torstai 10. syyskuuta 2009

Reikäreunan avajaispäivä takana


Reikäreuna-elokuvafestivaali koki avajaispäivänsä eilen keskiviikkona 9.9. Avajaisissa tunnelma oli rento ja yhteisöllinen, kuten Reikäreunassa on totuttu näkemään.

Ydintiimi ahertaa Reikäreunan parissa vuoden ympäri. Kun edellinen vuosi on pulkassa, on jo seuraavaa vuotta ehditty miettiä. ”Vuoden aherruksen tuloksen vihdoin näkee toteutuneena, se on hienoa se” totesi Tuomas Korolainen avajaisten jälkeen. Tuomas opiskelee neljättä vuotta visuaalista suunnittelua.

Avajaisissa oli perinteisesti puheita, vieraiden haastatteluja, musiikkia, näyttelyiden avaamiset, avajaisvideo sekä naposteltavaa.”Kerrankin avajaisiin mentäessä kaikki siihen tarvittava oli valmiina – näin kehitys kehittyy” kommentoi Jani Ilomäki, joka opiskelee ensimmäistä vuotta elokuva- ja televisiolinjalla.

Teksti: Kaisa Tompuri, Reikäreunan tiedottaja
Kuva: Heikki Hujala

Haastattelija ja haastateltavat ovat Reikäreunan järjestäjiä, opiskelevat TTVO:lla viestinnän tai elokuvan ja television koulutusohjelmassa.

Reikäreuna
Reikäreuna Facebookissa
Aiemmat Reikäreuna-jutut tässä blogissa

maanantai 7. syyskuuta 2009

Toinen Pretty in Pop keskiviikkona


Pretty in Pop
Doris

ke 9.9.
Avaus 23.00

Hei me täällä taas! Pretty in Pop toistamiseen.

Kesän jäljiltä levyhyllyt ovat kasvaneet ja rusketus näkyy vielä naamalla. Tästä kohti syksyä-> Tule tanssimaan!

Pretty in Pop -klubi
--------------------

Mitä musiikkia John Hughes soittaisi elokuvissaan tänä päivänä? Mitkä ovat 80-luvun klassikoita? Entäpä 2000-luvun iloisinta antia?

DJ mikkomikko ja DJ Farttu johdattavat näillä kysymyksillä eteenpäin Doriksen uutta poppiklubia, matkalla halki 80-luvun nuorisoelokuvien, 90-luvun romanttisten komedioiden kautta ihan tämän päivän "feel good"- poppihitteihin saakka. DJ mikkomikon & DJ Fartun kattava c-kasetti- kokoelma ja illan videoprojisoinnit luovat illalle lisää fiilistä oluen lisäksi.

Ilmainen sisäänpääsy!

***
Molemmat DJ:t ovat TTVOn elokuvan ja television opiskelijoita vuosimallia 2008.

Lue ensimmäisen Pretty in Popin puffi

Doris

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Dimeke - tuotekehitystä digimediaan


Tutkimus- ja kehitystyö on koulutuksen ohessa ammattikorkeakoulun keskeinen tehtävä. Projektipäällikkö Markku Veima esittelee alla yhtä hanketta, Dimekettä, jossa TAMK ja TTVO ovat vahvasti mukana. Dimekessä on mahdollisuus kehittää omia ideoitaan tuotteiksi.

Tarina tehoaa – Story has effect!

Dimekessä on tavoitteena kehittää tarinoista tuotteita tai tunnistaa ja löytää kerronnallisia menetelmiä tuotteiden esittelyyn. Marraskuussa 2009 käynnistyvät Dimeken koulutustyöpajat, joissa kehitetään vuorovaikutteisen median käsikirjoittamista ja annetaan valmennusta monimedialliseen sisällöntuotantoon ja monikanavajakeluun.

Rahaa tuotekehitykseen, kick-off MindTrekin yhteydessä

Dimeke järjestää myös kilpailutuksen digitaalisen median yrityksille Suomen Punaisen Ristin ja Pelastakaa Lapset ry:n tuoteideoiden toteuttamisesta. Kilpailutus julkistetaan 30.9. MindTrekin työpajassa Luova tila – Creative Space, jossa järjestöjen edustajat ovat kertomassa kilpailun sisällöistä ja tavoitteista. Työpaja järjestetään yhteistyössä Teknologiakeskus Hermian kanssa ja sen teemoina ovat tilojen ja toimintaympäristöjen vaikutus luovien alojen yritystoimintaan sekä tarina tilana.

Tapahtumat akselilla Oulu – Tampere - Helsinki

Dimeke toteutetaan viiden korkeakoulun yhteistyönä, jossa toteuttajien osaamista kierrätetään koulutus- ja tuotekehitystyöpajoissa Oulussa, Tampereella ja Helsingissä. Toteuttajat ovat Oulun yliopiston koulutus- ja tutkimuspalvelut, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratorion Crucible Studio, Oulun seudun ammattikorkeakoulu ja Tampereen ammattikorkeakoulu. Hankkeen yhteistyökumppanit ovat Suomen Punainen Risti, Pelastakaa, Lapset ry ja POEM Säätiö ja EU:n MEDIA-ohjelman Sagasnet.

Hankkeen kohderyhmää ovat yritykset, jotka kehittävät pelituotantoja, verkkopalveluita, sosiaalista mediaa sekä muita audiovisuaalisia tuotantoja. Hakeminen projektiin on käynnissä osoitteessa www.dimeke.fi ja se päättyy 5.10.2009.

Teksti: Markku Veima, projektipäällikkö, TAMK

Dimeke
MindTrek

lauantai 5. syyskuuta 2009

Aikuisten kuvataiteen koulutusohjelma alkoi tänään


TAMKissa on kaksi kuvataiteen koulutusohjelmaa: nelivuotinen nuorten kuvataiteen ohjelma (jonka opiskelijat tosin myös ovat aikuisia) ja kaksivuotinen aikuiskoulutuksen kuvataiteen koulutusohjelma. Kummassakin koulutuksessa kerätään 240 opintopistettä, mutta aikuiset selviävät puolessa ajassa, koska heillä on jo takanaan opistoasteen koulutus ja työkokemusta kuvataitelijana.

Kummastakin koulutusohjelmasta saa tutkintonimikkeen Kuvaitailija (AMK), englanniksi Bachelor of Culture and Arts.

Nuorisoasteen koulutusryhmät alkavat joka vuosi, seuraava yhteishaku on 1.3.-16.4.2010. Seuraavan aikuisryhmän haku lienee keväällä 2011.

Aikuisten kuvataiteen koulutusohjelman esittely
Kaikki blogiartikkelit aikuisten kuvataiteen koulutusohjelmasta

Kuvassa tänään aloittanut uusi aikuisryhmä. Takana toinen oikealta kuvataitelija Sari Tervaniemi, kurssin vetäjä.

perjantai 4. syyskuuta 2009

Työharjoittelijana Singaporessa


Kuvataiteen kolmannen vuosikurssin opiskelija Mikko Torvinen on ollut toukokuusta 2009 alkaen työharjoittelussa Singaporen Substationilla. Substation on Kaakkois-Aasian merkittävimpiä itsenäisiä nykytaiteen keskuksia. Tapasin Mikon työmatkallani Singaporessa ja Kuala Lumpurissa. Mikko ehti työkiireidensä lomassa vaihtaa kanssani pari sanaa ja kertoa kokemuksistaan.

Pekka Niskanen: Mikko, miten työharjoittelu on tähän mennessä sujunut?

Mikko Torvinen: Paremmin kuin odotin. Kulttuurieroista huolimatta työskentely on sujunut hyvin ilman suurempia konflikteja, sillä minut on otettu täällä hyvin vastaan.
PN: Minkälaisia työtehtäviä olet saanut työharjoitteluaikanasi?

MT: Pääasiallisesti olen tehnyt 3D-mallinnoksia Malesiassa elokuussa avattuun Kuala Lumpurin triennaaleen. Avajaisten jälkeen tiedossa on enemmän yhteistyötä Substationin taiteilijoiden kanssa. Teen esimerkiksi podcasteja pian tulossa olevasta Art Singapore 2009 -näyttelystä. Näyttely levittäytyy eri gallerioihin ja museoihin Singaporessa.

PN: Millaisia kulttuurieroja olet huomannut oman alasi toiminnassa Kaakkois-Aasian ja Suomen välillä?

MT: Yksi selkeä ero on se, että täällä keskustellaan enemmän taiteesta taiteilijoiden kesken, mutta keskustelu on myös avoimempaa taiteilijoiden ja yleisön välillä, esitysten jälkeen on tapana pitää keskustelu, jossa yleisön on mahdollista heijastella omia näkemyksiään esityksestä. Taide on täällä erittäin poliittista, sillä avointa yhteiskuntakriittistä keskustelua on vaikea käydä, ja tämä on ehkä osaltaan syynä miksi keskustelua käydään taiteen tiimoilla, olkoon se sitten yhteiskunnalisista oloista tai yksilön henkilökohtaisista tunteista.

Taiteen merkityksestä ei täällä tarvitse keskustella. Vaikka Singapore on hiljalleen muuttunut avoimemmaksi ja sallivammaksi, sensuurin alle on joutunut ainakin yksi näyttely täällä oloni aikana. Voisi sanoa että, Singaporessa sensuroidaan taidetta enemmän kuin Suomessa.

PN: Miltä tuntuu ajatus Suomeen palaamisesta?

MT: Vaikealta, äärimmäisen vaikealta.

Teksti ja kuva: Pekka Niskanen

Kuva: Mikko syömässä bak ku tehiä, mieliruokaansa.

torstai 3. syyskuuta 2009

Yhdistyvän TAMKin hakusivut avattu


Vuoden vaihteessa TAMK ja PIRAMK yhdistyvät, mutta hakutoiminnot ovat jo yhdistyneet etuajassa. Yhdistyvän TAMKin hakusivut on julkaistu osoitteessa http://www.tamkhaku.fi.

PIRAMK on mukana jo syksyn yhteishaussa, TAMK ei. Ensimmäinen yhteinen kampanja on englanninkielisten koulutusohjelmien yhteishaussa tammi-helmikuussa. Mukana ovat TAMKin kolme ja PIRAMKin kolme kansainvälistä koulutusohjelmaa.

TTVOlta mukana tammi-helmikuun yhteishaussa on Degree Programme in Media. Yleisessä ammattikorkeakoulujen suomenkielisten koulutusohjelmien yhteishaussa ovat kulttuurialalta nykyisen TAMKin kuvataiteen sekä elokuvan ja television koulutusohjelmat sekä nykyisen PIRAMKin muusiikin koulutusohjelma ja viestinnän koulutusohjelma Virroilta.

Yhdistyneen TAMKin kulttuurialan yhteishakuaikataulu keväällä 2010

11.1.-12.2:
  • Degree Programme in Media
1.3.-16.4:
  • Elokuvan ja television koulutusohjelma
  • Kuvataiteen koulutusohjelma
  • Musiikin koulutusohjelma
  • Viestinnän koulutusohjelma
TAMKHAKUUN

Kuva: Yhdistyvällä TAMKilla on uusi markkinointi-ilme

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Nuclear Family Porin 3h+k:ssa



Nuclear Family

3H+K
Maaherrankatu 32, Pori
5.9.-27.9.2009
ke-pe 14-18, la-su 12-16


Millainen on hyvä perhe ja takaako perhe onnen?

TAMKin kuvataiteen opiskelijat Satu Leppänen , Mikko Tapio ja Mia Saharla esittäytyvät galleria 3h+k:ssa Porissa erilaisia perheitä käsittelevällä näyttelyllään Nuclear Family. Taiteilijoidem käsitykset perheestä poikkeavat paitsi yleisesti vallitsevasta hyvän perheen käsityksestä, myös toisistaan.

Nuclear Family tarjoaa katsojalle kiinnostavan ja haastavan kattauksen tuoretta nykytaidetta ja herättää katsojan arvioimaan omaa käsitystään yhteiskunnan perusyksiköstä. Nuclear Family-näytelyn teokset ovat toteutettu kuvanveiston, maalauksen ja installaation keinoin.

Galleria 3H+K

tiistai 1. syyskuuta 2009

Kolmas MA in Screenwriting alkoi tänään


Kolmas toteutus Manchesteriläisen Salfordin yliopiston ja TAMKin yhteisestä MA in Screenwriting maisteriohjelmasta käynnistyi tänään.

Neljätoista opiskelijaa Britanniasta, Tsekistä ja Suomesta harjaantuvat elokuvakäsikirjoittamisen taitajiksi kuluvan syksyn Tampereella ja ensi kevään Manchesterissä, ensi kesänä ja syksynä ohjelmaan kuuluu vielä etäopintoja. Opiskelijat saavat maisterin todistuksensa Salfordin yliopistosta.

TAMKin ja Salfordin yliopiston elokuva- ja televisiokoulutuksella on pitkät perinteet. Opettaja- ja opiskelijavaihtoa on ollut 1990-luvun puolivälistä. Vaihtoohjelmien rinnalle on tullut yhteisiä filmiprojekteja ja maisterikoulutus.

MA in Screenwriting
Muut MA in Screenwriting jutut tässä blogissa

Englanninkielisen blogimme jutut MA in Screenwriting kurssista

Kuvassa MA in Screenwriting-ryhmä TTVO:n pääsisäänkäynnin edessä. Etualalla oikealla viestinnän koulutusohjelman mediatutkimuksen lehtori Peeko Näränen.