perjantai 7. lokakuuta 2011

Ernest Adams: Game Design –Työpaja Demolassa


IGDAn perustaja, entinen koodari, game designer ja nykyinen freelance pelikonsultoija, Ernest Adams [http://www.designersnotebook.com/], vieraili Tampereella keskiviikkona pitämässä loistavan työpajan pelisuunnittelusta. Jokainen pelisuunnittelija varmasti saisi häneltä hyviä neuvoja työhönsä. Työpaja kesti koko päivän ja oli todellakin sen arvoinen: mielekästä työtä riitti niin kiinnostuneelle opiskelijalle kuin jo alalla työskentelevälle. Tietysti muutama innokas Scoren jäsen ilmaantui myös paikalle! Tätä tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä.

Ernest Adams luennoimassa pelisuunnittelusta

Aamu alkoi hitaan puoleisesti työpajalaisten kerääntyessä Uuden Tehtaan tiloihin. Adams aloitti päivän ensin kertomalla päivän aikataulun, jonka jälkeen hän piti luennon tärkeimmistä asioista pelisuunnittelussa. Luento piti sisällään myös tarpeelliset työkalut työpajaa varten.

Innokkaat pelisuunnittelijat työskentelivät ryhmissä


Osallistujat jaettiin satunnaisesti neljän tai viiden ihmisen ryhmiin. Tehtävänä oli suunnitella toimiva pelikonsepti annetun teeman mukaan. Teemat oli muotoiltu ihmisten unelmiksi: Toivon, että voisin.. “olla maailman paras muotisuunnittelija” tai “suunnitella häät”.
Jokainen sai oman roolinsa ryhmässä: Art Director, User Interface Designer ja Lead Designer, näin muutaman mainitakseni. Ryhmän oli tarkoitus brainstormata ideoistaan teemaan liittyen ja aikaan saatiinkin mielenkiintoisia konsepteja. Joillakin ryhmillä tosin oli hiukan ongelmia: kun kaikki ryhmän jäsenet ovat miehiä, saattaa hääpelin kehittämisessä olla hiukan haastetta! Ainakin osallistujat saivat vaihtelua siihen, mitä normaalisti tekevät.

Lounaan jälkeen jokainen teki työtä oman roolinsa mukaan. Kaikille oli omat määrätyt tehtävänsä: Art Director määritteli pelin ilmeen luomalla konseptitaidetta, Mechanics Designer suunnitteli pelin keskeisimmän mekaniikan ja Lead Designer valmisteli esitystä ja piti ryhmän työn organisoituna. Työpaja oli hieno simulaatio työelämästä pelialalla: työtä tehdään usein ryhmissä mutta myös yksin. Ryhmät huomasivat senkin, että aikaa ei koskaan ole tarpeeksi. Nämä olivat mielenkiintoisia huomiota esimerkiksi minulle, joka en vielä ole alalla työskennellyt.
Ryhmän viimeinen tehtävä oli kasata tarvittavat tiedot yhteen, jotta Lead Designer saattoi selittää konseptin muille ryhmille. Tämän jälkeen Adams antoi palautetta kaikista ideoista. 

Valaidenpelastuspelin suunnitelleen ryhmän Lead Designer ja
Art Director esittelemässä konseptia


Oli mielenkiintoista nähdä, mitä muut ryhmät olivat saaneet jotain aikaan omasta teemastaan. Lopputuloksena nähtiin muun muassa peli, jossa pelaajan piti ohjata valaat pois salametsästäjien kynsistä.

Loppujen lopuksi työpaja oli todella mielenkiintoinen ja hyödyllinen jo alalla työskenteleville ja opiskelijoille. Oli todella mahtavaa, että Ernest Adams pääsi tulemaan Tampereelle ja suuri kiitos kaikille, jotka sen mahdollistivat!

Eräät eivät työpajan jälkeenkään malttaneet poistua paikalta,
vaan muodostivat ringin Game Design –legendan ympärille

Teksti ja kuvat: Emma Kiiski
Emma Kiiski vetää Score-pelinkehitysyhteisoä ja opiskelee TAMKin englanninkielisessä Median koulutusohjelmassa. 
http://score.igda.fi/ 

0 comments: