sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Gemmy-seikkailupeli innostaa näkemään Tampereen uudella tavalla

Demola-projektina käynnistynyt Gemilon ja kolmen TAMKin opiskelijan yhteistyönä toteuttama mobiilipeli Gemmy toimii GPS-paikannuksella ja laittaa pelaajan kävelemään oikeasti Tampereen kaduilla.
Peliä voi pelata Tampereen keskustan alueella - pelaaja kohtaa haasteita, kasvattaa sisua, älyä sekä karismaa ja haalii aarteita kulkiessaan.

Demo suunniteltiin ja toteutettiin parin kuukauden aikana. Pelisuunnittelijoina toimivat TAMKissa vuorovaikutteisuuden suunnittelua opiskelevat Juhani Hujala ja Niko Korhonen, ja graafisesta ilmeestä vastasi vuorovaikutteisen median opiskelija Vilma Pekola. Gemilosta mukana olivat luova johtaja Katri Lietsala sekä Viljami Korhonen, joka hoiti teknisen toteutuksen.

Mapsi- karttapalvelussa toimiva Gemmyn demoversio on nyt valmistunut ja ladattavissa ilmaiseksi puhelimeen osoitteesta m.mapsi.fi. Kun Mapsi- sovellus on tallennettu puhelimeen, löytyy Gemmy-peli sen karttavalikosta.


Teksti: Vilma Pekola

perjantai 5. helmikuuta 2010

Miesten vuoro valloittaa


Tammikuun lopussa järjestetyn DocPoint-festivaalin avajaiselokuva Miesten vuoro sai katsojat puolelleen. "Koskaan aiemmin DocPointin historiassa ei ole kuultu vartin jatkuneita, seisten annettuja aplodeja", todetaan festivaalitiedotteessa. Saunoissa ja saunapihoilla kuvatun, lämpöä huokuvan dokumentin ohjasivat Mika Hotakainen ja Joonas Berghäll. Jälkimmäinen on valmistunut TTVO:lta tuottajaksi vuonna 2005. Berghällin perustamassa tuotantoyhtiö Oktoberissa työskentelee kolme muutakin TAMKin viestinnän koulutusohjelmasta valmistunutta nuorta tekijää.

Miesten vuoro on seuraavan kerran esillä Tampereen lyhytelokuvajuhlilla ja heti sen jälkeen elokuvateattereissa kautta maan.



Tamkissa 3D animaatio tekeillä

TAMK, Taide ja viestinnän eri linjojen opiskelijat työstävät parhaillaan 3-4 minuuttista 3D animaatiota. Kyseessä on pioneeriprojekti, sillä työryhmässä on yhdistetty AV-puolen dramaturginen osaaminen vuorovaikutteisen median tekniseen sekä visuaaliseen osaamiseen.

Animoinnissa käytetään Blender-ohjelmaa, joka on yksi tämän hetken suosituimmista ilmaisista 3D-mallinnusohjelmista. Muita tärkeitä elementtejä projektissa ovat esim. käsikirjoitus, hahmo- ja maailmasuunnittelu sekä äänisuunnittelu.




Liity kalkkunoiden Facebook ryhmään ja seuraa työn etenemistä

Projektin ohella pyörii englanninkielinen blogi, jossa avataan jokainen työvaihe selityksineen sekä kuvineen. Blogissa käsitellään koko prosessi ensi-ideasta loppumarkkinointiin, ajatuksena, että kirjoituksia voitaisiin käyttää myös opetustarkoitukseen.

Facebook
Blogi

Teksti: Martti Sirkkola ja Robert Niva

torstai 4. helmikuuta 2010

Monikameraa pää edellä

 Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän 2. vuosikurssin opiskelijat kuvaavat monikameratekniikalla Pyynikin uimahallissa näytelmän ”Pää edellä.” Näytelmä on Teatteri Siperian kulttuurihanke ja sen on ohjannut  Anna-Elina Lyytikäinen.

Opiskelijat ovat harjoitelleet ahkerasti kuluneiden viikkojen aikana monikamerataltiointia. Työn jäljestä on voinut nauttia koulun kahviossa, jossa on näkynyt harjoituksien livelähetyksiä. Liki kahdenkymmenen hengen työryhmä pääsee kentälle torstaina 11.2.2010, kun ryhmä suuntaa kuvaamaan Pää edellä -näytelmän kenraalinäytökset. Monikamerataltioinnin ohjaajina toimivat Turkka Korkiamäki ja Karita Ikonen.

Itse näytelmää ovat olleet toteuttamassa käsikirjoittamista opiskelevat Jenny Ollila ja Lotta Pelkonen. Tytöt astuivat mukaan projektiin jo marraskuussa, kun näytelmän käsikirjoitus oli vielä ideointivaiheessa. Työtä on tiedossa ensi-iltaan saakka, sillä käsikirjoitus elää ja muuttuu joka päivä.

Teksti: Anne Puolanne
Kuva: Iiro Peltonen

Kuvassa: Tiukkaa asiaa -studio
Linkkivinkki: www.paaedella.net

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Mobiilireittipalvelu: Iida, Lasten kirkkoreitti

Iida - Lasten kirkkoreitti on mobiilireittipalvelu, jonka avulla voi tutustua 1900 -luvun Tampereeseen lapsen silmin. Reitti alkaa Väinö Linnan aukiolta, kulkee noin kymmenen kohteen kautta ja päättyy Amurin työläismuseokortteliin.

Palvelu on suunnattu lapsiperheille ja kaikille jotka haluavat tietää kaupungin historiasta. Reitti on noin 1,5 km pitkä ja rauhallisesti kävellen tunnin pituinen. Omaa puhelinta ei välttämättä tarvita sillä reitin voi kiertää ryhmässä.

Kohteet on valittu kirkkoteeman ja oppaan Iida nimisen pikkutytön viime vuosisadan elämän mukaan. Iida työskenteli aikoinaan Finlaysonin tehtaalla ja opiskeli Mamselli Hydénin koulussa.

Kartan pohjana on käytetty Tampereen kaupungin korkokuvakarttaa johon rakennukset on piirretty. Kohteiden kuvat on otettu lasten näkökulmasta. palvelun kuvitus on sarjakuvamaista. Kirkkoreitin voi kiertää missä järjestyksessä tahansa.

Mobiilireittipalvelu opastaa löytämään oikeat paikat ja kertoo jokaisessa pysähdyspaikassa kohteen historiasta ja nykytilasta.

Tampereen seurakuntien ja Citynomadi Oy:n yhteistyöprojektina syntynyt palvelu on maksuton ja sen voi ladata netistä omaan kosketusnäyttöiseen GPS-puhelimeen.  Reitin on teknisesti toteuttanut ja sisällön muokannut tamperelainen Citynomadi Oy.  Reitin sisältö ja ulkoasu tuotettiin keväällä 2009 opiskelijaprojektissa yhdessä yhdentoista Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston opiskelijan kanssa Demolassa.

Iida on ollut ladattavissa 28. lokakuuta 2009 alkaen Tampereen seurakuntien verkkosivujen kautta osoitteessa www.tampereenseurakunnat.fi/iida ja samalta sivulta pääsee myös palvelun käyttöohjeisiin.

Teksti: Mia Hämäläinen

tiistai 2. helmikuuta 2010

Kuvataiteen 2. vuosikurssi: Lyhyt videokirjasto

Lyhyt videokirjasto
4.2.–28.2.2010
Galleria Emil 

Vanha kirjastotalo, Keskustori 4

Kuvataiteen 2. vuosikurssin videotaidetta Galleria Emilissä

Avajaiset keskiviikkona 3.2.2010. Tervetuloa!

Lyhyt videokirjasto on Tamkin kuvataiteen opiskelijoiden kokoama videoarkisto, jossa on esillä 14 videoteosta 21 taiteilijalta. Näyttelyn teokset sivuavat taiteen eri aloja monista lähtökohdista. Performatiivinen esiintyminen, maalaukseen ja valokuvaan pohjautuva animaatio sekä elokuvallinen kerronta asettuvat tilassa rinnakkain. Videot ovat esillä screeningissä, installaatioina ja yksittäisinä teoksina.

“Kaduilla kulkee väkeä
Sisään rakennuksiin, ovet avautuvat
Sitten sulkeutuvat
Ilma kulkee talojen läpi, niiden välissä
Tuuli puhaltaa oviin, ikkunoihin
Läpi pienten putkien, isojen hormien, läpi rakennusten
Kaupungilla on keuhkot.”


Teemu Riihelä teoksestaan Breathing.


Näyttelyn taiteilijat:
Kirsi Hellman, Laura Hetemäki, Liisa Hietanen, Niina Huovinen, Mikael Kinanen, Mirka Kinnula, Anna Knappe, Viliina Koivisto, Tuomas Koskialho, Sini Kujala, Essi Laurila, Jyri Lisowsky, Petra Lukkari, Mari-Sohvi Miettinen, Timo Piikkilä, Teemu Riihelä, Laura Rytkönen, Essi Saarenpää, Matti Sampela, Irene Stachon, Salla Virkkunen.

KUVA: Stillkuva Teemu Riihelän teoksesta Breathing

Blogijuttu numero 500: Vera Arjoma Galleria Rajatilassa

Vera Arjoma: PEEP SHOW - ohjeita katsojalle
Galleria Rajatila 6.2.-28.2.2010
Hämeenpuisto 10 Tampere
Avoinna: ti-pe 13-16, la-su 12-16


Tervetuloa avajaisiin 5.2.2010 klo 18!

Vera Arjoma:
Katsominen on viimekädessä hyvin henkilökohtainen tapahtuma. Sen tuottama kokemus ei ole suoraan jaettavissa. Taiteessa katsojaa kuitenkin ohjataan näkemään taideteoksessa sen tarkoitettu sisältö. Teoksen nimeäminen ja taiteilijan kirjoittama teosteksti pyrkivät ohjaamaan katsomiskokemusta kohti ”oikeaa” tulkintaa.

”Peep show – ohjeita katsojalle” valokuvainstallaatiot nostavat itse katsomistapahtuman näkyville. Teokset ja teksti muodostavat hienovaraisen merkityslabyrintin. Kokonaisuus luo tilan, jossa katsojan rooli korostuu.

Valokuvasarjassa ”Peep show – ohjeita katsojalle” leikin glamourilla ja seksuaalisen haluttavuuden esittämisellä. Esittämäni hahmot ovat kuin väljähtyneitä cocktaileja, sekoitus päihdyttävää viihdettä, makeutta ja uhkaavaa krapulaa. Lopulta keskiöön nousee kuitenkin se joka ei ole läsnä.

Valmistun kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta keväällä 2010. Työskentelen pääasiassa valokuvan, elokuvan ja installaation parissa niitä yhdistellen.

Muut jutut Galleria Rajatilasta
Galleria Rajatila

Puolituhatta postausta kahdessa vuodessa!
Tämä blogi putkahti ensimmäisellä jutullaan blogosfääriin 29.1.2008, kaksi vuotta ja neljä päivää sitten. Tämä on viidessadas juttu. Kiitos kaikille lukijoille, kirjoittajille ja avustajille! Kiitos kaikille TTVOn entisille ja nykyisille opiskelijoille, jotka ovat antaneet aiheet niin moneen tarinaan!
Cai 

maanantai 1. helmikuuta 2010

Ikuinen Galleria esittää: Luokkakuva

Ikuinen Galleria
3.-19.2.2010
LUOKKAKUVA
Avoinna ma-pe 12-16
Finlaysoninkuja 3 Tampere




Tervetuloa tutustumaan! Avajaiset  keskiviikkona 3.2. klo 16-18.

Anne Alalantela, Tiiu Baldwin, Riikka Gröndahl, Heidi Hemmilä, Laura Impola, Jari Juvani, Jenni Kuoppala, Henna Laininen, Laura Laukkanen, Anne Lehtelä, Mari Ljokkoi, Ninni Luhtasaari, Fanni Maliniemi, Johanna Mattila, Lari Mörö, Marianna Piepponen, Jaana Ristola, Viika Sankila, Veli-Pekka Suorsa, Talvikki Tenhunen, Verna Tervaharju, Ismo Torvinen, Elsa Trzaska, Virpi Viljanmaa.

Tässä ryhmänäyttelyssä esittäytyvät TAMKin kuvataiteen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat omakuvillaan, ja kanssaopiskelijoidensa toisistaan piirtämillä muotokuvilla. Mukana tekemässä on ollut myös piirustuksen opettaja Tiiu Baldwin, jonka aloitteesta näyttely sai alkunsa havaintoprosessit- opintojakson piirustustunneilla.

Millaista oli? Analysoida jonkun vieraan kasvonpiirteet? Tuijottaa omiaan tuntitolkulla? Olla itse mallina?  -Olen aina vältellyt naamaani, nyt opin tuntemaan sen paremmin. –Toista ei kehtaa piirtää kun tuntuu että pitäisi kaunistella –Muotokuva on paljon rehellisempi kuin valokuva –

On kiinnostavaa kun on lupa katsoa, tulee todella nähtyä toinen ihminen – HIRVEETÄ – turhauttavaa –piti tuijottaa omia piirteitä eikä ne olleetkaan sellaisia kuin luuli –ei näe itseään katsoessaan kokonaisuutta, saattaa kiinnittää huomiota piirteisiin, jotka ärsyttää –ensimmäiset  seitsemän työtä oli vaan pakotettava itsensä harjoittelemaan, sitten alkoi sujua, sai kokeilla muitakin työvälineitä –Huomaa oman vanhentumisensa – Hermostuttavaa olla mallina –Palkitsevaakin kun jaksoi tehdä –Hauskaa kun vähän tuli hommaa mut sit kun tuli hommaa tuli kiire…ööö, Hauskaa?

Ikuinen Galleria
Ikuinen Galleria (Facebookissa)
Ikuisen Gallerian aikaisemmat näyttelyt (TTVO blogi)

Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella osoitteessa Finlaysoninkuja 3. toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.