 |
| Laura Rytkönen ja Outi Hartikainen esittelevät töitään |
Tässä toinen raportti pohjoismaisten elokuvakoulujen tapaamisesta, kuvataiteen opiskelijan näkökulma. Aiemmin julkaisimme opettajan raportin, ja huomenna ilmestyy elokuvaopiskelijan raportti.
Kohtaamisia harjoitusten äärellä
Göteborgissa järjestettävään pohjoismaisten elokuvakoulujen Nordicil -tapaamiseen 2.2. osallistui tänäkin vuonna taiteen ja viestinnän opiskelijoita TAMK:sta. Matkaan lähti viisi viestinnän ja kolme taiteen opiskelijaa esittelemään töitänsä. Viestinnän elokuvan opiskelijat,
Hanna Lappalainen, Hannu Koivuranta, Henna Seppälä, Outi Hartikainen ja
Toni Anttila, ottivat mukaan kolmeminuuttisista
Vettä sakeampaa, Osoite muuttuu ja
Oppitunti -elokuvat. Taiteelta mukana oli
Lotta Kallion Peili ja
Talvikki Tenhusen Kieltäminen liikkuvan kuvan perusteet kurssilta, sekä
Laura Rytkösen työvaiheessa oleva Heimotanssi elokuvallinen taideteos kurssilta.
Tapahtuman tarkoitus on luoda kontakteja koulujen ja opiskelijoiden välille, sekä luoda opiskelijoille vertaisoppimisympäristö. Jokaisen koulun opiskelijat esittelivät tapaamisessa omia harjoitusprojektejaan, valmiina keskustelemaan ja vastaamaan kysymyksiin. Tänä vuonna esittelysysteemiä oli muutettu niin, että koulujen välinen vuorovaikutus ja opiskelijoiden keskinäinen tutustuminen helpottui. Opiskelijat jaettiin viiteen pienryhmään, joissa keskustelu ja töiden esittely tapahtui. Seitsemän hengen ryhmässä oli helppoa alkaa keskustella koulujen eroista, tulevista projekteista ja erilaisista opiskelutavoista. Päivän mittaan käyntikortteja, yhteystietoja sekä elokuvia vaihdeltiin mielenkiintoisten nuorten tekijöiden kanssa. Opiskelijatapaamisen jälkeen oli pienimuotoiset cocktailjuhlat, joissa oli läsnä myös alan ammattilaisia.
Tapahtumassa mukana olivat TAMK:n lisäksi Aalto yliopiston, Tukholman Dramatiska Institutetin, Göteborgin Filmhögskolanin, Norjan Den Norske Filmskolenin elokuva-alojen opiskelijoita. Tanskan Den Danske Filmskolen opiskelijat eivät tänä vuonna päässeet osallistumaan tapaamiseen. Tukholmasta mukana olivat dokumenttiohjaajaopiskelijat ja Norjan Lillehammerista production designer -opiskelijat.
Erään taideopiskelijan näkökulma
Ennen Göteborgiin lähtöä, täytyy myöntää, ihmettelin jonkin verran miksi taiteen koulutusohjelma osallistuu tapahtumaan. Aikaisempien vuosien kävijöiltä ei kuulunut pelkästään positiivista palautetta tapahtumasta. Odotin reissua, mutta pelkäsin, että tapaaminen käsittelisi tiukan yksisilmäisesti kaupallisen elokuva-, mainos- ja tv-tuotantojen teknis-sisällöllistä tuottamista, eikä opiskelijoita tulisi kiinnostamaan oman alani tekemisen lähtökohdat, tai että en saisi itse mitään irti muiden esittelyistä. Itse tapahtumassa pelot ja ennakkoluulot osoittautuivat typeriksi ja karsiutuivat nopeasti mielestäni.
Ensimmäinen harjoitusten esittely omassa pienryhmässäni oli tukholmalaiselta dokumenttiohjaajaopiskelijalta Saman Hosseinilta. Hän esitteli kurssinsa töitä, jossa lähtökohtana oli käyttää runoa työn sisällöllisenä pohjana. Ohjaajan oli pitänyt valita halusiko hän leikkaajan vai kuvaajan projektiinsa, molempia ei voinut saada. Työt olivat kauniita, vaikuttavia ja kokeilevia, ja lähestyivät monella tapaa videotaidetta. Ainakin yhdellä dokumenttiopiskelijoista olikin kuvataiteilijan koulutus.
Jokaisen koulun esittely oli erilainen sisällöltään ja ulkomuodoltaan. Paikalla oli eri alojen opiskelijoita, mikä teki tapahtumasta mielenkiintoisen, sillä jokaisen uuden alan myötä tekemiseen tuli uusi näkökulma. Harjoituksissa esiteltiin mm. taide-elokuvaa, genre-elokuvan tyyliharjoituksia, näyttelijänohjausharjoituksia, mainosmaisia kameraharjoituksia ja äänityöskentelyn harjoituksia. Nähdäkseni sovimme videotaiteen tekijöinä joukkoon oikein hyvin ja toimme tekemiseen taas uuden tason ja näkökulman. Esitellessäni omaa työtäni, vastoin pelkojani, opiskelijat kyselivät työni sisällöllisestä ja teknisestä taustasta, ja mikä mukavinta sain myös kannustavaa palautetta työn jatkamiseen. Sain todella paljon irti tapaamisista opiskelijoiden kanssa ja solmin useamman uuden, nopean tuttavuuden samanhenkisten tekijöiden kanssa.
Ryhmäesittelyiden jälkeen oli kaksi luentoa alan ammattilaisilta, Tomas Eskilssonilta ja Ann Kroeberilta, jotka käsittelivät elokuvan rahoitus- ja jakelusysteemien muutosta, sekä äänisuunnittelua. Luennot olivat kiehtovia, ja koin saavani ideoita sekä vinkkejä tekemisen eri osa-alueisiin molemmista luennoista. Kaiken kaikkiaan pidin tapahtumaa onnistuneena, mielenkiintoisena ja hyödyllisenä. Tähän vaikuttanee paitsi se, että olen vahvasti suuntautunut liikkuvan kuvan tekemiseen, minua myös kiinnostavat elokuva-alan tarjoamat mahdollisuudet, mm. ilmaisuun, jakeluun ja yleisön saavuttamiseen.
Tapahtuma antoi tukea ajatuksilleni ja mahdollisia toteutuskeinoja ja kannustusta pelkkien toiveiden päälle, sekä kontakteja, joilta voi ainakin pyytää palautetta. Tapahtuman kanssa samaan aikaan kaupungissa olevat Göteborgin elokuvafestivaalitkin viestivät, että erilaisten audiovisuaalisten alojen kannattaa harjoittaa ennakkoluulotonta kommunikaatiota ja yhteistyötä keskenään. Ohjelmistossa oli usean kuvataiteilijan pitkiä ja lyhyitä elokuvia, mm. Pipilotti Ristin Pepperminta, Lech Majewskin The Mill and the Cross, sekä retrospektiivissä Gunvor Nelson. Ilman ruttuotsaista alan reunaehtojen puolustelua, elokuva voi vaikkapa lähestyä dokumenttia (Rob Epsteinin Howl), dokumentti videotaidetta (Fia-Stina Sandlundin She’s blond like me) ja videotaide elokuvaa (Rist), ja nämä kaikki voivat löytää toisistaan ja alan tekijöistä uusia voimavaroja ja tapoja tehdä.
Pohdintoja lopuksi
Uskon, että yksi koulumme vahvuus on ja voisi vielä enemmissä määrin olla kahden erilaisen visuaalisen alan opetus ja opiskelu. Aikaisempien vuosien kävijöiltä kysellessäni Göteborgin tapahtuman antoisin puoli olikin ollut TAMK:n viestinnän ja taiteen opiskelijoiden keskinäinen tutustuminen toisiinsa. Ennakkoluuloja ja turhia raja-aitoja linjojen välillä olisi hyvä pyrkiä karsimaan enenevissä määrin jo koulun sisällä, eikä vain koulutusmatkoilla. Mielestäni olisi tärkeää, että koulu yrittäisi kannustaa opiskelijoita tutustumiseen eri alojen tekijöiden kesken. Taiteen puolen elokuvallinen taideteos on yksi kurssi, joka tarjoaa mahdollisuuden linjojen väliseen yhteistyöhön. Tätä tosin tarjotaan vasta kolmannen vuoden opiskelijoille. Future Film Project voisi, mahdollisesti jatkuessaan, olla toinen kohtaamiskenttä tekijöille myös kansainvälisessä mittakaavassa.
Yksi tapa, millä opiskelijoiden välistä kohtaamista ja kommunikointia voisi parantaa vuosikurssien ja ehkä koulutusohjelmienkin yli, olisivat kerran tai kaksi vuodessa järjestettävät, kaikille avoimet koulun projektien esittelypäivät. Opiskelijat voisivat esitellä erivaiheissa olevia töitänsä tai pitchata tulevia projektejaan toisilleen, jolloin ainakin tietoisuus koulun sisällä menossa olevista projekteista kasvaisi ja ihmiset saattaisivat löytää toisiansa. Samalla tekijät oppisivat puhumaan julkisesti töistänsä.
Nordicil -tapahtuma herätti ajatuksia. Oli mahtavaa olla mukana ja tutustua hieman paremmin joihinkin viestinnän kolmosiin ja taiteen kakkosiin matkan puitteissa. Toivottavasti fiilikset olivat molemminpuolisia, ja toivottavasti myös ensi vuonna matkaan lähetetään molempien koulutusohjelmien edustajia puhumaan töistään ja tapaamaan ihmisiä.
Laura Rytkönen
kuvataide 2008
Lue lehtori Arto Koskisen raportti
Melko kallista paskaa on muotokuva Uljas-Ilmari Majurista, joka elää korpitilallaan kaksikymmenpäinen alkuperäiskarja seuranaan, pyrkien elättämään itsensä ja karjansa työkyvyttömyyseläkkeensä turvin.
Nuori mies haluaa elää suomalaista unelmaa mutta haaveet ovat vaarassa murskautua kaupungistuvan yhteiskunnan rattaisiin. Pohdiskeleva, omaelämäkerrallinen kuvaus veden ja suomalaisen ihmisen suhteesta, lomitettuna koko kansakunnan sydämenlyönteihin.
