tiistai 18. elokuuta 2009

TTVO Kuala Lumpurin triennalessa

Kuvataiteen opiskelija Mikko Torvinen, kuvataiteen koulutusohjelmasta 2008 valmistunut Riikka Kuoppala sekä kuvataiteen tuntiopettaja Pekka Niskanen ovat mukana Malesiassa ja Second Life virtuaalimaailmassa järjestettävässä Kuala Lumpurin triennaalessa. Näyttelyn nimi on the Kuala Lumpur Triennial Six: Artifice, ja se on avoinna syyskuun loppuun.

Tämän vuoden triennaale keskittyy virtuaalisuuteen. Osallistuvat taiteilijat, kuraattorit, teoreetikot ja ohjelmoijat ovat kotoisin Suomesta, Saksasta, Tsetseniasta, Malesiasta, Singaporesta, Yhdysvalloista ja Australiasta. Näyttelyn kuraattori, Yayasan Zunimoor -avatarnimellä esiintyvä kollektiivi, kirjoittaa näyttelyn sisällöstä seuraavaa: KLTsix on Second Life -konstruktio, simpukankuorileikki, jonka pyrkimyksenä on laajentaa biennalekulttuuria virtuaalimaailmoihin ja käsitellä arkkitehtuurin, mittasuhteiden, läsnäolon ja globaalin talouskriisin vaikutuksia sen olemassaoloon.

Pekka Niskasen teos Itä-Timor Rauhanasemalla on virtuaalinen videoinstallaatio. Mikko Torvisen Second Lifeen mallintama Pasilan Rauhanasema toimii esityspaikkana puolituntiselle dokumenttielokuvalle. Elokuvassa kolme suomalaisaktivistia kertoo vaalitarkkailumatkastaan Itä-Timorille 1990-luvun lopussa.

Riikka Kuoppalan teos Through the Teleport and What Pupu Pau Found There on myös videoinstallaatio. Videon tapahtumapaikka on Mikko Torvisen rakentama virtuaalinen lääkärin odotushuone. Teos käsittelee käyttäjien suhdetta avatareihinsa sekä ruumiillisuutta virtuaalitodellisuudessa.

Mikko Torvisen teos Zoetrope, zoetrooppi, on virtuaalitodellisuuteen toteutettu digitaalinen versio 1800-luvulla kehitetystä optisesta animaation katseluun tarkoitetusta laitteesta. Zoetrooppi on lieriö, jonka sisäpuolella on kuvia ja jossa on pitkulaisia reikiä. Kun lieriö pyörii ja reiäistä katsoo, syntyy illuusio liikkeestä. Torvisen zoetrooppi toimi muistomerkkinä Hiroshiman pommitukselle. Näyttely avattiin 6.8, joka on Hiroshiman kansainvälinen muistopäivä.

Tapahtuman avajaiset järjestettiin Second Lifen lisäksi Kuala Lumpurin Annexe -galleriassa, joka toimi portaalina reaali- ja virtuaalitodellisuuksien välillä. Vieraat pääsivät tutustumaan teoksiin myös videotykeillä heijastettujen esittelyiden avulla.

Näyttelyä voi käydä katsomassa missä päin maailmaa tahansa 30.9. saakka menemällä Second Lifeen ja etsimällä siellä koordinaatit Lighthouse Group 210, 237, 22.


Kutsuvieraat seuraavat triennalen virtuaalisia avajaisia videotykin kuvasta

Illallinen Suomen suurlähettilään sijaisen kanssa, kuvassa vasemmalta: Riikka Kuoppala, Mikko Torvinen, vt. suurlähettiläs Henna Knuuttila ja kuraattori Ray Langenbach

0 comments: