perjantai 27. helmikuuta 2009

Filkkaribileet ovat täällä taas!


Tampere Film Festival käynnistyy ensi viikolla ja sen seurauksena luvassa on myös juhlintaa parhaalla mahdollisella tavalla! Tampereelle filmifestaroimaan saapuvat massat pääsevät jälleen lepuuttamaan sisäisiä kriitikkojaan TTVO:n järkkäämissä legendaarisissa Filkkaribileissä!
Bileitä juhlitaan filkkariviikon torstaina eli 5. maaliskuuta Tampereen YO-talolla (Kauppakatu 10) iltakymmenestä yökahteen. Luvassa on esimerkiksi Helsingistä ponnistava, nouseva soul-funk-pop-rock-pumppu Mykaboom. Yhdysvaltalainen online-lehti 24/7 Magazine kehaisi Mykaboomia mukaansatempaavaksi disko-popiksi ja vertasi bändin naisvokalistia Stinaa niinkin mairittelevaan nimeen kuin Roisin Murphy. Bändin menoa voi fiilistellä etukäteen MySpacesta osoitteesta www.myspace.com/mykaboomfi

Bileissä koetaan myös ennennäkemätön fuusio, kun kansainvälinen Future Shorts -lyhytelokuvakonsepti tulee paikan päälle esittämään Filkkaribileitä varten kasaamansa erikoisohjelmiston. FS:n elokuvista saa nauttia pitkin iltaa, ja samalla katsellaan sekä TTVO:n tuoreimpia taidonnäytteitä että nautitaan historian siipien havinasta audiovisuaalisin keinoin.

Lopetan Ostos-TV:n sanoin; eikä tässä vielä kaikki! Mutta kaikkia herkkuja ei paljasteta etukäteen, saavu paikalle katsomaan kuinka huikeat Filkkaribileet on luvassa tänä vuonna!
TAMK:n opiskelijat voivat ostaa lippuja etukäteen TTVO:n kahviosta tiistaina 3. maaliskuuta ja torstaina 5. maaliskuuta klo 12–14 harmittomaan 5 euron hintaan. Muille ennakkolippuja on myynnissä Tampere Film Festivalin lipunmyynnissä 7 €/kpl.

Teksti: Niina Virtanen

Mykaboom MySpacessa

0 comments: