
Suomen elokuvakontakti järjestää lyhytelokuvafestivaali Kettupäivät 26. kerran 4.–7.11.2009. Paikkana on kulttuurikompleksi Andorra Helsingissä. Nelipäiväinen festivaali esittelee uudet kotimaiset lyhytelokuvat niin ammattilais- kuin opiskelijasarjoissa.
Kettupäiville ilmoitettiin 296 elokuvaa, joista esitettäväksi valittiin 145.
KettupäivätTTVOlaisia elokuvia Kettupäiville valittiin kahdeksan. Lisäksi valittujen elokuvien ohjaajien joukossa vilisee viestinnän ja kuvataiteen koulutusohjelmista aiemmin valmistuneiden nimiä.
Linkki elokuvien nimissä johtaa blogin juttuihin elokuvasta, niissä on sitten linkkejä elokuvien koti- ja Facebooksivuille ja trailereihin.
Elokuvien esittelyt tällä sivulla on kopioitu Kettupäivien verkkosivuilta.
Dokumenttielokuvat, opiskelijasarja:SotilasmuistioniOhjaus:
Helena Yli-KyynyTuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK / Taide ja viestintä / Helena Yli-Kyyny, käsikirjoitus: Helena Yli-Kyyny
”Alussa olin moku ja mokulla 240 aamua.” Sotilasmuistioni kertoo nuoren miehen, ohjaajan isän, aatoksista ruotuväessä 1950-luvulla. Valokuvat, kirjoitukset ja piirustukset kuvaavat niin ajan arvoja ja aatteita kuin myös ikävää ja kaipuuta takaisin kotikonnuille.
Kokeelliset elokuvat:AdaptionOhjaus:
Henna InkinenTuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK / Taide ja viestintä / Henna Inkinen
Adaption on pelottavan kaunis kuvaus itsetuhoisen mielen toiminnasta.
Miss KongOhjaus:
Minna SuoniemiTuotanto: Minna Suoniemi
Miss Kong kuvaa ylipainoista, hyppynarua hyppäävää naishahmoa lähikuvin. Teos on kuvattu 16 mm filmille ylinopeudella, joka hidastetussa kuvassa paljastaa lihan liikkeen armottomasti.
Minna Suoniemi on TTVO:n kuvataiteen lentori
Fiktioelokuvien ammattilaissarja:RahavaltaOhjaus:
Tapani Hiedanniemi, Joona SarisalmiTuotanto: Kipinäraina /
Essi Silvennoinen, Anna-Maija SalmiPankkiryöstötragedia Rahavalta on lyhytelokuva ystävyyden katoavaisuudesta suurempien epäinhimillisten voimien pyörteessä.
Fiktioelokuvien opiskelijasarja:EnnustusOhjaus:
Anna-Kaisa HaapalaTuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK / Taide ja viestintä /
Pauli Kopu, Pekka OllulaOn vuosi 1948. Antti rakentaa perheelleen rintamamiestaloa. Vaimonsa Maija odottaa toista lastaan. Esikoinen Lauri kertoo isälleen ennustuksen, joka lähtee toteutumaan. Lopulta Antti on pisteessä jossa ennustus näyttää lunastavan kaiken.
Ihmisiä tielläOhjaus:
Arttu HaglundTuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK / Taide ja viestintä /
Heidi ÖsterlundIhmisiä tiellä on elokuva joukoista ja joukkoon kuulumattomuudesta - kolmesta koulun työntekijästä, jotka eivät tunne kuuluvansa joukkoon.
PäätösOhjaus:
Emmi-Sofia MarkkanenTuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK / Taide ja viestintä /
Minna RaitapuroPäätös-lyhytelokuva kertoo itsensä kuuntelemisesta ja päätöksen tekemisestä.
The ElectricianOhjaus: Miina Alajärvi
Tuotanto: Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK / Taide ja viestintä / Petra Välimäki, Tiia-Tuulia Tiensuu
The Electrician tells the story of Marvin - an executioner in charge of the electric chair. When the government prohibits executions Marvin struggles to find a new way to use his unusual skill.
Kuva elokuvasta Ihmisiä tiellä