Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle sanni seppä. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle sanni seppä. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

lauantai 7. kesäkuuta 2008

SKjL:n 70-vuotisjuhlanäyttely Neljä ulottuvuutta käynnistyi, mukana Sanni Seppä


TAMKin kuvataiteen koulutusohjelman opiskelija Sanni Seppä on yksi kolmestakymmenestä kuvataiteilijasta, jotka on kutsuttu Suomen kuvataisejärjestöjen liiton 70-vuotisjuhlanäyttelyyn, joka on esillä Voipaalan taidekeskuksessa Sääksmäellä koko kesän. Näyttelyn avajaisia juhlittiin eilen illalla.

7.6.-10.8.
Voipaalan taidekeskus

Sääksmäentie 772
37700 Sääksmäki
040-335 7071
voipaala@vlk.fi

ma-su 11-18

Näyttelyn omat sivut
Sanni Seppä
Sanni Seppä tässä blogissa

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Sanni Seppä Kuvataidejärjestöjen liiton 70-vuotisjuhlanäyttelyyn


Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto on valinnut Sanni Sepän yhdeksi 70-vuotisjuhlanäyttelyn taiteilijaksi teoksellaan "Katkeruuteni oli turhaa". Sanni opiskelee kolmatta vuotta kuvataiteen koulutusohjelmassa.

Näyttelyn kuraattori, taidemuseon johtaja Kati Kivimäki, on valinnut näyttelyyn 30 taiteilijaa 35 jäsenyhdistyksen nimeämistä 170 ehdokkaasta.

Näyttely on avoinna yleisölle 7.6-10.8.2008 Voipaalan Taidekeskuksessa ma-su klo 11-17. Näyttelyn avajaiset ovat perjantaina 6.6.2008 klo 18-20.

Sanni on aiemmin tuttu lukuisista näyttelyistään, sarjakuvistaan ja avantgardisesta Lii-san tuote yhtyeestään.

Sannin sarjakuviin voi tutustua tänään ja huomenna Tampere kuplii sarjakuvatapahtuman pienlehtimarssissa ylioppilastalolla.

Kuvassa installaatio: Katkeruuteni oli turhaa, 2006. Video, 3 valokuvaa sekä huonekalut.

Tutustu Sanni Sepän tuotantoon
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto
Tampere kuplii

Sanni Seppä tässä blogissa

perjantai 18. syyskuuta 2009

Pirkanmaan Triennaalissa näkyy TTVO:n vaikutus


Pirkanmaan 4. triennaali
Tampereen taidemuseo 19.9.2009–3.1.2010,

Taidekeskus Mältinranta 19.9.–6.10.2009,
MEDIAtunneli Finlaysonin alueella 18.9.– 15.10.2009
Hiekan taidemuseo 19.9.–20.12.2009.

Pirkanmaan 4. Triennaali avautuu otsikolla Poliittista, henkilökohtaista, kuvitteellista lauantaina 19.10. Tampereen taidemuseossa, Taidekeskus Mältinrannassa, Hiekan taidemuseossa ja Mediatunnelissa sekä lukuisissa Sputnik-näyttelyissä ja tapahtumissa eri puolilla kaupunkia.

Näyttelyn kuraattori Paula Toppila kutsui näyttelyyn mukaan yhteensä 27 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää, joista merkittävä osa (16) on valmistunut Tamkista tai aikoinaan TTVO:lta kuvataiteilijaksi ja mukana ovat myös lehtorit Fanni Niemi-Junkola ja Minna Suoniemi.

Triennaalin taiteilijat ovat Jan Anderzén, Bargain - ryhmä, Krister Gråhn, Hanna Jaanisoo, Villu Jaanisoo, Henna Joronen, Janne Laine, Henrietta Lehtonen, Aino Louhi, Fanni Niemi-Junkola, Kaija Papu, Saara Piispa, Marja Pirilä, Antti Pussinen yhteistyössä Martta-Kaisa Virran kanssa, Tomas Regan, Kati Roover, Tuomo Rosenlund, Minna Sarvanne, Sanni Seppä, Jyrki Siukonen, Kaisa Soini, Minna Suoniemi, Sami Sänpäkkilä, Samppa Törmälehto, Jarno Vesala, Sampsa Virkajärvi.

Lisäksi mukana on Sarjakuva-omakustanteita mm. seuraavilta tekijöiltä:
Tiitu Takalo, Johanna Lonka, Kaija Papu, Aino Louhi, Anna-Kaisa Laine, Hannamari Matikainen, Sanni Seppä ym.

Myös näyttelyn Sputnik -ohjelmistossa näkyy TTVO: Hirvitalolla, Rajatilassa, Huoltamolla, Perfossa ja Nykytaiteen museon projektissa on mukana tuttuja nimiä.

Onnittelut taiteilijoille!

Teksti: Minna Suoniemi

Tampereen taiteilijaseuran triennaalisivut

Triennaali Tampereen taidemuseon sivuilla

Kuva: Fanni Niemi-Junkolan Torni


sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

TAF: DISKURSSIDISKOn verkkosivut on avattu!


DISKURSSIDISKO
TAMKin kuvataiteen koulutusohjelman lopputyönäyttely

Taidekeskus Mältinranta 9.5. - 26.5.2009

TR1 16.5.-7.6.2009


Kuvataiteen koulutusohjelman lopputyönäyttelyn kotisivut ovat avautuneet hyvissä ajoin, kaksi kuukautta ennen avajaisia! Sisältöjä päivitetään vielä matkan varrella, mutta jo nyt siellä on liki jokaisen lopputyön esittely.

Valmistuvat kuvataiteilijat (AMK):
Johanna Havimäki
Henna Inkinen
Kaisa Kirsikka
Jani Kuivajärvi
Jenni Lahtinen
Jenni Leinonen
Maria Leppänen
Ville Makkonen
Liina Mäki-Patola
Elise Mäkitalo
Minta Metteri
Laura Paavilainen
Erno Peltonen
Tiina Raaterova
Sanni Rajapolvi
Teemu Räsänen
Sanni Seppä
Matti Sälli
Noora Westerberg

DISKURSSIDISKO
Diskurssidisko Facebookissa

Diskurssidisko on osa Tampere Art Factory festivaalia (= TAF)

lauantai 9. tammikuuta 2010

Blogin vuosi 2009


TTVO:n blogin perustamisesta on tammikuun lopussa kulunut kaksi vuotta, viime vuosi oli siten blogin ensimmäinen kokonainen kalenterivuosi. Blogilla on lukijoita hyvin ollakseen pieneen erityisalueeseen, viestinnän ja kuvataiteen opiskeluun keskittyvä blogi. Viime vuonna blogissa käytiin 41728 kertaa, erillisiä kävijöitä oli 26805. Sivuja luettiin yhteensä 72966.

Eniten käyntejä (521) oli kun elokuvan ja television- ja kuvataiteen koulutusohjelman valintakokeiden tulokset julkistettiin 7.7. Toiseksi eniten kävijöitä (474) houkutteli elotv:n ja kuvataiteen ennakkotehtävien julkistus 2.2.

Sivuille tultiin joko linkkien (47,72%) tai hakukoneiden kautta (46,01%). Suoraan sivuille tuli vain 6,27% kävijöistä. Ylivoimaisesti suosituin tapa tulla blogiin oli Google-haku, muita merkittäviä reittejä olivat TAMKin sivut, TTVOn vanhat verkkosivut (joita ei enää päivitetty) ja Facebookin eri sivut. TTVOn opiskelijoiden blogien kautta tuli myös paljon lukijoita kuten myös eri media- ja kuvataidealan ammattilais- ja harrastesivuilta. Blogiin tultiin yhteensä 199 verkkosivustolla olevan linkin kautta.

Blogiin hakukoneista johtaneista hakutermeistä käytetyimpiä olivat ttvo ja ttvo blog(i). TTVOlaisia elokuvia etsittiin paljon, kärjessä Melko kallista paskaa, The Electrician, Sivutyö, Rotsi, Speakeasy ja Ennustus. Ikuista Galleriaa etsittiin hyvin paljon, taidenäyttelyistä haetuimpia olivat Art Veturit, Ars Viikinsaari, Nuoret 2009 ja Kevätpölytys. Hakuun ja ennakkotehtäviin liittyvillä hakutermeillä tultiin blogiin myös usein.

Eri hakusanoja ja niiden yhdistelmiä käytettiin yhteensä 7953.

Googlatuimmat TTVO-persoonat

Haetuimpien henkilöiden kärkiryhmässä on moni TTVOlta jo valmistunut tekijä, kuvataiteesta valmistuneet Riikka Kuoppala, Mika Pettisalo, Sanni Rajapolvi ja Sanni Seppä ja viestinnän ohjelmasta valmistuneet Maria Kaurismäki, Antti Tuomikoski, Anna-Kaisa (Niisku) Haapala, Irina Blomqvist, Miikka Lommi, Olli Koivula, Maiju Asikainen, Annukka Isomaa, Hannaleena Hauru ja Mikki Kunttu.

Nykyisistä opiskelijoista googlatuimpia olivat kuvataiteen Nina Sarkima, Karoliina Paappa, Tiina Riutta, Liisa Hietanen, Mikko Torvinen, Timo Bredenberg ja Vera Arjoma, viestinnän kysytyimpiä puolestaan Helena Yli-Kyyny, Arttu Salmi, Jussi Autio ja Miina Alajärvi.

Kuvataiteen opettajien nimistä löydettiin useimmin Minna Suoniemi, Juha Suonpää ja Sari Tervaniemi, viestinnän opettajista Sohvi Sirkesalo, Tommi Moilanen, Ilkka Järvinen ja Leena Mäkelä.

Tilastot: Google Analytics

Kuva: Antti Tuomikosken elokuva Melko kallista paskaa veti googlaajia TTVOn blogiin kuin kärpäspaperi. Kuvassa Uljas-Ilmari Majuri.

tiistai 19. toukokuuta 2009

TTVO on monen bändin koti, osa 2

Tämä on toinen osa Ville Kankaisen kokoamasta katsauksesta TTVO-bändeihin. Ensimmäisessä osassa esiintyivät I Was A Teenage Satan Worshipper, Bloodpit ja The Cyan Velvet Project.

Haastatteluosuuden kysymykset ovat:

1. Kuinka päädyit TTVO:lle?
2. Onko opiskeluista ollut jotain hyötyä bänditoiminnalle?
3. Mistä mielestäsi johtuu että TTVO:lla vaikuttaa niin monen bändin jäseniä?

Palava Maa

1. Opiskelin Voionmaan opistossa radiotyötä ja siirryin sieltä sitten äänen pariin.
2. Veikkoonhan mä tutustuin täällä, kun ollaan opiskelukavereita, ja suostuttelin sen mukaan bändiin.
Kun menee studioon nauhottaan niin tietenkin se helpottaa kun on ollut musiikinäänittämiskurssilla ja tietää miten laitteet toimii.
3. Ammattikentällä on paljon miksaajia ja äänittäjiä, jotka tulevat musiikin parista. Ihmiset ajautuu sen pariin mikä eniten kiinnostaa. Miks mennä taiteen pariin jos matikka kiinnostaa?

Ilkka Lahti äänisuunnittelu 2006, kitara ja laulu

Älymystö

1. Tultuani takas Tampereelle ja tehtyäni hanttihommia tarpeeks päädyin äänialalle.
2. Vinyylin miksausta oon oppinu ja onhan täältä varmuutta tullu. Se on myös hyvä kun Pääsee kokeilee erilaisia mikityksiä. Äänilaitteisto on sen verran kallista, että harrastusmielessä ei oo varaa.
3. Tällasii taiteilijahippejähän me ollaan täällä kaikki!
Mr. Haapanen aka Ilmari Haapanen, ääni 07, ohjelmointi

Lii-San Tuote

1. Sanni: Porukat halus, että menisin yliopistoon. Menin sit kouluun, mutta tylsistyin ja aloin piirtämään. Silloin tajusin, että tää on se juttu.
Liina: Oli oikeestaan aika selkeä juttu, halusin maalata.
2. Liina: : Bändin alko performanssista. Lii-San Tuotteessa kuva on tärkee, oikeestaan kuvien tekemiseen käytetään enemmän aikaa kun musiikkiin.
3. Liina: Porukka täällä on semmosta, että ne tutustuu toisiin saman henkisiin ihmisiin.
Liina Mäkipatola taide, laulu, kitara ja muut soittimet
Sanni Seppä taide, laulu, koskettimet, ja muut soittimet


Lisäksi TTVO:lta löytyy kytköksiä muun muassa seuraaviin bändeihin:

Aida
Another Sinking Ship
Anssi8000 & Maria Stereo
Bomfunk MC’s
Debbie
Foxy Flammable
Garden of Worm
German Soulspace
Jaakko & Jay
Julia’s Window
Jääportit
Kaisa Vala
Kumma Heppu Ja Lopunajan Voidellut
Mind's Pressures
Miss Monster Truck
Murnau’s Playhouse
Piiri
Polly Clinique
Prison Dream
Regina
Sedän Näkemys
She
The Friend
Tuvalu
Von Auer

Kirjoittaja Ville Kankainen hoitaa basistin virkaa Murnau’s Playhouse post-punk pumpussa.
Bändilistan Ville on koonnut yhdessä Petteri Aartolahden kanssa.

Lue jutun osa 1

lauantai 9. toukokuuta 2009

Diskurssidiskon osa 1 avautui

DISKURSSIDISKO
09.05 - 26.05.2009 Taidekeskus Mältinranta:
Johanna Havimäki, Kaisa Kirsikka, Jani Kuivajärvi, Jenni Lahtinen, Maria Leppänen, Liina Mäki-Patola, Tiina Raaterova

16.05. - 07.06.2009 TR1/Valokuvakeskus Nykyaika:
Henna Inkinen, Jenni Leinonen, Ville Makkonen, Minta Metteri, Elise Mäkitalo, Laura Paavilainen, Erno Peltonen, Sanni Rajapolvi, Teemu Räsänen, Sanni Seppä, Matti Sälli, Noora Westerberg

Diskurssidisko on Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen opiskelijoiden lopputyönäyttely, joka on esillä kahdessa osassa Taidekeskus Mältinrannassa ja TR1:ssä touko- kesäkuussa. Näyttely on osa TAF09 -festivaalia ja järjestetään yhteistyössä Tampereen taiteilijaseuran ja Valokuvakeskus Nykyajan kanssa.

Diskurssidiskon Mältinrannan näyttely avattiin jo eilen. Yläkuvassa valmistuvat kuvataiteilijat odottamassa kukitusta, koulutuspäällikkö Juha Suonpää puhumassa, kuvassa oikealla seisomassa myös lehtori Minna Suoniemi.

DISKURSSIDISKO
Tampere Art Factory (TAF) 15.-16.5.
Kaikki jutut TAFfista

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

TTVOn taiteilijoiden näyttely Miskolcissa


Tampereen ystävyyskaupungissa Miskolcissa Unkarissa on parhaillaan esillä nuorten tamperelaisten taiteilijoiden teoksia Karton Szalon -galleriassa. Kaikki näyttelyn taiteilijat ovat joko viime vuosina valmistuneet TAMKin kuvataiteen koulutusohjelmasta tai yhä TAMKin kuvataiteen opiskelijoita.

Tampereen kaupungin kulttuuritoimiston yhteistyössä Miskolcin kaupungin ja Miskolcin taidemuseon kanssa organisoima näyttely on esillä 3.2. - 22.2.2009 ja herätti heti avauduttuaan huomiota lehdissä ja paikallistelevisiossa.

Näyttelyn taiteilijat ovat:

Hannamari Matikainen, valokuvia
Kaija Papu, valokuvia
Sanni Seppä, maalauksia
Jere Seppänen, installaatio
Samppa Törmälehto, installaatio
Jarno Vesala, installaatio

Videoteokset:
Risto-Pekka Blom
Henna Inkinen

Kaija Papu

Sanni Rajapolvi


Näyttelyssä myös TTVO-nurkka, jossa pyörii kooste kuvataiteen opiskelijoiden videoteoksista.

Teksti: Minna Suoniemi

torstai 8. lokakuuta 2009

manSEDANsen TTVO showcase huomenna


TTVO Showcase
manSEDANse festivaalin näyttelyohjelmisto

Pe 9.10. klo 15-18

Rupriikin Vooninkisali

Väinö Linnan aukio 13, Finlayson
Vapaa pääsy

manSEDANsen TTVO Showcase -kokonaisuus esittelee uutta ja mielenkiintoista mediataidetta. Tapahtumassa on esillä kuvataiteen nykyisten ja jo valmistuneiden opiskelijoiden töitä, jotka sivuavat elektronista kulttuuria aiheensa, sisältönsä tai mediansa kautta.

Projekteista on noin 15 minutin esittelyt ja aikaa jää vielä keskustelulle.

Taiteilijat ja projektit:

Mikko Lipiäinen: Weather Matrix
Antti Pussinen: 7 Urban Silences
Jussi Koitela: Näin syntyy hyviä vanhempia
Ville Makkonen: Uneton Awesometownissa
Timo Bredenberg:
Joonas Toivonen & Antti Pussinen: Swaeg kollektiivi
Sanni Seppä & Liina Mäki-Patola: Liisantuote
Jan Anderzen
Jarno Vesala
Sami Sänpäkkilä

Kuva: Lii-SanTuote