maanantai 23. kesäkuuta 2008

Henna Inkinen Galleria Rajatilassa


Henna Inkinen:
aIKUISIA, mediainstallaatio

28.6.-20.7.2008

Galleria Rajatila

Hämeenpuisto 10, Tampere


Henna Inkinen aloittaa syksyllä neljännen vuoden opiskelun Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelmassa. Tiedotteessaan hän kuvaa aIKUISIA mediainstallaatiota seuraavasti:

"aIKUISIA on yhteisöllinen mediainstallaatio, joka koostuu kolmestakymmenestä jääkaapin oviin ripustetusta dokumenttivalokuvasta sekä videoteoksesta.

30-vuotias mielletään aikuiseksi. Yhteiskuntamme murroksen myötä elämme kuitenkin nuoruuttamme yhä pidempään. 1970-luvulla syntyneiden sanotaan saaneen kaiken haluamansa ja olemmekin kasvaneet tavoittelemaan täydellisyyttä. Elämän välivaiheiden kanssa toimeen tuleminen on kuitenkin mitä suurimmassa määrin epätäydellisyyden sietämistä.

Kun puolison löytyminen tai lasten saaminen ei ole kontrolloitavissa, onkin syntynyt ns. masennuslääkesukupolvi.
Olen valokuvannut ystäväpiirini arkea kahden vuoden ajan. Subjektiivisen näkökulmani kautta olen tullut vanginneeksi palan aikaa, jossa elämme ja samalla luoneeksi yhdenlaisen kuvan omasta sukupolvestani. Arjen tilanteiden läpi paljastuu laajempi konteksti.

Toivon kuvieni kirvoittavan keskustelua ja samalla pienentävän kuilua eri sukupolvien välillä.
Installaatioon kuuluva videoteos on dokumentti talkoista, jotka järjestin omakotitaloni pihalla. Kutsuin tapahtumaan kaikki valokuvaamani nuoret aikuiset. Pihanhoito on aikuiselämän symboli. Vaikka olemme aikuisia, ei minulla eikä ystävilläni ole hajuakaan siitä, miten pihatöitä tehdään. Videoteoksessa tutkin miten selviydymme tästä eräänlaisesta aikuistumisriitistä. Lisäksi hahmotan kuvaamieni ihmisten välisiä suhteita ja yhteisön vuorovaikutusta. Talkoot on muinaismuisto ajalta, jolloin yhteisö oli tiivis, eikä avun pyytäminen ollut häpeällistä. Välillä nauramme itsellemme hersyvän ironisesti, välillä taas kaiho ja suru täyttävät mielen.

Suhde kuvattaviini on läheinen ja uskon sen näkyvän myös kuvissa. Installaatio sijoittuu sekä nykytaiteen, että dokumentaarisen valokuvan diskurssiin. Teos esittää suuria kysymyksiä ja pieniä vastausehdotuksia, joiden kautta katsoja voi tarkastella identiteettiään. Toisaalta aIKUISIA on arkitodellisuuden dokumentti ajastaan."


hennainkinen.net esittelee taiteilijan tuotantoa laajemmin

Galleria Rajatila

0 comments: