perjantai 6. maaliskuuta 2009

Ranskalainen ATELIER MTK vieraili TTVO:lla


Tampereen elokuvajuhlilla vieraileva ranskalainen taiteilijaryhmä Gaëlle Rouard, Etienne Caire ja Richarles Bronson kävi torstaina esittelemässä töitään ja kertomassa työskentelytavastaan TTVO:n opiskelijoille. Ryhmän esityksistä jokainen on omanlaisensa improvisoitu kokonaisuus, jossa Rouard ja Caire (aka Rio Jim) improvisoivat 16-millisillä projektoreilla, Bronsonin improvisoidessa säestystä erilaisilla instumenteilla ja mm. leikkikaluilla. Heittäytyvä ja leikittelevä tapa työstää kuva- ja ääniteosta kemiallisesti ja fyysisesti, reaaliaikaisesti tilassa kiinnosti opiskelijoita ja tilaisuudessa alettiin alustavasti suunnitella mahdollista workshopia taiteen ja viestinnän opiskelijoille joskus tulevaisuudessa.

Rouard, Caire ja Bronson työskentelevät Atelier MTK:ssa, joka on vuonna 1992 perustettu elokuvatekijöiden ja muusikoiden kollektiivi, joka laboratoriossaan etsii ja löytää uusia kuvallisen ja äänellisen kerronnan muotoja. Tampereen elokuvajuhlilla ryhmä esitti keskiviikkona MetalkinG -rockbändi-elokuva-performanssin. Ryhmän toinen esitys, La Foxe, nähdään lauantaina klo 20 Tullikamarilla.

Kuvassa Etienne Caire, Gaëlle Rouard ja Richarles Bronson sekä TTVO:n opiskelijoita valmistautuu katsomaan La Foxe-esityksen taltiointia.
Kuvaaja: Cai Melakoski


torstai 5. maaliskuuta 2009

Filkkaristudion laatuviihde jatkuu!


Vuoden toinen Filkkaristudion lähetys on nyt purkissa. Tämänpäiväisen lähetyksen ohjaaja Pekka Ollula raportoi:

"Tänään Filkkaristudion aiheena oli tulikuuma 60-luku ja studiovierainamme kulttuurintutkija Markku Koski sekä ohjelmistosuunnittelija Raimo Silius – nuorisoa suoraan 60-luvulta siis. Arvovieraidemme haastattelun hoitivat Jessika Aro ja Lena Nelskylä yliopistolta.

Pääkallopaikalla tunnelma oli aamulla melko rauhallinen vaikka ensimmäisen lähetyspäivän jälkiä pystyi työryhmästä selvästi havaitsemaan. Paineita ensimmäisestä lähetyksestä oli kasaantunut niin työryhmälle kuin itsellenikin, mutta ilahduin huomatessani miten kaikkien otteet olivat selvästi varmentuneet. Jokainen hoiti pystytyksessä oman tonttinsa ripeän rauhallisesti ja joutilaat auttoivat apua tarvitsevia. Ehkäpä tästä syystä vältyimme myös teknisiltä ongelmilta tänään (Tässä tutkimuksessa ei otettu huomioon sitä laitetta jolla laitetaan kuvassa olevan nimi ruutuun). Tosin tekniikkaryhmässä herätti hieman ihmetystä se että saatuaan hommat valmiiksi he joutuivat odottamaan puolestaan vieraita ja haastattelijoita. Välillä näinkin päin.


Varsinainen lähetys pamahti eetteriin kellontarkasti ja tuntui sujuvan oikein mallikkaasti. Itsehän en ole siis vielä virallista lähetystä nähnyt, joten palautetta odotellessa! Yhteydet tiimin välillä toimivat hyvin ja kaikki komennot menivät perille. Kamerat tarjoilivat hyviä kuvia, kuvatarkkailija varmisti niiden laadun, studio-ohjaaja sai haastattelijoille viestit perille, kuvanauhoittaja oli aina valmiina, kuvaussihteeri ja kuvamiksaaja helpottivat omaa työtäni loistavalla suorituksellaan ja ääni toimi täydellisesti. Kiitos kaikille!


Monikameratuotannot ovat siitä mukavia että ne korostavat yhteistyön merkitystä ja antavat välittömästi palautteen koko työryhmälle. Toiston myötä otteet paranevat ja laatu lisääntyy. Eipä siis muuta kuin kiitos tästä päivästä ja huomenna tekemään vieläkin tasokkaampaa laatuviihdettä. Silloin Filkkaristudion kapteenina toimii Heidi Österlund ja aiheenamme on lapset ja nuoret. Pysykää tutkalla!


- Pekka

P.S. Vedosta nauhoitettiin myös Making Of -materiaalia joka on nähtävissä Filkkaristudion sivuilta lähiaikoina"

Filkkaristudioon (katso mm. tämän päivän lähetys)

Kuva: Ohjaaja Pekka Ollula vauhdissa vierellään kuvamiksaaja Maiju Virkkunen
Kuvaaja: Iida Höckert



keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Filkkaristudion lähetys 1 purkissa


Tänään käynnistyi tämän vuoden Filkkaristudio, TTVOn ja Tampereen yliopiston tiedotustutkimuksen perinteikäs makasiiniohjelma Tampereen elokuvajuhlilta. Filkkaristudio on yksi viestinnän koulutusohjelman monikamerakurssin lopputöistä.

Ensimmäisen lähetyksen ohjaaja Pauli Kopu raportoi:

"Tänään lähetettiin suorana ensimmäinen Filkkaristudion lähetys tältä vuodelta, aiheena oli musiikkivideo mediana Suomessa. Päivän aikataulu venyi niin paljon, että harjoitukset kuvattiin lyhennettynä, pahimmillaan oltiin yli tunnin myöhässä. Kuitenkin itse lähetys lähti liikkeelle tunnarilla tasan klo 14:30 valtakunnan aikaa, niinkuin asian kuluu! Lähetyksen loppuaikakoodiksi jäi 10:28:03, joten yli suunnitellun lähetysajan mentiin vain 3 sekuntia!

Teknisesti laitteet kestivät, vaikka säätöä oli viime hetkille, kuten aina. Ongelmia aiheutti äänen signaalin hiipuminen Helsingin päässä, sekä kuvamikserin ja title generattorin yhteispeli - näistä ongelmista jälkimmäisen voitte todeta päivän lähetyksestä... Ohjaajana lähetyksestä jäi hyvä maku, toki eräät leikkaukset jäivät kirvelemään - revenssi olisi paikallaan.
Kaikkiaan hieno lähetys, jonka jälkeen ilmassa oli juhlan tuntua, saatiinhan eka lähetys ulos eetteristä laadukkaasti ja vieläpä tarkan täsmällisesti."

Tallenne lähetyksestä on nähtävissä:

Filkkaristudion nettisivut www.filkkaristudio.fi
Yliopisto-TV

Kuva: Pauli Kopu

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Filkkaristudio 4.-6.3.2009


Filkkaristudio tarjoilee tuoreita kuulumisia Tampereen elokuvajuhlilta, tuttujen kesken filkkareilta, festivaaliviikon keskiviikosta perjantaihin klo 14.30 - 15.00.

Filkkaristudio rakentuu parastaikaa Finlaysonin Siperianaukion Pub Höyryn terassille, ja ohjaamo Werstaan kahvion perukalle.

Filkkaristudio on Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän opiskelijoiden ja Tampereen yliopiston tiedotusopin opiskelijoiden yhteisprojekti.

Lähetykset näkyvät suorina DINA TV:n kaapelikanavalla ja verkkosivulla, ja tunti esityksen jälkeen filkkaristudio.fi verkkosivulla ja Tampereen yliopiston Yliopisto-TV:ssä.

Lähetykset:
Keskiviikko 4.3.
Aiheena on suomalaisen musiikkivideon nykytila, historia ja kehitys. Vieraina Oulun musiikkivideofestivaalien taiteellinen johtaja Taina Ronkainen sekä ohjaaja Antony Bentley.
Toimittajat: Minna Ollikainen ja Inka Isosaari
Ohjaaja: Pauli Kopu

Torstai 5.3.
Keskustellaan kuohuvasta 60-luvusta, populaarikulttuurin syntyajasta. Studiossa kulttuurintutkija Markku Koski ja TFF:n ohjelmistosuunnittelija Raimo Silius.
Toimittajat: Jessika Aro ja Lena Nelskylä
Ohjaaja: Pekka Ollula

Perjantai 6.3.
Tarkastellaan lapsia ja nuoria elokuvan tekijöinä ja kohderyhmänä. Mikä on elokuvan rooli mediakasvatuksessa?
Toimittajat: Jaakko Loikkanen ja Juho Maijala
Ohjaaja: Heidi Österlund

Filkkaristudio
DINA TV

Kuva: Ohjaajat Pauli Kopu ja Pekka Ollula rakentumassa olevassa studiossa

Ikuisessa Galleriassa Maria Stereon Total Stereo


Maria Stereo: Total Stereo
5.3. – 20.3. 2009

Ikuinen Galleria
Finlaysoninkuja 3 TAMPERE
Avoinna arkisin klo 12-16

"Olen Maria Stereo. Lempiasioitani ovat mm: eläinkirjat, timantit, helmet, glitterit, saippuasarjat, neonkynät, rock´n roll, salaisuudet, juhlavaatteet, lapsuus, kotiruoka, rakkaus ja videokasetit. Total Stereo -näyttely koostuu vuosien varrella tekemistäni teoksista installoituna galleriatilaan. Kättä lyövät suvereenisti herkulliset suklaat ja helmillä ja timanteilla päällystetyt esineet. Nähtävillä on myös video, muutama maalaus sekä piirustuksia. "

Ikuinen Galleria on Finlaysonin alueella osoitteessa Finlaysoninkuja 3. toimiva taidetila, jossa esitellään tuoretta ja kiinnostavaa nykytaidetta. Sen tärkein tavoite on mahdollistaa Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmien opiskelijoiden kokeileva näyttelytoiminta. Lisäksi se toimii näyttelytilana myös muiden taidekoulujen opiskelijoille ja opettajille Suomessa ja ulkomailla.

Ikuinen Galleria Facebookissa
Kaikki jutut Ikuisesta Galleriasta

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Hannaleena Haurun Vialliset otteet TTVOlla perjantaina


Vialliset otteet pe 6.3. klo 20-21
Finlaysoninkatu 7, kuvastudio (TTVO)
Ei pääsymaksua

Varaa katsomopaikka:
Hannaleena Hauru
p. 050 37 40 655
tai hhauru{att}taik.fi
Kartta esityspaikalle


Hannaleena Haurun uuden elokuvan Vialliset otteet Tampereen ensi-ilta nähdään Tampereen elokuvajuhlien perjantaina TTVO:n (TAMK/taide ja viestintä) kuvastudiolla Finlaysonilla.

Kyseessä on kokeellinen elokuva, jossa näyttelijät eivät näy ainoastaan kankaalla, vaan myös esitystilassa.

Elokuvaa ja esitystaidetta yhdistelevä maagis-dogmaattinen teos on osa käsikirjoittaja-ohjaaja Hannaleena Haurun taiteen kandidaatin opintoja Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen ja lavastustaiteen osastolle. Autofiktiivistä tekstimateriaalia on lähestytty totetutusvaiheessa kokeilemalla lukuisia eri metodeja - tarkemmin ottaen kaikkia metodeja, joita ohjaaja on ikinä halunnut elokuvanteossa kokeilla, tai mitä työryhmä on matkan varrella keksinyt. Laatuanarkistisen harjoituselokuvan ensi-iltaa vietettiin Helsingin Arabiassa 6.2.2009.

Hannaleena valmistui viime vuonna TAMKin viestinnän koulutusohjelmasta. Hänen lopputyönsä Jos kaadun on esitetty ja voittanut palkintoja lukuisilla elokuvafestivaaleilla kolmessa maanosassa.

Vialliset otteet
Vialliset otteet Facebookissa

Kaikki jutut Hannaleena Haurusta tässä blogissa

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

TTVO:n filkkarikalenteri


Tampereen elokuvajuhlat 2009 alkavat keskiviikkona 4.3. ja päättyvät sunnuntaina 8.3. Viikolla on paljon ohjelmaa, joka liittyy Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän ja kuvataiteen
koulutusohjelmien nykyisiin tai entisiin opiskelijoihin. Kilpailunäytökset, TTVOn uutuudet ja Filkkaribileet kuuluvat festivaalin viralliseen ohjelmaan.

Keskiviikko 4.3.

klo 23 elokuvateatteri Niagara: Trilleri Piilon Tampereen ensi-ilta ja rikoselokuva
Rahavallan ennakkoesitys.
Piilo
Rahavalta

Torstai 5.3.

klo 10 Plevna 2, kansainvälinen kilpailu 3: Familia 068
Ohjaaja/käsikirjoittaja Toni Edo on opiskellut vaihto-opiskelijana TTVOn Interactive Media Programmessa.
Näytöksen elokuvien esittely
Juttu TTVOn englanninkielisessä blogissa

klo 12 Hällä: TTVO:n uutuudet
Esitettävien elokuvien esittely

klo 22-02 yo-talo: TTVO:n Filkkaribileet

Perjantai 6.3.

klo 12 Plevna 2, kotimainen kilpailu 6: Melko kallista paskaa
Antti Tuomikosken lopputyö.
Näytöksen elokuvien esittely

klo 14 Plevna 5, kotimainen kilpailu 10: Ei vettä, rantaa rakkaampaa
Ilkka Raution lopputyö
Näytöksen elokuvien esittely

klo 20 TTVOn kuvastudio: Vialliset otteet
TTVOlta viime vuonna valmistuneen Hannaleena Haurun uusi, kokeellinen elokuva
Vialliset otteet blogi
Tähän blogiin ilmestyy pian tarkempi esittely.

klo 20 Plevna 5, kansainvälinen kilpailu 3: Familia 068
Ohjaaja/käsikirjoittaja Toni Edo on opiskellut vaihto-opiskelijana TTVOn Interactive Media Programmessa.
Näytöksen elokuvien esittely
Juttu TTVOn englanninkielisessä blogissa

Lauantai 7.3.

klo 16 Plevna 1, kotimainen kilpailu 10: Ei vettä, rantaa rakkaampaa
Ilkka Raution lopputyö
Näytöksen elokuvien esittely

Piilon Tampereen ensi-ilta keskiviikkona Niagarassa!


Ke 4.3. klo 23 elokuvateatteri Niagara
Kaksi lyhytelokuvaa:
Piilo, trilleri
Rahavalta, rikoselokuva
Vapaa pääsy

Lyhytelokuva Piilon Tampereen näytös järjestetään keskiviikkona 4.3.2009 elokuvateatteri Niagarassa klo 23.00. Näytökseen on vapaa pääsy.

Piilo on Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän opiskelijoiden tekemä tiivistunnelmainen trilleri, jonka pääosassa nähdään Jorma Tommila (mm. Bad Luck Love, Vares, Erottamattomat), Jarkko Lahti (mm. Kaupunkilaisia, Kaunis mies, Kolmistaan) sekä 10-vuotias tamperelaispoika Jalmari Järvinen.

Piilo kertoo 8-vuotiaasta Kasperista, joka kohtaa kaksi murtovarasta ollessaan yksin kotona. Elokuva asettaa lasten ja aikuisten maailmat rajusti vastakkain ja esittää pohjimmaisen kysymyksen: voiko lapsi selvitä äärimmäisestä hädästä yksin?

Piilon on ohjannut Aleksi Närvä. Elokuva on kuvattu ammattilaistasoisella HD-kalustolla helmikuussa 2008 Tampereella ja Vantaalla. Piiloa tullaan levittämään alan suurimmilla kotimaisilla ja ulkomaalaisilla festivaaleilla sekä Internetissä. Myös televisioesitys on mahdollinen.

Rahavalta -elokuvan ennakkonäytös

Näytöksen yhteydessä esitetään myös rikoslyhytelokuva Rahavallan ennakkonäytös. Rahavalta kertoo pankkiryöstöstä neljän miehen näkökulmasta ja rikoksen jälkipuinnista. Elokuva sijoittuu 1980-1990 –lukujen taitteeseen, jolloin lama näytteli merkittävää osaa suomalaisten elämässä ja johti monet ihmiset epätoivoisiin tekoihin. Rahavalta on kuvaus rikoksen aiheuttamasta tuhosta ihmisessä ja ihmissuhteissa. Elokuvan suurena vahvuutena ovat nimekkäät näyttelijät Reidar Palmgren, Tommi Eronen, Ahti Jokinen, Arto Palojärvi sekä Tero Autio.

Teksti: Kristiina Jaako

Piilon kotisivut
Rahavallan kotisivut
Aiemmat blogin jutut Piilosta