maanantai 22. elokuuta 2011

Uusi lukuvuosi alkoi!


Elokuvan ja television koulutusohjelman opiskelijat kuuntelevat
keskittyneesti koulutuspäällikkö Leena Mäkelän infoa.


Maanantaina aamulla Finlaysonin kahvilassa käynnistyi kuhina jo yhdeksän aikoihin, vaikka lukuvuoden virallinen aloitusinfo alkoi vasta klo 10. Toisen, kolmannen ja neljännen (kenties myös viidennen, kuudennen?) vuoden opiskelijat palasivat innokkaina ja uteliaina opintojen pariin.

Elokuvan ja television koulutusohjelman koulutuspäällikkö Leena Mäkelä kertoi perustietoa mm. opinto-oppaasta, arviointikriteereistä, lukuvuoden aikana järjestettävistä kursseista ja palautekäytännöistä. Myös viime keväänä opiskelijajärjestö Tarinan kanssa puheena ollut ongelma myöhästymisistä otettiin esiin ja yhteistuumin todettiin, että käyttäytymissääntöjä kannattaa kunnioittaa. Lehtorit kertoivat lyhyesti kunkin vuosikurssin syksyn kursseista ja lukuvuoden loppuhuipennuksesta, toukokuisesta TAF-Tampere Art Factorysta muistutettiin myös.

Tilaisuuden lopuksi Tarinan hallituksen puheenjohtaja, kolmannen vuosikurssin tuotannon opiskelija Teemu "Hemppa" Tervo muistutti, mikä on opiskelijajärjestö Tarinan tehtävä ja sai ansaitsemansa aplodit selkeästä, innostavasta puheenvuorostaan.

perjantai 19. elokuuta 2011

Ensimmäinen viikko TTVO:lla: ykkösten supervoimat täyttivät Finlaysonin ja Näsinpuiston

Uteliaat uudet opiskelijat kuuntelevat keskittyneesti tuutorin ohjeita.

Vaikka vanhemmat vuosikurssit saivat vielä nauttia kesälaitumista, viikolla 33 TAMKin Finlaysonin toimipiste oli jo täynnä elämää. Tiistaina 16.8. aloittivat nimittäin uudet opiskelijat sekä Elokuvan ja television, Kuvataiteen että International Median koulutusohjelmassa.

Opiskelijajärjestö TAMKOn kouluttamien tuutorien viikko alkoi jo maanantaina TAMKin päätoimipisteellä viime hetken vinkeillä ja pikakoulutuksella, jonka jälkeen tuutorit olivat valmiita vastaanottamaan kysymyksiä täynnä olevat uudet opiskelijat. Informaatioryöppy käyttäjätunnuksineen ja kulkukortteineen oli ensimmäisenä päivänä varmasti valtava, mutta mukaan mahtui myös letkeämpää ohjelmaa tutustumisen muodossa.

Keskiviikkona Elotv:läisillä oli vuorossa opettajatuutoreihin tutustuminen ja Kuvataiteen tuutorit veivät uusia opiskelijoitaan tutustumaan mm. lähialueen taidenäyttelyyn. Illalla kaikkien kolmen koulutusohjelman ykköset kokoontuivat Näsinpuistossa ensimmäisen viikon piknikille. Musiikin kuuntelun ja jutustelun ohella murrettiin myös kielimuuria, kun kaikki kertoivat englanniksi toisilleen itsestään ja omista supervoimistaan.

Torstaina Elotv:n ja Kuvataiteen ykkösten päivä koostui Tampereen kaupunkiin tutustumisesta sekä perinteisestä ensimmäisen viikon videoteoksesta, jotka he tekivät sekaryhmissä kahdessa tunnissa. Tänään, orientoivan viikon päättävänä perjantaina ohjelmassa on TAMKin pääkampukseen tutustuminen ja ilta huipentuu perinteiseen illanviettoon, jossa juhlitaan yhdessä sekä katsotaan edellä mainitut videoteokset.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen viikko on ollut uuvuttava mutta täynnä riemua. Tuutorit ovat olleet motivoituneita ja täynnä intoa joka päivä, mikä toivottavasti on välittynyt myös uusiin, lahjakkaisiin opiskelijoihin. Ensi viikolla palaavat vanhemmat vuosikurssitkin kampukselle ja koulumme ympärivuorokautinen tohina voi taas alkaa.

Lukuvuosi 2011-2012 is in motion!

Teksti ja kuvat: Salla Lehtikangas
Hilpeät, innokkaat tuutorit valmiina vastaanottamaan uusia opiskelijoita. 

torstai 18. elokuuta 2011

Uusia kasvoja ja säpinää Finlaysonilla!





Finlaysonin kahvio täyttyi uteliaista, hieman jännittyneistä uusista opiskelijoista tiistaina.

Finlaysonin toimipiste on herännyt uuteen lukuvuoteen ja sitä myöten avannut ovensa myös uusille kasvoille. Kuvataiteen sekä elokuvan ja television koulutusohjelmien ensimmäisen vuosikurssin aloittavilla koulu käynnistyi jo perinteeksi muodostuneella opettajien ja henkilökunnan taiteellisella ohjelmanumerolla, joksi tänä vuonna oli valikoitunut runsaat aplodit kerännyt Säpinää-esitys. Esityksen jälkeen koulutusjohtaja Ari Koivumäki, koulutuspäälliköt Juha Suonpää ja Leena Mäkelä sekä Tamkon edustaja Sofia Jalonen toivottivat vielä erikseen uudet opiskelijat tervetulleiksi taloon. Tilaisuuden jälkeen joukkio jaettiin koulutusryhmittäin ja kuvataiteen opiskelijat siirtyivät oman kerroksensa piirustussaliin vastaanottamaan informaatiotulvaa.

Lukuisten hakijoiden ja pääsykokeisiin kutsuttujen joukosta kuvataiteen koulutusohjelmaan suoriutui tänä syksynä 24 onnekasta opiskelijaa. Ilmassa oli selvästi havaittavissa iloa ja ehkä vähän jännitystäkin. Uusien opiskelijoiden pieneen joukkoon mahtuu monta luovaa, mielenkiintoista ja värikästä persoonaa. Ryhmä on tänäkin vuonna kirjava ja taustoiltaan monimuotoinen. Osa on tullut opiskelemaan suoraan lukiosta, toiset ovat kulkeneet tiensä usean eri oppilaitoksen, työpaikan ja kokemuksen kautta. Opiskelemaan on saavuttu monesta kaupungista ympäri Suomea, mutta toki myös tamperelaisia ja lähikunnista kotoisin olevia joukosta löytyi.

Ensimmäiseen koulupäivään sisältyi tuutoreiden vetämä opastuskierros koulun tiloissa, opettajien ja koulutusohjelman esittelyä, pintaraapaisu opintojen kulkuun, ruokailu Siperian opiskelijaravintolassa sekä omaan ryhmään tutustumista. Kaiken kaikkiaan paljon asiaa, tietoa ja muistettavaa. Pää on varmasti pyörällä nyt, mutta tietotulva sen kuin jatkuu seuraavat pari viikkoa. Tästä se lähtee!

Terveisin,
kuvataiteen tuutorit Ilona Lehtonen ja Minttu Vaittinen

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Uudet opiskelijat tulivat!


Jännitys, kysymykset ja ilo täyttivät talomme eilen, uudet ykköset saapuivat elokuvan ja television, kuvataiteen ja median koulutusohjelmiin!

Englanninkielisen Median koulutusohjelman opiskelijat loihtivat itsestään kuvan yllä. Jokainen sanoi kolme sanaa, joista ensimmäinen kuvasi mieluisinta opintoaihetta, toinen lempiharrastusta ja kolmas omaa titteliä kymmenen vuotta valmistumisen jälkeen. Wordle-palvelu muodosti sanoista tägipilven, jossa sanat korostuvat suhteessa niiden esiintymistiheyteen. (Klikkaa kuvaa, saat isomman)

Tänä vuonna aloittavat median opiskelijat ovat kotoisin seuraavista maista: Espanja, Etelä-Korea, Italia, Kiina, Latvia, Pakistan, Puola, Romania, Saksa, Suomi, Unkari, USA ja Venäjä.

Lisää juttuja uusista opiskelijoista tulossa pian!

|||
Lue lisää juttuja Median opiskelijoista
|||

perjantai 12. elokuuta 2011

Kukkahattutädit Helsingin Kalasatamassa

Ninni Luhtasaari ja Jaana Ristola Kukkahattutäteinä

Ninni Luhtasaaren ja Jaana Ristolan, TAMKin kuvataideopiskelijoiden, Kukkahattutäti-valokuvat ovat esillä Helsingin Kalasatamassa Bermudan konteissa tämän viikonlopun ajan, sunnuntaihin 14.8. Kukkahattutädit on tammikuussa 2011 alkanut yhteisötaiteellinen projekti, jolla tekijät haluavat haluavat kiinnittää huomiota rasismikeskusteluun.

"Me julkeasti kannatamme ihmisten välistä tasa-arvoa, sekä muita kukkahattutädeille tyypillisiä arvoja, ja etsimme kaltaisiamme. Rasismia perustellaan sananvapaudella ja kasvojen antaminen rasismille on jopa trendikästä. Meidän mielestämme kukkahatut ovat trendikkäitä ja sopivat kaikille niille, jotka eivät hyväksy rasismia. Kaappamme siis termin", tekijät kertovat.

Kukkahattutäti-galleria netissä: Kukkahattutati.com
Bermudan merikontti, voittoa tavoittelematon kulttuuriryhmä: http://bermudahelsinki.blogspot.com/

torstai 11. elokuuta 2011

Reikäreuna-festivaalin ohjelmistossa runsaasti TAMKin opiskelijoiden elokuvia


Vuoden 2010 Reikäreunan iloista tunnelmaa. Kuvassa vieraat Veli Granö,
Kirsti Lattunen ja Aleksi Salmenperä, haastattelijana Teemu Tervo (toinen oikealta).
Kuva: Jenny Priiki


Reikäreuna-festivaalin runsas ohjelmisto on julkaistu, mukana sekä kilpailussa että muussa ohjelmassa on paljon Finlaysonin opiskelijoiden töitä. Elokuvakilpailuun osallistui yhteensä 216 elokuvaa, joista kilpailemaan pääsi 16 työtä ja teemanäytöksiin 47. Mukana kilpailussa on kaksi TTVOlaisten työtä: Laulu sieltä missä tyyntä on, ohjaaja Outi Tienhaara ja Kirjeystävä, ohjaaja Lauri-Matti Parppei.

Reikäreunan yhteensä viidessä teemallisessa näytöksessä esitetään entisten ja nykyisten opiskelijoidemme teoksia todella runsaasti. Teemalla "Talkoilla pitkää elokuvaa" näytetään Markus Aaltosen ohjaama Tunnevammoja, "Aurinko paistaa, eikä nukuta" -näytöksessä nähdään Reeta Laineen Forget me not!, Sakari Lerkkasen El Solitario ja Lauri Harjun Laatikko. "Ilman siipiä"-näytöksessä ovat mukana Martta Tuomaalan Aatamin naiset, Tiina Lehikoisen Poltettu, Risto-Pekka Blomin Mitä kuuluu? ja Hannaleena Haurun Vialliset otteet. 

"Vieras maailma"-näytös on todellinen TTVO-kattaus:
A Short Film About Dying, ohjaaja Dimitri Okulov
Metsästysmaa, Nalle Mielonen
Juurtuneet, Jani Ilomäki
Vieraat Seinät, Mikko Keskiivari ja Martta Tuomaala
Älä kuiskaa ystävän suuhun, Hannaleena Hauru
Helsinki by Night - Episode 1, Vesa Puhakka
Muutos meitä johtaa, Ville Hakonen ja Jussi Sandhu

Reikäreunan vuoden erikoisin sali on Kylpytynnyri-Kino, jossa pyöritetään Kylpylyhärit, mukana mm. Tommi Rajalan ja Anna Alkiomaan Eipä tiennyt tyttö ja Iiro Peltosen Aseveljet. Myös avajaisohjelmassa on TTVO edustettuna: Aino Sunin Sudenveistäjä.

Reikäreunan toteuttamisessa on aina ollut mukana paljon TTVOlaisia. Festivaalituottajana on tänä vuonna Tuomas Korolainen ja ohjelmatuottajana Jani Ilomäki. Eikä tässä vielä kaikki; festivaaliklubilla Jaakko & Jay!
----


keskiviikko 10. elokuuta 2011

TAMK Assemblyilla, kesä 2011



TAMK valloitti Assemblyt muutaman innokkaan opiskelijan voimin: osallistuneita oli mukava joukko sekä Teiskontieltä että Finlaysonin kampukselta. Rakensimme ständin Hartwall Areenalle. Jokainen kiinnostunut sai ohikulkiessaan kysyä TAMKista ja siellä opiskelusta. Me tietysti kerroimme kaiken mitä vain tiestimme. Allekirjoittaneelle tämä oli ensimmäinen Assembly, joten jännää ja kiinnostavaa riitti koko viikonlopuksi! Assemblyillä piilee mahdollisuus verkostoitua saman alan opiskelijoihin, pelialan ihmisiin ja muihin mielenkiintoisiin tuttavuuksiin. Tapahtumassa jaetaan pelialan tietoa, kokemuksia, ideoita, uutta teknologiaa ja tietysti pidetään hauskaa!
Lähdössä TAMKista

Tietokonenäyttöjen meri areenan puolella näytti kiehtovan kauniilta illalla kun valot sammutettiin aloitusseremonian yhteydessä ja monet osallistujat jaksoivat pelata läpi yön. Onneksi areenalla oli myös mahdollisuus nukkua tarpeen vaatiessa. Illan saatossa lavalle astui myös bändi ja tunnelma oli katossa. Ennen bändiä suurelta näytöltä esiteltiin game dev compon ehdokkaita, joista voi äänestää suosikkiaan. Demokisassa mukana oli muun muassa kouluprojekteja ja harrastelijademoja. Oli mielenkiintoista kuinka aktiivisena Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAJAK) esitteli omia projektejaan ja heillä oli todellakin aihetta olla ylpeitä. Oli melkoinen sääli ettei TAMKista ollut projekteja mukana kisassa, mutta toivon mukaan ensi vuonna meillä olisi esittelemiskelpoista materiaalia myös Assemblya varten!

Torstaina nähtiin myös ensimmäiset seminaarivieraat ja joitain kilpailuja potkaistiin käyntiin. Esimerkkinä fast graphics compo, jossa ideana oli piirtää teemaan liittyvä kuva puolessatoista tunnissa.
TAMKin käleä ständi

TAMKin ständillä kävi ihmisiä kyselemässä opinnoista ja opintolinjoista. Kerroimme tietysti kaiken mitä tiedämme, mahtavaa että ihmisiä kiinnostaa! Myös 5D2 ja 5D3 -kesäpeliprojektien pelejä ohikulkijat testailivat kiinnostuneina.

Ohjelma kattoi myös mielenkiintoisia seminaareja. Muun muassa Mozilla esitteli mahdollisuuksia, miten pelkällä selaimella on mahdollista kehittää pelejä. Melko laadukkaan näköisiä demoja selaimella voidaankin jo nykypäivänä saada aikaan pelkästään 2D- (Canvas) ja 3D- (WebGL) työkalujen avulla.
Supercell-niminen peliyritys esitteli uutta kevyttä online-peliään, joka oli tehty Flashin avulla. Melko vanha työkalu tehdä pelejä, mutta Supercellin peliä oli helppo pyörittää selaimessa, koska se oli tarpeeksi kevyt.

Tapahtuma tarjosi muun muassa grafiikka-, musiikki- ja videokilpailuja ja peliturnauksia, joihin on hauska osallistua ja tehdä muutakin kuin vain pelata koko ajan.
Angry Birdsejä livenä

Perjantai-iltana ennen sulkemista vanha TAMKin opiskelija International Business -linjalta tuli juttelemaan. Hän työskentelee nykyään Roviolla Angry Birdsin merkeissä ja kertoi meille tukevansa TAMKin opiskelijoita, jos haluaisimme esimerkiksi tehdä työharjoittelun Roviolla. Mahdollisuuksia riittää! Oli todella hauska huomata, että TAMKista pääsee oikeasti pelialalle töihin kunhan vain oma innostus ja aktiivisuus riittää.

Ylipäätään reissu oli todella mahtava ja tykkäsin paljon. Aion jatkossakin olla mukana toiminnassa ja toivon että muitakin innostuneita jaksaa lähteä mukaan!

Tarina: Emma Kiiski
Kirjoittaja opiskelee englanninkielisessä median koulutusohjelmassamme
|||
Degree Programme in Media
Lue lisää IMP/Media-opiskelijoista

|||
Assembly Summer 2011
|||


tiistai 19. heinäkuuta 2011

Pizzakirkko yhdistää nopeuden ja merkitysten etsimisen


PIZZAKIRKKO
22.7. - 30.07.2011

Finlayson, Liikekeskus Siperia, Media 54 rakennus, 2. kerros
Satakunnankatu 18, Tampere.
Avoinna ma - su klo 10-16

Tasa-arvosta ei voi puhua liikaa. Hyväksyvään yhteisöön kuuluminen on hienoin tunne, jonka ihminen voi tuntea. Uskonnollisissa yhteisöissä erilaiset näkemykset ovat alttiita ajautumaan ristiriitoihin.

Uskonsa ja ominaisuuksiensa välillä valitseminen on ihmiselle rankka kokemus. Omaa uskoaan ei pitäisi joutua perustelemaan eikä ominaisuuksiaan kieltämään.

Viime vuonna Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta erosi yli 80 000 ihmistä ja samalla kirkkoon liittyi uusia jseniä enemmn kuin koskaan. Näiden yksilöiden valinnat kertovat muutoksesta, joka painottaa uskon tärkeyttä, mutta myös vaatimusta kaikkien ihmisten yhdenvertaisuudesta.

Pizzakirkko yhdistää kaksi nykyajan ihmiselle ominaista piirrettä: nopeuden ja merkitysten etsimisen. Kirkko tarjoaa tyhjän pohjan, jonka jokainen saa täyttää omilla ajatuksillaan ja epäilyillään.

Toivotamme sinut tervetulleeksi Pizzakirkkoon tutkailemaan omaa uskoasi, uskottomuuttasi tai vaikkapa pizzalaatikon olemusta.

Ohjelma:
  • Avajaiset perjantaina 22.7. klo 14  16. Musiikista vastaavat Jaakko Petokangas sekä duo Kaksi koiraa.
  • Perjantaina 29.7. sekä lauantaina 30.7. kirkossa pianoa soittaa Hanna Jokinen.
  • Lauantaina 30. päivä esiintyy lisäksi performanssitaiteilija Suvadeep Das
Kirkkotaidetta esill seuraavilta tekijöiltä:
  • Virpi Niemisen alttarimaalaus
  • Sanna Rissasen lyijylasityö
  • Jesse Avdeikovin ylösnousemusta käsittelevä maalaus

Näyttelyn avautumista odotellessa kannatta käydä katsomassa Pizzakirkon rakentamisesta ja ajatuksesta kertova video:


Pizzakirkko from Eetu Niininen on Vimeo.


TERVETULOA!

Riikka Gröndahl
Kirkkosihteeri

Ismo Torvinen
Kirkkomestari

Kirkkosihteeri ja kirkkomestari aloittavat kolmannen vuoden opintonsa TAMKin kuvataiteen koulutusohjelmassa.

Linkit:

Kirkko on osa Jaa/Ei/Poissa näyttelyä