Nuoremme maailmalla - osa 4

Vaihto-opiskelijoittemme kokemaa, neljäs juttu menee näin: 

Henrik Leppänen: Chulalongkorn University, Bachelor of Literature, Arts and Culture, Bangkok, Thaimaa

Tiesin jo aikaa sitten, että haluan kauas länsimaalaisesta kulttuurista: Uruguay vaati espanjankielen osaamista ja tiesin jo ennestään Korean olevan amerikkalaista pintaliito-kulttuuria ihannoiva kohde, joten minulle jäi hymyjen maa, Thaimaa.

Thaimaa on ylittänyt kaikki odotukseni, ja enemmän. Koulun olen saanut aikataulutettua kolmeen pitkään päivään ja muuten saan nauttia pitkästä viikonlopusta. Parasta on nähdä länsimaalaisia vain thain kielen oppitunnilla, ja lopuilla kursseillani olen miltei aina ainut edustamassa länsimaalaisia. Tunnen vain kourallisen muita, kuin aasialaisia, enkä voisi kuvitella parempaa tapaa päästä kulttuuriin sisään kuin elää paikallisten kanssa. Kolmen euron päiväbudjetilla pääsee todella pitkälle, joten rahaa jää muunkin Aasian tutkimiseen, ja passissani taitaakin olla jo 7 sivua täynnä leimaa tähän mennessä.

Suurimmat kulttuurishokit ja eroavaisuudet totuttuun suomalaiseen arkeen ovat ihmisten koulunkäynti ja ’mai pen rai’ asenne. Yliopistomme on Thaimaan parhaimmistoa ja jo sen thainkieli kertoo: opiskelija thaiksi on 'nak.riian', mutta meidän yliopistomme opiskelija onkin 'nii.sit'. Termi tulee yliopiston vanhasta iästä ja kuninkaallisesta taustasta, ja jokainen thaimaalainen tietää missä opiskelen esitellessäni itseni kyseisellä termillä, riippumatta provinssista tai iästä. Opiskelu ei ole tosin tehnyt Thaimaan parasta vaikutusta, kun tunneilla opiskelijat nukkuvat ja somettavat kaiken aikaa avoimesti eikä käsi nouse ennen kuin professori nimeää jonkun. Täällä luotetaan töiden saamiseen enemmän koulun nimellä ja diplomilla kuin oikealla osaamisella. 

”Mai pen rai” taas vapaasti käännettynä tarkoittaa ”don’t worry about it”. Tätä voi käyttää lukemattomissa tilanteissa ja se on ihmisten käytössä sekä toiminnassa, että kielessä päivittäin. 

Pitkänmatkan bussin ollessa täynnä, älä huolehdi, käy lattialle vain istumaan. Istu 13 tuntia maahanmuuttovirastossa etkä ehdi saada asiaasi hoidettua, koska virasto menee kiinni - älä huolehdi: tule huomenna neljä tuntia ennen aukioloa paikalle niin eiköhän se siitä. Pimeän tullessa kampuksen suorin tie kotiin on varaanien ja käärmeiden valtaama, älä huolehdi, kun kiertotie on vain kilometrin ekstra matkaan.

Yllättävin asia on ollut se, että kun thain kieli alkaa jo taittumaan, niin paikalliset kohtelevat eri tavalla. Ostoksista saa alennusta, ruoka on oikeasti tulista, enkä ole enää monien silmissä se tyypillinen Pattaya-turisti tai kävelevä lompakko, jolta yritetään vain huijata mahdollisimman paljon rahaa. Uutta on myös koulupuvun käyttö ja opettajien kirjaimellinen kumartaminen. 

Huvittavinta on ’setä frutti’, joka on joka päivä koulun pihalla myymässä tuoreita hedelmiä ja kertoo samalla ennustuksia asiakkailleen.

Nuoremme maailmalla - osa 3

Vaihto-opiskelijoittemme kokemuksia, tässä juttu numero 3: 

 

Henna Heinonen: Academy of Performing Arts in Prague (FAMU), Film Studies, Praha, Tšekki

Valitsin vaihtokohteeksi FAMUn, koska se on hyvin arvostettu elokuvakoulu, joten odotukseni olivat korkealla opintojen suhteen. Myös sijainti miellytti kovasti. Praha oli minulle ennestään tuntematon kaupunki, mutta olin varma, että tulisin tykästymään siihen. Niinhän siinä sitten kävi, rakkautta ensi silmäyksellä! Varoituksen sananen kuitenkin: vaikka tšekkiläisten tyly asiakaspalvelu luo kotoisuutta näin suomalaisena, niin se saattaa käydä välillä hermoillekin. Suosittelen vahvasti kielen opiskelua etukäteen, sillä parilla yksinkertaisellakin sanalla saattaa saada tšekkiläisten sydämet sulamaan, ainakin osittain.

Parasta on ollut muuttaa uuteen ympäristöön ja tutustua FAMU:n opintotarjontaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni asun näin isossa kaupungissa ja se on mahtavaa. Täällä riittää koko ajan tapahtumaa ja vilkkaudestaan ja suurista ihmismääristä huolimatta, kaupunki on hyvin turvallisen tuntuinen. Kaupunki on todella upea ja helposti lähestyttävä.

TAMK:iin verrattuna FAMU:n opinnot ovat toistaiseksi olleet hyvin luentomaisia ja keskustelevia. Tarjolla on myös projektiluontoista oppimista lyhytkestoisempien moduulien puolesta. Meillä on myös mahdollista päästä muiden opiskelijoiden projekteihin mukaan. Itse entisenä yliopisto-opiskelijana olen kokenut mieluisaa nostalgiaa luentopainotteisissa kurssivalinnoissani, mutta kaipaan myös projekteja. Pian pääsenkin CinemaDance -kurssille, joka on neljä päivää kestävä Uneton48-tyylinen rupeama, jossa neljän päivän aikana toteutetaan elokuva alusta loppuun. Tämä tapahtuu pienessä maalaiskylässä 140km päässä Prahasta ja odotan innolla mitä siellä tulee vastaan!

Ylipäätään tuntuu, että FAMU tarjoaa hyvin laajasti erityyppisiä kursseja ja moduuleja. Omiin kursseihin kuuluu mm. tšekkiläistä avantgarde-elokuvaa, Keski-Euroopan elokuvahistoriaa, genrekurssia, visuaalista teoriaa, jne.

Mitään suurempaa yllätystä ei ole tullut vastaan, muuta kuin korkeahko hintataso sekä vieläkin jatkuvat kesäiset säät. Täällä saa halpaa olutta, suhteellisen edukkaasti myös ruokaa, ja julkinen liikenne on hyvin sopuhintaista. Muuten kaikki on aikalailla Suomen hintatasolla, mikä yllätti etenkin asuntoa etsiessä. Kuvittelin muuttavani vanhaan upeaan kivitaloon lähelle keskustaa suurehkoon yksiöön tai jopa kaksioon. Totesin nopeasti, että se ei tule onnistumaan.

Niille, jotka halajavat tänne asumaan, suosittelen tutustumaan etukäteen kieleen ja hieman myös historiaan. Näin pääsee nopeammin integroitumaan paikalliseen kulttuuriin ja saa enemmän irti ympäristöstään. Paikallinen historia on monilla kursseillakin isossa roolissa. Kannattaa myös pitää mielessä, että täällä on ilmeisen hidas byrokratia.

Opiskelujen puolesta suosittelen varautumaan siihen, että Learning Agreement tulee muuttumaan radikaalisti, sillä kursseille pyrkii suuri määrä opiskelijoita ja kaikille ei ehdi ilmoittautua ajoissa eikä mahdu enää mukaan. Ei tarvitse kuitenkaan huolestua, sillä tilalle kyllä tulee muita erinomaisia vaihtoehtoja.

Kokonaisuudessaan täällä eläminen ja opiskelu on ollut suorastaan pirskahtelevan upeaa. Ainoa miinus on se, että hain tänne vaihtoon vain syyslukukaudeksi.

 

Nuoremme maailmalla - osa 2

Media-alan opiskelijoiden 3. vuosikurssi on poikkeuksellinen. Koskaan aiemmin ei ole käynyt niin, että liki puolet vuosikurssin opiskelijoista lähtee ulkomaanvaihtoon. Nyt näitä tyyppejämme on ripoteltu yli 20 eri puolille maailmaa, Torontosta Koreaan. Julkaisemme joulukuussa 2018 opiskelijoiden kokokemuksia vaihdosta sarjana. Ja tässä tarinoista toinen: 

Elvira Schirmer: Cork Institute of Technology, Media Communications Department, Bishopstown, Cork, Irlanti

Kahden eri lomaviikon aikana ihastuin Englantiin, sen kulttuuriin, mutta erityisesti luontoon. Ensin hainkin Leedsiin, koska se vaikutti todella hyvältä paikalta kaiken siitä lukemani perusteella. Nykyään kuitenkin fiilikset ovat olleet tosi tärkeänä osana omia päätöksiä. Isoin syy siis siihen, miksi lähdin Irlantiin oli se, että siitä tuli yksinkertaisesti kaikista paras fiilis muihin paikkoihin verrattuna, ilman mitään ”järkisyitä”. Lopulta siis vaihdoin nominaationi tänne, enkä ole katunut sitä hetkeäkään.

Aluksi kävin eri vaihtokouluja pitkään läpi selvittääkseni, missä olisi minulle kaikista parhaimmat kurssit opiskella. Täällä on kuitenkin konkretisoitunut se mitä moni sanookin, että opiskelu on loppujen lopuksi aika pieni osa vaihtoa. Olen kyllä oppinut paljon uusia ja mielenkiintoisia asioita luennoilla, mutta parasta ovat kuitenkin olleet ehdottomasti ihmiset. Se, kenen kanssa kävelee kampukselle, syö illallista kotona tai menee viikonloppuna leffaan, pubiin tai road tripille määrittelee todella paljon, kuinka hauskaa ja ikimuistoista koko vaihdosta tulee.

Yliopistossa opiskelu eroaa ammattikorkeakoulussa opiskelusta samalla tavalla kuin Suomessa – meillä on vähemmän kontaktitunteja mutta huomattavasti enemmän palautuksia sekä kokeita. Luennoijat myös pitävät opiskelijoiden kanssa tapaamisia, välillä luennon aikana, kysyäkseen missä mennään. Pysyykö esimerkiksi opetuksen tahdissa mukana. Opiskelijoita siis huomioidaan paljon, myös opiskelijajärjestön puolesta.

Miinuksena kuitenkin kalusto on selkeästi huonompaa kuin TAMKissa ja sitä on myös huomattavasti vähemmän. Kaikista uusinta ja kalleinta kalustoa ei myöskään pysty vuokraamaan Erasmus-opiskelijana. Lainaus onnistuu vain kahdeksi päiväksi kerrallaan, eikä edes kaikille päiville. "AV-Kioski" on viikolla auki vain tunnin päivässä ja palauttamisen tai vuokraamisen voi tehdä vain tiettynä päivänä.

Yksi CIT Campus Plaza:n päärakennuksista

CIT:ssä on isossa osassa erilaiset vapaa-ajan kerhot. Niitä on kymmeniä erilaisia, "sports clubs" ja "society clubs" erikseen. Kerhoilla on viikoittain tapaamisia niin itse lajin parissa kuin myös sen ulkopuolella. Kerhot ovat Erasmus-opiskelijoille ilmaisia ja niissä on todella hyvä ryhmähenki!

Erasmus-opiskelijoille järjestetään myös joka viikko sekä pubi-tapaaminen että jokin päiväretki viikonloppuisin Corkin ulkopuolelle. Erasmus-opiskelijoita on täällä kuitenkin niin iso määrä (100 ja 200 välillä), että retket ja tapaamiset ovat usein liiankin täynnä porukkaa. Monet matkustavatkin viikonloppuisin ympäri Irlantia omissa porukoissaan. Koska Irlanti on pinta-alaltaan melko pieni, matkustaminen maan toisellekin puolelle taittuu helposti, ja täällä on paljon uskomattoman kauniita paikkoja nähtäväksi.

Täällä eläminen ja varsinkin asuminen on todella kallista. Asunnon löytyminenkin on todella haastavaa, koska Irlannissa on iso asuntopula, mikä koskee aivan kaikkia – perheitä, pariskuntia, opiskelijoita... Ihan kampuksen lähellä on pari opiskelija-asuntolaa, eivät hulppeita mutta säästävät aikaa matkustamisesta ja ne ovat täynnä myös muita opiskelijoita, kuten saattaisi päätellä.

Itse maksoin opiskelija-asunnosta, Eden Hallista 400 euron varausmaksun sekä 700 euroa vuokraa kuussa. Tämän lisäksi asuntoon piti ostaa paljon tavaroita itse – muun muassa tyyny, peitto ja lakanat sekä imuri. Jotkut asuvat kaupungin asunnoissa, mitkä löytyivät yksityisiltä markkinoilta, ja jotkut saivat paikan perheiden luota. Perheiden luona asuminen on huomattavasti halvempaa mutta useimmat asuvat kuitenkin noin tunnin matkan päässä kampukselta.

Aloita siis asunnon etsiminen heti, kun saat varmistuksen pääsystäsi yliopistoon. Itse olin asian kanssa myöhässä muihin verrattuna, koska oli niin paljon epäselvyyksiä sen suhteen, mihin linjalle täällä sain hakea ja mitä kursseja saisin ottaa. Taisin olla ensimmäinen TAMKista median puolelta, kuka haki Irlantiin? Jouduin lähettämään asiaan liittyen monille eri ihmisille sähköpostia ja selvittely jatkui niin pitkään, että alkoi jo nolottaa kysyä yhtään mitään. Tämän lisäksi jouduin tekemään monta tuntia ekstra-työtä, muun muassa showreelin sekä kokonaan uuden opintosuunnitelman.

Linja millä nyt olen, on Creative Digital Media, eikä se kuulu TAMKin ja CITin väliseen sopimukseen. Eikä tule kuulumaan, tätä selvitettiin myös. Sain erikoisluvan viettää täällä tämän lukukauden, mutta jatkossa TAMKista voi hakea vain Fine Art -puolelle.

Täällä oleminen on ollut kuitenkin aivan kaiken vaivannäön arvoista. Suosittelen Irlantia maana sekä CIT:iä kouluna ehdottomasti. Slán leat!

Nuoremme maailmalla - osa 1

Media-alan opiskelijoiden 3. vuosikurssi on poikkeuksellinen. Koskaan aiemmin ei ole käynyt niin, että liki puolet vuosikurssin opiskelijoista lähtee ulkomaanvaihtoon. Nyt näitä tyyppejämme on ripoteltu yli 20 eri puolille maailmaa, Torontosta Koreaan. Julkaisemme joulukuussa 2018 opiskelijoiden kokokemuksia vaihdosta sarjana. Ja tässä tarinoista ensimmäinen: 

Tuomo Mäntynen: Keimyung University, Daegu, Etelä-Korea

Tätä kirjoitusta rustatessani askeettisen koruttomassa, mutta sitäkin käytännöllisemmässä asuntolahuoneessani olen jo saanut muiden vaihto-opiskelijoiden keskuudessa mainetta sinä klassisena hulluna suomalaisena, joka yhä Korean niemimaan marraskuisten viimojen lähestyessä vuorien ympäröimää Daegun laaksokaupunkia kykenee uhmaamaan arktisten lakeuksien kovettamalla ruhollaan luontoäitiä ja kävelemään vielä suhteellisen mukavasti T-paidassa, juomaan kahvia syklillä, joka saa kofeiinista suuresti nauttivien korealaistenkin silmät ammolleen, sekä kyseenalaistamaan usean paikallisen tietämyksen maapallomme kansakunnista näiden yrittäessä hahmottaa valtiota nimeltä ”Suomi” kartalta.

Sanomattakin selvää, että vahingoniloisena kaaoksen suurlähettiläänä en voi olla tuntematta pientä huvittuneisuutta erityisesti Euroopan ulkopuolelta tulevien oppilaiden yrittäessä epätoivoisesti jäljittää puheenparteni alkuperää, erityisesti kun 187 vaihto-oppilaan joukosta olen ainoa siniristilipun alla varttunut pohjolalainen. Tästä johtuen eteeni on usein heitetty kysymys siitä, mikä ihme taivutti minut lähtemään planeetan tuolle puolen kotoisasta Suomenmaasta, enkä oikein vieläkään ole täysin varma jokaisesta syystä, joka johdatti minut Keimyung Universityn porteille.

Jos tätä arvoituksellista lankakerää nyt lähtisin purkamaan, niin mahdollisesti suurin syy kokea alkujaan Aasia, vaihtoehtoinani Japani ja Korea, oli henkisesti sadomasokistinen haluni altistuttaa tietoisuuteni kovimmalle mahdollisimmalle kulttuurishokille, ja ehkä siinä sivussa luoda kontakteja Luoteis-Aasiaan, sillä paikallinen viihdetarjonta on jo vuosia kiinnostanut minua elokuva-ja tv-opintojeni kannalta. Kaipa halusin myös vähän osoittaa kapinamielistä hipsteröintiä hakiessani opiskelupaikkaa Daegusta, koska koin, että Soulin neonvalojen täyteiseen metropoliin pyrkisivät kaikki Suomesta lähtevät, jolloin koko lähtökohtainen tavoitteeni kansainvälisestä kielikylvystä vesittyisi etsiessäni tukea ja turvaa maanmiehistäni kuin lumimyrskyssä hapuileva keisaripingviini.

Voinen kiittää onnentähtiäni, sillä paikallinen kontaktihenkilöni otti roolinsa minun ja parin tanskalaisen tuutorina vakavasti, eikä ole kieltäytynyt auttamasta meitä kertaakaan. Tämä on vaihdellut usean opiskelijan kohdalla, mutta alkujaan on hyvä sanoa, että paikallinen kulttuuri panostaa avunantoon usein ilman avunpyyntöäkin, joten pohjoismaalaiselle introvertille tällainen luonteenpiirre on heti kättelyssä oma shokkinsa. Tämän avuliaan yhteyshenkilöni kautta saapumiseni Daeguun sujui varsin kivuttomasti, tosin paikallinen kansainvälisiä järjestelyjä hoitava toimisto tuntui ylikuormittuvan heti kättelyssä, kun monille vaihto-oppilaille syntyi väärinkäsityksiä kurssien opetuskielistä ja päällekkäin menevistä aikatauluista. Itsekin jouduin rustaamaan koko lukujärjestykseni uuteen uskoon, mutta tämä oli itsessään melko kivuton prosessi viimein käsittäessäni opintotoimiston byrokraattisen kirjon.

Kurssini koostuvat tällä hetkellä pitkälti Korean kieli-ja kulttuurikursseista. En pistä tätä kielinörttinä pahakseni, varsinkaan kun korea on kielenä yksi vaikeimmista ja vaativimmista oppia. Omaan alaani liittyen minulla on päällä media camera work -kurssi, jossa pääpainona on kameran teknillinen käyttö ja sen sovelluttaminen taiteellisiin tarkoitusperiin. Tämä on ainoa alani kurssi taiteellisiin aloihin paneutuvalla Daemyung-kampuksella, muita kurssejani varten olen pääasiallisella Keimyungin koulualue Seongseolla, jossa asuntolanikin sijaitsee.

Ammattikorkeakouluun tottuneena yliopisto on oma maailmansa. Käytännön harjoitteluni Mediapoliksen kameroiden, valojen ja äänittimien teknopornomaailmassa on vaihtunut kokeisiin pänttäämiseen ja teoreettisen aineiston muistamiseen. Media camera work -kurssiin toki kuuluu harjoitustyön tekeminen, mutta olen suoltamassa sitä Premieren kätköihin matkapuhelimeni kameran voimalla, eli tekemällä jotain, jolla olisin lentänyt Tamkin porteista Tohloppiin jo aikaa sitten. 

 

Mitä lähtisin siis sanomaan ajastani Daegussa? No, en voi katua tätä. Sairaalloinen uteliaisuuteni maailman kulttuureita kohtaan tuntuu täyttyvän joka päivä, ruoka on hyvää, enkä loppujen lopuksi koe kouluni suhteen niin suurta stressiä. Olen siis kutakuinkin täyttämässä ne kriteerit, jonka omalle vaihtoajalleni annoin. 

Kuvassa etualalla asuntola-alueen toimisto. Taustalla murto-osa opiskelijoiden asumuksista.

Haluan yhä huomauttaa, että ainakin media-alaa opiskelevien ja totta puhuen kuulemani mukaan useimpien vaihto-opiskelijoiden tulee varautua siihen, että täällä painopiste on kulttuurivaihdossa, eli paikallista kieltä ja historiaa tulee taottua päähän muutaman niteen verran. Tämä tulee tarpeeseen viimeistään silloin kun ottaa ensiaskeleet Korean niemimaalle ja tajuaa, että näinkin nykyaikaisessa ja maailmaa usealla alalla johtavassa valtiossa englannin kielitaito on peruskansalaisella vielä lapsenkengissä, raha-automaatit harrastavat pienimuotoista rasismia muutamien niistä kieltäytyen vastaanottamasta ulkomaisia kortteja ja muutamat ravintolat eivät tarjoile yksin tuleville asiakkaille.

 

Jokaisen vaihtokokemus määräytyy oman preferenssin mukaan, mutta mikäli Aasia kiehtoo, haluaa turvallisen ympäristön ja mahdollisimman paljon Suomesta eroavan miljöön, Daegu on hieno 2,5 miljoonan asukkaan kaupunki vuorien suojassa, joka homogeenisesti yhtenäisestä väestökoostumuksesta huolimatta ottaa lämmöllä vastaan jopa kylmäverisen suomalaisen, vaikkei tämä samaa kieltä heidän kanssa puhuisikaan.