sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Ikuinen Galleria esittää: Harhatila


Ikuinen Galleria
14.1.-29.1.2010

Mari Hallapuro ja Laura Konttinen: Harhatila

Avoinna ma-pe 12-16

Finlaysoninkuja 3 Tampere


Tervetuloa avajaisiin keskiviikkona 13.1.2010 klo 16!

Harhatila on sekatekniikkainstallaatio, jossa toden ja epätoden eri ilmentymät rakentuvat huonemaiseksi tilaksi. Piirustuksen, serigrafian ja valokuvan menetelmin kootussa installaatiossa todellisuuden ja mielenmaiseman palaset järjestäytyvät tilan fiktiivisen asukin tarinaksi.

Installaatiossa kohtaavat kahden erilaisen taiteilijan työskentelymenetelmät ja aihemaailmat. Näyt ja todellisuus, sekä kaksi erilaista tekijää, jakavat tilan kahtia ja alkavat lopulta käydä vuoropuhelua keskenään.

Mari Hallapuro ja Laura Konttinen ovat kuvataiteen koulutusohjelman neljännen vuosikurssin opiskelijoita Tampereen ammattikorkeakoulussa. Hallapuro työskentelee grafiikan ja piirustuksen keinoin käyttäen teoksissaan uskonnollisen maailman ja mystiikan kuvastoa. Konttisen pääasiallinen työskentelyväline on valokuva ja hän käsittelee teoksissaan muun muassa valokuvan ongelmallisuutta ja paikan ja muistikuvan olemusta.

Ikuinen Galleria

Ikuinen Galleria (Facebookissa)
Ikuisen Gallerian aikaisemmat näyttelyt (TTVO blogi)

Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella osoitteessa Finlaysoninkuja 3. toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen ja viestintäalan koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.

0 comments: