torstai 18. elokuuta 2011

Uusia kasvoja ja säpinää Finlaysonilla!





Finlaysonin kahvio täyttyi uteliaista, hieman jännittyneistä uusista opiskelijoista tiistaina.

Finlaysonin toimipiste on herännyt uuteen lukuvuoteen ja sitä myöten avannut ovensa myös uusille kasvoille. Kuvataiteen sekä elokuvan ja television koulutusohjelmien ensimmäisen vuosikurssin aloittavilla koulu käynnistyi jo perinteeksi muodostuneella opettajien ja henkilökunnan taiteellisella ohjelmanumerolla, joksi tänä vuonna oli valikoitunut runsaat aplodit kerännyt Säpinää-esitys. Esityksen jälkeen koulutusjohtaja Ari Koivumäki, koulutuspäälliköt Juha Suonpää ja Leena Mäkelä sekä Tamkon edustaja Sofia Jalonen toivottivat vielä erikseen uudet opiskelijat tervetulleiksi taloon. Tilaisuuden jälkeen joukkio jaettiin koulutusryhmittäin ja kuvataiteen opiskelijat siirtyivät oman kerroksensa piirustussaliin vastaanottamaan informaatiotulvaa.

Lukuisten hakijoiden ja pääsykokeisiin kutsuttujen joukosta kuvataiteen koulutusohjelmaan suoriutui tänä syksynä 24 onnekasta opiskelijaa. Ilmassa oli selvästi havaittavissa iloa ja ehkä vähän jännitystäkin. Uusien opiskelijoiden pieneen joukkoon mahtuu monta luovaa, mielenkiintoista ja värikästä persoonaa. Ryhmä on tänäkin vuonna kirjava ja taustoiltaan monimuotoinen. Osa on tullut opiskelemaan suoraan lukiosta, toiset ovat kulkeneet tiensä usean eri oppilaitoksen, työpaikan ja kokemuksen kautta. Opiskelemaan on saavuttu monesta kaupungista ympäri Suomea, mutta toki myös tamperelaisia ja lähikunnista kotoisin olevia joukosta löytyi.

Ensimmäiseen koulupäivään sisältyi tuutoreiden vetämä opastuskierros koulun tiloissa, opettajien ja koulutusohjelman esittelyä, pintaraapaisu opintojen kulkuun, ruokailu Siperian opiskelijaravintolassa sekä omaan ryhmään tutustumista. Kaiken kaikkiaan paljon asiaa, tietoa ja muistettavaa. Pää on varmasti pyörällä nyt, mutta tietotulva sen kuin jatkuu seuraavat pari viikkoa. Tästä se lähtee!

Terveisin,
kuvataiteen tuutorit Ilona Lehtonen ja Minttu Vaittinen

0 comments: