Nuoremme maailmalla - osa 1

Media-alan opiskelijoiden 3. vuosikurssi on poikkeuksellinen. Koskaan aiemmin ei ole käynyt niin, että liki puolet vuosikurssin opiskelijoista lähtee ulkomaanvaihtoon. Nyt näitä tyyppejämme on ripoteltu yli 20 eri puolille maailmaa, Torontosta Koreaan. Julkaisemme joulukuussa 2018 opiskelijoiden kokokemuksia vaihdosta sarjana. Ja tässä tarinoista ensimmäinen: 

Tuomo Mäntynen: Keimyung University, Daegu, Etelä-Korea

Tätä kirjoitusta rustatessani askeettisen koruttomassa, mutta sitäkin käytännöllisemmässä asuntolahuoneessani olen jo saanut muiden vaihto-opiskelijoiden keskuudessa mainetta sinä klassisena hulluna suomalaisena, joka yhä Korean niemimaan marraskuisten viimojen lähestyessä vuorien ympäröimää Daegun laaksokaupunkia kykenee uhmaamaan arktisten lakeuksien kovettamalla ruhollaan luontoäitiä ja kävelemään vielä suhteellisen mukavasti T-paidassa, juomaan kahvia syklillä, joka saa kofeiinista suuresti nauttivien korealaistenkin silmät ammolleen, sekä kyseenalaistamaan usean paikallisen tietämyksen maapallomme kansakunnista näiden yrittäessä hahmottaa valtiota nimeltä ”Suomi” kartalta.

Sanomattakin selvää, että vahingoniloisena kaaoksen suurlähettiläänä en voi olla tuntematta pientä huvittuneisuutta erityisesti Euroopan ulkopuolelta tulevien oppilaiden yrittäessä epätoivoisesti jäljittää puheenparteni alkuperää, erityisesti kun 187 vaihto-oppilaan joukosta olen ainoa siniristilipun alla varttunut pohjolalainen. Tästä johtuen eteeni on usein heitetty kysymys siitä, mikä ihme taivutti minut lähtemään planeetan tuolle puolen kotoisasta Suomenmaasta, enkä oikein vieläkään ole täysin varma jokaisesta syystä, joka johdatti minut Keimyung Universityn porteille.

Jos tätä arvoituksellista lankakerää nyt lähtisin purkamaan, niin mahdollisesti suurin syy kokea alkujaan Aasia, vaihtoehtoinani Japani ja Korea, oli henkisesti sadomasokistinen haluni altistuttaa tietoisuuteni kovimmalle mahdollisimmalle kulttuurishokille, ja ehkä siinä sivussa luoda kontakteja Luoteis-Aasiaan, sillä paikallinen viihdetarjonta on jo vuosia kiinnostanut minua elokuva-ja tv-opintojeni kannalta. Kaipa halusin myös vähän osoittaa kapinamielistä hipsteröintiä hakiessani opiskelupaikkaa Daegusta, koska koin, että Soulin neonvalojen täyteiseen metropoliin pyrkisivät kaikki Suomesta lähtevät, jolloin koko lähtökohtainen tavoitteeni kansainvälisestä kielikylvystä vesittyisi etsiessäni tukea ja turvaa maanmiehistäni kuin lumimyrskyssä hapuileva keisaripingviini.

Voinen kiittää onnentähtiäni, sillä paikallinen kontaktihenkilöni otti roolinsa minun ja parin tanskalaisen tuutorina vakavasti, eikä ole kieltäytynyt auttamasta meitä kertaakaan. Tämä on vaihdellut usean opiskelijan kohdalla, mutta alkujaan on hyvä sanoa, että paikallinen kulttuuri panostaa avunantoon usein ilman avunpyyntöäkin, joten pohjoismaalaiselle introvertille tällainen luonteenpiirre on heti kättelyssä oma shokkinsa. Tämän avuliaan yhteyshenkilöni kautta saapumiseni Daeguun sujui varsin kivuttomasti, tosin paikallinen kansainvälisiä järjestelyjä hoitava toimisto tuntui ylikuormittuvan heti kättelyssä, kun monille vaihto-oppilaille syntyi väärinkäsityksiä kurssien opetuskielistä ja päällekkäin menevistä aikatauluista. Itsekin jouduin rustaamaan koko lukujärjestykseni uuteen uskoon, mutta tämä oli itsessään melko kivuton prosessi viimein käsittäessäni opintotoimiston byrokraattisen kirjon.

Kurssini koostuvat tällä hetkellä pitkälti Korean kieli-ja kulttuurikursseista. En pistä tätä kielinörttinä pahakseni, varsinkaan kun korea on kielenä yksi vaikeimmista ja vaativimmista oppia. Omaan alaani liittyen minulla on päällä media camera work -kurssi, jossa pääpainona on kameran teknillinen käyttö ja sen sovelluttaminen taiteellisiin tarkoitusperiin. Tämä on ainoa alani kurssi taiteellisiin aloihin paneutuvalla Daemyung-kampuksella, muita kurssejani varten olen pääasiallisella Keimyungin koulualue Seongseolla, jossa asuntolanikin sijaitsee.

Ammattikorkeakouluun tottuneena yliopisto on oma maailmansa. Käytännön harjoitteluni Mediapoliksen kameroiden, valojen ja äänittimien teknopornomaailmassa on vaihtunut kokeisiin pänttäämiseen ja teoreettisen aineiston muistamiseen. Media camera work -kurssiin toki kuuluu harjoitustyön tekeminen, mutta olen suoltamassa sitä Premieren kätköihin matkapuhelimeni kameran voimalla, eli tekemällä jotain, jolla olisin lentänyt Tamkin porteista Tohloppiin jo aikaa sitten. 

 

Mitä lähtisin siis sanomaan ajastani Daegussa? No, en voi katua tätä. Sairaalloinen uteliaisuuteni maailman kulttuureita kohtaan tuntuu täyttyvän joka päivä, ruoka on hyvää, enkä loppujen lopuksi koe kouluni suhteen niin suurta stressiä. Olen siis kutakuinkin täyttämässä ne kriteerit, jonka omalle vaihtoajalleni annoin. 

Kuvassa etualalla asuntola-alueen toimisto. Taustalla murto-osa opiskelijoiden asumuksista.

Haluan yhä huomauttaa, että ainakin media-alaa opiskelevien ja totta puhuen kuulemani mukaan useimpien vaihto-opiskelijoiden tulee varautua siihen, että täällä painopiste on kulttuurivaihdossa, eli paikallista kieltä ja historiaa tulee taottua päähän muutaman niteen verran. Tämä tulee tarpeeseen viimeistään silloin kun ottaa ensiaskeleet Korean niemimaalle ja tajuaa, että näinkin nykyaikaisessa ja maailmaa usealla alalla johtavassa valtiossa englannin kielitaito on peruskansalaisella vielä lapsenkengissä, raha-automaatit harrastavat pienimuotoista rasismia muutamien niistä kieltäytyen vastaanottamasta ulkomaisia kortteja ja muutamat ravintolat eivät tarjoile yksin tuleville asiakkaille.

 

Jokaisen vaihtokokemus määräytyy oman preferenssin mukaan, mutta mikäli Aasia kiehtoo, haluaa turvallisen ympäristön ja mahdollisimman paljon Suomesta eroavan miljöön, Daegu on hieno 2,5 miljoonan asukkaan kaupunki vuorien suojassa, joka homogeenisesti yhtenäisestä väestökoostumuksesta huolimatta ottaa lämmöllä vastaan jopa kylmäverisen suomalaisen, vaikkei tämä samaa kieltä heidän kanssa puhuisikaan.