torstai 18. marraskuuta 2010

Yhteisöllistä animaatiota Galleria Rajatilassa


Rakennetun ajan esitys
Galleria Rajatila

Hämeenpuisto 10
19.11.2010
klo 19-22

Perjantaina on Galleria Rajatilassa esillä kaksi yhteisöllistä animaatioprojektia. Illan aikana nähdään ja koetaan Laura Rytkösen Perhe-esitys ja Heidi Saramäen Neutraalipiste. Kummankin projektin tekemiseen on yleisö tervetullut osallistumaan.

Laura Rytkönen opiskelee TAMKin kuvataiteen koulutusohjelmassa.

Tapahtuma on osa MediaPyhät tapahtumasarjaa ja se järjestetään Pirkanmaan taidetoimikunnan tuella.

Laura Rytkönen
PERHE-ESITYS


Animaationuket esittävät hitaasti tarinaa perheestä julkisessa tilassa, tällä kertaa galleriassa. Liike liikkeeltä nukkeperhe rakentaa sisäisiä suhteitaan näkyväksi, imitoiden todellisilta perheiltä lainattuja tarinoita.

Teos on olemassa kahdella tavalla, yhteisöllisenä animaatioperformanssina, sekä tästä valmistuvana videona. Kamera tallentaa animaation valmistumisen kuvakulmasta, jossa työryhmästä ja yleisöstä jää konkreettinen jälki videoteokseen, kuvien taustalla nopeasti vaihtuvina ihmisjoukkoina.

Perhe-esitys tarkastelee tarinan tasolla perhettä yhteisönä, animaation tasolla perhettä osana yhteiskuntaa, sekä performanssissa animaatiota taiteenlajina. Animaationuket ovat ulkomuodoltaan karikatyyrejä taiteilijan perheenjäsenistä.

Perhe-esitys teaser (Vimeo)
Laura Rytkönen aiemmin tässä blogissa

Heidi Saramäki
NEUTRAALI PISTE

piirustusanimaatio tapahtuma(na)

Neutraali piste yhdistää dualistisia vastakkainasetteluita; hyvä ja paha, pelot ja toiveet, ruma ja kaunis yhdistyvät samassa pisteessä synnyttäen uusia tulkintoja.

Animaation tekoon voi osallistua kahden tunnin ajan Galleria Rajatilassa MediaPyhät -tapahtumassa. Osallistujat toteuttavat teemaa käsittelevän pisteanimaation tussilla piirtäen. Piirrokset siirtyvät skannerin kautta liikkuvaksi kuvaksi, joka pyörii luuppina näyttelytilassa. Prosessin aikana neutraali piste kasvaa, varioituu ja muuttuu osallistujien vaikutuksesta.

Galleria Rajatila
Mediapyhät
|||

tiistai 16. marraskuuta 2010

Lyhytelokuva Perhepotretti Kettupäivillä


'07 vuosikurssin kolmeminuuttisiin lyhytelokuviin lukeutuva Minna Korhosen ohjaama ja Nalle Mielosen käsikirjoittama ja kuvaama Perhepotretti on mahdollisuus nähdä seuraavan kerran 17.-20.11. järjestettävillä Kettupäivät-festivaaleilla Helsingissä.

Kettupäiviä ennen Perhepotretin työryhmä on ollut edustamassa elokuvaa Espanjassa Vicin yliopiston DoubleClick tapahtumassa sekä Norjassa Nordic Youth Film Festivaaleilla. Suomessa Perhepotretti on ollut nähtävillä filkkareiden lisäksi mm. Reikäreuna festivaaleilla.

Perhepotretti on kuvaus piilotetuista ongelmista, jotka hajottavat koko perheen.Tavallinen päivällinen muuttuu painajaiseksi, kun ruoka alkaa reagoimaan perheen isän alkoholinkäyttöön. Elokuva on yhdistelmä normaalia live-action elokuvaa sekä stop-motion animaatiota. Kohtaukset näyttelijöiden kanssa kuvattiin 16 mm filmille ja animaatiot digitaalisesti. Animaatioita oli Walesista asti tekemässä siellä animaatiota opiskeleva Niina Mielonen.

Perhepotretti Kettupäivillä torstaina 18.11.2010 klo 15, oppilasfiktio kilpailusarjassa nimeltä ”perheidyllejä”. Kettupäivät järjestetään kulttuurikompleksi Andorrassa, Helsingissä.

-Nalle Mielonen


Perhepotretti Facebookissa
Perhepotretti aiemmin tässä blogissa
Kettupäivät aiemmin tässä blogissa
|||

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

EUROPRIX festivaali, loppuhuipennus


Eilen oli festivaalin tärkein päivä. Kaikki 23 voittajaehdokastiimiä esittelivät projektinsa ja miten se tehtiin. Kuvassa  Klaus Hammerum Gregersen ja Troels Johnsen, Press Play, Tanska, esittelemässä henkilökohtaisiin suosikkeihini kuuluvaa koko perheen peliä "Max & the Magic Marker", joka voitti pelisarjan.

Tämän vuoden EUROPRIX oli sikäli historiallinen, että kestomenestyjät Suomi ja Alankomaat eivät saaneet edes yhtä voittajaehdokkuutta. Parhaiten menestyivät itävaltalaiset, saksalaiset, ranskalaiset ja israelilaiset työt. Suomen floppausta selittänee se, että kisaan ilmoittautui vain kuusi työryhmää. Suomalaisten ja hollantilaisten poissaolosta huolimatta kilpailun taso oli ylen korkea.
Graz2010

Taukojen aikana TAMKin mediaopiskelijat tutustuivat Grazin nähtävyyksiin ja seurustelivat hotelli Danielin komeassa aulassa. Kuvassa Tero Koskela, Anayte Delahay ja Mikael Korpela odottamassa lähtöä palkintogaalaan.


Viisi minuuttia ennen palkintogaalan alkua. Voittajaehdokkailla on oma alueensa  Dom im Bergissä, huikeassa luolassa, joka on vuoressa Grazin sydämessä. Ketkä voittavat kilpailusarjat, kuka pääpalkinnon?
Graz2010
TAMKin median opiskelijat, (IMPit) gaalassa. Istuuko joku heistä mahdollisesti salin vastakkaisella puolella, voittajaehdokkaiden alueella jännittyneenä parin vuoden kuluttua?

Pääpalkinnon voittaja on GreenEylin Whispering Table
Lavalla vasemmalta oikealle: Festivaalijohtaja ja seremoniamestari Adam Montandon, pääkilpailun voittaja Dominik Schumacher, Itävallan opetusministeri Beatrix Karl ja EUROPRIXin johtaja Peter A. Bruck.


Eevi Korhonen oli TAMKin delegaation esimerkillinen verkostoituja, hän oli alati joka paikassa, tutustui varmaan koko festivaaliyleisöön. Kuvassa hän esittelee gaalan aikana kehiteltyä EUROPRIX kravattia EUROPRIXin johtaja Peter A. Bruckille.

Tänään oli jälleen kaunis kesäpäivä Grazissa. Olemme lentokentällä ja kotimatka alkaa.


EUROPRIX

Cai Melakoski

Degree Programme in Media
Lue lisää IMP-opiskelijoiden opiskelusta ja vapaa-ajasta (Englanninkielinen artmedia-blogi)
||| 

Graz2010

lauantai 13. marraskuuta 2010

Raportti Grazista, osa 2



Eilen oli entistäkin lämpimämpää ja aurinkoisempaa, kuin kesäkuinen päivä Tampereella. Puut ovat tosin alastomia. Kaikilla oli varmaan pieniä vaikeuksia mennä sisätilloihin kuuntelemaan puheita. Mutta se oli ehdottomasti vaivan arvoista

Avauspuheen piti festivaalin presidentti Adam Montandon, EUROPRIX voittaja vuodelta 2004. Hän on siirtynyt Plymouthista partnerikorkeakouluumme Odesnsessa, ja on hyvinkin mahdollista, että  näemme hänet TAMKissa keväällä.



Eilisten istuntojen kohokohta oli Space Invaders peli, jota ei pelattu tietokoneilla vaan elävillä ihmisillä. Osanottajat olivat avaruushirviöitä, luoteja, yksi oli varsinainen pelaaja ja yksi pelin ohjauskeskus. Kuvassa Tero Koskela rientää luotina pelastaakseen maapallon vihamielisten valtaajien hyökkäykseltä, Eevi Korhonen oli viimeinen maahantunkija, jonka maan puolustus torjui.



Taukojen aikana median opiskelijoilla oli tilaisuus toteuttaa saamaansa kurssitehtävää. Miska Wilhelmsson (vasemmalla) haastattelemassa zapDialin tekijää, Stefan Wasserbaueria.



Landloftissa oli tuolien sijaan istuimina pahvilaatikoita, joita oli helppo siirrellä tapahtuman vaatimusten mukaan pitkin päivää.

Tänään kaikki EUROPRIX voittajaehdokkaat esittelevät projektinsa, ja illalla juhlitaan voittajia.

Cai Melakoski

Degree Programme in Media
Lue lisää IMP-opiskelijoiden opiskelusta ja vapaa-ajasta (Englanninkielinen artmedia-blogi)
|||

perjantai 12. marraskuuta 2010

Median opiskelijat multimediafestivaalilla Grazissa

Joanneumin avoin oppimisymäristö kattokerroksessa

Kansainvälisen median koulutusohjelmamme toisen vuoden opiskelijat ovat  Grazissa, Itävallassa osallistumassa EUROPRIX Multimedia festivaalille. Ohjelma kuitenkin aloitettiin tutustumiskäynnillä grazilaiseen partneriimme, Joanneum-ammattikorkeakouluun. Yhteistyö on aktiivista, viimeksi grazilaiset ystävämme järjestivät elo-syyskuussa kansainvälisen pelinkehityskesäkoulun Tampereella, TAMK vastasi Demolassa järjestetyn kesäkoulun tuottamisesta.

Kiertokävelyn jälkeen moni opiskelija tuumasikin, että Joanneum on varteenotettava kohde kolmannen vuoden opintoihin kuuluvalle opiskelijavaihdolle.



Seuraavaksi oli vuorossa osallistuminen Academic Network -konferenssiin, jonka teemana oli "Teaching and learning with digital natives" Kuvassa oikealla Zsófia Ruttkay MOMEsta (Moholy-Nagu University of Art and Design). Hänen aiheenaan oli digitaalinen renesanssi.

MOMElla ja TAMKilla on viime aikoina ollut muutakin yhteistä, molempien elokuva oli kolmen parhaan joukossa Prix Europan Langiages Trough Lences kisassa (lue juttu kisasta).

Illalla retkue, 19 IMP-opiskelijaa ja yksi koulutuspäällikkö, osallistui EUROPRIX-näyttelyn avajaisiin paikallisen YLEn ORFin toimitiloissa. Lyhyiden puheiden jälkeen vuorossa oli verkostoituminen 'Speed dating' -metodilla: osanottajat kiersivät lavalla olevia piirejä, ja seitsemällä piirissä kulloinkin istuvalla oli yhteensä neljä minuuttia aikaa esittäytyä. Pikadeittailun jälkeen osallistujat jatkoivat vapaamuotoista verkostoitumista virvokkeiden parissa.

 
Kuvassa vasemmalla Antti Kareinen ja oikealla esittäytymisvuorossa  Eevi Korhonen pikadeittailuistunnossa. Jokaisen matkalle osallistuvan tehtäviin kuuluu yhden EUROPRIX-kilpailun voittajaehdokastiimin haastattelu. Moni haastateltava jo löytyikin illan tiimellyksessä.

Tänään festivaali varsinaisesti alkoi, siitä myöhemmin lisää.


Cai Melakoski

Degree Programme in Media
Lue lisää IMP-opiskelijoiden opiskelusta ja vapaa-ajasta (Englanninkielinen artmedia-blogi) 
|||

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Suomen Kädentaidot -studio 2010

Aiemmin esitellyn Elokuvan ja television koulutusohjelman monikameraprojektin lähetysajat DINAlla on nyt julkistettu!

19.11.2010 klo 14.00
Lähetyksessä esitellään Suomen Kädentaidot -messuja ja syvennytään hieman niiden syntyyn. Ketkä messuja ovat tekemässä, mitä Suomen suurimpien käsityömessujen järjestäminen vaatii ja ketä messuilla käy? Lähetyksessä myös selviää, kuka on tuo hurmaava mainoksiinkin päässyt keinuhevonen.

19.11.2010 klo 17.00
Kädentaidot ovat paitsi harrastus, monelle myös tapa elättää itsensä. Lähetyksessä selviää, kuinka maisterista tulikin saippuakauppias ja miten lasinpuhalluskurssi ja suomalainen rap-musiikki liittyvät toisiinsa.

20.11.2010 klo 11.00
Toisen roska on toisen aarre! Maailma pursuaa tavaraa ja lähetyksessä esitellään tapoja tehdä vanhasta uutta. Mutta onko kaikki sittenkään sitä miltä näyttää?

20.11.2010 klo 14.00
Toiset ovat omistaneet koko elämänsä käsitöille. Lähetyksessä seurataan perhettä, joka on omistanut elämänsä ja kotinsa huovuttamiselle ja palataan lapsuuden tonttuleikkeihin.



Lisätietoja DINAsta.

Lisätietoja Suomen Kädentaidot -messuista.

Emmi Nuorgam

YLE TV1 klo 13.50 tänään: Iina Taijonlahden Leija

Ylen TV1 näyttää tänään uusintana vuonna 2005 valmistuneen TTVO-elokuvan Leija, jonka ohjasi Iina Taijonlahti.
Näyttelijät:  Minna Rajamäki, Emmi Salonen, Lauri Kortelainen ja Tuija Vuolle.

"Siskosten luisteluretki päättyy yllättävästi, kun he kohtaavat pojan, jolla on mukana leija."

tiistai 9. marraskuuta 2010

Vettä Sakeampaa elokuvan kuvaukset reaaliaikaisena Facebookissa

Vettä Sakeampaa elokuvan kuvauksista Vehkajärvellä tuli jo eilen valokuvia reaaliajassa elokuvan Facebook-sivulle. Ehdit seuraamaan kuvauksia vielä tänään.

Vettä sakeampaa on Tampereen ammattikorkeakoulun Finlaysonin viestinnän koulutusohjelmassa toteutettava fiktiivinen lyhytelokuva, joka saa ensi-iltansa joulukuussa 2010.

Elokuva kertoo rakkaudesta, riippuvuudesta sekä irtipäästämisen vaikeudesta.

Elokuvassa näyttelevät Matti Nurminen, Kirsi Nurminen ja Väinö Pollari, käsikirjoittaja on Hanna Lappalainen, ohjauksen tekevät Turkka Korkiamäki ja Karita Ikonen, tuottajana Robert Niva.

Vettä sakeampaa (Facebook)
Sydän-Hämeen lehti eilen
Radio Sunin juttu eilen