torstai 5. helmikuuta 2009

TTVO:n uutuudet Filkkareilla to 5.3. klo 12

TTVO:n oma näytös on Tampere Film Festivalilla torstaina 5.3. klo 12 Hällässä. Näytöksessä nähdään 11 vuosina 2007-2009 valmistunutta työtä. Mukana on mm. tarinoita naapureista ja aviopareista, katusoittajasta, peliaddiktiosta ja suomalaisesta sisusta.
Seuraavat elokuvat ovat osa eräiden työryhmän jäsenten tutkintotyötä:
- Juha Kuoppalan ohjaama Speakeasy!, kieltolain aikaan tapahtuva elokuvamusikaali
- Anna-Kaisa Haapalan Ennustus, epookkidraama sodanjälkeisestä Suomesta
- Hanna Hurrin Rotsi, rockabillyn siivittämä aikuistumistarina
- Miina Alajärven Electrician, tarina työttömäksi jäävästä sähkötuoliteloittajasta.

Mukana on myös viestinnän kolmannen vuosikurssin elokuvailmaisun kurssilla tehtyjä "kolmiminuuttisia".
Sanni Rajapolven Kokonainen ja Henna Inkisen Suicidal Tendencies ovat valmistuneet taiteen Elokuvallinen taideteos –kurssilla.


Kuvassa Karolina Blackburn ja Antti Reini
elokuvassa Mansikoita ja kermavaahtoa, ohjaus Aleksi Närvä


Näytöksen elokuvat:
Mansikoita ja kermavaahtoa
Ennustus
Päätös
Speakeasy!
Suicidal Tendencies
Rotsi
Löytötavaraa
Katusoittaja
Odotus
Kokonainen
The Electrician

Torstai 5.3. 2009 klo 12, Hällä

Ennustus -elokuvan nettisivut
Speakeasy! -elokuvan nettisivut
The Electrician -elokuvan nettisivut
Tampere Film Festival

0 comments: