Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle kuubalaisen. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle kuubalaisen. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Kuubalaisen elokuvan päivät alkavat torstaina

Tampereella on alkavalla poikkeuksellisen hyvä tilaisuus nähdä kuubalaisia elokuvia ja tutustua maan kulttuuriin ja politiikkaan, sillä 6.-9. marraskuuta vietetään ensimmäisiä kuubalaisen elokuvan päiviä.

Tampereelle saapuu joukko kuubalaisen taidemaailman tähtiä: taiteellinen johtaja Derubín Jácome ja tunnettu pukusuunnittelija Diana Fernández perehdyttävät luennoissaan elokuvan saloihin ja legendaarisen Habana Abierta yhtyeen jäsenet Boris Larramendi, Alejandro Gutiérrez ja Nam-San Fong hoitavat rytmit ja soundit.

Tarjolla on neljä päivää kuubalaisen kulttuurin vilskettä ja ennen kaikkea saarivaltion elokuvan parhaimmistoa.

Tapahtumassa nähdään mm. välillä jo unohduksiin painunut Kalatozovin "Olen Kuuba" (Soy Cuba, 1964), jonka restauroimista Martin Sorsese ja Francis Ford Coppola tukivat. Päivillä esitetään myös Tomás Gutiérrez Alean varhainen mestariteos "Muistoja alikehityksen ajoilta" (Memorias del subdesarrollo, 1968), sekä myöhäisempi, homoseksuaalisuuden poliittisuuteen hurmaavasti pureutuva "Mansikoita ja suklaata" (Fresa y chocolate, 1993), jonka hän ohjasi yhdessä Juan Carlos Tabíon kanssa.

Ohjelma sisältää niin dokumenttielokuvia kuin animaatioita, elokuvia sekä lapsille että aikuisille. Jokaisen elokuva yhteydessä esitetään myös lyhytelokuva ja näytöksen lopuksi kuullaan kriittinen analyysi, jonka jälkeen sana on vapaa.

Elokuvien, joista moni nähdään Suomessa ensi kertaa, joukosta voi löytää sellaisia klassikoita kuten "Havannan vampyyrit" (Vampiros en la Habana, animaatio, 1985) tai "Elämä on yhtä vihellystä" (La vida es silbar, Fiktio, 1998). Lens Politica-elokuvafestivaalin kanssa yhteistyössä esitetään valikoima kuubalaisia poliittisia lyhytelokuvia.

Koska Kuuban vallankumouksesta on kulunut liki 50 vuotta, paneudutaan Telakalla aiheeseen "Mikä on vallankumous?" Näitä keskusteluja ja luentoja on mahdollista kuulla myös radio Moreenin taajuudella.

Elokuvien välillä pääsee Telakalla maistamaan perinteisiä kuubalaisia makuja. Silmille ravintoa tarjoavat näyttely Muñoz Bachsin alkuperäisistä elokuvajulisteista, sekä Kimmo Hokkasen valokuvanäyttely havannalaisista tunnelmista. Eikä korvia unohdeta, sillä latinalaisen jazzin uranuurtaja, trumpetisti Jerry Gonzáles on valikoinut kokoelmistaan Telakalla kuultavan levymusiikin.

Tapahtuman päänäyttämöinä toimivat elokuvateatteri Niagara sekä kulttuurikeskus Telakka, mistä yleisö voi myös vuokrata jokaisen tapahtumassa esitetyn elokuvan.

TAMKin kuvataiteen ja viestinnän koulutusohjelmat osallistuvat elokuvapäivien järjestelyihin. Festivaalijohtajana toimii viestinnän koulutusohjelmassa leikkausta opiskeleva Andrea Zapata Girau. Hänelle festivaalin järjestäminen on opinnäytetyö.

Kuubalaisen elokuvan päivät Ohjelma, tekijät ym.
Päivien tapahtumasivut Facebookissa Mm. trailereita elokuvista, valokuvia...
Ohjelma Niagarassa Elokuvien esittely

perjantai 7. marraskuuta 2008

Kuubalaisen elokuvan päivä 2


Tänään Telakalla:

15:30, Telakka pohjakerros: Luento kuubalaisesta elokuvasta, Derubín Jácome ja Diana Fernández.
16:30-19:45, Telakan teatteri:
- Noticiero 49 (Uutisia, 10 min)
- LUCÍA (Humberto Solás, 1968, 160 min, fiktio) Esityksen jälkeen keskustelu/analyysi, alustajina Derubín Jácome ja Diana Fernández. Molemmat ovat työskennelleet useissa produktioissa elokuvan ohjaaja Humberto Solásin kanssa.

20:00-21:40, Telakan pohjakerros:
- DOLLY BACK (Juan Carlos Tabío, 1986, 12 min, fiction)
- EL TELÓN DE AZÚCAR (Camila Guzmán, 2005, 90 min, document)

22:00 Konsertti, ALEJANDRO GUTIÉRREZ and NAM SAN FONG (Kumpikin esiintyy elokuvassa EL TELÓN DE AZÚCAR)

24:00- 01:30 Telakan teatteri, SANTIAGO ÁLVAREZin kuubalaisia propagandaelokuvia. Elokuvat esittelee Guido Segal, argentiinalainen elokuvakriitikko.


Tänään Niagarassa:

18.30 Enrique Colina: ESTÉTICA
(Aesthetics, 1984) 11 min

Tomás Gutiérrez Alea & Juan Carlos Tabio: FRESA Y CHOCOLATE
(Strawberry and Chocolate 1984) -K18- 108 min

Kommentteja ja keskustelua johdattelijoina Derubín Jácome, Diana Fernández and Guido Segal (max. 30 min)

Yksityiskohtaisempia tietoja ohjelmasta

Lue kaikki jutut kuubalaisen elokuvan päivistä

torstai 6. marraskuuta 2008

Kuubalaisen elokuvan päivät tänään


Tänään Nigarassa klo 20:30-23:20
- POR PRIMERA VEZ, dokumentti, Octavio Cortázar 1967
- SOY CUBA, fiktio, Mikhail Kalatozov 1964

Esitysten jälkeen keskustelu ja analyysi, johon osallistuvat elokuvatutkija Veli-Pekka Makkonen, taiteellinen johtaja Derubín Jácome ja pukusuunnittelija Diana Fernández.

Huomenna, perjantaina 7.11. klo 15:30 Telakalla luento kuubalaisesta elokuvasta, Derubín Jácome ja Diana Fernández.

Kuubalaiset vieraat saapuivat eilen, ja tänään he vierailivat yhden järjestäjän, TAMKin kuvataiteen ja viestinnän koulutusohjelmien, tiloissa Finlaysonilla.
Kuva TTVO:n kattoterassilta, vasemmalta Derubín Jácome (Kuuba), Veli-Pekka Makkonen, Yolanda Solar Comi ja Natxa Pomar Escarda (vaihto-opiskelijoita Vicistä ja Barcelonasta, Espanjasta), Pertti Näränen (TAMK), Diana Fernández (Kuuba), Guido Segal (Argentiina, vierailijaluennoitsija TAMKissa), Nam-San Fong (Kuuba), Diana Allántara (Kuuba), Cai Melakoski (TAMK), Andrea Zapata Girau (Festivaalijohtaja, TAMK).
Kuva: Tapani Hiedanniemi

Lue lisää festivaalista