maanantai 10. marraskuuta 2008

Antti Tuomikoski voittoon Kettupäivillä


Antti Tuomikosken "Melko kallista paskaa" (dokumentti, 46 min. 2008) voitti opiskelijadokumenttien sarjan viikonvaihteessa päättyneillä Kettupäivillä.

Melko kallista paskaa on muotokuva Uljas-Ilmari Majurista, joka elää korpitilallaan kaksikymmenpäinen alkuperäiskarja seuranaan, pyrkien elättämään itsensä ja karjansa työkyvyttömyyseläkkeensä turvin.

Tuomaristo lausui: ”Se on hyvin leikattu, magneettinen ja mieleenpainuva kokonaisuus, joka erottui selvästi kaikkien festivaalilla nähtyjen dokumenttien joukosta.”

Antti Tuomikoski valmistui viime keväänä TAMKin viestinnän koulutusohjelman leikkauksen suuntautumisvaihtoehdosta. Melko kallista paskaa on hänen opinnäytetyönsä (lopputyö).

Suomalaisia lyhytelokuvia vuosittain esittelevä Kettupäivät järjestettiin nyt 25 kerran. Siellä esitettiin yli 30 tuntia lyhytelokuvaa.

Kaikki Kettupäivillä palkitut
(Kettupäivien sivustolle)

Aikaisempi artikkeli Kettupäivistä (Kaikki TTVOlta Kettupäiville valitut elokuvat)

perjantai 7. marraskuuta 2008

Karoliina Paappan valomaalauksia Hirvitalolla


Karoliina Paappa: Potretteja pimeässä
9.11. – 30.11. 2008
Pispalan nykytaiteen keskus
Hirvikatu 10 TAMPERE

Avoinna ti-su klo 12- 18.

Karoliina Paappa osallistui toukokuussa Aleksander Lembken vetämään kansainväliseen valomaalaustyöpajaan (Light Painting Workshop), joka oli osa TAMKin kuvataiteen ja viestinnän koulutusohjelmien kansainvälistä viikkoa ennen Tampere Art Factory -festivaalia. Valomaalaustyöpajassa hankittuja tietoja ja taitoja hyödynnettiin itse festivaalilla, jonka kävijät saivat muistoksi valomaalauksen itsestään.

Valomaalaukset tehdään pimeässä tilassa, jossa valonlähdettä käytetään pensselinä, valoa maalina, kuvattavaa kankaana, ja kamera tallentaa tuloksen. Jokainen teos on ainutlaatuinen.

Kuvataidetta TAMKissa nyt toista vuottaan opiskelevalle Karoliina Paappalle valomaalaus ei päättynyt festivaalille, hän on edelleen hionut taitojaan, ja tuloksia on nähtävissä kolmen viikon ajan Pispalan nykytaiteen keskuksessa.

Karoliina kuvaa näyttelyään:

"Teokset ovat Light Painting - tekniikalla kuvattuja digitaalisia vedoksia akryylilevylle. Kuvat esitetään installoituina tilaan. Työskentelyssäni korostuu performatiivisuus. Kuvat rakentuvat usein vasta kuvaustilanteessa oudoksi sekoitukseksi todellisuutta sekä lavastettuja tilanteita. Pyrin tavoittamaan kuvatessani jotain oleellista kuvattavasta hiljentymällä kuuntelemaan hänen olemustaan. Avoimeksi jää, kertovatko kuvat enemmän niissä esiintyvistä henkilöistä vai minusta; kuvaajasta."

Kuubalaisen elokuvan päivä 2


Tänään Telakalla:

15:30, Telakka pohjakerros: Luento kuubalaisesta elokuvasta, Derubín Jácome ja Diana Fernández.
16:30-19:45, Telakan teatteri:
- Noticiero 49 (Uutisia, 10 min)
- LUCÍA (Humberto Solás, 1968, 160 min, fiktio) Esityksen jälkeen keskustelu/analyysi, alustajina Derubín Jácome ja Diana Fernández. Molemmat ovat työskennelleet useissa produktioissa elokuvan ohjaaja Humberto Solásin kanssa.

20:00-21:40, Telakan pohjakerros:
- DOLLY BACK (Juan Carlos Tabío, 1986, 12 min, fiction)
- EL TELÓN DE AZÚCAR (Camila Guzmán, 2005, 90 min, document)

22:00 Konsertti, ALEJANDRO GUTIÉRREZ and NAM SAN FONG (Kumpikin esiintyy elokuvassa EL TELÓN DE AZÚCAR)

24:00- 01:30 Telakan teatteri, SANTIAGO ÁLVAREZin kuubalaisia propagandaelokuvia. Elokuvat esittelee Guido Segal, argentiinalainen elokuvakriitikko.


Tänään Niagarassa:

18.30 Enrique Colina: ESTÉTICA
(Aesthetics, 1984) 11 min

Tomás Gutiérrez Alea & Juan Carlos Tabio: FRESA Y CHOCOLATE
(Strawberry and Chocolate 1984) -K18- 108 min

Kommentteja ja keskustelua johdattelijoina Derubín Jácome, Diana Fernández and Guido Segal (max. 30 min)

Yksityiskohtaisempia tietoja ohjelmasta

Lue kaikki jutut kuubalaisen elokuvan päivistä

torstai 6. marraskuuta 2008

Hannaleena Haurulle Uppsala Grand Prix


Hannaleena Haurun lyhytelokuva "Jos Kaadun" on voittanut Uppsalan elokuvafestivaalin Grand Prix palkinnon.

Tänään vietettävän Svenska Dagenin kunniaksi emme käännä tuomariston lausuntoa suomeksi:

"En nordisk och på samma gång universell film som i en fåordig och poetisk historia uttrycker sökandet efter kärlek. Den fulländade regin hanterar mänskliga relationer med stor komplexitet och på många nivåer."

"Jos kaadun" on Hannaleena Haurun opinnäytetyö (lopputyö) Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelmassa. Elokuva on kutsuttu elokuvajuhlille kolmella mantereella, ja saanut lukuisia palkintoja.

Kaikki jutut Hannaleena Haurusta tässä blogissa


Kuva: Miina Alajärvi

Kuubalaisen elokuvan päivät tänään


Tänään Nigarassa klo 20:30-23:20
- POR PRIMERA VEZ, dokumentti, Octavio Cortázar 1967
- SOY CUBA, fiktio, Mikhail Kalatozov 1964

Esitysten jälkeen keskustelu ja analyysi, johon osallistuvat elokuvatutkija Veli-Pekka Makkonen, taiteellinen johtaja Derubín Jácome ja pukusuunnittelija Diana Fernández.

Huomenna, perjantaina 7.11. klo 15:30 Telakalla luento kuubalaisesta elokuvasta, Derubín Jácome ja Diana Fernández.

Kuubalaiset vieraat saapuivat eilen, ja tänään he vierailivat yhden järjestäjän, TAMKin kuvataiteen ja viestinnän koulutusohjelmien, tiloissa Finlaysonilla.
Kuva TTVO:n kattoterassilta, vasemmalta Derubín Jácome (Kuuba), Veli-Pekka Makkonen, Yolanda Solar Comi ja Natxa Pomar Escarda (vaihto-opiskelijoita Vicistä ja Barcelonasta, Espanjasta), Pertti Näränen (TAMK), Diana Fernández (Kuuba), Guido Segal (Argentiina, vierailijaluennoitsija TAMKissa), Nam-San Fong (Kuuba), Diana Allántara (Kuuba), Cai Melakoski (TAMK), Andrea Zapata Girau (Festivaalijohtaja, TAMK).
Kuva: Tapani Hiedanniemi

Lue lisää festivaalista

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

TTVO Cilectin konferenssissa Pekingissä


Joka toinen vuosi järjestettävä maailman elokuva- ja televisiokoulujen konfrenssi on paraikaa käynnissä Pekingissä. Kun kello on Suomessa keskiviikkona 5:48, täällä Pekingin
elokuva-akatemiassa on vuorossa Cilectin yleiskokous, päivän aikana organisaatiolle mm. valitaan uusi puheenjohtaja.

Lisäksi tänään on jaettu palkinnot parhaille opiskelijaelokuville vuosina 2007 ja 2008,
kumpanakin vuotena voittajaelokuvaksi on Israelilaisen Tel Avivin yliopistossa valmistunut
elokuva (ja itse asiassa vielä edellisenäkin vuonna). Tel Avivin opettajilta kysyttiin, mikä on
heidän koulunsa salaisuus, kun sieltä tulee vuosi vuoden perään kaikkein vetovoimaisimat
elokuvat. Vastaus oli vieno hymy ja kiitos.

Toivottavasti seuraavalla kerralla saamme kuunnella heidän luentoaan aiheesta. Yksi yhteinen tekijä kaikilla voittajaelokuvilla ainakin on ollut se, että aiheiltaan ne ovat tekijöidensä kulttuurisesta lähipiiristä ja asetelmista voimansa ammentaneita sekä myös persoonallisuutta ja kypsyyttä osoittaneita töitä.

TAMKista kilpailussa ovat olleet Anastasia Lobskovskin Romka ja Hanna-Leena Haurun Jos Kaadun. Kummatkin ovat saaneet mukavasti pisteitä, vaikka sijoituksiin asti ne eivät olekaan riittäneet.

Maanantain ja tiistain konferenssiohjelmassa käsiteltiin mm. elokuvan ja television
tulevaisuutta. Erityisesti amerikkalaiset ja kiinalaiset korostivat uusien medioiden, kuten
mobiiliteknologian ja pelien vaikutusta myös elokuva- ja televisioalan koulutukseen: ennusteena on, että tulevat opiskelijasukupolvet tuovat alalle myös uudet tekemisen tavat.

Konferenssiyleisön keskuudessa uuden median muodot herättävät vilkasta keskustelua´siitä
näkökulmasta, mikä merkitys niillä on elokuva- ja televisiokoulutukselle. Perinteisen
elokuvakerronnan kannalta kysymys on yhdestä tallennus ja levityskanavasta lisää ja tekijät itse ovat jo löytäneet tapoja, joilla integroida uusien välineiden käyttö sisältöön.

Pekingissä ollaan olympialaisten vanavedessä harjaannuttu hyviksi emänniksi ja isänniksi. Beijing Film Academyn talkoovoimin toimivat opiskelijat ovat opastaneet ja auttaneet meitä kaikissa tilanteissa. Olemme myös tutustuneet isäntiemme johdatuksella Kiinan upeaan ruokakulttuuriin sekä konferenssiohjelman lomassa myös kulttuurihistoriallisiin kohteisiin.

Kirjoittajat, myös kuvassa, Arto Koskinen ja Leena Mäkelä

Cilect

tiistai 4. marraskuuta 2008

Ikuinen Galleria vierailee Lahdessa


TERVEISIÄ TAMPEREELTA!
29.10. – 23.11. 2008

Galleria Uusi Kipinä

Lahti

Avoinna ti-pe 12–18 ja la–su 12–16

Jaana Laakkonen

Elise Mäkitalo

Timo Piikkilä

Jukka Silokunnas

+ Videoscreening


Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelman opiskelijat esittäytyvät Lahdessa Ikuisen Gallerian vierailunäyttelyssä Terveisiä Tampereelta!

Jaana Laakkonen (3.vsk) on käyttänyt muotokuvasarjansa Tarrakuvia (2008) lähtökohtana kuvia ala-aste aikaisista luokkakavereistaan. Teos tutkii ystävyyttä; keitä saa unohtaa ja keihin kaikkiin tulee olla yhteyksissä.
Elise Mäkitalon (4.vsk) teos Asleep ( 2007), on valokuvasarja poissa kotoa olemisesta, liikaa nukkumisesta ja ruokahalun menettämisestä.
Timo Piikkilän (1.vsk) videoteos Prosessi (2008) kertoo ihmisen suhteesta ympäristöönsä.
Jukka Silokunnas (2.vsk) kuvaa teoksessaan Isä, poika ja hylly (2008) 70-vuotiaan isän ja 25-vuotiaan pojan, kahden eri ikäisen miehen suhdetta hyllyn rakentamistapahtuman kautta.

Näyttelyssä on esillä myös eri vuosikurssien opiskelijoiden videoteoksista koottu videoscreening.
Videoscreeningissä ovat mukana Elise Mäkitalo, Jukka Silokunnas, Jaana Laakkonen, Timo Piikkilä,Maria Heinonen,Viliina Koivisto, Jussi Koitela, Sampsa Kuha, Essi Laurila, Karoliina Paappa, Mikko Rantanen ja Päivi Viinikainen.
Kauno ry/Galleria Uusi Kipinä

Kaikki jutut Ikuisesta Galleriasta

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Kuubalaisen elokuvan päivät alkavat torstaina

Tampereella on alkavalla poikkeuksellisen hyvä tilaisuus nähdä kuubalaisia elokuvia ja tutustua maan kulttuuriin ja politiikkaan, sillä 6.-9. marraskuuta vietetään ensimmäisiä kuubalaisen elokuvan päiviä.

Tampereelle saapuu joukko kuubalaisen taidemaailman tähtiä: taiteellinen johtaja Derubín Jácome ja tunnettu pukusuunnittelija Diana Fernández perehdyttävät luennoissaan elokuvan saloihin ja legendaarisen Habana Abierta yhtyeen jäsenet Boris Larramendi, Alejandro Gutiérrez ja Nam-San Fong hoitavat rytmit ja soundit.

Tarjolla on neljä päivää kuubalaisen kulttuurin vilskettä ja ennen kaikkea saarivaltion elokuvan parhaimmistoa.

Tapahtumassa nähdään mm. välillä jo unohduksiin painunut Kalatozovin "Olen Kuuba" (Soy Cuba, 1964), jonka restauroimista Martin Sorsese ja Francis Ford Coppola tukivat. Päivillä esitetään myös Tomás Gutiérrez Alean varhainen mestariteos "Muistoja alikehityksen ajoilta" (Memorias del subdesarrollo, 1968), sekä myöhäisempi, homoseksuaalisuuden poliittisuuteen hurmaavasti pureutuva "Mansikoita ja suklaata" (Fresa y chocolate, 1993), jonka hän ohjasi yhdessä Juan Carlos Tabíon kanssa.

Ohjelma sisältää niin dokumenttielokuvia kuin animaatioita, elokuvia sekä lapsille että aikuisille. Jokaisen elokuva yhteydessä esitetään myös lyhytelokuva ja näytöksen lopuksi kuullaan kriittinen analyysi, jonka jälkeen sana on vapaa.

Elokuvien, joista moni nähdään Suomessa ensi kertaa, joukosta voi löytää sellaisia klassikoita kuten "Havannan vampyyrit" (Vampiros en la Habana, animaatio, 1985) tai "Elämä on yhtä vihellystä" (La vida es silbar, Fiktio, 1998). Lens Politica-elokuvafestivaalin kanssa yhteistyössä esitetään valikoima kuubalaisia poliittisia lyhytelokuvia.

Koska Kuuban vallankumouksesta on kulunut liki 50 vuotta, paneudutaan Telakalla aiheeseen "Mikä on vallankumous?" Näitä keskusteluja ja luentoja on mahdollista kuulla myös radio Moreenin taajuudella.

Elokuvien välillä pääsee Telakalla maistamaan perinteisiä kuubalaisia makuja. Silmille ravintoa tarjoavat näyttely Muñoz Bachsin alkuperäisistä elokuvajulisteista, sekä Kimmo Hokkasen valokuvanäyttely havannalaisista tunnelmista. Eikä korvia unohdeta, sillä latinalaisen jazzin uranuurtaja, trumpetisti Jerry Gonzáles on valikoinut kokoelmistaan Telakalla kuultavan levymusiikin.

Tapahtuman päänäyttämöinä toimivat elokuvateatteri Niagara sekä kulttuurikeskus Telakka, mistä yleisö voi myös vuokrata jokaisen tapahtumassa esitetyn elokuvan.

TAMKin kuvataiteen ja viestinnän koulutusohjelmat osallistuvat elokuvapäivien järjestelyihin. Festivaalijohtajana toimii viestinnän koulutusohjelmassa leikkausta opiskeleva Andrea Zapata Girau. Hänelle festivaalin järjestäminen on opinnäytetyö.

Kuubalaisen elokuvan päivät Ohjelma, tekijät ym.
Päivien tapahtumasivut Facebookissa Mm. trailereita elokuvista, valokuvia...
Ohjelma Niagarassa Elokuvien esittely