaleista syntyy oivaltavalla tavalla uudenlainen maisema ja esteettinen luontoelämys, joka voidaan helposti purkaa ja käyttää uudelleen.   Pia Sirénin tee-se-itse-maisema Huippu on tehty suojapeitteistä, tikkaista ja rakennusmuovista. Hän rakentaa teoksensa aina käytettävissä olevaan tilaan,  johon maisema luo spontaanin ja vaivattoman tunnelman."


Pia on valmistunut myös TAMK Kuvataiteesta :)


http://www.artists.fi/tietoa_toiminnasta/ajankohtaista/maecenas_kilta_jakoi_nuoren_taiteilijan_palkinnon_pia_sirenille.1356.news



Pia Sirén: Huippu

tiistai 12. marraskuuta 2013

Galleria Rajatilan TTVO Stipendiaattinäyttelyssä Mirka Kinnula ja Laura Rytkönen

Galleria Rajatilan TTVO Stipendiaattinäyttelyssä 16.11.-2.12. esittäytyvät Mirka Kinnula ja Laura Rytkönen. Kinnula ja Rytkönen ovat valmistuneet kuvataiteilijoiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2012. Kinnula on sittemmin muuttanut Helsinkiin, Rytkönen asuu ja työskentelee Tampereella ja toimii aktiivisesti Rajataide ry:ssä.

Rajataide ry myöntää vuosittain kaksi näyttelyaikastipendiä TAMKin Kuvataiteen koulutusohjelmasta valmistuville taiteilijoille yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen kaupungin kulttuuritoimen kanssa. Stipendiaatit valitaan opinnäytetyönäyttelyn pohjalta.
Mirka Kinnula tutki lopputyössään Oma taulu -maalaustaideprojektissa maalausta vuorovaikutteisen taiteen välineenä. Projektiin osallistuneet, kahdeksan hänelle tuntematonta henkilöä antoivat henkilökohtaisen valokuvansa lähtökohdaksi maalaukselle, jonka he saivat näyttelyn jälkeen itselleen ilmaiseksi. Taulun koko, tekniikka ja tyyli olivat heille yllätys. 

Mirka Kinnunen ja Laura Rytkönen
 

ERO-lopputyönäyttelyssä Taidekeskus Mältinrannassa olivat Kinnulan maalausten lisäksi esillä osallistujien kirjoittamat tekstit, joissa he kertovat valokuvasta, sekä äänitteet keskusteluista, jotka Kinnula kävi osallistujien kanssa, kun he tapasivat ensimmäisen kerran valmiin maalauksen äärellä.

Rajatilaan Mirka Kinnula rakentaa vuorovaikutteisen maalausnäyttelyn Paras. Gallerian yläkerran seinät täyttyvät maalauksilla: esillä ovat Kinnulan vuosina 2010-2013 aikana tekemät maalaukset, joita on yli 50. Näyttely-yleisö innostetaan löytämään maalausten joukosta paras teos, jota äänestetään galleriatilassa äänestyslipukkein. Äänestämällä osallistutaan arvontaan, jonka voittaja saa äänestämänsä maalauksen itselleen. Arvonta suoritetaan ja voittaja julkistetaan Galleria Rajatilassa 30.11. klo 13.

Näyttely käsittelee maalauksen katsomistapahtumaa ja sen luomia henkilökohtaisia merkityksiä. Kinnula kääntää katsojan katseen takaisin tähän itseensä; pohtimaan, mistä maalauksesta itse pitää eniten ja miksi. Yleistä ääntenlaskua ei suoriteta lainkaan, sillä tärkeintä on jokaisen oma mielipide siitä, mikä on paras.

Laura Rytkösen lopputyö oli näytelty kymmenminuuttinen videoteos, nimeltään Liskoihmiset. Teos käsitteli sosiaalisia suhteita ihmisryhmän sisällä, hiljaista sisäänpäin kääntynyttä muistia ja ryhmän jäsenten kommunikoimatonta todellisuutta, joka on toisaalta jaettu ja toisaalta yksityinen. Teos on viimeinen osa sosiaalista tilaa käsittelevässä teosjatkumossa, jota Rytkönen työsti opiskeluaikanaan. Liskoihmiset oli tuotannollisesti suuritöinen teos, jossa työryhmää oli yli kolmekymmentä jäsentä näyttelijät mukaan lukien. Stipendiaattinäyttelyssä Rytkönen on palannut aikaisemmin suosimansa tekniikan, animaation pariin, jossa teoksen voi pitää intiiminä ja työstää yksin alusta loppuun asti.

Stipendiaattinäyttelyn teos, Odottajat, on kaksikanavainen animaatio, joka pohjautuu piirokseen miehestä ja naisesta. Molemmat ovat passiivisia, odottavia, vaikka teoksessa esitetään suora pakote toiminnalle. Teoksessa Rytköstä kiinnostaa odottamisen miltei meditatiivinen luonne. Jotain on tapahtumassa, jotain on tulossa, odotetaan vielä hetki ennen pudotusta.

Lämpimästi tervetuloa näyttelyn avajaisiin perjantaina 15.11. klo 18 sekä parhaan maalauksen arvontatilaisuuteen 30.11. klo 13!

Ensi vuoden stipendiaatit ovat Talvikki Tenhunen ja Riikka Gröndahl.

www.mirkakinnula.com
www.laurarytkonen.com
www.rajataide.fi

perjantai 8. marraskuuta 2013

Man kan inte leva utan konst - Pohjoismaiden palkinto Jani Ikoselle


Tervehdys,
paitsi että TAMKin kuvataiteen koulutusohjelma kouluttaa yhteiskunnan ilmiöihin kriittisesti suhtautuvia taiteilijoita ja tekee uraauurtavia sote-alan kehityshankkeita, koulutusohjelman kasvatit keräävät mainetta ja kunniaa perinteisimmillä kuvataiteen aloilla.
TAMKin kuvataiteen koulutusohjelmasta vuonna 2007 valmistunut Jani Ikonen voitti yhdessä kirjailija Seita Vuorelan kanssa Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon teoksella Karikko (WSOY 2012). Palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa. Ikosen kuvitusta luonnehdittiin seuraavasti: "Kuvittajan mustavalkoiset kuvat yhdistelevät runollista grafiikkaa ja valokuvatekniikkaa tavalla, joka entisestään laajentaa suggestiivista kokonaisvaikutelmaa."
Jani Ikonen on toiminut viime vuosina sivutoimisena tuntiopettajana kuvataiteen koulutusohjelmassa opetusaineena graafinen suunnittelu. Hän on puolustanut vahvasti kuvataiteen ja kulttuurin asemaa Tampereella ja TAMKissa. Myös juhlavassa palkintogaalassaOslossa Jani lähetti lyhyet ja ytimekkäät terveiset Tampereelle.
Tallenne hienosti toteutetusta gaalasta on nähtävillä Yle Areenassa:
24 minuutin kohdalla alkaa lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon jako ja 31 minuutin kohdalla Janin terveiset Tampereelle.
Onnea Janille!
Kuvataiteen koulutusohjelman
opettajakunnan psta
Antti Haapio 

Valokuvauksen lehtori
TAMK kuvataide

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ylin nappi auki


Kuvataiteen koulutusohjelmasta keväällä 2014 valmistuvien lopputyönäyttely on nimetty.

Pitkän ja hartaan pohdinnan lopputuloksena ylpeinä julkaisemme nimen Ylin nappi auki.

Lopputyöprosessia voit seurata Instagramissa osoitteessa
http://instagram.com/ylinnappiauki

Lopputyönäyttelyn avajaiset pidetään 28.3.2014 TR1 Taidehallissa ja Taidekeskus Mältinrannassa.

Teksti: Jemina Lindholm ja Elina Ylhäisi

Kuva: Kuvakaappaus Internetistä


maanantai 21. lokakuuta 2013

Adressi Ikuisen Gallerian säilyttämisen hyväksi


Ikuinen Galleria tiedottaa:

Kuvataiteen koulutusohjelma on vaarassa loppua Tampereelta. Tämä tarkoittaisi loppua myös Ikuiselle Gallerialle.

Viimeisenä keinona yritämme vedota asiassa opetusministeriöön ja kaiken muun toiminnan ohella kuvataideopiskelijat ovatkin aloittaneet adressin, jonka ojentavat henkilökohtaisesti opetusministeri Krista Kiurulle 24.10.2013 eduskuntatalolla. Nimiä adressiin on kerätty vasta parin viikon ajan mutta niitä on tullut jo ilahduttavan paljon. Silti olisi erittäin tarkeää saada vielä enemmän.

Jos haluat allekirjoittamalla auttaa, tässä linkki adressiin: http://www.adressit.com/vetoomus_opetusministeriolle_pelastakaa_tamkn_kuvataide

Terveisin
Ikuinen Galleria

_____________________


Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Gallerian toiminta on opiskelijalähtöistä ja sen tärkein tehtävä on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän opiskelijoiden näyttelytoiminta. Lisäksi tila luovutetaan mieluusti myös muiden kokeilunhaluisten tekijöiden käyttöön.

Ikuinen Gallery is a contemporary art project space located in the old factory complex Finlayson in central Tampere.
The gallery is run by a board of fine art students in Tampere UAS School of Art and Media as part of their study program. Ikuinen Gallery’s main focus is in presenting interesting and high quality student work as well as work of other adventurous artists.

Ikuinen Galleria
ma-pe 12.00-16.00
Finlaysoninkuja 3
33210 Tampere
ikuinengalleria@tamk.fi
http://ikuinengalleria.tumblr.com/

maanantai 30. syyskuuta 2013

Näinkö päättyy eräs aikakausi?

 
"Tampereen ammattikorkeakoulu lopettaa kuvataiteilijoiden ja kirkkomuusikoiden kouluttamisen. Lopettamissuunnitelmia on vastustettu esimerkiksi mielenosoituksella. Ensihoitajakoulutusta aiotaan jatkaa aiemmista suunnitelmista poiketen. Koulu pyrkii tiivistämään yhteistyötään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa. Muutokset ovat osa TAMK:n uutta toimilupahakemusta, josta päättää valtioneuvos."


Kuvat: Carita Forsgren 2013

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kuvataiteen opiskelijain "Ilmassa" -teoksen avajaiset 30.9. TAMKin kirjastossa

Ilmassa- julkisen teoksen avajaiset TAMKin pääkirjastolla 

Tampereen ammattikorkeakoulun kirjasto sekä ryhmä TAMKin kuvataideopiskelijoita järjestävät uuden julkisen teoksen avajaiset maanantaina 30.9.2013 klo 12:00, Kuntokatu 3.

Kuvataiteen opiskelijat Anne Järvi, Niina Kiiveri, Anu Mustonen ja Anna Pekkala ovat toteuttaneet teoksen ammattikorkeakoulun eri alojen opiskelijoiden sekä henkilökunnan kanssa avoimessa työpajassa. Teos koostuu yli viidestäsadasta origami-linnusta.

Jutun kuvat avoimesta työpajasta.

Ilmassa -teos tulee pysyväksi osaksi TAMKin pääkirjastoa.