perjantai 11. helmikuuta 2011

Ikuinen Galleria: Pintandwefall


Ikuinen Galleria
Pintandwefall
10.2.-24.2.2011

Avoinna ma-pe 12-16
Finlaysoninkuja 3 Tampere

Musiikissa ja kuvataiteessa on loppujen lopuksi melko samanlaiset säännöt. Olisi hyvä olla innovatiivinen, raju, tuore, erilainen, mediaseksikäs ja huomiota herättävä. Tarinoitakin pitäisi olla kerrottavana.

Myös molemmissa kulttuurin muodoissa on omat portinvartijansa, jotka omin eri keinoin suodattavat liian innovatiivisuuden, rajuuden, tuoreuden, erilaisuuden, mediaseksikkyyden ja huomion.

Jos meiltä kysytään, musiikin ja kuva...taiteen oletetut rajat ovat kuolleet jo kauan aikaa sitten.
“No millasta se teidän musa sit on?”

Mistäs sen tietäisi

Tammikuussa 2011 julkaisimme Time Is Right for Romans, Baby -albumin, joka on yhtyeemme kolmas. Tällä kertaa emme halunneet antaa yleisölle pelkkää muoviesinettä, vaan tavoitteenamme on kirkastaa itsellemmekin uuden levyn kappaleissa piilevä henki, henkilöt, tarinat ja tunnelmat.

Näyttelyssä on esillä kaikkiin levyn kappaleisiin tehdyt musiikkivideot, joista suurin osa on bändin kesken kuvattuja, ohjattuja ja leikattuja. Myös vierailevat ohjaajat Aki Roukala, Pasi Viitanen, Kaija Papu ja Minna Komi ovat olleet mukana tuottamassa erilaisia tulkintoja tämänkertaisista esityksistämme.

Näyttelyyn on bändin sisällä tehty myös maalauksia ja installaatioita.

Pintandwefall on mediaperformanssi, leikkikoulu, ammatti, ompeluseura, teatteriryhmä, parisuhde, taidekollektiivi ja rokkibändi.

Tai jotain sellaista.

Rakkaudella,
Iiti Yli-Harja, Ringa Manner, Sanna Komi ja Ninni Luhtasaari / Tough Pint, Cute Pint, Crazy Pint ja Dumb Pint

|||
Ikuinen Galleria
Ikuinen Galleria (Facebookissa)
Ikuisen Gallerian aikaisemmat näyttelyt (TTVO blogi)
|||
Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella osoitteessa Finlaysoninkuja 3. toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.
|||

0 comments: