Tampereen ammattikorkeakoulun elokuvan ja television sekä median tutkinto-ohjelman uutisia kevääseen 2019 asti. Uusi sivusto: https://blogs.tuni.fi/tamkmediapolis/
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mediapolis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mediapolis. Näytä kaikki tekstit
perjantai 2. lokakuuta 2015
Avoimet ovet Mediapoliksessa la 3.10.
Tampereen päivän lauantaina 3. lokakuuta myös Mediapoliksella on avoimet ovet klo 10-14.
Mediaopiskelijoiden peli- ja musiikkituotantoihin voi tutustua United-studiossa ja valokuvastudiossa. Perheen pienimmille on tarjolla maalausta kuvataideopiskelijoiden ohjauksessa Future-siiven aulassa, jossa esitetään myös TAMKin opiskelijoiden lyhytelokuvia.
Kävelykierroksilla pääsee tutustumaan Ylen studioihin ja tai päivittämään itsestään selfien Ylen puvustamon vaatteissa. Yle myy myös pois vanhoja vinyylilevyjä – tuotto ohjataan Nenäpäivän keräykseen. Ja pihalta löytyy makkaraa, pillimehua, pulla ja kahvia.
Koko Tampereen päivän (tai päivien) ohjelman näet tuolta:
http://www.tampere.fi/tampereinfo/tapahtumat/tampereenpaiva/ohjelma.html
torstai 10. syyskuuta 2015
Syksyn aloitus TAMK:n Mediapoliksen kampuksella
Get together! Kutsu TAMK/Mediapolis- campuksen opiskelijoille ja henkilökunnallemme
Kutsumme Teidät juhlistamaan TAMK/Mediapoliksen 1. täyden lukuvuoden alkua torstaina 10.9 klo 15.45-16.15 Mediapoliksen ravintolaan (LIVE). Tarjolla kahvi/tee ja makea piirakka sekä vapaata yhdessäoloa ohjelman lomassa.
Tervetuloa!
Terveisin,
Koulutuspäälliköt Timo Kivikangas, Pertti Näränen ja Juha Suonpää
Kuvat ja video: Carita Forsgren 2015
Tervetuloa!
Terveisin,
Koulutuspäälliköt Timo Kivikangas, Pertti Näränen ja Juha Suonpää
![]() |
| Timo Kivikangas puhuu |
![]() |
| Timo Kivikangas ja Juha Suonpää |
![]() |
| Omenapiirakka oli makeaa! Ja sitä riitti! |
![]() |
| Kaikki eivät mahtuneet kuvaan |
![]() |
| ...Ja ulkona paistoi aurinko. On vielä melkein kesä. |
Kuvat ja video: Carita Forsgren 2015
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
Test Chamber Mediapolis –julkaisualusta rikkoo rajoja ja etsii uusia hittejä
Tämän kevään aikana Tampereen ammattikorkeakoulun Mediapoliksen kampuksen opiskelijat ovat luoneet jotakin aivan uutta. TAMKin, YLEn ja luovien alojen yrittäjien muodostaman osaamiskeskittymän Mediapoliksen uumenissa on syntynyt monimediainen julkaisualusta Test Chamber Mediapolis (www.testchamber.fi). Se välittää kaikkien katsottavaksi ja kommentoitavaksi Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ennakkoluulottomia ja rohkeita ohjelmaideoita ja -sisältöjä. Alusta on viritetty toimimaan tämän päivän mediakentässä, jossa eivät päde perinteisen tv- ja elokuvamaailman lainalaisuudet.
Test Chamber Mediapolis –julkaisualusta
(tuttavallisemmin TCMP) on saanut alkunsa tunnistetusta tarpeesta.
Osalle katsojista perinteisimmin tehdyt ohjelmat eivät ole
kiinnostavia, eivätkä lukuisat netissä syntyneet menestystarinat
olisi syntyneet formaattituotekehittelyn tuloksena. Hyvyyttä ja
kiinnostavuutta ei näin ollen mitata aina tuotannollisella laadulla
eikä sisällöllisellä pitkälle viedyllä kehitystyöllä. Mistä
tahansa voi tulla hitti. Sen voi tehdä kuka tahansa, missä tahansa
ja vaikka silmänräpäyksessä. Ainutlaatuisuus ja aitous riittävät.
Julkaisualusta on nyt valmiina ottamaan
vastaan opiskelijoiden pähkähulluimmatkin ideat ja tuomaan ne
esittelydemoina näkyviin. Julkaisualusta sisältää tällä
hetkellä Internet-sivut, Youtube-kanavan, Facebookin sekä
Instagramin. Esittelydemoja voidaan tuottaa julkaisualustalle
kännykällä, kypäräkameralla, valvontakameralla - ihan millä
tahansa mikä kuvaa ja tallentaa. Jos demo on vasta idea-asteella,
sen voi tuottaa demoksi myös kanavan ylläpitäjä, Tampereen
ammattikorkeakoulun opiskelijoiden muodostama osuuskunta MediataideM.
Yhteystiedot:
email:
testchamber7@gmail.com
Facebook:
testchamber7
Instagram:
testchamber7
maanantai 2. syyskuuta 2013
Mediapoliksen aidankaatajaiset 29.8.2013
Torstaina 29.8.2013 vietettiin Tohlopissa Mediapoliksen aidankaatajaisia. Mukana oli opiskelijoita, opettajia, YLE:n väkeä sekä muita kutsuvieraita.
Tuomo Jorosen ottamat kuvat puhukoot puolestaan!
Kuvat: Tuomo Joronen
Kuvatekstit: Carita Forsgren
Tuomo Jorosen ottamat kuvat puhukoot puolestaan!
| Kutsuvieraat kiipeävät YLE:n mäkeä |
| Here come the media students! |
| Ilta saapuu, kyltti loistaa kauas |
| Puheita pidetään |
| Ulos telttaan, jossa oli tarjolla musiikkia, makkaraa, olutta ja esityksiä |
| Juontajat vauhdissa |
| Makkaraa, salaatteja - ja kasvispaellaa |
| Rokkia |
| Aitaa kaadetaan (yleisö ei saanut osallistua) |
| Kylttiä paljastetaan |
| Olutta oli |
| Ja hauskaakin |
| Ilta loppui ilotulitukseen |
Kuvat: Tuomo Joronen
Kuvatekstit: Carita Forsgren
tiistai 18. joulukuuta 2012
Kuvauksia odotellessa - Galaxi-raportti maanantaina 17.12.
| Elokuvan ja television koulutusohjelman toisen vuosikurssin opiskelijat Ylen Galaxin suunnittelussa. Pöydän päässä blogitekstin kirjoittaja Marjaana Auranen. |
![]() |
Siinä pohjustusta tämän hetken tilanteeseen. Kuvauksiin on nyt aikaa yksi päivä ja harjoituksia tasan yksi. Tänään. Voitte vain kuvitella millaiset paineet työryhmäläisillä on tällä hetkellä.
Tekniikkatiimi on ahertanut koko edellisen viikon yötä myöten, pienet kätöset verillä, niska hiessä, selkä ruvella, tippaleipä linssissä – ja tähän voitte lisätä muita osuvia mielikuvia - rakentaen studiota. Apuna studion rakentamisessa oli Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos, jonka opiskelijat vastasivat lavasteista.
Tuottajat ja catering ovat yrittäneet pysyä vauhdissa mukana, jotta kaikki tulisi ruokittua ja kahvitettua, jottei ketään unohdettaisi ja kaikilla olisi lämmin..Ja voin sanoa, että studiossa tällä hetkellä on erittäin lämmin tunnelma. Trooppinen, suorastaan. Studion katossa hehkuvat sadat lamput ja porukka hikoilee. Sauna Elotv:n tyyliin.
Teksti: Marjaana Auranen, kuvat: Vili Pajunen, Helena Ruohotie
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






