sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Tursaita äidin oomme kaikki?

Median opiskelijoiden puhemies Tuomas Lesklin venytti äärimmilleen pisteiden toivossa
Tamkin opiskelijoiden kunto oli viime viikolla koetuksella. Tiistaina TTVO:n porukka tutustui toisiinsa Naamat - tapahtumassa Jack the Roosterissa, ja keskiviikkona uudet opiskelijat pääsivät haastamaan itsensä ja toisensa Tursajaisissa.

Keskustorilla valetun tursasvalan jälkeen tursaat kuljetettiin (erillisillä busseilla!) salaiseen määränpäähän eli Pyynikille. Siellä tursasjoukkueet saivat suorittaa erilaisia rasteja ja tehdä kaikkensa miellyttääkseen rastien pisteenlaskijoita. Osa joukkueista oli sonnustautunut yhdenmukaisiin varusteisiin: paikalla oli porukkaa vangeista pummeihin ja prinsessoihin. Me Media Programmen opiskelijat tyydyimme asialliseen all black-pukukoodiin.

Jakaannuimme kahteen joukkueeseen, minkä seurauksena joillakin ryhmäläisillä syntyi hurja, ennennäkemätön kilpailuvietti. Molemmat joukkueet kokivat tappioita miehistöissään, sillä kaikkien energia tai mielenkiinto ei riittänyt juuri tukkihumalaa pidemmälle. Päätimme yhdistää supistuneiden joukkueidemme voimat, ja rasteja suoritettiin pitkistä jonotuksista huolimatta viimeiseen saakka. Lopulta vain yksi rasti jäi saavuttamatta, sillä se sulkeutui innokkaiden kisailijoidemme nenän edessä.

Kaiken tursaskisailun jälkeen energisimmät meistä kerääntyivät viettämään iltaa yhdessä rauhallisemmissa merkeissä. Virallinen jatkopaikka Love Hotel ei oikein joukkioamme innostanut, niinpä siirryimme viikon aikana laihtuneille lompakoillemme paremmin sopivalle Klubille. Tummat tunnit viihdytti ja tanssitti osaa porukkaa loppuun saakka, mikä oli huomattavissa seuraavan päivän Illustrator-oppitunnilla. Tiiminsä vuoksi itsensä uhranneet tursaat kenties latailivat akkujaan tulevia koitoksia ja kouluelämän haasteita varten.

Teksti ja kuva: Tia Tuovinen

Degree Programme in Media
Lisää tursas-juttuja englanninkielisessä blogissamme
|||

perjantai 10. syyskuuta 2010

Kuvataiteen opiskelijat tekevät töitä päästäkseen maailmalle

Ensin Liisa Ahlforsin Pieniä päiväunia –teos sai kroonisesti ylinopeutta ajavat hidastamaan Satakunnankadulla. Syksyllä 2009  AVO:n Pumpulivallankumous –näyttelyssä mukana ollut teos koostui neulotuista vauvantossuista, jotka oli heitetty kadun yli kulkevalle sähköjohdolle.

Tammikuussa kuvataiteen koulutuspäällikkö Juha Suonpää ja kuvataiteilija, opettaja ja kuraattori Pekka Niskanen kävivät Dortmundissa neuvottelemassa yhteistyöstä ja opiskelijoiden osallistumisesta kansainväliseen Inter-cool 3.0 –näyttelyyn. Pieniä päiväunia teki vaikutuksen myös Inter-cool 3.0:n kuraattoriin ja Liisa Ahlfors sai kutsun osallistua teoksellaan Dortmundissa syyskuussa avautuvaan näyttelyyn.

Pieniä päiväunia –teoksen ideaan kuuluu, että esillä olleet sukat pestään ja lahjoitetaan vastasyntyneille. Pumpulivallankumouksessa mukana olleet sukat lahjoitettiin TAYS:n vastasyntyneiden osastolle. Tämän vuoksi Liisa Ahlfors neuloi erityisesti Inter-cool 3.0 –näyttelyä varten uudet sukat, joita teokseen tarvitaan satakaksikymmentä paria. Riittävä määrä sukkia kertyi puolen vuoden aktiivisen neulomisen jälkeen.

Kuitenkin samana päivänä, kun teosta oltiin lähettämässä Saksaan, kuraattorilta tuli viesti, että teoksen osallistuminen näyttelyyn on peruttu. Saksassa taidenäyttelyiden kuraattoreilla on ehdoton valta näyttelyiden suunnittelussa, ja síksi he voivat tehdä muutoksia ja päätöksiä myös viime metreillä.

Kansainvälisiin näyttelyihin osallistuminen on haastavaa. Se vaatii paljon työtä, määrätietoisuutta ja muuttuvien tilanteiden sietokykyä. Neuvottelujen jälkeen Pieniä päiväunia tulee kuitenkin esille Inter-cool 3.0 –näyttelyyn tietokoneella pyörivinä kuvina teoksesta ja tekoprosessista. Vaikka Pieniä päiväunia ei nyt pääse esille tarkoituksenmukaisella tavalla, aikoo Ahlfors myöhemmin esitellä sen omilla ehdoillaan.

Teksti: Mari Ljokkoi
Kuva: Karoliina Paappa


Lue jutut Inter-cool näyttelystä
|||

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Mediatuottajien (ylempi AMK) toinen painos tuli taloon


Tänään meillä käynnistyi toinen Mediatuottamisen koulutusohjelman kurssi, jonka suorittaneet saavat tutkinnon Medianomi (ylempi AMK), englanniksi Master of Culture and Arts.

Koulutusohjelma on tarkoitettu medianomeille tai soveltuvan amk-tutkinnon tehneille henkilöille, joilla on vähintään kolmen vuoden työkokemus media-alalta. Puolitoista vuotta kestävä koulutus suoritetaan työn ohella.

Nimensäkin mukaisesti koulutusohjelman tavoitteena on kehittää tuottajaosaamista: johtamistaitoja, liiketoiminnan suunnittelua sekä uudenlaisten tuotteiden ja palvelujen suunnittelua. Opintojen tehtävät sovelletaan omaan työhön ja opinnäytetyö on omaan yritykseen tehtävä kehittämishanke.

Lue aikaisemmat jutut tästä 'AMK-maisteri' -ohjelmasta, mm jo valmistuineista
|||

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Postikortti EUROPRIX jurystä, Salzburgista

Torstaista lähtien olen työskennellyt multimedian asiantuntijoiden kanssa EUROPRIX juryssä Salzburgissa. Tehtävämme oli löytää yhdeksän kilpailusarjan parhaat ja kolmen erikoispalkinnon voittajat 300 työn joukosta. Kilpailutyöt ja tuomariston jäsenet ovat eri puolilta Eurooppaa.

Työ on ollut rankkaa mutta inspiroivaa. Eilen illalla palasin hotellihuoneeseen kahdelta, en yökerhosta vaan suoraan tuomariston täysistunnosta. Keskustelut ovat tiukkoja ja väittelyt kiivaita, mutta kaikki ovat perustelleet kantansa hyvin, olemme oppineet paljon ja tyytyväisiä valintoihin.

Tänään teimme viimeiset päätökset ja lähdimme kukin tahoillemme, tätä kirjoitan Münchenin lentoasemalla.

Tapaamme seuraavan kerran EUROPRIX multimedia-festivaalilla Grazissa 11.-14.11. Festivaalilla juhlitaan myös valitsemiamme voittajia. Kaikki 20+ voittajaehdokastiimiä kutsutaan ja kustannetaan festareille.

Tänä vuonna lähden festivaalille 20 median opiskelijani kanssa. Olen varma siitä, että he oppivat paljon, verkottuvat ja saavat paljon inspiraatiota.

Minulla oli myös mahdollisuus keskustella kolleegojen kanssa. Osa osallistuu MindTrekiin lokakuussa ja osa kansainväliselle viikollemme ja TAFfiin huhtikuussa. Pari yhteistä projektiakin nytkähti eteenpäin. Kannatti lähteä matkaan.

Parhain terveisin

Cai

Kuva: Osa tuomariston jäsenistä liittyi aamukävelyihini hotellilta alppiniittyjen poikki ICNM:n tiloihin, EUROPRIXin päämajaan. Kuvassa Alpit taustanaan Korash Sandijeh ja Dan Livingstone (Englanti) sekä Gabriella Taddeo (Italia) ja Nir Yuz (Israel).

lauantai 4. syyskuuta 2010

Herra Malén ensi-iltaan

Turkka Korkiamäen käsikirjoittama ja ohjaama lyhytelokuva "Herra Malén kohtaa paljasjalkaisen miehen" kuvattiin toukokuussa Tampereella TTVO:n studiossa.

Herra Malén kohtaa paljasjalkaisen miehen- elokuva sai nykyisen muotonsa, kun Turkka Korkiamäki oli käsikirjoittanut nimeä ”Fii” kantavan lyhytelokuvan. Elokuvaa varten rakennettiin hissi lavastaja Joonas Tikkasen toimesta. Kun selvisi, etttei Fii pääse tuotantoon, pyysimme tuubikokouksessa lupaa tehdä sormiharjoituksen rakentamassamme hississä. Lupa irtosi.

Aluksi työnimeä ”Hissipoika” kantanut elokuva, on improvisaationa tehty elokuva, johon herra Korkiamäki kehitti kaksi hahmoa, jotka tapaavat toisensa hississä.

Herra Malénin tarina kuvattiin toukokuun 13. päivä, ja nyt on aika ensi-illalle kolmen muun lyhytelokuvan kanssa.
Facebook-ryhmä
Ensi-ilta (Facebookissa)

Tule siis katsomaan Herra Malén ja muut loistavat elokuvat Niagaraan 24.9. klo 18:00 alkaen.

Ohjelmisto:
Aseveljet (ohj. Iiro Peltonen)
Connection lost (ohj. Outi Hartikainen)
Etsivä löytää (ohj. Outi Hartikainen)
Herra Malén kohtaa paljasjalkaisen miehen (ohj. Turkka Korkiamäki)

Teksti: Mikko Helmanen
Kuva: Jenni Kaunisto

--

perjantai 3. syyskuuta 2010

MUU on the Catwalk

Elokuvasta Distortions - Vääristymiä
- suomalaista videotaidetta Waterpieces-festivaaleilla, Riika, Latvia

Kuvataiteen koulutusohjelmasta vuonna 2007 valmistuneen Olga Palomäen tutkintotyö Distortions-Vääristymiä on valittu Riiassa, Latviassa järjestettävän Waterpieces-elokuvafestivaalin yhteydessä järjestettävään, kuratoituun "MUU on the Catwalk"- videoscreeningiin 9 suomalaisen videoteoksen joukkoon.

MUU on the Catwalk on Muun jäsentaiteilijoiden teoksista koostuva videokokonaisuus, joka esitetään 4.9.2010 Riiassa Waterpieces-festivaaleilla Daugava-joen rannalla kelluvassa Betanovuss-galleriassa. Koosteen yhdeksää varsin erilaista taiteilijaa yhdistää liikkuva kuva ja kiinnostus ihmisyyteen. Teokset käsittelevät ihmiselämän ilmiöitä ja muutoksia, yksilön suhdetta itseensä ja ympäristöönsä, yhteiskunnasta vieraantumista sekä olemassaolon irrationaalisuutta.

Tekijöiden näkökulmat vaihtelevat oman olemassaolon pohdiskelusta yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Mukana ovat
taiteilijat Jarno Harakkamäki, Juan Kasari, Juhani Koivumäki, Juha Mäki-Jussila, Hanna Ojamo, Olga Palomäki, Pauliina Salminen, Mailis Saralehto Rekola ja Outi Sunila.

Nyky- ja videotaiteen kansainvälinen festivaali Waterpieces on Baltian alueen ainoa tapahtuma, jossa yleisölle tarjotaan liikkuvan kuvan varaan rakentuvaa ääni- ja performanssitaidetta. Festivaali juhlii nyt kymmenettä vuottaan ja tapahtuman kunniaksi on järjestetty juhlaohjelma. Daugava-joen varrella olevaa AB-patoa koristavat tulikärpäset 3.–5. syyskuuta – monitoreissa samanaikaisesti nähtävät ohjelmat esittelevät videoteosten parhaimmistoa Baltian maista.
Kilpailusarjan lisäksi yleisöllä on tilaisuus muistella menneitä ja nauttia aiempien vuosien Waterpieces-festivaalivideoiden parhaista paloista.

Teksti: Olga Palomäki
Warerpieces
Aikaisempi juttu Olga Palomäen opinnäytetyöstä
|||

'Haluatko tietää' mukana Helsinki Design viikoilla

Haluatko tietää esitetään Helsinki Design viikkojen päätösklubilla Helsingin kaapelitehtaalla tänä iltana perjantaina 3.9.2010.

The End of Story: Future –niminen tapahtuma esittelee eri aloilta nuoria tulevaisuuden tekijöitä ja heidän tuotteitaan story telling –teeman pohjalta. Mukana on Haluatko tietää teoksen käsikirjoittaja/ ohjaaja Outi Tienhaara.

Haluatko tietää kertoo useita eri tarinoita, teos näyttää mitä kerrostalon kahdeksassa eri  asunnossa tapahtuu samaan aikaan. Haluatko tietää on kuvaus siitä mitä kaikkea tapahtuukaan vieressämme, lähellä olevillemme ihmisille meidän siitä tietämättämme. Teos käsittelee nykypäivän tirkistelyilmiöitä, ja sitä että tarvitseeko, tai kannattaako meidän todella tietää mitä ympärillämme tapahtuu.

Teos on kuvattu keväällä 2010 ja se on tehty osana TTVO:n elokuvallinen taideteos kurssia. Teoksen on kuvannut Kerttu Hakkarainen, tuottanut Joanna Mäkelä, leikannut/efektoinut Jatta Oksanen ja äänisuunnitellut Mia Heinonen.
The End of Story: Future (Facebookissa)
|||

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Scoren Game Jam teki pelejä 42 tuntia putkeen!

Kuva: Tuuli Saarinen
Elokuun viimeisenä viikonloppuna pelikerho Score päätti kesäkautensa ahkerissa tunnelmissa Score Game Jam 2010 -tapahtumalla. Demolassa pidettyyn pelinkehitysmaratooniin osallistui 13 innokasta jammailijaa sekä kourallinen järjestäjiä. Tarkoituksena oli ideoida, tiimiytyä ja tuottaa peli vain 42 tunnissa! Game Jameissa ajan lisäksi ainoana rajoitteena on kaikille yhteinen teema, jota pelien tulee käsitellä. Tällä kertaa teema oli "Everything is different", joka antoi hyvin vapaat kädet suunnittelijoille.

Perjantai-ilta alkoi teeman paljastamisella ja tiimiytymisellä. 13 henkilöstä koottiin neljä kolmen hengen tiimiä. Yksi äänimies jäi ulos tiimeistä, mutta lupasi auttaa kaikkia apua tarvitsevia musiikin suhteen. Tiimeissä sekottuivat mukavasti vanhat ja uudet TTVO:n opiskelijat sekä Turusta paikalle saapuneet pelikerho Load:n tyypit. Perjantai jatkui aamuyöhön asti ideoinnilla ja projektien käynnistämisellä. Sitkeimmät sissit painuivat nukkumaan vasta viiden jälkeen, mutta ensimmäiset nousivat jo kahdeksalta jatkamaan uurastusta. Lauantain taittuessa sunnuntaiksi alkoivat pelit olla pelattavia, joskin vielä keskeneräisiä ja oli yksi ryhmä kerennyt vaihtamaan peli-ideansa täysin toiseen päivän aikana. Motivaatio säilyi kuitenkin korkeana vaikka väsymys selkeästi paistoi jammailu-porukasta. Muutaman tunnin yöunien jälkeen ryhmät ehtivät viimeistelemään pelinsä esittelykuntoon ja sunnuntaina kellon lyödessä 12.00 Demolassa esiteltiin viisi täysin uniikkia ja toisistaan poikkeavaa pelitaideteosta.


Pelistä "How Was Your Day"
Viisi täysin erilaista peliä

Ryhmistä jokainen oli tulkinnut teemaa eri näkökulmasta ja saanut aikaan erilaisen pelin. "How Was Your Day?" käsitteli minipelisarjan kautta, kuinka joillekin samojen rutiinien täyttämä päivä voi olla joka kerta erilainen. Kokeellinen pulmatasoloikka "Cubo" taas asetti pelaajan suuren kuution pinnalle, jonka sokkelosta selviytyi maaliin vain jos ymmärsi, että kuution sivut ovat erilaisia riippuen miten päin se on käännetty. Puoliksi valmistuneessa "Coma"-pelissä yritettiin ohjata koomassa olevaa henkilöä kohti hänen muistojaan, jotka pystyi havaitsemaan pimeydessä äänen avulla, kun taas työryhmän toisessa pelissä kerättiin omenoita. "Karmassa" taas normaalien tasohyppelyiden vastaisesti pelaajan piti miettiä milloin hän on valmis kuolemaan, jotta voi syntyä uudelleen ja edetä kohti valaistumista.

Sekä pelejä tarkastelemalla, että itse tapahtumapaikan tunnelmaa arvioimalla on helppo todeta ensimmäisen Score Game Jam -tapahtuman onnistuneen loistavasti. Osallistujamäärässä jäimme muutaman hengen vajaaksi tavoitteesta, mutta se ei vaikuttanut tapahtuman luonteeseen ainakaan negatiivisesti. Tapahtuman tarkoituksena oli myös lämmitellä ensi talven Global Game Jameja varten, joista toivotaan tulevan maailman suurin game jam-tapahtuma! Tulevia jameja odotellessa Scoren on helppo siirtyä syyskauteen ja kohti uusia seikkailuja!

Teksti: Janne Jaakkola, yksi tapahtuman järjestäjistä sekä Scoren varapuheenjohtaja


|||