torstai 2. lokakuuta 2008

Score mukana Welcome To Tampere -messuilla


Tampereen Pakkahuoneella järjestettiin Welcome to Tampere -messut, joiden tarkoituksena oli esitellä Tampereen opiskelijakerhoja ja harrastusmahdollisuuksia muille. Nämä englanninkieliset messut oli suunnattu enimmäkseen ulkomaalaisille vaihtoopiskelijoille, mutta sisältöä riitti myös paikallisille opiskelijoille.

Myöskin TAMKin oma pelinkehityskerho Score edusti paikan päällä omalla, värikkäällä ja kutsuvalla messuosastollaan, jossa oli mahdollisuus siemailla teetä, jutella mukavia scorelaisten kanssa sekä tutustua Scoren 5D-projektin tuotoksiin.

Vaikka messuilla ei ollutkaan mitään varsinaista yleisöryntäystä, ei reissu kuitenkaan ollut Scorelle turha. Kiinnostuneita osastolla riitti ja moni oli jopa yllättynyt, että tällainen kerho oli yleensäkin olemassa. Osastollamme vierailleet eivät olleet yksinomaan kiinnostuneita pelkästään Scoren toiminnasta, vaan suomalaisesta pelialasta ja pelialan opiskelusta yleensä. Ihmiset olivat kiitollisia saamastaan infosta, ja tapahtuman jälkeen olikin mukava lueskella Scoren mailista sähkoposteja niiltä, jotka haluaisivat jatkossakin olla aktiivisemmin Scoren toiminnassa mukana.

Score
Score 5D
Aikaisemmat jutut Scoresta
Muut peliaiheiset jutut tässä blogissa

Teksti: Jenni Järvinen

0 comments: