perjantai 14. marraskuuta 2008

Nuori toivo Miikka Lommi ja kulttuuripaukku Mikki Kunttu


TAMK on siirtynyt käyttämään Webnews Monitor -palvelua mediaseurannassa. Kun TAMK esiintyy jossakin julkaisussa, lähtee linkki jutusta TAMKin tiedotuksen kanssa tekemisissä olevien sähköposteihin. Tänä aamuna blogitoimitus sai raportin, jossa esitellään kaksi City-lehden artikkelia joissa TTVOn opiskelijat ansioituvat.

Tarkempi lukeminen osoitti, että jutut on julkaistu vuosia sitten. Mutta ei se mitään, jutut ovat hienoja, ja raportoimme ne silti.

City-lehti kohdistaa valokeilansa kahteen Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta valmistuneeseen opiskelijaan:

Otsikolla "Nuoret toivot" City (10/2002) listaa 50 Suomen suurlupausta tieteen, taiteen, politiikan, urheilun ja bisneksen aloilta. Mukana on ohjaaja Miikka Lommi, joka esitellään:

Miikka Lommi, 29, ohjaaja. Bomfunk Mc’sin kaikki videot ohjannut Lommi on ainoa kansainväliseen kiertoon videoitaan saanut suomalainen. Opiskellut Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa. Ohjannut myös ruotsalaisen Twin-yhtyeen videon.

Juttu "Kulttuuripaukut - Nuorisoketju esiin" (4/2006) esittelee kulttuurin tulevaisuuden suunnannäyttäjät. Toimitus pyysi 17 kulttuurivaikuttajaa nimeämään viisi alle 40-vuotiasta kulttuuritekijää, jotka tulevat vaikuttamaan alallaan eniten seuraavien vuosien aikana. Mainintoja sai 35 taiteilijaa. Ykkösketjuun, eli viiden kärkeen sijoittui Mikki Kunttu, jonka ansioita City esittelee:

Mikki Kunttu, valosuunnittelija Mikki Kuntusta piti tulla kirjanpitäjä. Teatterin, tanssin, kevyen musiikin, oopperan, television ja taideteollisuuden alueilla työskentelevä 34-vuotias Mikki Kunttu on tällä hetkellä yksi Euroopan kysytyimmistä valosuunnittelijoista. Alun perin kirjanpitäjäksi opiskellut Kunttu ajautui valotaiteen pariin vahingossa. "Minua pyydettiin opiskelun ohessa teatteriin duuniin. Ilmapiirissä oli jotain maagista, ja tajusin heti, mitä kaikkea valolla voi välineenä tehdä." Vuonna 1995 Tampereen Taiteen ja viestinnän oppilaitoksen valo- ja ääni-ilmaisun erikoistumislinjalta valmistunut Kunttu tuo valotaiteeseen erityisesti lavastuksellisuutta ja tilan kolmiulotteisuutta.

Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitokseen otettiin uusia opiskelijoita vuosina 1991-1995. Vuonna 1996 TTVO:n toiminta siirtyi samana vuonna perustetun Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen ja viestinnän koulutusohjelmiin. Lyhennettä TTVO käytetään yleisesti edelleen, ja se voidaan johtaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osaamiskeskuksesta. Osaamiskeskus tarjoaa opetusta kuvataiteen ja viestinnän koulutusohjelmille. Viestinnän koulutusohjelmaan ei enää ensi vuonna oteta uusia opiskelijoita, sen toimintaa jatkaa uudet Elokuvan ja television koulutusohjelma ja englanninkielinen Degree Programme in Media.

Mikki Kunttu
Miikka Lommi

City-lehden Nuoret toivot

City-lehden Nuorisoketju

Elokuvan ja television koulutusohjelma
Degree Programme in Media

0 comments: