maanantai 7. huhtikuuta 2008

TTVO-profiili: Irina Blomqvist


Irina Blomqvist aloitti opintonsa viestinnän koulutusohjelmassa 1998, suuntautumisvaihtoehtona multimedia. Kaksi ensimmäistä vuotta sujui hyvin ja suhteellisen normaalisti, opintopisteitä toki kertyi reippaasti yli tavoitteen. Muitakin saavutuksia kertyi, mm. kunniamaininta informaatioyhteiskunnan innovaatiokilpailussa.

Kolmantena opiskeluvuonna Irina lähti opiskelijavaihtoon Dubliniin. Vaihto kestikin normaalia pidempään, Irina teki samalla maisterin tutkinnon Dublin Institute of Technology:ssä. Opinnot kuitenkin vielä maistuivat, ja Irina sai BA-tutkintonsa TAMKista normiajassa, kirjoitti kypsyyskokeen Vapun aattona 2002.

Irina työskenteli valmistumisensa jälkeen eri projekteissa Dublinissa, mutta palasi Suomeen vajaan puolentoista vuoden päästä, projektipäälliköksi Culminatumiin. Vuotta myöhemmin, 2004, titteli muuttui ohjelmanjohtajaksi, ja nykyään hän on Culminatumin liiketoimintajohtaja. Lisäksi hän johtaa valtakunnallista digitaalisten sisältöjen osaamisklusteria.

Irinan luomuksista tunnetuin on hänen päätoimittamansa Digibusiness.fi, jota pitää seurata jos haluaa olla perillä siitä mitä suomalaisella digimediascenellä tapahtuu. Palvelulla on myös kansainvälinen versio, Digibusiness.eu.


Digibusiness.fi
Digibusiness.eu
MindTrek

Kuvassa Irina Blomqvist MindTrekin palkintojuhlassa viime lokakuussa. MindTrek on yksi niitä foorumeita joilla Irinan yhteys kouluun säilyy; Irina on MindTrek ry:n varapuheenjohtaja ja TAMK/TTVO MindTrekin kantavia voimia.

TTVO-profiili: Mika Pettissalo


Aamulehden taloussivujen "Uudet yritykset" -palsta raportoi tänään:

Mika Pettissalo on perustanut Tampereelle nimeään kantavan yrityksen. Toimintaan kuuluvat kuvataiteen opetus, pyöränkorjaus, taidekäsityö, mediatuotanto, ssustusarkkitehtuuri, teatterilavastus, puvustus ja matkailuala.

Jutun mukaan yrityksen päätoimiala on kuvataiteet, "mutta toiminta on monenkirjavaa kuin elämä itse". Haastattelupäivänä Mika oli korjannut yhden polkupyörän ja rakentanut animaatiolavastetta. Päätyökseen Mika on tuntiopettajana Sara Hildén-akatemiassa.

Mika Pettissalo valmistui kuvataiteen koulutusohjelmasta viime keväänä. Jo opiskeluaikana hänen eläinhahmoperformanssinsa herättivät huomiota koko valtakunnassa. Hän oli myös kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden rakastama tutor, järjesti Lapin-matkoja ja toimi heidän elokuvaprojektiensa tuottajana. Viime kesänä hänen organisoimansa veistospuisto sykähdytti kaikkia tamperelaisia.

Blogin toimitus toivottaa menestystä uudelle kuvataide/pyöränkorjausyritykselle. Alku näyttää lupaavalta, Aamulehden juttu päättyy: "Miten yritystoiminta on lähtenyt käyntiin? Oikein hyvin, Töitä riittää yrittäjänä niin paljon kuin ehdin tehdä".

Kuva Mika Pettissalon lopputyönäyttelystä, Conspiracy of the Black Sheep -lyhytelokuvasarja.

Mikan projekteja:

Lopputyönäyttely
Kamelontti
Tyttönen
Veistospuisto

sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

TTVO:n Visu-opiskelijat olivat kotonasi pääsiäisenä


Hieman myöhään, mutta kuitenkin:

Pääsiäisenä 2008 tekivät visuaalisen suunnittelun opiskelijat Liina Luoma ja Mari Huhtanen Yleisradion TV2-kanavan vuodenaikatunnukset opinnäytetyönään.

Tipu ja pupuanimaatiot syntyivät yhteistyössä TV2:n kanavailmeestä vastaavan Hanna Selkälän kanssa. Tipujen ja pupujen hahmosuunnittelusta vastasi Salli Kunnari. Lisäksi animoinnissa oli mukana Mika Korento.

Nyt Pixoffissa: Filkkaristudio 3 - Venäläinen elokuva


Filkkaristudio on Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelman ja Tampereen yliopiston tiedotusopin opiskelijoiden yhteistuotantona toteuttama makasiiniohjelma. Filkkaristudion kolmas jakso lähetettiin Tampereen elokuvajuhlilta suorana lähetyksenä DINA -kanavalta 7.3.2008.

Filkkaristudion kolmannen ja viimeisen jakson aiheena on venäläinen elokuva. Studiossa aiheesta keskustelevat näyttelijä Jevgeni Haukka ja Reijo Nikkilä. Myös Katariina Lillqvistin animaatio Uraalin perhonen puhuttaa.

Katso osa 3 - Venäläinen elokuva

Kaikki kolme osaa Pixoffissa
Tampereen elokuvajuhlat, eli Filkkarit
Dina

Kuvassa Jevgeni Haukka ja Reijo Nikkilä Kuvaaja: Osku Tuominen

perjantai 4. huhtikuuta 2008

Kokeile graffitin tekemistä visujen luomuksessa


Visuaalisen suunnittelun opiskelijat Hanna-Leena Saarenmaa, Samuli Suomalainen ja Asmo Raimoaho ovat toteuttaneet multimediailmaisun kurssin työnä graffitisivuston. Sivustolla voit itse kokeilla graffitin piirtämistä interaktiivisella sovelluksella.

Jos olet etsimässä visuaalisen suunnittelun opiskelupaikkaa, et enää löydä TAMKin viestinnän koulutusohjelman tarjonnasta visuaalisen suunnittelun suuntautumisvaihtoehtoa. Mutta ei hätää, visuaalista suunnittelua voi edelleen opiskella. Olet varmaan kuullut, että korkeakoulutus on rakennemuutoksen huomassa, ja pieniä, mutta hyviä yksiköitä liitetään yhteen. TAMKin viestinnän koulutusohjelman seitsemän suuntautumisvaihtoehtoa yhdistetään neljäksi. Visujen ja vuorsujen (vuorovaikutteisuuden suunnittelu) suuntautumisvaihtoehdoilla on ollut paljon yhteistä opetusta ja yhteisiä projekteja. Ensi syksynä alkavassa yhdistetyssä vuorovaikutteisen median suuntautumisvaihtoehdossa voi erikoistua joko visuaalisen viestintään tai vuorovaikutteiseen viestintään.

Visujen graffitisivusto

torstai 3. huhtikuuta 2008

Filkkaristudio osa 2 - Musiikki elokuvassa


Filkkaristudion toisen jakson aiheena on musiikki elokuvassa. Haastateltavina ovat ohjaaja Jouko Aaltonen (kuvassa vas.) sekä muusikko Anssi Tikanmäki. Lisäksi lähetyksessä käsitellään elektronista musiikkia sekä elokuvan äänisuunnittelua.

Filkkaristudio on Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän opiskelijoiden ja Tampereen yliopiston tiedotusopin opiskelijoiden yhteistuotantona toteuttama makasiiniohjelma. Nyt nähtävä jakso lähetettiin Tampereen elokuvajuhlilta suorana lähetyksenä DINA -kanavalta 6.3.2008.

Katso myös filkkaristudion aiempi jakso jonka aiheena on mielentila suomalaisessa elokuvassa. Filkkaristudion viimeinen jakso nähdään Pixoffissa perjantaina 4.4.2008 jolloin aiheena on venäläinen elokuva.

Katso osa 2 - Musiikki elokuvassa

Katso osa 1 - Mielentila suomalaisessa elokuvassa


Tampereen ammattikorkeakoulu kuuluu Pixoffia ylläpitävään neljän amk:n konsortioon yhdessä HAMKin KyAMKin ja P-KAMKin kanssa.

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Ikuinen Galleria: Maria Leppäsen Miss Universum


Ikuinen Galleria
Finlaysoninkuja 3
33210 TAMPERE
avoinna arkisin klo 12-16

3.-18.4.2008
Maria Leppänen: MISS UNIVERSUM

Ikuinen Galleria on taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta.

Maria Leppänen kertoo näyttelystään:

Miss Universum –instituutio on jo yli puoli vuosisataa vanha ja se on vakiinnuttanut vuosien saatossa asemansa pikkutyttöjen ja vähän isompienkin minäkuvan muovaajana. Haluan rikkoa yksipuolista missikuvaston konventiota tarjoamalla uudenlaisen näkökulman naiskuvaan. Minun Miss Universum -kisaani on hyväksytty myös erilaista kauneuskäsitystä edustavat missit. Katsoja pääsee osallisumaan näyttelyyn konkreettisesti äänestämällä omaa suosikkiaan. Nyt katsotaan kenet yleisö tahtoo kruunata universumin kauneimmaksi. Olen käyttänyt kolmen vuoden ajan maalausteni aiheina käytettyjä ja löydettyjä esineitä. Pois heitetyn esineen eletty historia kiehtoo salaperäisyydellään. Miss Universum –kilpailijat ovat matkassa rähjääntyneitä matkamuistonukkeja.

Kaikki jutut Ikuisesta Galleriasta

TAMK tekee Pixoffia - Filkkaristudio nyt Pixoffissa


Pixoff on 8000 jäsenen nettiyhteisö sekä kotimaisen elokuvan ja animaation julkaisukanava. Pixoffissa julkaistuilla elokuvilla ja animaatioilla on ollut jo yli 1,5 miljoonaa katsojaa. Tämän blogin vasemmassa reunassa on linkkejä valikoimaan netissä julkaistuihin TTVO:n opiskelijatöihin. Monet linkit johtavat nimenomaan Pixoffiin, jossa työt sijaitsevat.

Pixoff perustettiin jo vuonna 2002, kolme vuotta ennen kuin YouTube. Elokuvien lisäksi Pixoff tarjoaa mm. elokuvauutisia ja reportaaseja,keskustelufoorumeita sekä laajan tietopankin, josta löytyy upea valikoima elokuvan harrastajaa kiinnostavaa tietoa.

Pixoffia julkaisee nyttemmin neljän ammattikorkeakoulun, HAMKin, KyAMKin, P-KAMKin ja TAMKin muodostama konsortio. Tarkoituksena on kehittää Pixoffia edelleen. Pixoff.net yhteisö kehittyy kekseliäiden opiskelijoiden voimin, sisältötarjonta laajenee opetusmateriaalien muodossa, ja Pixoff tulee myös tarjoamaan ansaintamahdollisuuksia pineille ja keskisuurille av-yrityksille, joita syntyy mm. ammattikorkeakouluista valmistuvien medianomien myötä.

Blogissamme Tampereen elokuvajuhlien aikaan raportoitu Filkkaristudio nähdään Pixoffissa, ensimmäinen osa julkaistiin eilen.

Pixoff
Filkkaristudio Pixoffissa
Filkkaristudio Filkkaristudio TAMK-TTVO blogissa 1
Filkkaristudio TAMK-TTVO blogissa 2