tiistai 19. tammikuuta 2010

DiMeKe –hankkeessa tuotekehitystä digitaaliseen mediaan

TAMK on mukana kaksivuotisessa DiMeKe – hankkeessa, joka järjestää digitaalisen median yrityksille koulutusta ja työpajoja. Tavoitteena on tarjota media-alan yrityksille tuotekehitykseen ideoita, välineitä ja valmennusta – koulutus suunnataan firmoille, jotka tekevät pelituotantoa, verkkopalveluja ja erilaisia sosiaalista mediaa hyödyntäviä tuotteita ja palveluja; kohdeyrityksiä ovat myös elokuva- ja tv-tuotantoyhtiöt.


DiMeKen keskeisiä teemoja ovat ”tarinasta tuotteeksi” ja ”ideasta tuotteistamiseen” – koulutusjaksoilla perehdytään mm. käsikirjoittamiseen, tuotannon hallintaan, tuotteistamiseen ja markkinointiin sekä monikanavajakelun mahdollisuuksiin. Myös vinkkejä kansainvälistymiseen ja kansainvälisten tapahtumien järjestäminen on mukana DiMeKen ohjelmassa.


Viime viikonloppuna DiMeKen ydinryhmää kokoontui Suomenlinnaan suunnittelemaan koulutuksen ja työpajojen sisältöjä, kartoittamaan yritysasiakkaiden tarpeita ja ideoimaan kansainvälistymistapahtumia. Talvinen Suomenlinna loi rauhalliset ja inspiroivat puitteet seminaarityöskentelylle.


Kuvassa vas. DiMeken projektipäällikkö Leena Viitanen (Oulun Yliopisto), Markku Veima (TAMK), Tuula Leinonen (Lots Oy), Petteri Huvio (Diges ry.), Heidi Snellman (Metropolia) ja Liisa Seppänen (Metropolia).


Lue lisää: DiMeKe-hanke

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Neljäs MA in Screenwriting hakuun huhtikuussa


MA in Screenwriting koulutusohjelman ohjausryhmä kokoontui TTVOlla loppuviikosta. Elokuvakäsikirjoittamisen maisteriohjelman järjestävät TAMK ja Salfordin yliopiston School of Media, Music & Performance.

Ohjelman neljännen toteutuksen haku on huhtikuussa ja opiskelu alkaa Tampereella syyskuussa. Kevätlukukausi 2011 opiskellaan Manchesterissä.

Yhteistyömme Salford School of Media, Music & Performancen kanssa on jatkunut jo 15 vuotta. Se pitää sisällään opettaja- ja opiskelijavaihdon, yhteisiä projekteja ja MA in Screenwriting ohjelman. Yksi yhteistyön hedelmä on lyhytelokuva the Electrician, jonka käsikirjoitus on valmistunut MA in Screenwriting ohjelmassa.

Viime keväänä valmistunut The Electrician jo kutsuttu lukuisille elokuvajuhlille eri puolilla maailmaa, ja palkittu Saksassa, Venäjällä, Kiinassa, Italiassa ja Suomessa.

Lue lisää MA in Screenwriting ohjelmasta
Lue lisää The Electrician elokuvasta

MA in Screenwriting Salfordin yliopiston sivuilla

MA in Screenwriting TAMKin sivuilla

Kuvassa vasemmalta oikealle ohjausryhmän jäsenet: Tommi Tuominen (MA in Screenwriting opiskelijaedustaja), Colin Muir (MA in Screenwriting koulutuspäällikkö, Salford), Ari Koivumäki (MA in Screenwriting vetäjä ja yliopettaja, TAMK), Arto Koskinen (MA in Screenwriting opettaja, TAMK) ja John Sweeney (hallintojohtaja, Salford International Media Centre)

torstai 14. tammikuuta 2010

Arttu Haglundin Ihmisiä tiellä nyt verkossa


Arttu Haglundin ohjaama draama Ihmisiä tiellä on nyt kaikkien ulottuvilla internetissä. Elokuva on ladattavissa omalle koneelle terävpiirtolaatuisena 720p-versiona tai pienempikokoisena normaaliversiona. Leffan voi katsella niin halutessaan myös Indietaivaan sivustolta, jossa se pyörii streamina suoraan selaimessa. Kaikki linkit löytyvät elokuvan sivulta.

Ihmisiä tiellä on elokuva joukoista ja joukkoon kuulumattomuudesta. Tehokkaassa ja kasvottomassa kouluympäristössä, luokattomassa lukiossa tapahtuva draama kertoo kolmesta koulun työntekijästä, jotka eivät tunne oloaan mukavaksi tämän epäyhteisön säälimättömässä syleilyssä. He eivät tunne kuuluvansa joukkoon.

Elokuvan pääosissa nähdään Panu Tuomikko (Pimeää vasten), Tommi Korpela (Miehen työ) ja Harry Viita (Rentun ruusu). Elokuva on Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelman kahden opiskelijan opinnäytetyö.

Elokuva on esitetty mm. Tampere Art Factory festivaalilla 2009

Ihmisiä tiellä (täällä linkit elokuvaan)
Ihmisiä tiellä@Facebook
Ihmisiä tiellä tässä blogissa
Tampere Art Factory

maanantai 11. tammikuuta 2010

Yhteishaku 2010 alkoi tänään: Englanninkieliset amk-koulutusohjelmat haussa


Ammattikorkeakoulujen vieraskielisten koulutusohjelmien haku alkoi tänään. TAMKissa haussa on mukana viisi koulutusohjelmaa joista TTVOssa yksi, Degree Programme in Media.

Joka haluaa TTVOlle opiskelemaan visuaalista suunnittelua ja vuorovaikutteisuuden suunnittelua Degree Programme in Mediassa täyttää hakemuksen sekä lähettää ennakkotehtävät ja todistukset 12.2. mennessä.

Media Programmessa opiskellaan verkkopalveluiden ja pelien suunnittelua ja visualisointia, animaatioiden tekemistä jne, katso tarkemmin Median verkkosivuilta. Myös englanninkielinen Artmedia-blogimme sisältää runsaasti juttuja ohjelmasta.

Lisätietoja:
Media Programmen verkkosivut
Englanninkielinen Artmedia blogi
TAMKin hakusivut

Median ennakkotehtävä

Elokuvan ja television koulutusohjelman sekä kuvataiteen koulutusohjelman haku alkaa 1.3. ja ennakkotehtävät julkaistaan 1.2. Katso yksityiskohdat ja linkit hakukalenterista tuosta vasemmalta.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Ikuinen Galleria esittää: Harhatila


Ikuinen Galleria
14.1.-29.1.2010

Mari Hallapuro ja Laura Konttinen: Harhatila

Avoinna ma-pe 12-16

Finlaysoninkuja 3 Tampere


Tervetuloa avajaisiin keskiviikkona 13.1.2010 klo 16!

Harhatila on sekatekniikkainstallaatio, jossa toden ja epätoden eri ilmentymät rakentuvat huonemaiseksi tilaksi. Piirustuksen, serigrafian ja valokuvan menetelmin kootussa installaatiossa todellisuuden ja mielenmaiseman palaset järjestäytyvät tilan fiktiivisen asukin tarinaksi.

Installaatiossa kohtaavat kahden erilaisen taiteilijan työskentelymenetelmät ja aihemaailmat. Näyt ja todellisuus, sekä kaksi erilaista tekijää, jakavat tilan kahtia ja alkavat lopulta käydä vuoropuhelua keskenään.

Mari Hallapuro ja Laura Konttinen ovat kuvataiteen koulutusohjelman neljännen vuosikurssin opiskelijoita Tampereen ammattikorkeakoulussa. Hallapuro työskentelee grafiikan ja piirustuksen keinoin käyttäen teoksissaan uskonnollisen maailman ja mystiikan kuvastoa. Konttisen pääasiallinen työskentelyväline on valokuva ja hän käsittelee teoksissaan muun muassa valokuvan ongelmallisuutta ja paikan ja muistikuvan olemusta.

Ikuinen Galleria

Ikuinen Galleria (Facebookissa)
Ikuisen Gallerian aikaisemmat näyttelyt (TTVO blogi)

Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella osoitteessa Finlaysoninkuja 3. toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen ja viestintäalan koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Blogin vuosi 2009


TTVO:n blogin perustamisesta on tammikuun lopussa kulunut kaksi vuotta, viime vuosi oli siten blogin ensimmäinen kokonainen kalenterivuosi. Blogilla on lukijoita hyvin ollakseen pieneen erityisalueeseen, viestinnän ja kuvataiteen opiskeluun keskittyvä blogi. Viime vuonna blogissa käytiin 41728 kertaa, erillisiä kävijöitä oli 26805. Sivuja luettiin yhteensä 72966.

Eniten käyntejä (521) oli kun elokuvan ja television- ja kuvataiteen koulutusohjelman valintakokeiden tulokset julkistettiin 7.7. Toiseksi eniten kävijöitä (474) houkutteli elotv:n ja kuvataiteen ennakkotehtävien julkistus 2.2.

Sivuille tultiin joko linkkien (47,72%) tai hakukoneiden kautta (46,01%). Suoraan sivuille tuli vain 6,27% kävijöistä. Ylivoimaisesti suosituin tapa tulla blogiin oli Google-haku, muita merkittäviä reittejä olivat TAMKin sivut, TTVOn vanhat verkkosivut (joita ei enää päivitetty) ja Facebookin eri sivut. TTVOn opiskelijoiden blogien kautta tuli myös paljon lukijoita kuten myös eri media- ja kuvataidealan ammattilais- ja harrastesivuilta. Blogiin tultiin yhteensä 199 verkkosivustolla olevan linkin kautta.

Blogiin hakukoneista johtaneista hakutermeistä käytetyimpiä olivat ttvo ja ttvo blog(i). TTVOlaisia elokuvia etsittiin paljon, kärjessä Melko kallista paskaa, The Electrician, Sivutyö, Rotsi, Speakeasy ja Ennustus. Ikuista Galleriaa etsittiin hyvin paljon, taidenäyttelyistä haetuimpia olivat Art Veturit, Ars Viikinsaari, Nuoret 2009 ja Kevätpölytys. Hakuun ja ennakkotehtäviin liittyvillä hakutermeillä tultiin blogiin myös usein.

Eri hakusanoja ja niiden yhdistelmiä käytettiin yhteensä 7953.

Googlatuimmat TTVO-persoonat

Haetuimpien henkilöiden kärkiryhmässä on moni TTVOlta jo valmistunut tekijä, kuvataiteesta valmistuneet Riikka Kuoppala, Mika Pettisalo, Sanni Rajapolvi ja Sanni Seppä ja viestinnän ohjelmasta valmistuneet Maria Kaurismäki, Antti Tuomikoski, Anna-Kaisa (Niisku) Haapala, Irina Blomqvist, Miikka Lommi, Olli Koivula, Maiju Asikainen, Annukka Isomaa, Hannaleena Hauru ja Mikki Kunttu.

Nykyisistä opiskelijoista googlatuimpia olivat kuvataiteen Nina Sarkima, Karoliina Paappa, Tiina Riutta, Liisa Hietanen, Mikko Torvinen, Timo Bredenberg ja Vera Arjoma, viestinnän kysytyimpiä puolestaan Helena Yli-Kyyny, Arttu Salmi, Jussi Autio ja Miina Alajärvi.

Kuvataiteen opettajien nimistä löydettiin useimmin Minna Suoniemi, Juha Suonpää ja Sari Tervaniemi, viestinnän opettajista Sohvi Sirkesalo, Tommi Moilanen, Ilkka Järvinen ja Leena Mäkelä.

Tilastot: Google Analytics

Kuva: Antti Tuomikosken elokuva Melko kallista paskaa veti googlaajia TTVOn blogiin kuin kärpäspaperi. Kuvassa Uljas-Ilmari Majuri.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

TAF'10 blogi avattu


TTVOn kolmas kansainvälinen viikko 3.-7.5.2010 huipentuu Tampere Art Factory festivaalin avajaisiin 7.-8.5. KV-viikkon ja TAFfin valmisteluja seuraa ja tekee tunnetuksi kaksikielinen Tampere Art Factory -blogi.

Tämäkin blogi luonnollisesti julkaisee tärkeimmät kv-viikkoa ja TAFfia koskevat uutiset, mutta TAF-blogista kokonaisuus ja kaikki yksityiskohdat löytyvät kertasilmäyksellä.

Tampere Art Factory -blogi

Kuva: TAF'09 juliste

perjantai 1. tammikuuta 2010

2010 yhteishaun kampanja vauhtiin - TTVO tarjoaa 95 opiskelupaikkaa


Tampereen katukuvaan on ilmestynyt yhdistyneen Tampereen ammattikorkeakoulun julisteita, jotka muistuttavat kevään 2010 yhteishauista. Ensimmäinen yhteishaku, ammattikorkeakoulujen vieraskielisten koulutusohjelmien haku alkaa jo 11.1. Tässä haussa on mukana Degree Programme in Media, joka jatkaa TTVOn viestinnän koulutusohjelman visuaalisen suunnittelun ja vuorovaikutteisuuden suunnittelun opetusta.

Media Programme antaa valmiudet kehittyä verkkopalvelujen, pelien, mobiilimedian, multimedian, cross median ja vuorovaikutteisten installaatioiden visuaalisuuden ja/tai vuorovaikutteisuuden suunnittelijaksi.

Media Programme
TTVO:n englanninkielinen blogi kertoo enemmän opiskelusta Media Programmessa
TAMKin englanninkieliset hakusivut

Elokuvan ja television sekä kuvataiteen koulutusohjelmat osallistuvat 1.3. alkavaan yhteishakuun. TAMK ja PIRAMK ovat tästä päivästä lähtien uusi, yhdistynyt TAMK, ja yhdistymisen seurauksena TAMKissa on kaksi uutta kulttuurialan koulutusohjelmaa, viestinnän koulutusohjelma Virroilla ja musiikin koulutusohjelma Tampereella.

TAMKin suomenkieliset hakusivut


Muista ennakkotehtävät


TTVOn koulutusohjelmiin hakemiseksi ei riitä yhteishakulomakkeen täyttäminen ja todistusten lähettäminen. Median, elotv:n ja kuvataiteen valintakokeisiin pääsevät ainoastaan hakijat, jotka lähettävät ajoissa erinomaiset ennakkotehtävät. Median ennakkotehtävät on jo julkaistu ohjelman kotisivuilla, elotv:n ja kuvataiteen ennakkotehtävät julkaistaan tammikuun kuluessa.

Media Programmeen ja kuvataiteen koulutusohjelmaan otetaan 20 uutta opsikelijaa kumpaankin, elokuvan ja television koulutusohjelmassa on tarjolla 55 uutta opiskelupaikkaa.

Yhteishaku 2010 aikataulut ja linkit löydät tuosta vasemmalta (Hakukalenteri 2010)

Kuva: Oivaltamisen iloa -juliste näkyy Tampereen katukuvassa. Taustalla TTVOn sisäänkäynti Finlaysonilla.