Ilman taidetta en voisi elää!

Kulttuuriensiapu -

Minifestivaali TAMKin Kuvataiteen koulutusohjelman puolesta

Huhtikuun 26. päivä 2013 TAMK pudotti pommin - Kuvataiteen koulutusohjelmaa ei aiota jatkaa. Koko Finlayson kuohahti, ja aulassa paloivat surukynttilät jo samana iltana. Alkujärkytyksen jälkeen päätettiin, ettei periksi anneta aivan niin helpolla. Kaikki kynnelle kykenevät kokosivat voimansa, ja rakkaan koulutusohjelmamme puolesta alettiin suunnitella jos jonkilaisia elvytystoimia. Y-festivaalien järjestäjäporukka valjasti festivaalin apuun, kerättiin adressia, järjestettiin mielenilmausmarssi, tukikonsertteja, pop up -muotokuvatiski Keskustorille, kirjoiteltiin mediaan, kuvattiin videoadresseja ja pidettiin keskustelupaneeleita.

Urakkamme työtoverini Seelan kanssa alkoi kesällä, kun rupesimme suunnittelemaan Kulttuuriensiapu -minifestivaalia järjestettäväksi Klubille ja Telakalle. Jo mielenosoituksen jälkeisenä iltana 8.5 pidimme Kahvila Valossa pienen lämmittelytukikeikan. Nopeus oli valttia, kun uutiset olivat vasta tulleet tuolloin alkukesästä. Tamperelainen folk-pop - duo Tammela33100 osoitti tukensa asiamme vuoksi, ja tuli esiintymään mielenosoituksen jälkipuintiin. Siitä illasta alkoi urakkamme koulun puolesta tosissaan.

Pispalassa tapahtui 12.7, kun Vastavirran Yläkerrassa pidettiin ensimmäinen suurempi tukikeikka. Tämän tapahtuman työryhmä oli järjestänyt keskustelupaneelin, performanssitaidetta ja runonlausuntaa livemusiikin ohella. Ilta oli todella onnistunut ja hieno kokonaisuus. Stressi omasta tukikeikasta alkoi kuitenkin hiipiä mieleen, ja päätimme pitää minifestivaalin linjan musiikissa ja kuvataiteessa. Tässä vaiheessa tajuttiin minkälaiseen työmäärään olimme oikeastaan ryhtyneet.

 Tukikeikan onnistumiseen vaikutti koko Kuvataiteen väki ja kaikki ne upeat vapaaehtoiset kaverit, jotka riensivät avuksemme lipunmyyntiin ja roudaamiseen. Keräsimme kanssaopiskelijoista halukkaita auttamaan visuaalisissa hommissa. Yhdet suunnittelivat graafista ilmettä ja julisteita, toiset painoivat kangaskasseja hiki hatussa. Me juoksimme Seelan kanssa Klubin ja Telakan väliä tekemässä sopimuksia, palaveeraamassa ohjelmasta ja nitomassa julisteita kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Piti tehdä staffi- ja artistipasseja, väkertää kutsuja, suunnitella kaikenlaisia pikkuasioita, varautua pahimpaan, juosta kaupoilla, kyhätä mediatiedote, lähettää sähköpostia sinne ja tänne ja takaisin, ja vielä miettiä teosten järkevää ripsutusta. Onneksi koulun henkilökunta ja materiaalivarasto eivät pettäneet taaskaan.

Koulutusohjelmamme opiskelijat kunnostautuivat teosten tarjoamisessa tapahtumaan. Niin valmistuneet kuin vielä opiskelevatkin ottivat yhteyttä, kun näyttelykutsu kävi. Pystyimme onneksemme saimme lähes kaikki tarjotut teokset esille Klubille ja Telakalle. Koko ripustusryhmä osoitti melkoista asiantuntemusta tapahtumailtana.

Kommellusten ja tekniikan aiheuttaman ohuen epätoivon jälkeen myös videotaidetta saatiin pyörimään Klubin valkokankaalle. Telakalle ripustettiin valokuvakooste kuvataiteen puolesta järjestetystä mielenosoituksesta.

Monituisten vaiheiden kautta meillä oli lopulta esiintyjälistat kunnossa, julisteet jaettuina, kutsut lähetettyinä ja kassit painettuina (niiden suuri suosio yllätti!). Bäkkäreiden pöydät notkuivat
tarjoiltavaa, taidetta oltiin saatu kummankin tapahtumapaikan seinille, ja ihanat vapaaehtoiset lipunmyyjät olivat ovilla valmiina iltaan, staffi-passit kaulassa heiluen. Olen aivan varma, ettei puhelimeni ole koskaan soinut yhtä tiuhaan kun Kulttuuriensiavun tapahtumapäivänä! Onneksi meillä oli apuna huipputehokas ripustusryhmä, roudarit, sekä lippujen ja kassien myyjät. Suuri kiitos kuuluu kaikille apureille.

Itse ilta meni hienosti. Telakka ja Klubi vetivät kumpikin enemmän väkeä kuin uskalsin odottaa, ja koko homma sujui kuin rasvattu. Ihmisillä oli hauskaa, bändit pistivät itsensä likoon, eikä bäkkäriltäkään loppunut tarjottavat kesken. Oli ihanaa välillä pysähtyä fiilistelemään meininkiä. Miten hienoa oli saada aikaan jotain tälläistä, ja miten hienoa olikaan se ihmisten määrä, jotka osoittivat tukensa koulutusohjelmallemme!

Kuulin ohimennen monia kiinnostavia keskusteluja viriteltävän niin koulutusohjelmamme tulevaisuutta, kuin taidetta yleisestikin koskien. Ja sitten piti tietenkin taas kiitää seuraavaan

paikkaan hoitamaan jotain asiaa. Kun olimme kello neljän jälkeen yöllä saaneet tyhjennettyä kaikki teokset tapahtumapaikoista, siivottua bäkkärit, sekä vietyä kaiken materiaalin takaisin koululle, kaaduimme kirjaimellisesti saappaat jalassa sänkyyn. Rankkaa, mutta palkitsevaa.

Toivottavasti Tampereen kaupungin kulttuurielämän ei anneta palaa loppuun. TAMKin kuvataiteen koulutusohjelma on tärkeä osa sitä. Sen huomasimme, kun niin moni taho oli kiinnostunut auttamaan. Tapahtumapaikat tarjosivat tilojaan ja palveluitaan käytännössä ilmaseksi, bändit tulivat kernaasti paikalle ilman palkkaa, ihmiset innostuivat auttamaan kaikin mahdollisin keinoin. Kuvataiteen koulutusohjelma on selvästi huomioitu ja pidetty osa kaupunkimme kulttuurielämää, ei anneta Tampereen kuolla!

Teksti: Anna-Sofia Häkkinen
Valokuvat:  Seela Dahlman ja Sofi Häkkinen